Tavallinen tapaus

Tuttu tarina

Vasili Belov, Tuttu tarina. Kirjayhtymä 1979 (Privytšnoje delo 1966). 171 s.

Olen jossakin huomannut ylimielistä suhtautumista Neuvostokirjallisuutta -sarjaan. Luulen, että se kertoo enemmän sanojasta kuin tuosta sarjasta.

Paitsi, että venäläisen kirjallisuuden eräs merkittävä kukoistusaika sattui tässäkin tapauksessa sensuurin ja taantumuksen aikaan, tarjoavat nuo teokset myös kiinnostavan aikansa peilin. Mitä sentään sai sanoa ja miten sanottiin?

Niin sanottua maaseutuproosaa pidettiin perestroikan aikoihin kiinnostavimpana venäläisenä kirjallisuutena ja siinä nähtiin myös merkittävää oppositiohenkeä, syystäkin.

Fjodor Abramov, Valentin Rasputin, Vasili Belov ja pari muuta olivat kuumia nimiä, sillä he näköjään paljastivat valtiosalaisuuden: sen, että Venäjän maaseudulla oli eletty ja yhä elettiin erittäin köyhästi, jopa kurjasti.

Siitä huolimatta heidän kirjojaan julkaistiin ja yleensä niillä oli myös merkittäviä kirjallisia ansioita. Tietysti maaseudun kuvaajilla kuten koko maaseudulla oli myös halveksijansa, vihaajansakin.

Tämä Belovin teos ei todellakaan edusta sosialistisen realismin perinnettä ja on aika huikeaa ajatella, että sen on jo vuodelta 1966 -siihen aikaan kosmonauttien maa oli kunniansa kukkuloilla ja sen itsekehu ylitti kaikki normaalit rajat.

Teoksen nimi sattuu vieläpä olemaan Tuttu tarina (Privytšnoje delo). Se kertoo nimenomaisesti, ettei tässä mitään fantasiaa kirjoitella, vaan voitte ottaa tämän vakavasti.

Belov itse oli kotoisin Vologdan seuduilta ja jonnekin sinne tämäkin kirja sijoittuu. Välillä sankari aikoo jo matkustaa pohjoisen ihmemaahan, Murmanskiin, mutta päätyy takaisin lähtöruutuun.

Kotikylä taas on yksinkertaisesti surkea ja murmanskilainen kesävieras manaakin sen alimpaan kattilaan: lopettaa pitäisi moinen nuhjaaminen ja muuttaa ihmisten ilmoille. Niin sanottuja perspektiivittömiä kyliähän paljon lopetettiinkin.

Sankari on todellinen musikka, ilman sen kummempia henkisiä harrastuksia. Televisiotakaan ei mainita koko kirjassa, mikä saattaa johtua siitä, ettei sitä edes ollut. Korvessahan sitä oltiin.

Mutta kyllä se onni saattoi sielläkin kukoistaa. Van de Velden Täydellinen avioliitto oli jo tuohon aikaan suomalaisten lukulistalla, mutta naapurissa oli lähes mahdotonta saada edes ehkäisyvälineitä. Niiden olemassaolosta kyllä joku kertoi kuiskutellen ja naureskellen.

Niinpä sankarin vaimo, vai pitäisikö sanoa sankarivaimo saa yhdeksän lasta ja joskus ukko oikeastaan voidaan lukea samaan sarjaan. Hän on kyllä kätevä käsistään ja puuhailee kaikenlaista, kalastuksesta ja metsästyksestä saa tienestiäkin.

Mutta millaisia ovatkaan tienestit kolhoosista: kahdeksantoista ruplaa mainitaan eräänä kuukausipalkkana. Muistan Ekstra-vodkan maksaneen noihin aikoihin vähän yli neljä ruplaa. Ja sitä näyttää aina välillä kuluvan.

Pahinta on, että itselleen oman palstan ulkopuolelta heinää niittäneitä kohdellaan rikollisina. Vuosi vankeutta uhkaa vain siitä syystä, että yrittää pitää kantturan talven yli hengissä ja niittä itselleen heinää metsästä.

Ja maitoa tarvitaan, kun syötettävänä on yhdeksän lasta ja vanhemmat päälle.

Kylän kaupasta ei paljoa tavaraa löydy, mutta vodkaa on aina. Sitä myös juodaan eikä maistella. Tämä johtaa parin päivän putken jälkeen tietenkin täydelliseen järjen menetykseen ja pahimmillaan seuraa hurjapäisyyden puuskia (bujstvo). Muuten niin lauhkea päähenkilö on joskus niin sanotusti herja humalassa.

Asiat saadaan sentään rahalla selvitettyä, vaikka kahden samovaarin hinta, viisikymmentä ruplaa, on huikea summa maksettavaksi.

Mutta kun vaimo kuolee, mikä johtuu ylirasituksesta, hajoaa kaikki. Kylän akat työntävät muuatta Annuškaa tilalle ja ei kai muijassa mitään vikaa ole. Kuitenkin enimmät lapset on jaettava mikä minnekin, tiineenä oleva lehmä on tapettava heinän puutteen takia ja muutenkin maailma romahtaa.

Siinäpä siis se tavallinen tarina. Ei kovin imarteleva uutta ihmistä kasvattavalle uudelle yhteiskunnalle, mutta ei myöskään mikään surkeuden vuodatus. Itse asiassa pariskunnan yhteiselo näyttää olevan hyvinkin tyydyttävää, vaikka seksiin pakosti tuleekin paljon taukoja ahkeran lapsenteon takia. Mutta haurasta se onni on ja sen hinta on kova.

Tästä tulee mieleen, että Belov leimattiin omituiseksi siveyden apostoliksi ja seksin viholliseksi hänen julkaistuaan vuonna 1986 kirjan Vsjo vperedi (Kaikki on edessäpäin). Siinä liikutaan korpikylän sijasta Pariisissa turistimatkalla ja tutustutaan myös kaupalliseen seksiin ja muuhun ulkomaiseen modernisuuteen.

Aikansa edistyksellisille tämä nuiva suhtautuminen edistykseen oli kauhistus ja Belov kumppaneineen leimattiin fasisteiksi. Siinähän se on kätevä leima, jossa ei yleensä ole mitään järkevää sisältöä, mutta joka taatusti tekee uhrista lainsuojattoman, mikäli joku siihen uskoo.

Ja ihmisethän yleensä uskovat. 1970-luvulla myös Veikko Huovisesta oli tehty fasisti, mikä ei voinut olla raivostuttamatta meikäläistä, joka oli lukenut kaiken, mitä hän oli julkaissut, muun muassa Rauhanpiipun.

Beloviin minulla oli kunnia tutustua myös henkilökohtaisesti, kun hän vieraili Kymenlaaksossa tutustuakseen paikalliseen talonpoikaiseen elämään. Olin hänen kuskinaan. kiitokseksi hän lahjoitti kirjansa Vsjo vperedi.

Muistan, miten olimme eräässä hyvinvoivassa talossa, jossa isäntä kysyttäessä totesi, etteivät ne lapset aio tänne jäädä, vaan muuttavat kaupunkiin toisiin hommiin.

Tämä selvästi masensi Belovia, joka monien muiden tavoin näyttää uskoneen siihen, että perestroikan myötä voisi koittaa venäläisen talopojan ylösnousemus fermerinä, yksityistalonpoikana. Siinä ei enää heitettäisi vankilaan heinän niittämisestä tai itse tuotetun viljan syömisestä.

Kiinnostavaa minusta on, että Belovin tapaisia ankaran totuudellisia ympäristönsä kuvaajia ja idealistisia paremman tulevaisuuden haikailijoita haluttiin leimata täysin asiattomilla käsitteillä. Niin suurta oli oikeaoppisuus ja sensuurimentaliteetti monien, muka vapautta julistavien piirissä.

Mutta saman suvaitsemattomuudenhan me näemme joka päivä ympärillämme. Ellet kumarra kaikkia nykyisen puhetavan ja virallisen totuuden asettamuksia, olet leirin ulkopuolella ja siellä pysyt.