Itsemurhien maa

Eläköön itsemurhaaja

Tässä takavuosina sai tottua siihen, että meillä Suomessa kuoli sekä liikenneonnettomuuksien ja itsemurhien uhrina yli tuhat ihmistä. Se alkoi tuntua lainomaisuudelta. Nyt molemmat luvut ovat laskeneet merkittävästi. Liikenteessä kuoli vuonna 2018 vain 223 henkeä. Itsemurhia tehtiin noin 600.

Niitä oli, kuten kerrottiin, tiettyjä maita, kuten Italia, jossa miehet ja naisetkin kävivät tarvittaessa ripillä ja saivat rauhan sielulleen. Ja sitten oli Suomi, Unkari, Japani ja jokunen muu sulkeutuneen kulttuurin edustaja. Ikäviä jurnuttajiahan sitä meillä oltiin. Muilla oli paremmin, kerrottiin.

Mutta toki näinkin delikaatin ongelman selittäminen oikeasti vaatii vähän enemmän. Itsemurhan yleisin, joskaan ei ainoa syy on masennus, joka taas usein on sosiaalista perua.

Alan klassikko Émile Durkheim erotti useita itsemurhien lajeja, joista yksi oli altruistinen. Ihminen tappoi itsensä sosiaalisista syistä. Syyllinen oli tavallaan itse asiassa ympäröivä yhteiskunta.

Yhteiskunnan vaikutus asiaan onkin aivan epäilemättä suuri ja jopa ratkaiseva. Joissakin maissa itsemurhaluvut saattavat olla moninkertaisia toisiin verrattuna. Sitten on joitakin sellaisia maita, joiden kohdalla tekee mieli epäillä tilastoja.

Niitä ovat sellaiset maat, joissa tätä ilmiötä ei lainkaan esiinny, kuten Nepal. Samaa tilastovirhettä (?) epäiltiin aikoinaan myös Italian kohdalla. Kun kuolinsyy merkittiin, ei vain ollut sopivaa käyttää siitä tiettyä nimikettä.

On kuitenkin epäilemätöntä, että tilastot näyttävät oikeansuuntaisia lukuja. Jotkut maat toki lienevät niissä yliedustettuja ja päinvastoin.

Joka tapauksessa itsemurhiin kuolee maailmanlaajuisesti keskimäärin hieman yli 10 henkeä 100 000 kohti eli sata henkeä miljoonasta. Viidestä miljoonastamme keskinkertainen tulos olisi siis viisisataa, mutta suhdeluku on meillä ollut jonkin verran isompi, 13,8 vuonna 2016. Sekin on toki hyvää kansainvälistä tasoa ja suunnilleen USA:n luokkaa.

Itsemurhan keinoina ovat takapajuisissa maissa usein halvat hyönteismyrkyt, kehittyneissä maissa ampuma-aseet, köydet, lääkkeet ja niin edelleen. Alkoholia voisi varmaan pitää samaan ryhmään kuuluvana, mutta näin ei kaiketi tehdä.

Euroopassa ja maailmassakin itsemurhamaiden kärkiryhmään kuuluu Itä-Eurooppa. Venäjällä luku oli vuonna 2016 26,5 ja Liettuassa lähes yhtä suuri.

Jalojen villien Grönlannissa luku on kuitenkin vielä omaa luokkaansa: 83, miehillä huikeat 116,9.

Sukupuolten tasa-arvo on valitettavasti tälläkin alalla yhä saavuttamatta. Miehiä kuolee oman käden kautta yleensä pari-kolme kertaa enemmän kuin naisia, joilla kyllä todetaan enemmän yrityksiä. Esimerkiksi Venäjällä luvut ovat 48,3 ja 7,5, pitäisikö sanoa, miesten hyväksi.

Kiina on siitä hyvin harvinainen maa, että siellä naiset ovat johdossa tällä alalla. Siellä koko maata kuvaava luku on 8, miehillä se on 7,9 ja naisilla 8,3. Asiaa on selitetty kulttuurilla, mikä on uskottavaa ja panee taas kerran miettimään, ettei sitä maata kannata ilman muuta mitata meidän mitoillamme.

Mutta kulttuurillahan itsemurhia muutenkin selitetään. Mainittu Durkheim on alan suuri klassikko ja kun hänen ajatuksiaan puoli vuosisataa sitten opiskelin, muistan, että siinä olisi korostunut termi anomia (anomie) eli siis normittomuus.

Yhteiskunta eli siis kulttuuri saattaa säädellä ankarastikin yksilön elämää ja sitä tapaa, jolla hän sen käsittää. Mutta kun tullaan tilaan, jossa normit vaikenevat, saattaa ihminen romahtaa. Näin olen asian ymmärtänyt.

Tällaisia suuria anomian tiloja syntyi esimerkiksi niin sanotun reaalisosialismin romahtaessa. Itsemurhaluvut hyppäsivät pilviin. Nyt ne ovat ilahduttavasti laskeneet, vaikka ovat maailman ja Euroopan keskimäärään verrattuna huomattavasti koholla, jopa yli kaksinkertaiset.

USA:ssa taas luvut ovat nyt kasvaneet. Maassa on kaiken kaikkiaan kuolleisuus lisääntynyt, mitä on pidettävä epäterveenä kehityksenä. Muistan hyvin, millainen sensaatio se oli, kun sama ilmiö havaittiin Neuvostoliitossa.

Täysin diletanttimainen, mutta mahdollinen arvaus on, että USA:ssa levinnyt anomia voisi selittää tilastoja. Nehän kerätään myös paikallisesti ja tuo paljon puhuttu inhimillisen arvokkuuden tuhoaminen, jonka globalisaatio on saanut aikaan ns. ruostevyöhykkeellä, on houkutteleva selittävä tekijä.

Toinen ryhmä, joka on tässä suhteessa kiinnostava, ovat muhamettilaisesta maailmasta Eurooppaan tulevat siirtolaiset. Heidän keskuudessaan näyttää hyvin tärkeää olevan sitoutuminen lähtömaan arvoihin, jotta vältettäisiin se sietämätön anomian tila, joka muuten seuraisi.

Tätä ilmiötä laajemminkin ovat pohdiskelleet Ian Buruma ja Avishai Margalit kuuluisassa kirjassaan Occidentalism.

Kaiken kaikkiaan reaktio modernisaatiota vastaan on maailmanlaajuinen ilmiö ja jossakin määrin havaittavissa kaikkialla. Sen merkitystä ei kannata ylimielisesti vähätellä leimaamalla se henkiseksi takapajuisuudeksi.

Kysymys on ihmisarvosta, siitä, mitä englanniksi kutsutaan nimellä dignity ja jonka pohdiskeleminen juuri nyt näyttää tullen muotiin (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=dignity).

Itse asiassa olemme tässä asiassa tekemisissä ihmisenä olemisen perusasioiden kanssa. Ne aiheuttavat sen, ettei muhamettilaisista kulttuureista tänne muuttavalla ihmisellä useinkaan ole muuta henkistä mahdollisuutta kuin taantua entistä kiivaammaksi omien traditioidensa noudattajaksi.

Toinen vaihtoehto olisi itsemurha, mikä uudessa ympäristössä näyttääkin olevan yhtä luonteva ja hyväksytty kuin se itse asiassa on kauhistuttava ja barbaarinen ratkaisu.

Sivumennen sanoen, sotien ja vastaavien suuronnettomuuksien aikana itsemurhat käyvät harvinaisiksi. Myöskään nälkään ja köyhyyteen niitä ei käytetä ratkaisuna. Sen sijaan ne näyttävät hyvin usein seuraavan näennäisen helposta elämästä ja havaitsemme filmitähtien ja vastaavien kuplajulkimoiden niihin turvautuvan suhteellisen usein.

Mutta älkäämme tätäkään asiaa yrittäkö ymmärtää liian nopeasti. Kyseessä lienee viime kädessä ihmisen eksistentiaaliseen ahdistukseen liittyvä asia, johon kyllä myös tietyt endokrinologiset ja fysiologiset seikat vaikuttavat.

On ainakin hienoa, että Suomessa trendi on ollut vahvasti laskeva. Ehkäpä voimme antaa edes tästä pisteitä tuolle aina niin kiivaasti parjatulle hallituksellemme. Huonomminkin voisi mennä.