Kunnian kuuleminen

Kunnian kuuleminen

Ilmavoimien komentopäässä kuuluu tapahtuneen skandaali. Muuan eversti oli haistatellut (ei siis haastatellut) useita henkilöitä ja nimitellyt heitä sopimattomasti.

No, satakunta vuotta sitten asia olisi tietenkin hyvitetty kaksintaistelulla ja päättynyt siihen. Tai ehkäpä rykmentin kunniatuomioistuin olisi tutkinut, löytyykö kunniaa niiltä, jotka katsoivat sitä loukatun. Oikeusistuimet olivat tulvillaan kunnianloukkausjuttuja, mutta tuskinpa tuo jäsentenvälinen kärhämä olisi sinne, koko kansan naurettavaksi mennyt.

Ehkäpä koko juttu olisi ennen pitkää unohdettu ja painunut omaan arvoonsa tai vaikkapa hampaankoloon. Kaiketi tämä variantti olisi todennäköisin.

Mutta toki kulttuurimme kehittyy koko ajan.

Nyt en ole ihan varma, oliko kyseinen eversti loukannut vain alaisiaan vai myös samanarvoisia kollegoitaan tai jopa ylempiään. Olosuhteista riippuen tuo viimemainittu saattaisi olla raskauttavaa.

Pätemättömän esimiehen julkinen paljastaminenhan saattaa olla lähes sotasalaisuuden kavaltamista. Sitä paitsi se syö pohjaa kurilta.

Joka tapauksessa pelkkä rumien sanojen käyttö ei meillä yleensä ole ollut rangaistavaa. Kunniaansa voi henkilö katsoa loukatun, mikäli häntä aiheettomasti herjataan eli kerrotaan väärä todistus hänestä tai solvataan eli vaikkapa verrataan aasiin, jota hän todistettavasti ei ole eikä voikaan olla.

Mutta entäpä tuo haistattelu? Siitähän taisi itse asiassa olla kyse.

Suomalainen ilmaisu haista p.! on hyvin kiinnostava. Siinähän henkilöön ei edes symbolisesti kohdisteta mitään väkivaltaa eikä häntä kehoteta esimerkiksi hirttäytymään tai syömään ulostetta. P.:n haistaminen ei ketään vahingoita ja itse asiassa jokainen joutuu tekemään sitä päivittäin. Mistä siis on kysymys?

Ymmärtääkseni kysymys on niin sanoakseni toisenlaisen diskurssin tarjoamisesta. Tärkeilevä, valheellinen tai väärämielinen käytös tai puhe saattaa suomalaisessa kirvoittaa spontaanin halun palauttaa tilanne lähtöruutuun, maan pinnalle.

Alati läsnäolevan ja toden, mutta karun ja vaietun perusasian (p:n ja sen hajun) äärellä asioiden voidaan toivoa asettuvan pikkuhiljaa oikeaan järjestykseen, mahtanee haistattelija ajatella.

Ehkäpä näin tapahtui myös Lemmenjoella?

Asioiden saattaminen oikeuteen tuntuu huonosti harkitulta. Mikäli kyseessä oli perättömien syytösten esittäminen, niiden perättömyys on tarvittaessa pystyttävä todistamaan.

Mikäli kyseessä oli solvaus, on asia syytä sopia asianosaisten kesken ja lauhduttuaan solvaaja mahtanee yleensäkin mielellään tarjota sovinnon kättä ja todeta vaikkapa näin: ”Ettehän te mitään täydellisiä idiootteja ole. Ei kukaan ole täydellinen”.

Mikäli kyseessä oli haistattelu, olisi kohteena olleiden syytä pitää se hyvänään ja miettiä, oliko siihen aihetta ja voisiko asiat nähdä toisinkin.

Käräjöinti moisesta asiasta osoittaa asianosaisten pikkunaisuutta (m:n sijasta vahingossa n, mutta menköön) ja jopa tyhmyyttä.

 Mikäli tällaisesta suhtautumisesta tulee uusi normaali, on se taas kerran osoitus kulttuurin epäterveestä kehityksestä kaikkine nollatoleransseineen.

Miten muuten sanoikaan entinen kersantti alokkaille: ”Te olette täysiä aaseja joka sorkka! Sarvet vain puuttuvat!”