lauantai 12. tammikuuta 2019

Taantuminen totalitarismiin


Taantuminen totalitarismiin

Luen parhaillaan Seppo Oikkosen kirjaa Vallan kaikkiallisuudesta ja Tajunnallisista alkioista. Merkintöjä meistä ja kriisi-ismeistä. BoD, 2018, 120 s.
Harvoin saa lukea yhtä kunnianhimoista ja samalla yhtä simppelillä tasolla liikkuvaa teosta, jossa korkea intellektuaalinen kunniahimo säilyttäen käsitellään samalla niin arkipäivän elämisen ja ajattelun perusteita kuin myös julkisuuden ilmiöitä.
Kysymykset lähtevät kielestä ja lukijalla on syytä olla joku käsitys niin Wittgensteinista, Leibnitzista kuin monesta muustakin filosofian klassikosta.
Mutta oleellista ei ole oppia tietämään, mitä muut ovat sanoneet, vaan tehdä itse se ajattelutyö, joka osoittaa kielen rajat ja merkityksen ja ainakin sen kysymyksen luonteen, jota emme kaiketi pysty ratkaisemaan.
Kokonaisuutta ei tästä asiasta synny ja kirjoittaja uskookin, ettei maailmasta voida sanoa mitään suurta ja yhtenäistä. Alut ja loput eivät ole oikeasti olemassa ja kaikki jää aina kesken. Elämä on enemmän kaoottinen kuin kokoava kokemus.
Mutta kulttuuriset ja juonellisetkin jatkumot ovat olemassa. Durkheimilaisittain tekijä lähtee siitä, että ihminen on lajityypillisesti ensi sijassa sosiaalinen olento ja vasta toissijaisesti yksilö.
Voisi kuvitella, ettei tuon tason ajattelulla voi olla mitään konkreettista sanottavaa sille, joka osallistuu päivän politiikkaan ja hankkii tavalla tai toisella elatustaan tässä ajassa ja tässä yhteiskunnassa.
Näin ei ainakaan kirjoittajan mielestä ole.
Hän ottaa esimerkiksi sen, että me puhumme maahanmuutosta, vaikka tuollainen lähtökohtainen käsite oitis kampeaa kaiken keskustelun yleiskäsitteellisten yleistysten suohon.
Toinen pyhitetty yleiskäsite, jota tabut ja sensuurimieliala vartioivat, on ilmastonmuutos. Yhteiskunnan taantuminen kohti totalitarismia on väistämätöntä, kun operoidaan yhä enemmän keskiaikaisen käsiterealismin kaltaisella työkalulla.
Kun poliittinen korrektius on jo vienyt todellista maailmaa kuvaavat lähtökohtaiset käsitteet keskustelusta, ainoa mahdollisuus on vetäytyä syrjän miettimään parempia käsitteitä, päättelee kirjoittaja.
Valehtelisin, jos sanoisin pystyväni aina seuraamaan kirjoittajaa tämän uhkarohkeilla tutkimusretkillä, mutta tunnen ainakin itse kohdaltani saaneeni ärsykkeitä asioiden ajattelemiseen uudelleen.
Erityisesti tuntui tutulta ajatus siitä, että asumme ikään kuin junassa, josta käsin emme voi tarkkailla enempää menneisyyttä kuin tulevaisuutta. Näkymät aukeavat vain sivulle: kulloinkin tarjoutuvaan todellisuuteen.
Se, joka on tekemisissä historian kanssa, joutuu kuitenkin ennen pitkää tunnustamaan, että menneisyys on vieras maa, jossa puhuttua kieltä voimme ymmärtää vain osittain.
Sama koskee vieraita kulttuureita. Kirjoittaja jopa väittää kulttuurierojen olevan kovia tosiasioita, jollaisia sentään kielipeleissä on aika vähän.
Tästä seuraa, että hirveimpiä erehdyksiä ovat ylihistorialisilla, ylikulttuurisilla ja ylikansallisilla yleiskäsitteillä kyhätyt ”ihmisarvo- ja oikeusideologiat”, jotka eivät enää sisällä mitään reaalista, vaan kertovat vain pyrkimyksestämme perääntyä kaiken valan alkutilaan eli omistaa ”Suuri Toinen” eli olla yli-ihmisiä.
Kirjoittaja ei täsmennä, miksi tämä on hirveää. Itse ymmärtäisin, että vastaus löytyy vilkaisemalla vaikkapa USA:n 1990- ja 2000-luvulla harjoittamaa ulkopolitiikkaa.
Totalitarismin suhteen tekijän johtopäätös on mielestäni täysin vakuuttava. Totalitarismille ominaista on pysähtyneen, ajattoman totuuden olettaminen. Siellä ei ole kehittyviä tai muuttuvia ajatuksia, vaan ainoastaan oikeassa olemista.
Vertaapa nyt tätä näkemystä siihen lapselliseen kyhäykseen, jonka muuan kirjailija on hiljattain esittänyt, kai haasteena niille, jotka ovat nähneet EU:ssa totalitaarisen ajattelun elementtejä…
Aikakautemme ajattelun peruslähtökohdista seuraa, että kun olemme väärässä, olemme sitä totaalisesti, väittää kirjoittaja. Aikalaisjärkemme harhat ovat kaikkiallisia ja siinä palaamme jälleen käsiterealismin keskiaikaan.
Aikamme yli-ihmiset tunnustavat skolastisia totuuksia ja heidän yhteiskuntajärjestyksensä on totalitarismi. Se on tila, johon vajotaan kuin taantumaan.
Yhteiskuntakritiikkiä tuskin voi jättää pelkkien kielifilosofien huoleksi. Kyllä yhteiskunta varmaankin on pitkälti juuri sellainen, kuin se sen asukkaista tuntuukin olevan.
Mitä enemmän elämisen arvoisen elämän kokemuksia ja mitä vähemmän ansaitsematonta kärsimystä, sen parempi. Kielifilosofia tuskin voi merkittävästi vaikuttaa näihin asioihin tai edes niiden arviointiin. Näinhän sitä ajattelee.
Saattaa sieltä kuitenkin saada eväitä ja virikkeitä näkemyksilleen. Vieraan kulttuurin kieli on sen vakavasti ottavalle tarkkailijalle todella vierasta. Yhdistävää, ylikulttuurista siltaa ole olemassa, vain polkuja, joiden läpäisevyys on rajoitettu. Siksi kulttuurien tahallinen sekoittaminen keskenään on samaa kuin pommin rakentaminen. Tätä vertausta kirjoittaja ei käytä, mutta rohkenen tehdä sen johtopäätöksen itse.
Mitä tulee niin sanottuun poliittiseen korrektiuteen, on helppo havaita siinä se sama intellektuaalinen taantuma, jonka kirjoittaja on huomannut myös yliopistojen humanistisissa ja yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa.
Montako on enää maassamme niitä vanhurskaita, jotka edes tuntevat Durkheimia, saati että pystyisivät keskustelemaan Oikkosen kanssa?
Ei niitä paljon taida olla.
Epäilemättä tämä on vakava ilmiö.  Uudesta keskiajasta on puhuttu jo ainakin sata vuotta. Siinä matkalla myös se, mitä asialla tarkoitetaan, lienee paljonkin muuttunut.
Joka tapauksessa tuo totalitaaristen yleiskäsitteiden niskalenkki vapaasta ajattelusta on nähtävissä päivästä päivään. Kun lehtien toimittajat katsovat oikeudekseen repostella sitä, miten toiset ihmiset ajattelevat ja kun historian tutkijat ottavat menneisyytensä mittapuuksi modernin poliittisen korrektiuden, on totalitarismin henki läsnä tässä ja nyt.
Mutta entäpä, jos kyseessä on nimenomaan hyvän diktatuuri, joka on välttämätön taistelussa kaikkea pahaa vastaan?
Kas siinäpä kysymys! Sehän sanoo jo kaikesta kaiken.

19 kommenttia:

  1. On ehkä aiheellista lukea uudestaan Observerin Skandinavian kirjeenvaihtajan Roland Huntfordin kirja Uusi uljas Ruotsi (Otava 1972, alkup. The New Totalitarians 1971). Aiheellisia varoituksen sanoja. Samoin Marianne Alopaeuksen Ruotsin pauloissa. (Drabbad av Sverige, suom. Elvi Sinervo 1983)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alaopaeuksesta joskus bloggasinkin. Kirjoitin piruuttani, että kirja on tietenkin vanhentunut.

      Poista
  2. Olemme kaikitenkin siirtyneet paitsi Totuuden™ myös Historian Lopun™ jälkeiseen aikaan. Melko lyhyeksihän se viimeksi mainittu taisi jäädäkin, ajalliselta kestoltaan se sijoittunee kutakuinkin Neukkulan lysähtämisestä kaksoistornien kaatumiseen. Eli eipä edes täyttä kymmentä vuottakaan.

    Siis kutakuinkin 90-luvun se kesti, vaikka ehdittiinhän sitä jo siinäkin ajassa pitää jonkinlaisena ikuisena olotilana. Ja tehdä siinä hybrishumalassa monenmoista vahinkoa, joiden kaikkia seuraamuksia ei vielä liene likimainkaan nähty.

    No, Fukuyaman kunniaksi on sentään sanottava, että hän on sittemmin edes yrittänyt korjailla tuolloisia (ja toki osin ihan vasitenkin väärinymmärrettyjä) näkemyksiään. Samaa ei valitettavasti voi sanoa likikään kaikista hänen opetuslapsistaan.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1990-luku oli ihanan toivorikasta aikaa, mikään nousuhumalakaan ei ole ollut niin hienoa, mutta se 2000 jälkeinen krapula...

      Poista
  3. Tähän voisi ehkä esittää sellaisenkin sopimattoman kysymyksen, että onko koko kansan opettaminen lukemaan ja "sivistymään" sittenkään viisasta. En ole nähnyt juurikaan pohdittavan sitä, miten ihmisen kaltainen vahvasti sosiaalinen laji käyttäytyy laajassa mitassa, kun kaikkien annetaan ymmärtää olevan yhtä viisaita ja eteviä kuin kaikki muutkin. Näennäisesti siis poistetaan toimivalle yhteiskunnalle välttämätön hierarkia. Tilalle kehittyy kuitenkin uusi hierarkia, joka ei välttämättä perustu senkään vertaa todellisille kyvyille kuin vanha, mutta on epämääräisyydessään vaikeampi hahmottaa ja hallita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lukutaito ole pahasta, se sai painetun median aika tyhmmemmät lukemaan viisaampien kirjoituksia. Some muutti kaiken, siellä tyhmät ja viisaat kirjoittavat rinta rinnan, kummatkin mielestään oikeassa.

      Ongelma: mistä erottaa tyhmän ja viisaan.

      Poista
  4. Vihavainen: ..."Siksi kulttuurien tahallinen sekoittaminen keskenään on samaa kuin pommin rakentaminen"...

    Nyt kun niitä pommeja on alkanut räjähdellä pitkin Eurooppaa ja mm Arabianrannassa ja Oulussa, niin pääministerimme on keksinyt selviytymiskeinoksi "pöyristymisen".

    Sitten kun koko hallituksemme pöyristyy oikein tarmokkaasti, niin asioille ei tarvitse tehdä jatkossa mitään. Tehokas pöyristyminen riittää ja vihapuhujien vainoaminen. Ne kirotut vihapuhujat ovat kaikkein pahimpia yhteiskuntarauhan rikkojia.

    Vai mitenkä se nyt oikein menee?

    VastaaPoista
  5. "ainoa mahdollisuus on vetäytyä syrjän miettimään parempia käsitteitä"

    En voi olla näkemättä tiettyä analogiaa myöhäisantiikiin/varhaiskeskiaikaan, jolloin hajoavan Rooman imperiumin "parhaat pojat" vetäytyivät erakoiksi tai munkeiksi erämaihin pahaa maailmaa pakoon.

    VastaaPoista
  6. Vihapuheen parina näyttää nykyisin olevan populismi. Vuonna 1966 vastaava haukkumasana oli opportunismi. Veikko Vennamoa ja kumppaneita haukuttiin opportunisteiksi ja sillä sanalla yritettiin selittää ja myös mitätöidä se tosiseikka, että SMP sai melkoisen yllätysvoiton eduskuntavaaleissa.

    Biologiaa opiskellut ystäväni totesi silloin, että ”Opportunismi on voittanut evoluutiossa, miksi ei siis myös politiikassa”. Opportunismilla tarkoitettiin siihen aikaan suunnilleen samaa kuin populismilla nykyisin, kansanjoukkojen yllyttämistä pinnallisilla ja myös kyseenalaisilla puheilla, jotka oli sovitettu juuri vallitsevaan tilanteeseen. Näkökulmasta ja tavoitteista riippuen olisi kai voitu puhua myös tilannejohtamisesta tai pragmaattisuudesta, mutta siinä olisi menetetty paheksuva kielteinen sävy.

    Kanava-lehdessä 8/2018 kertovat Petri Laukka ja Ari Turunen otsikolla ”Vihapuhe, valeuutiset ja 30-vuotinen sota”, kuinka hirmuista jälkeä Martti Luther sai aikaan Euroopassa kirjapainotaidon ja terävän kielen avulla. Siis yli sadan vuoden sekasorto yhden ihmisen voimin. Uskoo ken tahtoo, mutta olisikohan tullut hiukan liioittelua mukaan?

    VastaaPoista
  7. Onko SDP:n Antti Rinne jo pöyristynyt?

    No eipä tietenkään, koska pöyristyminen on varattu Sipilälle ja hänen hallitukselleen yksinoikeudella. Muut keksiköön jonkin toisen ilmauksen.

    Muuten Antti Rinteellä on joko keuhkoveritulppa taikka keuhkosyöpä, joka on aiheuttanut aluksi keuhkokuumeen. Siirtyminen suoraan sairaalasta toiseen on paha merkki.

    VastaaPoista
  8. "hyvän diktatuuri, joka on välttämätön taistelussa kaikkea pahaa vastaan"

    Vestigia terrent

    Onkohan niin, että ihmiskunnan kauheimmat teot on tehty kauneimpien päämäärien saavuttamiseksi?

    Itse nykyään pelkään eniten fasisteja, jotka marssivat anti-fasistien lippujen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäähn tulee moeleen se, miten Stalinin Neuvostoliitossatyodettiin, ettei ole tilaa useille puolueille, koska se yksi ajaa kaikkien etuja. (Ja tekee sivumennen sanoen sen, mikä on maailmanhistoriassa välttämätöntä tehdä).

      Poista
    2. Niin, noita jälkiähän tässä blogissa on ahkerasti pohdittu. Onko mitään opittu näyttää historia.

      Poista
  9. Totuuden voi kieltää joksikin aikaa mutta sitä ei voi lopullisesti estää. Tämä matala-asteinen kulttuurien välinen sota tulee lämpenemään talouden sakatessa ja jaettavan varallisuuden supistuessa.

    Ari

    VastaaPoista
  10. Hyvä nähdä Vihavaisen kommentoivan Oikkosta. Hyvä siksi että Suomella menee niin huonosti. Tämä talvi ilmeisesti leikitään että Oulu on kaupungeista ainutlaatuisin. Tai ainakin pöyristytään kuin lumiukot. -jussi n

    VastaaPoista
  11. Kiitos hienosta kirjoituksesta!

    Olen ollut aikeissa hankkia tuon Seppo Oikkosen kirjan. Nyt kirja menee tilaukseen, koska kirja-arvio tulee viisaan miehen opuksesta viisaan miehen tekemänä. Pitkään tulin toimeen Seppo Oikkosen nettikirjoituksilla (esim. Alkon kassalla). Nyt on saatava lisää sitä samaa.

    VastaaPoista
  12. "Vieraan kulttuurin kieli on sen vakavasti ottavalle tarkkailijalle todella vierasta. Yhdistävää, ylikulttuurista siltaa ole olemassa, vain polkuja, joiden läpäisevyys on rajoitettu. Siksi kulttuurien tahallinen sekoittaminen keskenään on samaa kuin pommin rakentaminen."

    Hieman tässä kiusaa yksi asia: siitä, että emme voi välttämättä jäännöksettömästi ymmärtää toisen kielen käyttäjää - koska ajattelu on välttämättä sidottu kieleen - tai toisen kulttuurin edustajaa, ei minusta seuraa, että emme voi lainkaan ymmärtää tätä, kyllä ymmärryksen siltojakin on, erot ja niiden syyt pitää vain tiedostaa. Jos erot ovat sovittamattomia, sitten kysymys on tarpeellisten poliittisten ratkaisujen tekemisestä...

    Toinen asia mikä kiusaa on kultuurien sekoittamisen pelon taustalla olevasta käsityksestä yhdestä monoliittisesta ja pysyvästä kulttuurista. Jos historia jotain opettaa niin sen, että kulttuurit ovat jatkuvassa muutostilassa ja omaksuvat asioita toisistaan. Osa on hyvää, osa pahaa.

    Käsitettä maahanmuuttajat selkiyttäisi kun puhutaisiin eufenistisen yleiskäsitteen sijasta kolmesta ryhmästä:

    - työperäiset maahanmuuttajat t. siirtolaiset, jotkasuvereeni valtio hyväksyy - tai ei.
    - turvapaikan hakijat, joiden osalta laillisesti tutkitaan täyttyvätkö edellytykset
    - laittomat siirtolaiset - joista osa käyttää turvapaikkamenettely hyväkseen - joiden osalta suvereeni valtio käyttää oikeuttaan päättää ketkä ei-kansalaiset sen alueella oleskelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin nimenomaan sanoa, että ymmärtää voi yhtä ja toista. Huntington puhui ohuista arvoista, jotka useimmat kulttuurit jakavat. Sitten ovat ne paksut, jotka ovat kullekin ominaisia.
      Ja olisihan tässä muistettava, että kyse ei ole maahanmuutosta, vaan kansainvaelluksesta. Parikin sataa vuotta viivytystä saatta ratkaista kaiken.

      Poista
    2. Ymmärsin väärin. Itse halusin korostaa kulttuurin jatkuvaa, joskus hidasta, muuttumista ja toisesta kulttuurista "omimista". Kansainvaelluksesta samaa mieltä, eri asia olemmeko paremmassa asemassa kuin 300-400-lukujen roomalaiset, Waltarin sanoin kansasi ei palaa kun sille mitattu aika on kulunut lopuun. Keskustelua auttaisi ym. käsitteiden selventäminen.

      Poista

Kirjoita nimellä.