tiistai 5. huhtikuuta 2022

Hirmuista aikaa

 

Taras Bulba

 

Nikolai Gogol, Taras Bulba. Suomentanut Ulla-Liisa Heino. Otava 1959, 173 s.

 

Alun perin vuonna 1840 (tai 1835-42) ilmestynyt Gogolin Taras Bulba on suomennettu Suomessa viisi kertaa ja Itä-Karjalassakin kaksi kertaa. Kyseessä lienee jonkinlainen ennätys. Filologit kertonevat, mikä on syy moiseen, sillä äkkiä katsoen kieli on ihan normaalivenäjää, mutta ehkä siinä on mukana hankalia ukrainalaisuuksia, kun enemmän lukee.

Itse luin kirjan ensi kertaa puoli vuosisataa sitten ja muistan vieläkin jonkun kohdan suomennoksesta. Samanlaisia ei uudesta laitoksesta löytynyt.

Joka tapauksessa, kirjasta on tullut jonkinlainen ukrainalaisuuden symboli ja sen vuoksi kannattaa hieman pysähtyä sen tekijässä. Nikolai Gogol on ollut ukrainalaisten kannalta hieman hankala persoona. Kun häneltä kysyttiin, tunsiko hän itsensä enemmän ukrainalaiseksi vai isovenäläiseksi, hän vastasi, ettei tiennyt itsekään. Erilaisia nuo sielut olivat, mutta toinen ei toista arvokkaampi – niiden tehtävä on täydentää toisiaan (сам не знаю, какая у меня душа, хохлацкая или русская. Знаю только то, что никак бы не дал преимущества ни малороссиянину перед русским, ни русскому пред малороссиянином. Обе природы слишком щедро одарены Богом, и как нарочно каждая из них порознь заключает в себе то, чего нет в другой, — явный знак, что они должны пополнить одна другую. Для этого самые истории их прошедшего быта даны им непохожие одна на другую, дабы порознь воспитались различные силы их характера, чтобы потом, слившись воедино, составить собою нечто совершеннейшее в человечестве).

Vaikka hän ilmeisesti tunsi ja rakasti syvästi Ukrainaa, hän oli myös isovenäläisen vallan ja Nikolai I:n edustaman taantumuksen harras kannattaja, minkä hän toi esille julkaistuissa kirjeissään ystävälle.

Tämä vimmastutti Vissarion Belinskin, joka sen johdosta julkaisi kuuluisan kirjeensä Gogolille. Se sisälsi sellaiset madonluvut koko Nikolain Venäjälle, että sen pelkästä hallussa pitämisestä määrättiin ankara rangaistus. Gogol ei vähästä hätkähtänyt, vaan jatkoi virkavallan nöyränä palvelijana ja hänet luetaankin ns. virallisen kansallisuusopin tukipylväisiin.

Gogol tarkoittaa venäjäksi telkkää. Hänen isänsä käytti nimeä muodossa Hohol, joka on, kuten tiedetään, myös ukrainalaisen lempi/haukkumanimi venäjäksi ja tarkoittaa sitä hiustupsua, jollainen zaporogikasakoilla oli muuten kaljuksi ajellussa päässään.

Taras Bulba kuvaa juuri näitä zaporogeja, jotka viettivät aikaansa sodissa tai sitten juopotellen Setšissä eli keskusleirissään, joka tässä kuvattuna aikana sijaitsi Dneprin koskien takana, Hortitsan saarella.

Setšissä oli pelkkiä miespuolisia kasakoita, jotka eivät tosiaankaan harjoitelleet taistelutaitoja tai tehneet muuta hyödyllistä, vakuuttaa Gogol, vaan sen sijaan juopottelivat hurjasti ja viinaa saadakseen myivät viimeisen paidankin päältään. Toki he myös tarjosivat auliisti koko maailmalle, eikä sotaretkillä hankittu rikkaus koskaan viihtynyt kasakan taskussa kauan.

Ulkoisesti kasakat olivat samannäköisiä kuin Repinin tunnetussa maalauksessa: kalju pää tupsuineen, valtavat viikset ja roimahousut. Vyöllä miekka ja kainalossa lunttulukkoinen musketti. Sotaretkille mentiin joko ratsain Puolan suuntaan tai sitten veneillä aina Anatolian rannikoille saakka. Sota oli arkipäivää, tappaminen normaalia rutiinia.

Ukraina, jota sanaa Gogol käyttää, vaikka puhuukin zaporogeista myös venäläisinä, oli sivistystasonsa puolesta toista maata kuin Moskova ja moskalit. Taras Bulban, kasakkaeverstin kaksi poikaa on käynyt useamman vuoden ajan Kiovan akatemiaa ja he tuntevat Ciceron ja Horatiuksen tekstejä. Tämä siis 1600-luvulla. Mitään vastaavaahan ei Moskovassa ollut.

Sotiminen on zaporogien intohimona ja tarvittaessa siihen keksitään vaikka tekosyy. Sellaisen tarjoavatkin muutamat pakolaiset, jotka väittävät, että vääräuskoiset puolalaiset ja juutalaiset ovat ruvenneet häpäisemään ortodokseja ja heidän pyhää uskoaan.

Oitis pannaan Setšissä toimen juutalaispogromi ja lähdetään kohti Puolaa. Samaan aikaan tataarit käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja ryöstävät koko Setšin.

Gogol ei ainakaan kaunistele kasakoiden taistelutapoja. Itse asiassa kuvaus voisi yhtä hyvin olla Daniel Jusleniuksen tekemä: rintalapsia iskettiin kuoliaaksi, naisilta leikattiin rinnat, vangeilta nyljettiin nahka jaloista polvia myöten ja sitten heidät päästettiin menemään…

Julmuudet ovat ilmeisesti aikakauden normi, ainakin zaporogeilla, joille on ominaista sekä sankarillisuus, että tietty lapsenmielisyys, hurjuus ja pitelemättömyys -sanalla sanoen venäläinen bespredel, jollaisesta myös 1990-luvulla paljon puhuttiin.

Mutta kaikesta päätellen zaporogeista tekee sen, mitä he ovat, nimenomaan heidän venäläisyytensä. Tapanahan oli puhua kolmiosaisesta Venäjästä, johon kuuluivat Iso-, Vähä-, ja Valkovenäjä (Velikaja, Malaja ja Belaja Rus ja joskus mainittiin myös Punainen Venäjä eli Galitsia -tšervonaja Rus.

Muistammehan, että sana Rossija otettiin käyttöön vasta Pietari Suuren tehtyä Venäjästä imperiumin Suuren Pohjan sodan jälkeen.

Kasakka on mieletön myös rakkaudessaan, vaikka vaimot jätetäänkin lapsineen Setšin ulkopuolelle. Morsiamet ovat toista. Tarasin nuorempi poika rakastuu mielettömästi puolattareen ja siirtyy kesken sotaa Puolan joukkoihin. Taras saa sitten henkilökohtaisesti ja isän oikeudella tappaa pojan, jonka on siittänytkin.

Taras Bulba ei alleviivaa ukrainalaisten ja venäläisten kuulumista samaan venäläisyyteen, mutta toteaa sen useaan otteeseen. Eräässä kohden hän ennustaa, että tulee vielä aika, jolloin Venäjältä nousee tsaari ja oikeauskoisuus nousee kukoistukseensa -maailmassa ei ole voimaa, joka ei hänelle nöyrtyisi…

Kuten Kuolleissa sieluissa puhutaan Venäjän noususta hurjan troikan ajona, jota Euroopan kansat väistävät, niin tässäkin ennustetaan suuren Venäjän ja nimenomaan Moskovan Venäjän nousua, itse asiassa kai Pietari Suuren ilmaantumista.

Onko Taras Bulba ansainnut asemansa suurena kansallisena symbolina, on vaikea sanoa. Isovenäläiset eli moskalit voivat aivan hyvin käyttää sitä myös omana argumenttinaan yhtenäisestä Venäjän kansasta ja niille, joille venäläisyys yleensä merkitsee tolkutonta julmuutta ja hävitystä, se lienee myös mieluista luettavaa.

Toki kannattaa muistaa, että kyse on oman aikansa kirjallisesta mielikuvituksesta, jossa kaikki pelottava ja käsittämätön oli kunniassa. Oman aikansa käsityksissä elänyt Gogol on tässä tärkeämpi tekijä kuin Ukrainan tai Venäjän historia.

Sivumennen sanoen, Gogolista kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti lukea Vladimir Nabokovin hänestä kirjoittama essee, joka löytyy erillisenä kirjana suomeksikin. Se on todellinen lukunautinto. En tiedä, onko Belinskin kirjettä Gogolille suomennettu, mutta onhan se ainakin netissä. Kannattaa myös lukea! (http://pwerth.faculty.unlv.edu/WebReader-422.pdf ).

29 kommenttia:

  1. "Julmuudet ovat ilmeisesti aikakauden normi, ainakin zaporogeilla, joille on ominaista sekä sankarillisuus, että tietty lapsenmielisyys, hurjuus ja pitelemättömyys"

    Tuota samaa kuvaa myös Englund teoksessaan Voittamaton, jossa hän kytkee ns Hmelnitsyn kapinan 30-vuotiseen sotaan. Samaa, puolalaisesta näkökulmasta kuvaa Henryk Sienkivitskin Tulella ja miekalla -teos.

    VastaaPoista
  2. Kannattanee muistaa Putisen esiintyneen mielellään italialaisen panosmies Berlusconin hengenheimolaisena yksilöpersoonans, eikä aron kasakoiden. Edelleen hän haluaa venäjänkielisille omaa hallintoa itään jollaista maatuskat kylteissään 2014 vaativat.

    VastaaPoista
  3. Kannattaa lukea Eero Balkin suomennos Taras Bulbasta. Se on noin vuodelta 2010 ja lienee uusin laatuaan. Balkin suomennos on tehty pienoisromaanin vuoden 1835 laitoksesta, joka poikkeaa sisällöltään monessa kohtaa vähän myöhemmin ilmestyneistä versioista. Nimenomaan mitä tulee teoksen ukrainalaisuuteen. Gogol editoi kirjaa myöhemmin isovenäläiseen suuntaan. Myös Balkin jälkisanat ovat lukemisen arvoiset. Teos kaikkinensa selvensi paljonkin käsitystäni ukrainalaisuuden asemasta Venäjän valtakunnassa. Gogolin kieli pääsee ainakin tässä käännöksessä todella oikeuksiinsa. Suomennos on erinomaisen hyvää työtä, josta Balk olisi ansainnut vaikka valtionpalkinnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypäs kaivaakin esille. Nuo suomennokset on ilmeisesti tehty eri versioista. Luulen aikoinaan lukeneeni Juhani Konkan suomennoksen.

      Poista
    2. Juhani Konkka on kyllä tuottanut laatusuomennoksia venäläisestä kirjallisuudesta. Nykykäännöksissä minua häiritsee se, että nykyisen käännösajattelun mukaisesti pyritään vähentämään alkutekstin venäjän "lepertelyä", jolloin alkukielen ja -aikakauden tyyli ei välity.

      Poista
    3. Aproopos. Kyllä se strannikin laiva vaan Käkisalmessa kävi:

      https://ilibrary.ru/text/15/p.1/index.html
      "После посещения Корелы весьма естественно, что речь зашла об этом бедном, хотя и чрезвычайно старом русском поселке, грустнее которого трудно что-нибудь выдумать."

      Poista
  4. Minulle on aina ollut arvoitus, miten kasakat yleensä pystyivät yhtään mihinkään. Aro oli tuolloin ilmeisesti kuiva meri, jonka ylittäminen vaati armeijoilta enemmän varastoja ja juomavettä, mitä mukanaan pystyivät kuljettamaan. Pienet ja nopeat ryöstelevät joukkiot olivat ainoita, jotka pystyivät operoimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen puolestani ymmärtänyt, että se olisi ollut heinäaroa, jolloin hevosten rehusta ei tarvinnut huolehtia. Sotaretket olivat nopeita ryöstöretkiä suhteellisen pienellä porukalla, joka liikkui hevosilla nopeasti. Sotaa käytiin sellaisena vuodenaikana, jolloin rehustus onnistui. Kun kasakoita alettiin laajemmin 1700-luvulta lähtien käyttämään Venäjän armeijassa, se huolehti huollosta, mutta vielä Isonvihan aikana "itsehuolto" oli käytössä, mikä selittää sodan kauhut. On tuota selitetty tässäkin blogissa.

      Fakta kuitenkin oli Hmelnitsyn kapinan sotajoukot olivat suhteellisen suuria. Tuon aikakauden sotajoukko ruokki itsensä sotanäyttämöllä - siviiliväestön vahingoksi. Tätä kuvaa Peter Englundin ja suomalaisen Olli Bäckströmin kirjoissa.

      Poista
  5. Blogisti kirjoitti:

    "Sivumennen sanoen, Gogolista kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti lukea Vladimir Nabokovin hänestä kirjoittama essee, joka löytyy erillisenä kirjana suomeksikin. Se on todellinen lukunautinto."

    ARTHUR LANGEVELD on kirjoittanut:

    "However, Nabokov’s selection from the plentiful material is very biased."

    Ja:

    "Those reading Veresayev unbiased get a completely different picture of Gogol the man."

    En tiedä, mutta asioissa on puolia, mitkä kannattaa huomioida.

    https://arthurlangeveld.nl/gogol-seen-through-the-eyes-of-nabokov/

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yleensäkään pidä Nabokovia suurena historioitsijana, mutta tuo mainittu essee on kyllä taidetta.

      Poista
    2. Ajatelkaamme vaikka Nabokovin Venäjän kirjallisuuden historiaa. Ihan kuin hän ei tietäisi mitään Gorkin neuvostovastaisesta vaiheesta. Olisi se nyt sentään mainitsemisen väärtti.

      Poista
  6. Oli mielenkiintoinen tarina, Vihavainen, kiitos. Kun Vihavainen ei ole menossa vetämään ketään turpaan, niin se vaikuttaa ihan kelpo ihmiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsos me elämme sosiaalisesti hyväksytyn vihan aikaa. Orwellin Iso Veli salli kahden minuutin vihan kerrallaan aivan tiettyyn kohteeseen. Nyt vuosikymmenten patoutunut ja rääkymiseksi feminisoitunut viha on jatkuvaa ja sumeaa ulvomista, jota ei enää voi hillitä. Lännessä ihan todella sammuvat valot. Paluuta entiseen ei ole. Kali.

      Poista
    2. No en kai nyt minä! Joskus vain täytyy etsiä inhimillisempiä vaihtoehtoja, kun ihan kimppuun käydään.

      Poista
  7. Voiko vitutukseen kuolla? kysyi Putinen ja päätti Suomen ystävänä toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väyrysen lisäksi ainakin Vanhanen, Kanerva ja Salolainen osaisivat, jos uskaltavat, tunnustella henkilökohtaisten kokemuksiensa perusteella miksi vitutus ulkopolitiikassa elää ja voi hyvin vanhan Euroopan itäreunalla. Miksei sitä voisi eritellä täälläkin, jos ei halutakaan kuulua blogistanin turpeeseensidontaosastoon? Eihän Jätkäsaaren runoileva psykiatrikaan enää hallitse valtakunnan älyllistä ilmanalaa parilla kymmenellä runoteoksellaan.

      Poista
  8. "Itse asiassa kuvaus voisi yhtä hyvin olla Daniel Jusleniuksen tekemä: rintalapsia iskettiin kuoliaaksi, naisilta leikattiin rinnat, vangeilta nyljettiin nahka jaloista polvia myöten ja sitten heidät päästettiin menemään…"

    Muistelin et oisin jostain kirjasta lukenut jonka olisi joku kirkon mies etelästä kirjoittanut joko Suomesta tai Virosta että sielä naiset on amatsoneja jotka leikkelevät rintansakkin irti. Jäin vain miettimään tekivätkö nuo kasakat matkoja myös Suomeen tai Viroon tuolloin?
    (Alkuun muistelin että Olaus Magnus Gothus olisi kirjoittanut Pohjoisten kansojen historiassaan, mutten löytänyt äkkiseltään sieltä mainintaa.
    Mainitsen tosin kun rupesi huvittamaan hänen kirjoittaneen Viipurin pamauksesta luolana, mihin suomalaiset heittävät elävän eläimen niin siitä lähtee niin hirveä pamaus että se lyö lukkoon lähellä olevien korvat. (Yhtään ihmettele miksei pappismiehiä ole otettu tosissaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. //
      Muistelin et oisin jostain kirjasta lukenut jonka olisi joku kirkon mies etelästä kirjoittanut joko Suomesta tai Virosta että sielä naiset on amatsoneja jotka leikkelevät rintansakkin irti. Jäin vain miettimään tekivätkö nuo kasakat matkoja myös Suomeen tai Viroon tuolloin?
      (Alkuun muistelin että Olaus Magnus Gothus olisi kirjoittanut Pohjoisten kansojen historiassaan, mutten löytänyt äkkiseltään sieltä mainintaa.
      Mainitsen tosin kun rupesi huvittamaan hänen kirjoittaneen Viipurin pamauksesta luolana, mihin suomalaiset heittävät elävän eläimen niin siitä lähtee niin hirveä pamaus että se lyö lukkoon lähellä olevien korvat. (Yhtään ihmettele miksei pappismiehiä ole otettu tosissaan.)
      //

      Jos olisit elänyt noihin aikoihin, niin tuskinpa olisit ollut huvittunut niin kuin nyt vaan pikemminkin liikuttunut ja itkuinen.

      En kannata paavin kirkkoa, mutta on paha tyylivirhe huvittua menneiden aikojan pappien (ja yleensä ihmisten) käsityksistä ja tavoista.

      Pappeja on helppo töniä meidän ajatamme käsin, mutta ilman uskonpuhdistusta ja luterilaisia pappeja maamme ja koko maailma olisi paljon köyhempi henkisesti, hengellisesti ja aineellisesti nyt. Minä haluan puolustaa menneiden aikojen pappeja, sillä he olivat omantunnonarempia kuin meidän aikamme papit.

      Sellainen suomalainen pappi ja kirjailija kuin Simo Korpela teki syvällisiä runoja, joita on myös sävelletty.

      M

      Poista
    2. "En kannata paavin kirkkoa, mutta on paha tyylivirhe huvittua menneiden aikojan pappien (ja yleensä ihmisten) käsityksistä ja tavoista."

      Itse huvittunen hyvin paljon menneiden aikojen asioista juuri siksi että ne on menneitä, niihin ei voi vaikuttaa. (Joskus kyllä nykyisyydenkin, mutta koittanen sen peittää kun joku kumminkin loukkaantuu. Muistanen rippipappini kuka oli aivan loistava. Leirillä menin kysymään jonkun ruokailun jälkeen että kun myö ollaan tällai herkässä iässä niin onko tämä vähän kuin aivopesua? Herra totesi että kyllä. Hyvin paljon arvostin hänen rehellisyyttään ja sitä ettei ottane asioita turhan vakavasti).
      Joskus tuli luettua äidistä Afrikassa kuka poltti silitysraudalla lapsensa rinnat ettei ne kehity ja miehet himoitse. Siinä kohtaa huvitus oli kaukana enempikin tyrmistys mitä pelko toisen puolesta voi saada aikaan.

      Poista
    3. Toisekseen tuo reformaatio aikanaan enempikin takasi Suomesta nostetut verot Kustaa Vaasalle sotatoimiinsa sen sijaan ettei joutunut makselemaan enään paavillekkin. Suomalaisten kohdalla tilanne juuri muuttunut.
      Luther oli kumminkin lukenut lakia, eikä ymmärtänyt miksi Saksan tulisi maksaa veroa paaville. Yhdenlainen nationalisti siis taas.

      Poista
    4. Plus jos uskonee Eugen Drewermannin näkemykseen Luther oli vain ihminen.
      Vanhemmassa kirjoituksessaan sulkemassa synagogia. Mistä ilmeisesti taas natsit saivat pontta näkemyksilleen.
      Kumpikaan kirkko (katolilainen tai luterilainen) ei protestoinut rotulaeista, tai yleisestä asevelvollisuudesta tai kun oli vannottava ehdotonta kuuliaisuutta Furherille.
      Ehdoton kuuliaisuus Eugenin mukaan kuulunee Jumalalle, mutta mikä sitten on tuo Jumala? Löytyykö se sitten katolisen, luterilaisen, ortodoksisen vaiko peräti juutalaisten tai muslimien helmasta?
      Yllättäen katolinen kirkko on pistänyt Drewmannin pois pappisvirasta 1992.
      Sielä tupataan historiallisesti olemaan kamalan nihkeitä ottamaan vastaväitteitä tai edes rakentavaa palautetta (viitannen Galileihin ja hänen joutumistaan inkvisiition eteen, kumminkin heppu antoi tyttönsä luostareihin ja oli harraskatolilainen mitä luin hänen ja tyttärensä kirjeenvaihtoa käsitelleen kirjan) vastaan.

      Poista
    5. Minä en käytä reformaatio-sanaa, vaikka sen käyttö on yleistynyt viime aikoina, koska sillä ei ole sellaista sisällöllistä voimaa kuin sanalla uskonpuhdistus, jota käytettiin aiemmin yleisesti. Sanalla reformaatio yritetään pehmittää suhdetta katoliseen kirkkoon päin.

      Aina, kun ihmiset, jotka kutsuvat itseään uskonnottomiksi (niin kuin Enqvist), alkavat puhua kristinuskosta, niin he nostavat esille Lutherin, antisemitismin, Saksan rotulait ja sen sellaiset. Se kertoo, että he elävät menneessä historiassa, eivät tässä päivässä, jolloin kristityt ovat suurimman vainon kohteina maailmassa.

      Monia helluntailaisia ja uskonnottomia, ateisteja ja muita sellaisia yhdistää Lutherin vastaisuus. Hän on heidän mielestään osasyyllinen Hitlerin aikaisiin juutalaisvainoihin, vaikka hän eli kauan ennen natseja.

      Se oli Jumala, joka salli juutalaisvainot. Ja se oli Jumala, joka salli ensimmäisen- ja toisen maailmansodan iskeä Saksaan. Syy molempiin sotiin oli luopumus Jumalasta.

      Tilan puutteen vuoksi pitää kirjoittaa ekonomisesti.

      Elämme nyt aikaa, jolloin uskosta osattomat ihmiset (tutkijat ja muut) haluavat sensuroida Uutta testamenttia tai varoittaa siinä olevien juutalaisille epämiellyttävien totuuksien kertomisesta.

      Olen lukenut Lutherin pienen kirjasen juutalaisista. Yksi syy, miksi hän kohdisti niin kovaa arvostelua juutalaista uskontoa (mutta ei rotua) kohtaan, oli se, että juutalaiset pilkkasivat Jeesusta huoranpenikaksi (niin kuin kääntymättömät juutalaiset ja kristityt tekevät nytkin) ja muilla sanoilla (joita en viitsi toistaa) ja Jeesuksen äitiä huoraksi.

      Asioissa on puolia, jotka on hyvä tuoda esille.

      Ja mitä Saksan kirkkoihin tulee, niin se oli jo 1900-luvun alkuun tullessa luopunut Jumalasta. Saksalaisilla oli Jumala suussa, mutta ei sydämissä; tämä tiedetään. Ja siksi kirkko oli sekulaarinen. Ja meidän maamme kirkko (johon minäkin kuulun) on sekularisoitunut ja luopunut Jumalasta. Siksi ne ovat sellaisia kuin ne ovat.

      Kirjoitin, mitä tuli mieleeni. Ja aika nopeasti. En kirjoittanut missään erityisessä järjestyksessä.

      M



      Poista
    6. Itsellä taas tulee sanasta puhdistus, mieleen Sofi Oksasen saman niminen kirja ja suht huonot vibat siitä.

      1900-luvun alun kirjallisuudessa on suht normi että väestöistä tai kansoista on kirjoitettu rotuina. Sillä on tarkoitettu kielialueita. Saksalaiset taas veti asian tiimoilta omat johtopäätöksensä.
      Käsittääkseni taas 1800-luvulla Saksa oli suht hierarkinen. Kun taas amerikkalaisten pörssiromahdus heilutti myös Eurooppaa on tämä väistämättä vaikuttanut myös saksalaisiin.
      Katolilaisella kirkolla taas on ollut seurakuntatoimintojen, lapsi- ja nuorisojärjestöjen kautta vahva "ote" arkielämään. Siinä on kanssa "kilpailu" sieluista, jottei ne joudu kadotukseen. Eri asia taas on haluaako sielu sitä pelastusta mitä lupaillaan, jolloin vainoaminen kohdistuu ihan jonnekkin muualle kuin kristittyihin.
      Jaksane uskoa että se oikea usko löytyy jostain tietystä seurakunnasta tai kirjasta.
      (Toisekseen jos katsonee Euroopan historiaa, niin aika paljolti tuo tupannut olemaan sodankäyntiä. Puolin ja toisin. Maailmansodat pisti homman vain uusiin mittasuhteisiin.)
      (Tallinnassa käydessä pistäydyttiin Neitsitorniin missä oli 1500-luvulta miekka. Tosin kopio. Rupesi huvittamaan teksti mikä siinä oli. "Kun minä nostan miekkani, autan syntisen ikuiseen elämään." Suht uskonnolliselta tuo omiin silmiin näytti. Jollain sitä on oikeutettu, nyt kumminkin eletään teollistuneessa yhteiskunnassa. Ei väki kulje miekat sivullaan tai vastaavaa.)

      Katsonen että jotkut uskovaiset enempi jää paikalleen siihen historiaan, kun tieteentekijät taas ei voinne uskoa samoin kuin muut. Tällöin se ei olisi tiedettä. (Helpompi varmaan selittää jos miettii puhelimia, lentokonetta, kirjaa. Kaikki aikanaan olleet keksintöjä, jonka joku on keksinyt. Todennäköisesti aikalaiset pitäneet kylähulluna.) Tieteentekijä mahdollisesti tietää ja muut taas on sen tiedon varassa. Vähän kuin se tarina luolassa olevista ihmisistä. Yksi ymmärtää varjoiksi tummentumat, vaan kuinka saada toiset ymmärtämään/uskomaan? Eteenkin jos käsiteet yms. ovat liian vaikeita kielellisesti selittää (ammattikielessä kun on omat pulmansa).
      Samahan tuo on lääkärin kanssa. Sitä menee sinne kun jokin vaivaa ja toinen tietää, muttei meistä kaikista ole siihen hommaan. Eikä olisi mitään järkeä edes sitten kaikkia siihen kouluttaa. (Tosin itse erottelen sitten taas lääkärissä fysiologisen ja psyykkisen. Psyykkisen kanssa taas todennut että liittynee enempi kielialueen hallinnointiin. Missä taas markkinoinnilla on oma funktio. Lääkeyhtiöillä kun on sitten omat intressit. HS:ssä oli juttu kun nuorilla on adhd oireet lisääntyneet. Itse en siihen uskone, lähinnä ettei ongelma ole nuoressa vaan jotain mikä on rakenteissa/kulttuurissa. Toinen vain sitten ikävä kyllä oireilee. Sama kuin aikanaan syömishäiriöt. Adhd diagnoosi kumminkin riippunee kulttuurista ja diagnostiika nojaa tautiluokitukseen. Ja tuo adhd sana tulee englanninkielestä. Osaahan suomalaisista lapsiata lääkitään kouluissa kun eivät kykene keskittymään opetukseen, jolloin numerot tipahtaa. En usko että ongelma olisi lapset. Ne nyt ainakaan ole muuttuneet tässä sadoissa tai tuhansissa vuosissa.)

      Poista
    7. Kirkolla on oma funktionsa. Kuulunee osana historiaan. Mutta suht kristilliseltä tuo väestön toiminta näyttää kun väkeä lappaa milloin mistäkin tänne peräporukoille asti ja kaik koetetaan majoittaa vaikka sitten oma kustanteisesti yms. Saaden parhaimillaan haukutkin rasistiksi. Ja tietty koetetaan väkeä avustaa ulkomailla lahjoittamalla kehitysapua ja vaatetusta yms. Jos ihmiset jo itsessään toiminee ns. oikein niin tarvinneeko siihen vielä jonkun kirkon?
      Elämä on yhtä komiikkaa väliin.

      Ainiin itse pitänen siitä vertauksesta missä paavia verratiin huoraksi. Kun "maannut" kaikkien kansojen kanssa. Teoreettisesti kun diplomaattisuhteet yli 200 maahan voisi pitää paikkansa, mutta milläs todistat. Se kun on uskon asia. (Eikä tuota huoraamista pidetä miesten syntinä, niin siltäkin häviää pohja).
      Eikä sanojen pitäisi satuttaa, paitsi nyt ehkä silloin kun ne on henkilökohtaisesti esitetty. Itselle taas on sanottu milloin mitäkin, niin ei jaksane oikein kiinnostaa jonkun mietteet jos niillä ole jotain pohjaa.
      Tyyliin jos on rahaa ottanut tietyistä palveluksistaan niin silloinhan sitä on huora ja mitä sitä kiistämään. Vaan jos näin ei ole tapahtunut niin silloinhan se on perätön väite.

      Lisännen vielä mitä lueskellut niin enempi vähempi historiallisesti nuo seurakunnat tupannee hajoamaan omiin oppisuuntauksiin ja poliittisiin eri mielisyyksiin. Tiedä sitten onko se luonnonlaki vai mikä?
      Lainaan Reijo Työrinojan Uskon kielioppia: "》Mikä on sanan 'Jumala' paikka kielessä?》 - Tämä kysymys kuvaa viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana englantia puhuvassa maailmassa käydyn uskonnonfilosofisen keskustelun luonnetta. Sille on ollut tunnusomaista ennen kaikkea huomion kiinnittäminen uskonnolliseen kieleen. Ennen tätä lingvististä käännettä anglosaksisessa filosofiassa ja sen piirissä harjoitetussa uskonnonfilosofiassafilosofit saattoivat olla eri mieltä siitä, mihin tai millaiseen olentoon sellainen sana kuin 》Jumala》 viittaa vai viittaako se mihinkään realiseen ja olemassaolevaan. He saattoivat omaksua erilaisen kannan tähän kysymykseen; teistisen, ateistisen,skeptisen tai agnostisen. He olivat kuitenkin implisiittisesti yhtä mieltä siitä, että tuo sana viittaa johonkin ja merkitsee jotakin ja että se jossakin mielessä on res significans. Heidät erotti toisistaan lähinnä vastaus kysymykseen, millä tavalla tuon sanan kohde oli olemassa, oliko se olemassa esimerkiksi ideana, metafyysisenä prinsiippinä, persoonallisena transkendenttinä olentona vai ainoastaan ideologisena projektiona. He olivat toisin sanoen eri mieltä Jumalaa koskevien väitteiden totuudesta."

      Poista
  9. Kiitokset Timolle näistä syventävistä kolumneista. Tämä on terapeuttista tietoa ja pohdintaa tänä ahistavana aikana.

    VastaaPoista
  10. Tsekisti Putin edustaa barbariaa ja epäkulttuuria.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.