På svenskt håll

 

Kuviteltua sota-aikaa

 

Kjell Westö, Molly & Henry. Romaani sotavuosilta. Suomentanut Laura Beck. Otava 2023, 509 s.

Ne, jotka ovat kokeneet talvisodan kertovat varsin yksimielisesti siitä, että sen tunnelmat olivat ainutlaatuisia ja ilmeisen ainutkertaisiakin. Koko maan oli vallannut jonkinlainen outo tunnelma, joka muistutti hartautta, ellei sitten suorastaan hurmahenkisyyttä.

Matti Kurjensaari vertaa talvisotaa jumalanpalvelukseen, jossa valkoiset lumipuvut olivat messukaapuja. Henkinen vastarinta ”maailman suurimmalle valheelle”, kuten Mika Waltari sitä nimitti romaanissaan Antero ei enää palaa, oli totaalista.

Luulen, että tuon niin sanotun talvisodan hengen tavoittaminen ei jälkikäteen ole enää mahdollista eikä se toistunut enää jatkosodassakaan. Stalinin Neuvostoliiton rakentama karkean valheellinen lavastus Suomessa muka tapahtuvasta vallankumouksesta voitiin esittää vain kerran ja se oli niin tökerö, että siihen ei voinut suhtautua vain pelkkänä propagandana.

Kyseessä koettiin olevan häikäilemätön hyökkäys itse totuutta ja oikeutta vastaan ja se epätoivoinen vastarinta, johon suomalaiset ryhtyivät kaikkea järkeä uhmaten, voidaan selittää vain Neuvostoliiton oman toiminnan pohjalta. Se, minkä piti olla hyökkääjän vahvuus, osoittautui sen heikkoudeksi.

Jälkikäteen tuota talvisodan henkeä on voinut etsiä aikakauden tuottamista lähteistä, niin mielialatarkkailun raporteista kuin myös kirjeistä ja kirjoituksista, joiden tarkoituksena ei ole ollut vaikuttaa jollakin tavalla ihmisten ajatteluun. Toki myös ajan propaganda on tärkeä lähde sekin.

Kjell Westön näkökulma talvisotaan on sangen poikkeuksellinen. Asioita tarkastellaan fiktiivisten henkilöiden silmin, toinen on rintamalla reportterina ja toinen kiertää teatterityhmän mukana Ruotsissa.

Kirjoittaja on tehnyt töitä tavoittaakseen aikakauden näkökulmia, mutta, kuten sanottu, tehtävä saattaa olla ylivoimainen, kuten paluu menneisyyteen yleensäkin. Silti me toki haluamme kuvitella, millaista menneisyys oli, vaikka tiedämmekin, ettei se loppuun saakka ole mahdollista.

Westön näkökulma on tietenkin suomenruotsalainen, mikä ei tuossa vaiheessa tarkoittanut samassa määrin pienen ankkalammikon näkökulmaa kuin nykyisin. Tuolloinhan Suomi oli vielä sanan varsinaisessa merkityksessä pitkälti kaksikielinen maa, jossa eliitti oli suurelta osin ruotsinkielistä ja myös suomenkieliset osasivat ja myös usein puhuivat ruotsia.

Henkilöistä Henry on HBL:n toimittaja, joka kokee rintaman ankean todellisuuden ahdistavana, eikä kestä sitä reportaasien optimistista ja uhoavan reipasta sävyä, joka kaiken kauheuden keskellä tuntuu falskilta. Hänestä tulee omassa piirissään valkoinen varis, jonka kirjoittamista aletaan rajoittaa.

Molly taas on nuori näyttelijä, joka kiertelee Ruotsia ja saa osakseen paljon Suomeen kohdistuvaa myötätuntoa ja rakkautta. Sota on läsnä myös Ruotsissa, jossa se koetaan vieläkin enemmän toisen käden asiana, uutisten ja reportaasien suodattamana kuin Suomessa.

Rauha on hirvittävä ja koko Suomi itkee, minkä kirjoittaja esittää melko vaisusti. Seuraa välirauha ja Westö muistuttaa, että sekä termit talvisota että välirauha olivat Mannerheimin lanseeraamia. Itse asiassa kyllä myös presidentti Ryti neuvottelujen aikaisissa keskusteluissa totesi, että tuollaisilla ehdoilla tehtävää rauhaa saattoi pitää vain välirauhana.

Meidän sukupolvemme on täysin tottunut Karjalan ja Viipurin menetykseen. Tuolloin tilanne oli aivan toinen.

Kirjoittaja pyrkii tavoittamaan ajankohdan henkeä kuvaamalla muun muassa elintarvikesäännöstelyn ja bensiinipulan luomia olosuhteita ja viittaa välillä siirtoväkeenkin. Hän ei kuitenkaan uhraa montakaan ajatusta sille, millaisessa asemassa Suomi oli menetettyään Karjalan, joka oli ruokkinut itsensä ja saatuaan liki puoli miljoonaa uutta elätettävää. Nälän luinen kourahan se siinä alkoi kurkkua tavoitella.

Myöhempien aikojen projektiona voinee pitää sitä, että saksalaisten kauttakulun alkaminen herättää päähenkilössä etupäässä pelkoja eikä sen sijaan helpotusta. Kyllä jo aikalaiset ymmärsivät, mitä Molotov tarkoitti sanoessaan, että Suomen kanssa oli asiat hoidettava loppuun saakka, kuten Baltiassakin oli tehty. Tämä tuli tietoon vasta viiveellä, mutta vain hyväuskoiset hölmöt saattoivat luulla, että asia oli loppuun käsitelty.

Suomen välttyminen joutumasta vasaran ja alasimen väliin Saksan ja Neuvostoliiton sodassa ei ollut mahdollista. Oman puolen valitseminen sen sijaan oli ja valinta tehtiin omien karvaiden kokemusten perusteella. Kyseessä oli eloonjääminen jo pelkästään elintarvikehuollon takia.

Toki voittoisan Saksan kelkkaan lähteminen toi mukanaan myös riemusodan euforiaa, joka kesti aikansa. Kun elonkorjuuseen ei päästy eikä edes jouluksi kotiin, alkoi sota muuttaa luonnettaan.

Kirjassa toimittaja Henry mobilisoitiin nyt univormuja kantaviin TK- joukkoihin, mikä symbolisesti jo merkitsi alistumista koneiston rattaaksi. Propagandan valtiollinen organisointi ja sotilaallinen käyttö oli kuitenkin nyt koko maailmassa omaksuttu toimintamalli. Englanti kuului tässä asiassa uranuurtajiin. Propaganda saattoi olla ratkaiseva ase.

Kaiken taustalla on parisuhdetarina, jossa on nousunsa ja laskunsa. Välirauhan päättyessä TK-mies Henry menee rintamalle, missä itse asiassa jo tuntee alkavansa viihtyä, kunnes miina katkaisee hänen pohdiskelunsa kesken lausetta.

Tämän kirjan tarina siis tuskin saa jatkoa sellaisenaan, mutta kenties seuraava kirja joka tapauksessa liittyy jatkosotaan? Westön kirjat ovat varsin viihdyttäviä ja niissä olevaa suomenruotsalaisen miljöön kuvausta on ainakin kiinnostavaa lukea.