torstai 1. helmikuuta 2024

Esikuvana olemisen taakka

 

Ensimmäisenä olemisesta

 

Presidenttiä valittaessa valitsijoiden huomio kohdistuu myös puolisoihin ja heidän persoonaansa laajemminkin. Tähän mennessä meillä on ollut jo miespresidenttejä ja yksi naispresidentti, mikäli nyt käytämme tällaista binääristä luokittelua.

Ainakaan virallisesti homoa presidenttiä meillä ei ole ollut, mikä monen mielestä on ilmeinen puute. Täälläkin on siis kaikesta huolimatta yksi lasikatto rikkomatta.

Koska presidentti nykyään on puolivallaton keulakuva, on itse asiassa aivan oleellista, millainen imago hänellä on Eihän hän itse asiassa päätä juuri mistään, mutta joka tapauksessa edustaa meitä kaikkia hallintoalamaisia jo pelkällä imagollaan. Kysymys on paljolta siitä, miltä me haluamme näyttää.

Jos ja kun Suomi haluaa näyttää niin sanotusti edistykselliseltä ja suvaitsevaiselta, on meneillään olevassa vaalitaistelussa vastakkain kaksi selvästi erilaista vaihtoehtoa, vaikka molemmat kyllä ovat sangen kansainvälisiä ajan hengessä ja poikkeavat kaikesta aikaisemmasta.

Kun toinen kuitenkin on aivan traditionaalisesti naimisissa ja kahden lapsen isä, ei hän siinä suhteessa eroa mitenkään miljardeista muista ihmisistä. Rekisteröity homosuhde sen sijaan on harvinaisuus, eikä se useimmissa maailman maissa ole des mahdollinen.

Tuskinpa erehdyn, jos sanon, että homous on tässä vaalitaistelussa sekä suuri etu että mahdollisesti myös ratkaiseva haitta. Se osa valitsijoista, joka haluaa päteä suvaitsevaisuudellaan äänestää ehdottomasti homoa ja pilkkaa niitä, joiden henkinen pimeys estää heitä tekemästä samoin. Tässä on turhaa selitellä, ettei muka olisi kyse juuri suvaitsevaisuudesta, jonka suhteen maamme kuuluu ja haluaa kuulua maailman etummaisiin.

Aikoinaan muistelen itse asianomaisen ehdokkaan, Haaviston kertoneen, että hän tapasi tulevan kumppaninsa jossakin ravintolassa tai vastaavassa, eikä heillä ollut lainkaan yhteistä kieltä. Mutta rakkaus ei tunne rajoja ja kommunikaatio sujui muutenkin. Nuori ihastuksen kohde oli juuri päässyt niin sanottuun laillisen ikään.

Nyttemmin Pekka on kertonut, että osapuolet huomasivat, että heitä yhdisti samanlainen huumorintaju. Asia on kieltämättä kiinnostava, mutta ei siitä sen enempää, elleivät osapuolet itse halua kertoa. Intiimejä asioitahan nämä ovat.

Monien sukupuolten edustajat (en tiedä miten monen) heltyvät varmaan jopa kyyneliin ajatellessaan, miten suuri rakkauden voima tässä tapauksessa oli. Kysyn kuitenkin, miten olisi suhtauduttu, jos kyseessä olisikin ollut yhtä nuori tyttö. Luulenpa, että asenne olisi ollut toinen, vaikka en osaa sanoa miksi.

Mutta eihän tämä mikään yhden yön juttu ollut ja joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Pekka toi Antonion Suomeen, jossa tämä suoritti muun muassa parturikampaajan tutkinnon Matinkylän ammattikoulussa. Tässä kuulussa opinahjossahan opiskeli myös muun muassa Kimi Räikkönen.

Nyt tätä tutkintoa ei jostakin syystä mainita lainkaan ja sen sijaan kerrotaan asianomaisten taholta, että sellainen tutkinto olisi olut suoritettu jo Antonion kotimaassa. Silloinhan kyseessä olisi tältäkin alalta kaksi tutkintoa. Miksi asiaa ei mainita, jää kyllä kummastuttamaan ja herättää jopa epäilyksiä rehellisyydestä.

Tutkintojahan on sitten tullut lisääkin ja siinä suhteessa Antonio selvästi ohittaa Pekan, mikä on omiaan lisäämään kunnioitustamme häntä kohtaan.

Presidentin puoliso on perinteisesti olut maan ensimmäinen nainen ja sellaiseksi häntä on myös kutsuttu. En muista, miten asia oli valiokuntaneuvos Arajärven kohdalla. Antonio sen sijaan kertoo netissä pyrkivänsä nimenomaan maamme ensimmäiseksi mieheksi. Tässä on kyllä jotakin uutta ja aivan moderniakin. Kuulen jo hurraahuutoja eturientoisimmista kansalaispiireistä.

Kaikella kunnioituksella Antonion tutkintoja ja työuraa kohtaan lienee pakko sanoa, ettei hän kuulu ns. intellektuelleihin. Eihän se mikään rikos ole, samaa voitiin varmasti sanoa niin Ellen Svinhufvudista kuin Kaisa Kalliostakin, jotka ovat herättäneet suurta kunnioitusta, etenkin Kaisa tomerana emäntänä kotitalossaan.

Monet maan ensimmäisistä naisista ovat kyllä joka tapauksessa olleet intellektuelleja ja myös koonneet muita sellaisia ympärilleen. Etenkin kirjallisuus ja jopa suomalainen kirjallisuus on ollut heidän suuren harrastuksensa kohteena. Ajatelkaamme nyt vaikka Sylvi Kekkosta, Tellervo Koivistoa tai rouva Niinistöä.

Lienee selvää, että maan ensimmäinen puoliso kokoaa ympärilleen samanhenkisten piirin. On kiinnostavaa ajatella, millainen se sitten on herra Floresin tai rouva Stubbin kohdalla. Molemmissa tapauksissa mielenkiinnon kohteet luultavasti ainakin ovat oman impivaaralaisen kulttuurimme ulkopuolella. Mitä ne nimenomaisesti olisivat, voi vain arvailla.

Stubb korostaa, ettei ole mikään kultalusikka suussa syntynyt herrasketku eikä edes suomenruotsalainen, vaan lähtöisin kasikielisestä keskiluokkaisesta perheestä ja kehittynyt kansainväliseksi tekijäksi omalla työllään ja ansioillaan. Rouva Suzanne Innes sen sijaan kyllä kuuluu hienoihin sukuihin, joille raha ei ole tehnyt kiusaa.

Tuntematta rouvaa lainkaan, herättää huomiota, ett hänkin on opetellut myös varsin käypäistä suomea ja ruotsia, jotka tunnetusti ovat tasavaltamme kansalliskielet. Selvää joka tapauksessa lienee, että maan ensimmäisenä naisena hän kokoaisi ympärilleen erityisesti niitä, joiden mielestä maamme ensimmäisen kielen tuleekin olla englanti.

Sekä Alexander että Suzanne puhuvat myös sujuvaa ranskaa, mikä saattaisi herättää toiveita siitä, että kulttuurisuhteemme tuohonkin suuntaan voisivat saada uutta potkua. Se lienee kuitenkin vain hyvin pieni mahdollinen akanvirta tämän aikakauden kulttuurikehityksessä, jossa englanti asteittain korvaa monille sekä äidinkielen että ajattelun.

Näin muuttuu maailma Eskoseni, totesi jo Päätalo kuuluisassa romaanissaan, vaikka muutokset tuohon aikaan olivat aivan hitaita ja huomaamattomia nykyaikaan verrattuna.

Kävipä kisassa niin tai näin, olemme taas jonkin uuden äärellä ja sille emme voi mitään. Muistakaamme kansallisrunoilijamme Matti Jurvan vastaavassa tilanteessa kirjoittamia säkeitä:

 

Ihminen, älä sinä hermostu,

ihmettele vaan

Ota sinä vastahan kiitellen,

mitä ylhäältä annetaan!

(Matti Jurva - Ihminen Älä Hermostu - YouTube ).

 

24 kommenttia:

  1. ᴴ ᵃ ʳ ᵐ ᵃ ᵃ ˢ ᵘ ˢ ᶥ
    Minä olen kyllä ikiomasta mielestäni tässä havaitsevani sitä samaa avointa pohdiskelua mitä rahvaankin tutkiskeluissa pohdiskellaan par'aikaa proosallisesti tämän "Sophien valinnan" ollessa päällä pro tanto.
    Blogitekstissä ehken on hieman enemmän pieteetillä viilattuja näkemyksiä ikään kuin mausteeksi ja siten niin lempeän somasti kutkuttava viehätys.
    𝙔𝙃𝙔𝙔𝙈


    VastaaPoista
  2. Ehdokkaista ja heidän puolisoistaan voi halutessaan löytää loputtomasti herkullisia detaljeja. Kuten: Merja Rehn pyöräilee. Huh. Matti Klinge: kaupungissa flaneerataan tai promeneerataan, ei pyöräillä. Äänestin itse silti aviomiestä. Stubbin kotikirjaston kuva oli Kauppalehti Optiossa. Laaja, mutta erotin vain Remes-jännärit ja journalistiset tietoteokset. Vakavia tutkimuksia en nähnyt. En vakuuttunut. Asiat ovat siis myös sitä, miltä ne näyttävät. Presidentin puolisolta odotetaan edustavuutta. Tässä sarjassa Antonio Flores on selvä ykkönen. Hyvin istuva puku ja huolella valitut kengät. Erityismaininta: jos miehellä on parta, niin sen on oltava huoliteltu ja hyvin hoidettu. Rasti molempiin ruutuihin. Nuorehkot suomalaismiehet partoineen muistuttavat sitävastoin lähinnä 50-70-lukujen puliukkoja, totesi eräs irvileuka.

    VastaaPoista
  3. Erityisen mielenkiintoista on, että suuri osa Haaviston vastustajista kertoo syyksi hänen sopimattomuudelleen presidentiksi, että suuressa osassa maailman maita miesten välinen rakkaus on laitonta ellei vähintäänkin epäsopivaa, minkä vuoksi Haavisto ei voi edustaa Suomea ja luo muutenkin huonoa julkikuvaa. Samat tyypit julistivat taannoin Nato-jäsenyyden tiimoilta, kuinka Suomi on vihdoin suvereeni länsimaa, jonka ei enää tarvitse madella kenenkään edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missäs se on säädetty, että ihmisen pitäisi ajattelussaan olla johdonmukainen - ainakaan tekosyitä tunneperusteiselle ratkaisulle etsiessään.

      Poista
  4. Mitä enemmän Antonio on esillä ja varsinkin äänessä, sitä vähemmän ääniä Haavisto saa

    VastaaPoista
  5. Onneksi tässä samaan aikaan puolustusvoimien komentajaksi valittiin varma-arvoinen ammattimies joka sitä paitsi tuskin kompastuisi maantieteellisiin, kirjallisuushistoriallisiin tai alkeismatemaatisiin kysymyksiin.

    VastaaPoista
  6. Pitäisi varmaankin puhua myös "exit only" - väylän herkuttelijoista, joilla on myöhemmällä iällä ongelmia pidätyskyvyssä. Miten se ongelma hoidetaan huomaamattomasti esim valtiovierailujen yhteydessä. Heikki sujahtaa yllättäen housuun, vaikka itse ei huomaakaan. Samassa tilassa olevat henkilöt kyllä huomaavat, että nyt on tapahtunut iso vahinko jollekulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuo ole mikään ongelma: vaipat, joihin sinäkin saat aikanasi tutustua - suuntauksesta riippumatta.

      Poista
  7. "Rouva Suzanne Innes sen sijaan kyllä kuuluu hienoihin sukuihin, joille raha ei ole tehnyt kiusaa.

    Tuntematta rouvaa lainkaan, herättää huomiota, ett hänkin on opetellut myös varsin käypäistä suomea ja ruotsia, jotka tunnetusti ovat tasavaltamme kansalliskielet. "

    Eilistä Puskinia lainatakseni:

    ken nuorna kerskui, korskui niin,
    pääs’ rahakkaisiin naimisiin,
    ol’ sitten vapaa veloistaan.

    Eikö sekin oli jonkunlainen ansio, että saa rengastettua noinkin hienon naisen: näytä minulle naisesi, niin minä kerron sinun sosiaalisen markkina-arvosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta jospa Stubb on tossun alla?

      Poista
    2. Sehän olisi vain hyvä. On hyvät mahdollisuudet, että vaimo on viisaampi kuin miehensä.

      Poista
  8. "homous on tässä vaalitaistelussa sekä suuri etu että mahdollisesti myös ratkaiseva haitta."

    Nythän on esitetty myös se kanta, ettei asiaa olisi lainkaan saanut ottaa esille: onko se siis ylpeyden (pride) vai häpeän aihe - vai peräti tabu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän vain Marja Hintikka (engl. Gaywoodpecker) paljastanut omat arvoarvostelmansa julistamalla homouden kielletyksi aiheeksi eli juurikin tabuksi. Suvaitsevaisto se usein lorottelee omiin muroihinsa, eikä taida itse tajuta mittään.

      Poista
  9. Se Ellen-rouva kuuluu aikoinaan herättäneen paitsi suurta kunnioitusta myös paljon hämmentyneempiäkin ajatuksia. Oikea herkkusuu - nimikkoleivos ja kaikki...

    VastaaPoista
  10. Onneksi presidentillä ei ole enää juuri valtaa. Siksiköhän pääehdokkaat ovat tuota tasoa?

    VastaaPoista
  11. "Ita, mi Esko, res humanae mutant", eli "niin muuttuu maailma, Eskoseni", ei ollut Päätalon vaan Aleksis Kiven tekstiä Nummisuutareista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletan, että arvon blogistimme heitti Jutta/Alex-tason pilan?

      Poista
    2. Niin, Väinö Linna on tunnettu näytelmäkirjailija.

      Poista
    3. "Kihlaus" on kasalliskirjallisuutemme helmi

      Poista
  12. Voi mikä meteli olisi edistyksellisissä piireissä jos Stubbin vaimo olisi joku nabibialainen siivooja tai thaimaalainen joka on käynyt koulua sen verran jotta osaa lukea ja laskea.

    VastaaPoista
  13. Stubbehan on svedu, federalisti, monikultturisti, kokoomuslainen ja koulukiusaaja - ei tosiaankaan jatkoon, saatika valituksi.

    VastaaPoista
  14. Kävin jo (raskain mielin) äänestämässä brittiä Suomen ensimmäiseksi naiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se tässä on nyt pakko tehdä.

      Poista
  15. Ensimmäistä kertaa elämässäni äänestin kirkkovenettä! Nyt oli vaihtoehdot niin vähissä!

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.