Ämmänkäännöstä kohti

 

Kansallinen sakkaus ja uusi presidentti

 

Presidentinvaalit menivät sitten herrasmiestunnelmissa. Jopa etummainen roskalehdistömmekin pidättäytyi vastoin parempaa tietoa tehdyistä vääristelyistä ja ehdokkaat saivat ihan itse kertoa kansalle, mitä he ajattelivat.

Monenlaista lapsellisuuttahan ehdokkaille oli järjestetty, koululaisten edessä esiintymisestä lempimusiikin esittelyyn, mutta itse kukin oli kiltisti mukana ja kansa sai huvia töppäilijöiden kustannuksella. Koululaisten illuusiot taisivat karista pahasti.

Etenkin pienille puolueille mahdollisuus esiintyä koko kansalle oli kullanarvoinen. Siinä annettiin tietoa luulojen sijaan ja kuvitelmat siitä, että vain suurissa puolueissa asuisi suuri viisaus, saivat väistyä realistisemman kuvan tieltä. Myöskään tuosta poliittisessa elämässämme niin oudosti kummitelleesta ”äärioikeistosta” ei näkynyt jälkeäkään.

Loppuottelu oli herrasmiesmäinen, eikä tuomarille jäänyt tekemistä. Vyön alle ei lyöty ja asiaankuuluvasti vaihdettiin tervehdyksiä. Haaviston toistama Johannes Virolaisen aikoinaan esittämä repliikki, jonka mukaan kansan sanottua sanansa ei enää pulista sen päätöstä vastaan, on koko suomalaiselle demokratialle kuvaava.

Vai onko? Meillä ei voisi edes kuvitella Eduskuntatalon valtausta jenkkityyliin ja loputtomia vaatimuksia äänten laskemisesta uudelleen, mutta ay-liikkeen touhut juuri tähän samaan aikaan eivät kyllä anna lohdullista kuvaa kansamme tietyn osan moraalista ja järjenlahjoista.

”Oikeistolainen värisuora” on näköjään joillekin kauhukuva, joka nyt kerta kaikkiaan on onnettomuus ja sallimaton rikos kansaa vastaan. Vasemmistolaiset värisuorat sen sijaan ovat olleet todellisen kansamme todellisen tahdon osoitus.

Tässä kohtaa muistamme tietenkin, että kaikkien totalitarismien esi-isän, Jean-Jacques Rousseaun kehittämän ajattelun mukaan yleistahdon eli yhteistahdon (volonté générale) ei tarvitse olla edes enemmistön tahto. Se nyt vain on yhteisön todellinen pyrkimys, jota jotkut valitut tahot edustavat paremmin kuin toiset.

Meillä on puolue nimeltään Kansallinen kokoomus. Tuo sana kokoomus on aikoinaan ollut yritys kääntää suomeksi sanaa koalitio, mutta se on jäänyt elämään vain tuon puolueen nimessä, vaikka kansalliset arvot ovat jo kauan olleet varsin matalalla sen prioriteeteissa.

Viime aikoina on näyttänyt pikemminkin siltä, kuin kokoomus olisi ollut eturivissä alistamassa maamme kansallisia etuja ylikansallisille instituutioille EU:sta Natoon. Tosin sosialidemokraattien rooli on luultavasti tässäkin asiassa ollut ratkaisevampi.

Presidentin on toki noustava puolueiden yläpuolelle, minkä monet presidenteistämme ovat tehneetkin, mutta eivät kaikki. Nyt olisi mitä toivottavinta, että Stubb saisi hankittua sellaisen yleisen luottamuksen, että hänen sanaansa kuunneltaisiin yhteiskunnan kaikilla kulmilla.

Niinistö onnistui hyvin yleisen kannatuksen ja arvovallan hankkimisessa, mutta hänenkin vaikutusvaltansa jäi aika vähäiseksi, voitaneen sanoa, ennen kuin tutkimus selvittää, millainen se oli kulissien takana.

Niinistö sanoi viimeisessä puheessaan, että maamme talous sakkaa pysyvästi. Tuo ”pysyvästi” oli aika onneton sananvalinta, sillä sakkaus ei voi olla pysyvä tila.

Vanhana lennokkiharrastajana tiedän, että sakkaus merkitsee mahdottoman yrittämistä ja siitä seuraavaa luonnonlakien kostoa.

Kun kone yrittää suunnata kulkuaan ylemmäs, kuin sen nopeuden tuoma siipien kantovoima edellyttää, se pysähtyy ja alkaa pudota hallitsemattomasti.

Sama tapahtuu purjealuksessa, kun tohelo kippari ohjaa liian ylös tuuleen ja tuijottaa vain nopeusmittaria, jossa vielä näkyy parin solmun vauhti.

Se vauhti on tuomittu loppumaan hyvin pian, elleivät purjeet enää vedä ja vetämään ne saadaan vain laskemalla kurssia alemmas tuuleen. Ellei sitä tehdä ajoissa, menettää alus väistämättä ohjattavuutensa ja tekee ns. ämmänkäännöksen, eli joutuu tahdottomasti tuulen riepoteltavaksi purjeet väärin päin viritettyinä.

Silloin ollaan tuuliajolla siihen saakka, kunnes saadaan jälleen ohjausvauhtia ja lasketaan mielellään hyvin reilusti alas tuuleen, että voidaan sitten jälleen ruveta pyrkimään jollain kulmalla vastatuulen suuntaan. Kuten sanottu, siinä on raja-arvonsa, joita luonto ei salli yritettävän.

Arvovaltaisen presidentin puhetta näin vakavasta asiasta luulisi jokaisen vastuullisen toimijan kuuntelevan, saati kun meillä on niin hyvä poliittinen kulttuuri, että voimme arvioida kaikkien osapuolten ainakin jollakin tasolla pyrkivän yhteiseen hyvään oman ymmärryksensä mukaisesti.

On outoa ajatella, ettei tuo kulttuuri näytä lainkaan ulottuvan työmarkkinoille. Ay-liikkeessä vallitsee  polkuriippuvuus ja muutosvastarinta, joita vielä kehdataan höystää vallankumousromantiikalla ja maalailla nimenomaan hallituksesta viholliskuvaa, vaikka se äänestäjien mandaatilla on van toteuttamassa samoja uudistuksia, jotka kilpailijamaissamme ovat jo kauan olleet todellisuutta.

Luonnonlakeja vastaavia lainomaisuuksia on myös taloudessa. Suoraan ylöspäin on turha suunnata silloin, kun vauhti ja voima on loppunut ja kaikkein typerintä on, että valtiolta ja kunnilta palkkansa saavat eivät ole parempaa keksineet kuin ruveta panemaan kapuloita maamme talouden rattaisiin silloin kun se on sakkaamassa. Vai sanottaisiinko, että he ovat vänkäämässä peräsintä väärään suuntaan.

Saapa nähdä, miten uusi presidentti selviää tässä tilanteessa, jossa maaltamme nyt vaaditaan valtavia summia sekä epäonnistuneiden sotilaallisten hankintojen (lue hävittäjät) maksamiseksi että asianmukaisen uuden kaluston (nuo ylenkatsotut lennokit ja torjuntaohjukset) hankkimiseksi, kun ylivelkaantumisen jälkiä olisi yritettävä  samaan aikaan hoitaa ja kansainvälistä kilpailukykyä hankkia sillä ainoalla keinolla eli sisäisellä devalvaatiolla.

 Sen sijaan ryhdytään ”työtaisteluun” ja näköjään uskotaan, että kurssi ei ole edes tarpeeksi ylöspäin ja että hallitus pahuuttaan pihistelee loputtomien rahojensa jakamisessa.

Taitaapa tässä pää tulla vetävän käteen. IMF:n holhous saattaa olla se ainoa lääke, joka pölkkypäihinkin viimein tehoaa. Kreikkahan parani omista illuusioistaan aika nopeasti.