sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Big Mac ja me


Big Mac-indeksi ja Suomi

The Economist-lehti on useimmiten lukemisen väärtti, vaikka minua on aina harmittanutkin se, ettei sen lukuisista käyristä ja piirakoista yleensä löydy Suomea.
No, nämä nyt ovat niitä kaiken maailman merkonomeja, mutta eipä taida intelligentsijan kanssa olla asiat sen paremmin. Lopetin aikoinaan The Times Literary Supplement-lehden tilaamisen, kun se itsepintaisesti lähetettiin osoitteella Helsinski, Poland. Ei siinä auttanut oikaisukaan.
Joka tapauksessa Economist on jo 1980-luvulla kehittänyt sellaisenkin innovaation kuin Big Mac Index.
Noita mäkkäreitähän on minulle käsittämättömästä syystä maailma väärällään. Niiltä ei ole ollut turvassa mikään maa, ei Ranska, ei Kiina, Pohjois-Koreasta en tiedä. Aikoinaan Moskovassa Gorkin kadulla mäkkärin jonoa vahtivat vartijat konepistoolien kanssa. No, ne ajat ovat kaukana takana.
Itse pidän mäkkärin ruokia vastenmielisinä, mutta jouduin niitä aikoinaan lasten seurana syömään ja tunnen siis asian. Niiden suuri etu tarkkailijan kannalta on kuitenkin yhteismitallisuus. Kun tuote nimeltä Bic Mac tehdään maailman kaikissa maissa samoin, on sen hinta helppo ja nopea tapa vilkaista maan yleistä hintatasoa. Se on tietenkin karkea, mutta paljonkin tyhjää parempi.
Economistin innovatiivisuudesta toinen esimerkki on Lontoon roskakuskien suhdannebarometri. Kun roskakuskit työskentelevät alalla, jolla kulutuksen muutokset ovat konkreettisesti nähtävissä, osoittautui, että heidän nenänsä haistoi herkästi myös taloudellisen aktiivisuuden trendit.
Mutta mennäkseni takaisin Big Mac-indeksiin, e oli taas esillä Economistissa osoittamassa, että useimmat maailman valuutat ovat tällä hetkellä aliarvostettuja dollariin nähden. Esimerkiksi Venäjällä BM:n saa hintaan 1,65 dollaria, kun hinta USA:ssa on 5,58. Niinpä rupla on dollariin nähden noin 70% aliarvostettu, mikä kannattaa aina muistaa, kun ihastelee USA:n suuria sijoituksia vaikkapa omaan sotateollisuuteensa.
Kun se joutuu hankkimaan tarvitsemansa omilta markkinoiltaan, kutistuu sen mahti aika lailla verrattuna moniin muihin maihin. Myös ihmisten hyvinvoinnin arvioinnissa tulee helposti harhoja samasta syystä.
Sivumennen sanoen, tulonjaon tasaisuutta koskeva gini-indeksi tuppaa olemaan kansainvälisessä vertailussa aika tylsä väline, johtuen tulonsiirroista.
Samassa Economistin numerossa vertaillaan muutamaa maata tulonjaon tasaisuuden suhteen (mitä isompi luku, sitä epätasaisempi).
Ennen tulonsiirtoja kaikki vertaillut maat tuppaavat saamaan luvun, joka on lähellä huikeaa viittä, mutta niiden huomioimisen jälkeen korkeimmaksi jää USA, jossa se on hieman vajaa 4, kun se taas esimerkiksi Saksassa on hieman vajaa 3, mikä on lähellä Ruotsin lukua. Sinne päätyy myös Ranska, joka ennen tulonsiirtoja on USA:n tasolla. Suomella se on vieläkin alempi, noin 2,5. Yli 6:n lukuja on sitten jo etsittävä Afrikasta.
Gini-indeksin otin esille vain siksi, että se on taas yksi luku, jota voi käyttää, kun pyrkii selvittämään, mitä tavallinen tallaaja oikein palkallaan saa. Pelkkä korjaamattoman kurssin perusteella tehty vertailu ei pitkälle vie.
Voihan asiaa toki yrittää selvittää myös tietyn, tärkeän tuotteen ostamiseen tarvittavan summan hankkimiseen kuluvan työajan mukaan.
Mutta kaiken kaikkiaan ongelma on vaikeampi, kuin äkkiseltään arvaisi. Miten esimerkiksi vertailemme menneisyyden ja nykyisyyden elintasoa? Leivän hankkimiseen tarvittava työmäärä in helppo laskea, mutta elääkö ihminen muka pelkästä leivästä?
Menneisyydessä ei ollut lukemattomia nykyajan hyvyyksiä ja niiden merkityksen laskeminen on epätoivoinen yritys. Toki jonkinlaista tolkkua asioihin on saatavissa ja Suomen pankkihan julkaisee rahanarvon muutoksia kuvaavaa aikasarjaa, joka jatkuu pitkälle 1800-luvulle.
Toki voidaan käyttää kulutustutkimuksen avulla saadun ostoskorin hintaa, mutta kun ne tottumukset ovat eri tapauksissa erilaisia.
Myös esimerkiksi vertailu vanhan komentotalouden maihin on vaikeaa. Neuvostoliitossa raskaasti subventoitu leipä oli halpaa ja sitä oli aina saatavissa -tai useimmiten, sitten 1940-luvun jälkeen.
Myös muut välttämättömyystuotteet ja erinäiset luksustuotteet olivat halpoja. Ongelma oli, ettei niitä saanut, kun niitä ei niillä hinnoilla kaikille millään riittänyt. Niinpä oli yleensä pakko käyttää mustan pörssin hintoja, jotka saattoivat olla kymmenkertaiset.
Olutta sai käytännössä vain tietyistä kaupungeista ja siellä kaupasta ennen puolta päivää. Lisäksi olivat kioskit. Ravintoloissa lappu Piva net, ilmestyi ikkunaan jo ennen iltaa. Mitäpä merkitystä hinnalla oli, ellei itse tuotetta ollut. Kyllähän sitä arpalipullakin sai kaikenlaista -jos sai.
On joka tapauksessa selvää, että moninkertaiset hintaerot ovat epäterve ilmiö. Mikäli talous on vapaa, voi olettaa, että hinnat eroavat ja voivat erota toisistaan vain marginaalisesti. Mainostamalla luoduista brändeistä voi velottaa enemmän, koska niiden kohdalla ollaan valmiita maksamaan myös tyhjästä. Viihdeteollisuudessa raha tuleekin pelkästä tyhjästä ja voittomarginaali on tietenkin huikea.
Mutta joka tapauksessa ihminen muuttuu epäluuloiseksi, mikäli samasta tuotteesta peritään jossakin paljon suurempi hinta kuin jossakin muualla, vaikkapa kaksinkertainen. Silloin kilpailu niiden välillä ei jokseenkin varmasti toimi. Ostaja  tuntee myös itseään loukatun.
Kyseessä saattaa olla niin sanottu kiskonta, joka on poliisiasia tai ainakin yleisen paheksunnan paikka. Muistan, miten saksalaisessa Stern-lehdessä oli joskus erityinen osastokin Wucher der Woche -viikon kiskonta.
Sellaisen osaston palauttaminen tai perustaminen suomalaisiin lehtiin olisi varmaan paikallaan.
Esimerkkini on pieni, mutta räikeä.
Täällä Teneriffalla, jossa nyt kasvattelen hiilijalanjälkeäni ja täydennän henkilökohtaisia D-vitamiinivarastojani, käsin nauttimassa yhden oluen ravintolassa, josta aukeni mahtava merinäköala. Oluen hinta oli yksi euro.
Viikko sitten Helsingissä ravintola Memphisissä yksi olut maksoi kahdeksan ja puoli euroa.
Sattumoisin se helsinkiläinen kalja vielä maistuikin surkealta, mutta siitä ei tässä nyt ole kysymys.
Kysymys on koko maan ja kaupungin imagosta.
Tosiasia on, että merkittävät ja vähemmän merkittävät tutkijat usein menevät töiden jälkeen oluelle, jossa myös paljon ideoita syntyy. Oluen hinta ei ehkä ole kynnyskysymys, mutta tulee varmasti siellä esille ja vaikuttaa viihtyvyyteen.
Etevä ja ansaitusti tunnettu Venäjän tutkija Richard Stites kirjoitti joskus kollegoille artikkelin, jossa hän kehui Helsingin erinomaisuutta Venäjän tutkimuksen tukikohtana. Hän yritti myös urhoollisesti kumota sitä yleistä käsitystä, jonka mukaan Helsinki olisi prohibitively expensive.
Sitähän se itse asiassa kyllä tuppasi olemaan noina ylpeinä vuosina, kun nautimme Suomen markan suuresta ostovoimasta ulkomailla ja manailimme sitä, että kotimaassa oli niin kovin kallista. Nehän olivat saman asian kaksin puolta, kuin ylämäki ja alamäki. Toinen on väistämättä toista hankalampi ja toinen taas toista hauskempi.
Mutta kyllä maailmassa pitäisi tiettyä tasaisuuttakin olla. Muuten kynnys saapua meille nousee liian korkeaksi niille, joita me tänne todella haluaisimme.
Mikäli niin keskeisen tuotteen kuin oluttuopin hinta on kilpailijamaahan nähden vaikkapa kaksinkertainen, ovat asiat huonosti. Mikäli hintaero alkaa tulla kymmenkertaiseksi, on jo piru merrassa.
Wucher der Woche olisi syytä perata kunnolla julkisuudessa. Tässähän ovatkin sopivasti vaalit tulossa.

27 kommenttia:

  1. Euro on tehnyt temput Suomen hintatasolle. Meillä on lähes kaikki liian kallista. Palaaminen kelluvaan markkaan asettaisi hinnat kohdilleen markkinavoimien näkymättömän käden vaikutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa yhä edelleen jaksetaan julistaa ruotsalaisten etevämmyyttä milloin missäkin asiassa. Hupaisaa kylläkin, että näissä vertailuissa aivan systemaattisesti jätetään mainitsematta, että se oma valuutta kaikkine kurssimekanismeineen tekee tuossa jo aika paljon, ettenpä sanoisi leijonanosan.

      -J.Edgar-

      Poista
    2. Ja korot kanssa. Muistan ajan, jolloin asuntolainen korot olivat 15 %. Ja jos liiketoiminnan korko on 10-15 %, mikää liiketoiminta ei kannata.

      Poista
    3. Toipila, Suomi oli markka-aikaankin kovin kovin kallis maa. En tiedä, mistä olet saanut käsityksesi siitä että tämä olisi Euron syytä. Euro ei parantanut asiaa lainkaan, mutta oli lähtökohtakin vinksallaan.

      Poista
    4. Kun markkaa ei osattu aikanaan päästää kellumaan, niin sen arvoa oli puolustettava lopulta älyttömän korkeilla koroilla. Heti, kun markka päästettiin pakon edessä kelluman, niin korot rauhoittuivat saman tien normaalille tasolle.

      Poista
  2. "Neuvostoliitossa raskaasti subventoitu leipä oli halpaa ja sitä oli aina saatavissa -tai useimmiten, sitten 1940-luvun jälkeen."

    Leipä on Venäjällä edelleenkin suhteellisen halpaa, ja niinpä tulee itsekin yleensä napattua "ryssänlimppu" tuomisiksi siellä käydessä. Ihan hyvää perusevästähän se on, ja tiivistä tavaraa, ei ole ilmaa toinen puoli, kuten meikäläisissä sämpylöissä usein on valitettavasti asianlaita. Tosin aika nopeasti tuo limppu on kyllä käytettävä, koska se tohahtaa homeeseen jo muutamassa päivässä. Pakastaminen tietysti toimii tuohonkin ongelmaan.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  3. Melkosta skeidaahan nuo big mac hampparit on, mutta lelujen voimalla han suomessakin se myynti lähinnä tapahtuu, minä tykkään enempi perinteisestä grillikioskista, Kyllä se on niin että 2dl maito jos riittää kerroshampparin syönnin yheydessä, niin on se pieni ..

    VastaaPoista
  4. "tuotteen ostamiseen tarvittavan summan hankkimiseen kuluvan työajan mukaan"

    Itse pidän juuri tuota parhaana suhteellisen elintason mittarina. Toki tuolloin pitää huomioida kulutustapojen erot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ei kyse ole elintasosta, vaan valuutan suhteeellisesta arvostuksesta kun BM indeksiä käytetään.

      Poista
  5. Torstaina jouduin ajanpuutteen vuoksi syömään hampurilaispaikassa. Kun en ymmärtänyt ruokalistaa, tilasin BicMacin. Se sijoitettiin pahvilaatikkoon ilman käärepaperia. Se oli syötävä kerros kerrokselta, kun varoin majoneesin ja salaatin purskahtamista, jos olisin työntänyt koko komeuden suuren suuni haukattavaksi.

    Niuhottavat ravintoterapeutit lienevät saaneet aikaan sen, että hyvin ohuiksi nuijitut pihvit ja ranskalaiset olivat mauttomia, kun mausteet ja suola oli jätetty pois.

    Kokemus vahvisti kaveripiirissäni jo vuosikymmeniä viljelemäni sanonnan. Jos venäläiset olisivat keksineet hampurilaisen, niitä ei söisi kukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos hyvin haluaa syödä, kannattaa mennä Venäjälle. Ei se venäläisenkään keittiön prestiisi ihan huono sentään ole. Suomalaisellahan sitä ei ole lainkaan. Ja se ei tosiaankaan johdu ruoan huonoudesta.

      Poista
    2. "Jos hyvin haluaa syödä, kannattaa mennä Venäjälle."

      Paljonko "vanhan Venäjän" keittiö oli velkaa ranskalaiselle keittiölle, johon ylimystö taisi turvautua. Vallankumous taisi sitten merkitä kulttuurikatkoa, esim Stalin taisi ymmärrettävästi arvostaa gruusialaista keittiötä. Hrutsev muistelmissaan irvaili "saslikkikenraalia".

      Poista
    3. Enpä usko, että paljon. Siinä taisivat kulttuurivaikutteet pikemmin mennä toiseen suuntaan. Toki ranskalaien keittiö oli myös Venäjällä suosittu.

      Poista
  6. Minä olen käynyt kerran elämässäni MacDonaldsissa. Tosin silloinkin vain tuulikaapissa. Tämä tapahtui syksyllä 1986 kaupungissa nimeltä Helsnki.

    VastaaPoista
  7. Näin. Kuuskymppisenä ei kannata enää neitsyyttään antaa pois. Olen pysynyt lujana ja jälkikasvunikin oppi kunnioittamaan päätöstäni.

    VastaaPoista
  8. Jos haluat Suomessa hampurilaisaterian joka on lähinnä sitä mitä ne ovat Amerikassa mene Scan Burgeriin. Suomalaisessa mäkkärissä tuntee itsensä huijatuksi mikä pätee kyllä heseenkin.

    Oikeastaan todellinen suomalainen versio pikaruuasta on kebabravintola. Niitä on joka kulmalla. Annoksetkin likimain samoja.Eikä kasvisvaihtoehtoja tai ilmastonmuutos propagandaa.Juuri kun suomalaiset ovat päässeet aliravitsemuksesta ja keskipituus noussut samalle tasolle Länsi-Euroopan kanssa.

    Nyt lapsille pakkosyötetään kouluruokailussa vihreiden ideologisella reseptillä tehtyjä kasvisruokia. Itse sanon että heittäkää ne sotkut hyvällä omallatunnolla suoraan roskiin. En minäkään koske niihin lounasravintolassa.

    Mitä ulkomailla käymiseen tulee niin kun näkee ravintoloiden sisäänheittäjät tuntee itsensä ihmiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eipä tuo kyllä sykähdyttänyt jenkeissäkään. Koko idea on syvältä.

      Poista
    2. "Mitä ulkomailla käymiseen tulee niin kun näkee ravintoloiden sisäänheittäjät tuntee itsensä ihmiseksi."

      Itse olen havainnut ulkomailla poikkeuksettoman säännön: älä mene ravintolaan, jossa on sisäänheittäjiä vaan sinne missä on ulostyöntäjiä taikka huomaamaton sisäänkäyntiä ja paikallisia asukkaita - mieluiten vanhoja. Ne kun ymmärtää hyvän ruuan päälle kun muita iloja ei ole.

      Poista
  9. Viime vuosituhannen lopulla luin jostain aviisista (Turun Sanomat?) McDonald´sin historiasta Suomen Turussa:

    paikan päälle saavuttuaan McDonald´s esitti paikalliselle kilpailijalle, Heikki Salmelan perustamalle Hesburgerille tarjouksen putiikin ostamisesta. Salmela vastasi, ettei myy.
    McDonald´s uhkasi seuraavaksi, että ellette myy, me syömme teidät pois alalta!
    Salmela vastasi, että yrittäkää!

    Ja sitä McDonald´s yrittikin. He perustivat Turkuun ja sen ympäristöön ravintoloitaan, joita pyörittivät kärsien rankkaa persnettoa. Mutta turkulaisetpa vain kävivät syömässä hampurilaisensa Hesburgereissa.

    McDonald´sin oli annettava periksi. Olisiko ensimmäinen ja ainoa kerta, kun Suuri ja Mahtava Mäkkäri on joutunut perääntymään pienen paikalliskilpailijan edessä?
    Jos olen väärässä, olen kiitollinen oikaisuista. - En arvosta kummankaan tarjoamaa ns. ravintoa, mutta sitäkin enemmän klassista Daavid vs. Goljat -asetelmaa.

    VastaaPoista
  10. Jos haluaa nauttia hyvästä hampurilaisesta kannattaa mennä Nasty Burger taikka Frendly Burger -ravintoloihin. MacDonald ja muut suuret ketjut ovat mättöpaikkoja nuorisolle. Eihän hampurilainen mitään gourmeeta ole, mutta senkin voi tehdä hyvin tai huonosti. Isot ketjut eivät - ruokamyrkytyssyytteiden takia - uskalla jättää jauhelihapihviä riittävän raa'aksi, että lihan aromi säilyy.

    VastaaPoista
  11. Aina kun joku, tai jokin, joutuu ilmentymän nimeksi, käsitteeksi, on se varmasti tehnyt asioita omalla tavallaan oikein.
    Mäkkärit ovat hieno esimerkki Franchising yritysmallista, jota R-kioskit ja Kotipizza, tai jopa K-Marketit myös toteuttavat.
    Itse syön mielelläni Mäkkärissä, tosin harvoin. En omaa elitististä "paremman maun" esittämisen tarvetta, eli mikäli on vetäistävä pikalounas asiakaskäyntien välissä, niin McAteria käy. Yksityissektorillahan "ruokatunti" on ajallisesti suhteellinen.

    VastaaPoista
  12. Mites tuossa "venäläisessä keittiössä" löytyykö sieltä vähähiilihydraattisia ruokia? Rasvaa saa olla runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin löytyy. Mutta talonpoikaiskeittiö in, kuten meillä, hiilihydraattipainotteinen: leipä on perusruoka. Myöhemmin perunasta tuli "toinen leipä".
      Rasva on aina ollut kallista, mutta voihan se ylimys syödä vaikka pelkkää rasvaa: smetanaa, rahkaa, silavaa jne. Ja ajatellaanpa noita "miesten lautasen" herkkuja eli (kevyt)suolattuja kurkkuja ja tomaatteja, marinoituja valkosipuleita, sieniä jne. Ja sitten kaviaarit, sammenselkä (balyk), munakoisotahna, hapankaali, kaalikeitto ja borssi. Lista taitaa olla loputon. Vodkan kanssa voi suositella nimenomaan tuota miesten lautasta tai sitten "vapaa Ukraina" läskilautasta Esim. 5 erilaista silavaa, savustettua, paprikalla maustettua, valkosipulilla jne.

      Poista
    2. Pietarissa Mokkan varrella, Palatsitorin lähellä on ravintola Jat, jossa saa alkupaloiksi erilaisia vodkalajitelmia. Esim 6 erilaista vodkaa ja zakuskaa. Kaikki toki pieniä, mutta yhdessä mukava tujaus.

      Poista

Kirjoita nimellä.