torstai 25. maaliskuuta 2021

Jäähyväiset Ruotsille

 

Kansakunnan onnenpotku

 

Valtakunnan vaihdos 1809. Ajan tuntoja Alopaeuksen pappissuvun papereissa. Toimittanut Kari Tarkiainen. SKS 2009, 243 s.

 

On erinomaista, että Suomessakin löytyy sentään yksi kustantamo, joka pystyy julkaisemaan myös sellaista aineistoa, joka ei tuota firmalle voittoa.

Sellainenhan on ja tuleekin olla Suomalaisen kirjallisuuden seuran, joka on perustettu aatteelliseksi ja tieteelliseksi yhdistykseksi. Tässä välillä se taisi yrittää kohentaa finanssejaan julkaisemalla jonkin naisnyrkkeilijän elämäkerran. Onneksi sille tielle ei liene vielä ihan tykkänään luisuttu.

Tämä käsillä oleva kirja on hyvä osoitus siitä, millaista julkaisutoimintaa maassa tarvitaan sen bisneksen ohella, joka tuottaa puhdasta tuloa firman kassaan.

Tämä kirja koostuu pääosin Alopaeus -sukuun kuuluneiden ihmisten dokumenteista. Kuten tavallista, tämäkin pappissuku oli alun perin suomenkielinen ja sen ensimmäinen tunnettu edustaja oli talonpoika Tuomas Kettunen Kerimäeltä. Hän eli jo 1500-luvulla.

Kun suvun jäseniä pääsi opintielle, tarvittiin tietysti uusi nimi ja sellaiseksi tuli aluksi Kettunius. Jostakin syystä se ei ajan oloon miellyttänyt ja niinpä johdettiin kreikan kielestä uusi nimi Alopaeus. Alopeks tarkoittaa kettua.

Kuten tunnettua, Venäjän ulkoasiainhallinnossa pisimmälle päässeet suomalaiset olivat tämän suvun jäseniä. Vanhan Suomen puolelle jääneillä oli lyhyt matka Pietariin ja keisarikunnassa luterilaisilla saksalaisilla oli yleensä erinomaiset mahdollisuudet virkauralle. Sekaan mahtui hyvin myös ruotsinkielisiä Viipurista, jossa saksaa myös osattiin.

David Alopaeus toimi ennen Suomen sotaa Venäjän lähettiläänä Tukholmassa ja nousi sitten Venäjän ulkoministeriksi. Yhdessä kreivi Rumjantsevin kanssa hän myös edusti Venäjää Haminan rauhanneuvotteluissa. Hänen vanhempi veljensä Magnus (Maksim Maksimovitš) toimi Venäjän lähettiläänä Preussissa ja Englannissa.

Nämä veljekset siis saattoivat tarkkailla aikakautensa historiaa sen ehdottomalta huipulta ja raportoivat suoraan keisarille. Tässä kirjassa ei kuitenkaan julkaista heidän papereitaan, vaan sen sijaan pappisuralle jääneen serkun, Porvoon piispaksi nousseen Magnus Jacob Alopaeuksen ja hänen lähipiirinsä dokumentteja.

Toki kytkentä Viipurin serkkuihin löytyy: kun tuomiorovasti Magnus Jacob Porvoon piispan varamiehenä esittäytyi keisarille tämän saapuessa Porvooseen, saattoi keisari heti todeta, että nimi onkin tuttu. Suuressa armossaan keisari lahjoitti Magnus Jacobille myös briljanttisormuksen.

Suuriruhtinaskunnan tultua liitetyksi Venäjään kirjoitti myös Magnus Jacob rakkaalle serkulleen Davidille kirjeen, jossa hän pyysi edistämään poikansa Per Johanin pääsyä tuomiorovastiksi. Ei ole tietoa, tekikö Stuttgartiin lähdössä ollut David asiassa jotakin. Ainakaan Magnus Jacobin havittelema vierailu ei enää onnistunut.

Tässä kirjassa julkaissut paperit eivät suinkaan rajoitu vuoteen 1809 tai edes vuosiin 1808-09. Mukana on niinkin varhainen dokumentti kuin muistopuhe Augustin Ehrensvärdistä (”Yxitotinen”) vuodelta 1773. Itse asiassa Ruotsin vallan aikuiset dokumentit ovatkin kiinnostavimmasta päästä.

Pappissuvun jäsenet olivat hyviä kuninkaan alamaisia kaikki tyynni, mutta samalla myös suomalaisia patriootteja, mikä näkyy monessa asiassa. Varsin kiinnostavia ovat puolustuspuhe -ja liki ylistyspuhe- suomen kielestä, jonka tilannetta kymnaasilehtori Magnus Jacob selostaa vuonna 1781.

Kiinnostavia ovat myös puheet Suomen kaartin lipun vihkiäisissä 1803 ja kruununprinssin syntymän kunniaksi vuonna 1799.

Viimeisten puolen vuosisadan mittaan meillä on tullut yhä yleisemmäksi harhaluuoksi se, ettei Suomea ennen vuotta 1809 kuvitella edes olleen vaan esimerkiksi viitataan siihen, että Ruotsi luovutti Venäjälle vain joukon läänejään.

Tuossa tapauksessa asian juridinen selkeys vaati tietysti viittaamista selkeästi määriteltyihin alueisiin, mutta ei suinkaan tarkoittanut sitä, ettei Suomea olisi ollut. Myös kruununprinssi Carl Gustaf sai Suomen suuriruhtinaan arvon ja, kuten mainittu, myös Suomen henkikaartin rykmentti perustettiin.

Kelpo kansalaiset Suomessa tunsivat ehdottomasti olevansa suomalaisia sikäli kuin eivät olleet identiteettinsä puolesta jotakin muuta.

Ehkä suorastaan kokoelman kiintoisin on puhe kruununprinssin kuoleman johdosta vuonna 1805, jossa matematiikan ja logiikan lehtori Magnus esittää aika reippaan ja vapaalla kädellä piirretyn Ruotsin valtakunnan historian ja antaa muun muassa katolisen kirkon kuulla kunniansa.

Prinsessa Cecilian syntymän johdosta vuonna 1807 pidetty puhe ajoittuu vain pari kuukautta aiemmaksi kuin venäläisten hyökkäys Suomeen. Tapahtuma on antanut puhujalle tilaisuuden pohtia pitkään myös primitiivisten valtioiden olemusta ja muita tärkeitä asioita.

Oman lukunsa muodostavat ne moninaiset kuvaukset, joita papereissa on venäläisten saapumisesta Porvooseen ja Turkuun, sodan ajan tapahtumista ja huhuista, keisarin ja hänen saattueensa saapumisesta ja Porvoon valtiopäivistä (lantdag).

Useassa tapauksessa kuvaukset eivät sisällä mitään niin sanotusti arvokasta uutta tietoa, mutta kyllä sen sijaan tuoreita näkökulmia, joissa on huvittaviakin yksityiskohtia erilaisista kömmähdyksistä sekä detaljeja, jotka värittävät muutoin hieman valjuksi jäävää kuvaa.

Toki materiaalia löytyy Venäjänkin puolelta ja esimerkiksi ruhtinas Gagarinin kertomus Les treize journées ou la Finlande on alansa helmiä.

Gagarin muuten piti tuomiorovasti Magnus Jacobin maapäiväsaarnaa hyvin pitkästyttävänä ja arveli sen olleen suomenkielinen. Itse prelaatti puhui mielestään lyhyesti. Tekstiin voi tästä kirjasta tutustua ja täytyy sanoa, että kaikessa kuivuudessaan se oli yllättävän asiapitoinen ja uskallettukin. Tuskinpa tapana oli, että tuollaisessa yhteydessä ilmaistiin jopa ajatuksia. Kristillistä yksimielisyyttähän siinä toki teroitettiin kuulijoille, itse keisarin osoittaman epistolatekstin mukaan.

Ne tekstit, jotka liittyvät venäläisten joukkojen tuloon ja oleskeluun, todistavat operaation sujuneen yllättävän rauhallisesti, minkä johdosta venäläisten komentajia kohtaan tunnettiin suurta kiitollisuutta. Eräässä kohdassa mainitaankin, että olisi ollut suuri onnettomuus suomalaisille, mikäli kenraali Buxhoevden olisi joutunut ruotsalaisten vangiksi.

Buxhoevdenin ja muiden baltiansaksalaisten kanssa kommunikaatio sujui hyvin, eikä näytä siltä, että myöskään gruusialaisen ruhtinas Bagrationin kanssa olisi ollut ongelmia. Myöskään pahamaineisen sotaministeri Araktšejevin nimi ei tule huonossa yhteydessä esille.

Uskollisuuden valan suhteen kelpo tuomiorovastilla kuten monilla muillakin oli skruupeleita niin kauan kuin Kustaa IV Adolf oli valtaistuimella. Hänen syöksemiseensä vallasta osallistui tunnetusti myös kenraali Adlercreutz, joka sen takia menetti arvonsa Alopaeuksen silmissä.

Joka tapauksessa keisarin lempeyttä ja Suomea kohdannutta tavatonta onnenpotkua jaksetaan näissä dokumenteissa hehkuttaa ja syytä olikin. Sodanvaaran ja sotilasrasituksen poistuminen, verovarojen jääminen omaan maahan ja maatullien poistaminen, uusien vesireittien aukeaminen ja moni muu asia viittasi valoisaan tulevaisuuteen eikä tässä petyttykään.

Kari Tarkiaisen asiantunteva johdantoartikkeli on hyvä johdatus dokumenttien lukemiseen. Vain yksi dokumentti on suomenkielinen, mutta ajan oloon nähden sangen lukukelpoinen, vaikka sen ortografia on uskollisesti säilytetty originaalin mukaisena.

32 kommenttia:

  1. "Tässä välillä se taisi yrittää kohentaa finanssejaan julkaisemalla jonkin naisnyrkkeilijän elämäkerran."

    On muistettava, että tämän tyyppisillä best-sellereillä vastuuntuntoinen, markkinoilla toimiva kustantaja rahoittaa laatukirjallisuuden ja oikeat tietokirjat. Ongelma tulee sitten kun vastuullisuus loppuu ja julkaistaan vain myyvää hömppää. 

    VastaaPoista
  2. "Viimeisten puolen vuosisadan mittaan meillä on tullut yhä yleisemmäksi harhaluuoksi se, ettei Suomea ennen vuotta 1809 kuvitella edes olleen... Kelpo kansalaiset Suomessa tunsivat ehdottomasti olevansa suomalaisia sikäli kuin eivät olleet identiteettinsä puolesta jotakin muuta."

    Tuossa olisi ihan oman blogin aihe, miten suuomalaiset kokivat itsensä ja miten Suomi koettiin muusta valtakunnasta erilliseksi ennen vuotta 1809.

    Esimerkiksi Jean d'Arcin ilmiön ymmärtäminen on mahdotonta, jos kansallisaate ts ajatus omasta erillisestä kansakunnasta olisi syntynyt vasta 1800-luvulla.

    VastaaPoista
  3. Kansakunnan syntyä olisi kai ajateltava kaikkea muuta kuin poliittisena tapahtumana. Kulttuuriantropologialla ja sosiologialla voisi olla tuossa suhteessa vielä paljonkin sanottavaa senkin lisäksi, mitä esimerkiksi Jared Diamond on kirjassaan "Tykit, taudit ja teräs" sanonut syistä miksi länsi voitti.

    Syvimmät meissä vaikuttavat kulttuuriset voimat perustuvat vuodenaikojen ja vuorokausirytmin vaihteluun. Tuntuu ehkä radikaalilta ajatella, että tietynlainen ilmanala samanlaistaa ihmiset ja luo kulttuurin, kielen ja kansan. Voin kuitenkin kuvitella että pohjoisessa saamelaisvalta ulottuu de facto edelleenkin yli "poliittisten" valtioiden rajojen. Siis nimenoman leveyspiirien suunnassa.

    Psykohistoriallisessa tarkastelussa suomalaiset ovat aikalailla sataprosenttisesti alistettua kansaa. Alistuksen syvyys näyttäytyy edelleen esimerkiksi kysymyksessä pakkoruotsista. Sinä päivänä kun pakkoruotsista päässään kouluinstituutiossa eroon, myös koulukiusaamisen ongelma on kääntynyt laskuun.

    Ahvenanmaalaisten erityisasema monissa kysymyksissä kertoo myös jotakin siitä miten kipeä tuo suhteemme ruotsalaisuuteen edelleen on. Koko joukko kansallisia sairauksiamme odottaa paranemistaan -- alkaen kansantaudistamme masennuksesta ja päätyen vaikkapa kulttuurieliittimme sivistys- ja moraaliarvona tunnustamaan monikultturismiin -- mutta aina kun politiikassa toiseen vaakakuppiin pannaan Ruotsin malli ja toiseen terve järki, Ruotsin malli painaa murskaavasti enemmän.

    Mistä kansakunnat syntyvät? Oikeampi kysymys siis olisi: mistä kulttuurit syntyvät? Ja vanha vastaus, vanha totuus, jonka täyttä merkitystä emme siis kuitenkaan ymmärrä, on se, että kulttuurit syntyvät kun vaeltavat laumat pysähtyvät paikoilleen. "Ihminen on eläin joka rakentaa kaupunkeja."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ehkäpä lahjattomuuden voisi määritellä sitten niin, että nomadinen liike ei jatku mielikuvituksen ja huumorin muodossa mielen sisällä, vaan toteemi on kaikki.

      Poista
    2. Niin, epäilemättä -- se toteemihan siintää siellä vielä paljon kauempana. Miksi koira etsii pylvään, jonka juureen se merkkaa reviirinsä? -- Kun sellainen kioskin kokoinen generaattori tehtaan voimalahallissa menee oikosulkuun, pamaus on nin kova, että valvomon äijiltä menee housut pyykkiin. Näin meidän pitäisi ajatella myös kulttuurien ja kansakuntien syntyjä syviä. Ne eivät ole poliittisten ismien kilpailua, vaan tulevat paljon syvemmältä sieltä selkärangasta.

      Tapahtumahistoria on kuin solmittaisiin leikkokukista kimppuja. Sommitelmat voivat hurmata kauneudellaan, mutta jossain on tarvittu lantaa ja humusta jota ilman mikään ei olisi mitään.

      Päivä päivältä pitää nyt ihmetellä ja hämmästellä yhä enemmän, miten juuriltaan kiskaistut ismit tunnustautuvat toisiaan vihaaviksi äärilaidoiksi, vaikka kilpailevat lopulta vain sosiopsyykkisen taantumisen asteesta ja käyttäytyvät yhtä väkivaltaisesti ihan aatteen nimestä riippumatta.

      Poista
    3. Heitäö huolesi pois, nykyään meitä alistetaan pakkoenglannilla.

      Poista
    4. Ruotsi on kumminkin osan väestä äidinkieli. Se ei ole sama kuin ruotsalaisilla, mutta valitettavasti eriyttää suomea pelkästään äidinkielenään puhuvista ja se on heidän valinta, ei koko väestön. Kyse ei kumminkaan ole kisasta.
      Joskus tuli lueskeltua tuosta kun muistaakseni Vaasassa oli enempi vähempi vanhempia jotka tilastollisesti kieltäytyivät rokottamasta perusrokotteilla lapsiaan. Ei siinä vapaa valinta (tämä on jotain mistä itse olen sitä mieltä että sen pitää olla vapaaehtoista), mutta kuvaan oli astunut sitten tuo hopeavesihömppä ja jäin sitten pohtimaan kun käsittääkseni Ruotsin mediassa oli aiheesta ollut että oliko he ottaneet sitten vaikutteen sieltä?

      Poista
    5. Vai että pakollinen ruotsinopeus aiheuttaisi koulukiusaamista. Ei, kyllä se kiusaaminen edelleenkin johtuu vanhasta tutusta maasäteilystä ja huonosti keitettyjen perunoiden syönnistä.

      Poista
    6. En ole sanonut että pakollinen ruotsinopetus aiheuttaisi koulukiusaamista. Sellaista syysuhdetta ei ole. Se mikä on, on seitsemänsadan vuoden alistushistoria vieraalla kielellä hallittuna kansana. Se on jätttänyt jälkensä ja tarkoittaa sitä, että suomalaisille on ominaista vahva latentti antagonismi -- ajattelemme kaikkea kaksinapaisesti, kahden totuuden kautta, ja kuten sosiologiamme grand old man Erik Allardt totesi, suomalaisen yhteiskunnan ominaispiirteenä ovat suuret perusvastakohtaisuudet, erityisesti vastakohtaisuus hallintovallan ja niin sanotun tavallisen kansan välillä.

      Sisäistämistämme alistajan ja alistujan rooleista seuraa esimerkiksi se, että olemme olleet euroopanennätyskansaa työpaikkakiusaamisesssa -- kiusaamme toisiamme kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalaisissa maissa tapahtuu keskimäärin. Samoin koulukiusaaminen on ollut jatkuva ongelma.

      Noista historian meihin syövyttämistä roolimyrkyistä eroon pääseminen antaa odottaa itseään. Pakkoruotsi on vain indikaattori siitä missä mennään.

      Poista
    7. Ei meillä ole pakkoruotsia (enää), meillä on pahaksi päästetty pakkoenglanti, jota nimitän aika usein pyhäksi koska ko.kieli on täällä nostettu kaiken arvostelun yläpuolelle ja monelle sen vähäinenkin arvostelu tuntuu olevan ihan henkilökohtainen loukkaus.

      Poista
    8. Sanotaan nyt sitten vielä kolmannen kerran: pakkoruotsissa ei ole kysymys ruotsista, vaan indikaattorista, joka yhtenä monista kertoo siitä miten psykohistorialliset voimat meissä yhä jylläävät. Tällä indikaattorilla on indikaattorin arvo, jos sitä osataan oikein lukea, eikä sillä ole mitään tekemistä englannin kanssa.

      Esimerkiksi kansantautimme masennus on samanlainen indikaattori. Tarveyseroja kantasuomalaisten ja suomenruotsalaisten välillä ei kuitenkaan ole tarpeeksi tutkittu jotta tietäisimme miten erot kieliryhmien välillä muodostuvat. Sekin olisi kansallisen psykoanalyysin paikka, mutta olemme toistaiseksi niin huonossa henkisessä kunnossa, ettemme salli itsellemme sairaudentuntoa.

      Poista
    9. Joka tapauksessa on kummasteltava, miten tuo hirvittävä "alistushistoria vieraalla kielellä" on aiheuttanut nimenomaan suomalaisille tuollaisia kroonisia vaivoja. Miltei jokainen kansahan pystyisi pyydettäessä osoittamaan historiastaan kautta, jolloin vieras valta piti komentoa, alisti, riisti ja verotti. Norjalaiset voisivat syyttää tanskalaisia ja ruotsalaisia, ruotsalaiset tanskalaisia, tanskalaiset saksalaisia, puolalaiset ja baltit saksalaisia ja venäläisiä, venäläiset tataareja, slovakit unkarilaisia, unkarilaiset Habsburgeja ja osmaaneja, Balkanin kansat osmaaneja, portugalilaiset espanjalaisia, irlantilaiset ja skotit englantilaisia, englantilaiset normanneja ... Puhutaankohan näissäkin maissa "sisäistämistämme alistajan ja alistujan rooleista" ja selitelläänkö sielläkin koulu- ja työpaikkakiusaamisen ja muiden ongelmien johtuvan "historian syövyttämistä roolimyrkyistä"?

      Rahvaan kahden-kolmesadan vuoden takainen elämä oli meidän mittapuidemme mukaan äärimmäisen ankeaa, riippumatta siitä asuiko Savossa, Sleesiassa, Sisiliassa vai Somersetissä. Ruotsin aika Suomessa merkitsi kyllä verotusta, sotapalvelusta, kulkutauteja ja katovuosia - mutta sellaisista ei säästytty missään muuallakaan. Vastaavasti Ruotsin aikana luotiin tehokas hallintokoneisto, säädettiin (teoriassa) kaikkea kansaa koskevat kunnon lait, kehitettiin suomen kirjakieli, järjestettiin melko toimiva kansanopetus, perustettiin Suomen alueelle liuta kaupunkeja, ruukkeja ja yliopisto, ruvettiin keräämään ja tutkimaan suomalaista kansanrunoutta jne. Kaiken kaikkiaan luotiin yhteiskuntamalli, jota Suomen rahvas oli valmis puolustamaan vallottajia vastaan sekä isonvihan (kivekkäät, Luukkonen, Långström) että Suomen sodan (Olli Tiainen) aikana. Vaikka valtakunnan keskusjohto tuolloin oli pahasti laiminlyönyt Suomen puolustuksen, Suomen kansa tahtoi pysyä osana Ruotsia.

      Ja viimeiset sata vuotta Suomea on pääosin hallittu suomeksi, joten uskoisi "indikaattoreiden" muuttuneen aika lailla.

      Poista
    10. Vapaa ihminen on itsensä isäntä. Se mahdollisuus kouluja käyneeltä suomalaiselta on typistetty. Ilman että Yle tai HS kertoisi, virolaiset eivät ole ottamassa meistä mallia taatakseen venäläisille virallisen aseman vaan rakentavat yksikielistä oma maataan.

      Poista
    11. "Se mikä on, on seitsemänsadan vuoden alistushistoria vieraalla kielellä hallittuna kansana."

      Toisin blogistin ottavan kantaa tähän ikuisuusteemaan: olimmeko alistettu siirtomaa vieraalla kielellä hallittuna vai yhdenvertainen valtakunnan osa, jolla oli 1362 alkaen oikeus osallistua kuninkaan vaalin sekä oikeus lähettää omat valtiopäivämiehensä valtakunnan valtiopäiville.

      Itse näen asian siten, että olimme 1000-1100-luvuilla liian pieni kansa perustamaan itsenäisen kuningaskunnan - kuten Norja tai Ruotsi - mistä syystä meillä oli vain kaksi vaihtoaehtoa: olla osa Ruotsia, joka oli osa läntistä kulttuuria ja johta aikaa voittaen kehittyi proto-oikeusvaltio, taikka osa venäläistä kulttuuripiiriä, jonka oikeus- ja hallintokulttuuria ei tarvinne selitellä. Ruotsalainen hallintokulttuuri mahdollisti 1809 jälkeen autonomian, joka loi pohjan lopulta fennomaaniselle liikkeelle ja myöhemmin itsenäisyydelle. Ruotsin valta oli suomalaiselle kansalle paras mahdollinen kohtalo.
       

      Poista
    12. Pakkoruotsia höpöttäminen on indikaattori alkavasta dementiasta ��

      Poista
    13. Olenhan minä aina siitä välillä jotakin kirjoittanut (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=valtakunnanosa ). Asioilla on aina puolensa ja puolensa. Nyt on muotia ruikuttaa muinaisesta historiastakin. AInahan siihen syitä löytyy jos halutaan. Nyt halutaan, ennen ei haluttu.

      Poista
    14. "Joka tapauksessa on kummasteltava, miten tuo hirvittävä "alistushistoria vieraalla kielellä" on aiheuttanut nimenomaan suomalaisille tuollaisia kroonisia vaivoja. Miltei jokainen kansahan pystyisi pyydettäessä osoittamaan historiastaan kautta, jolloin vieras valta piti komentoa, alisti, riisti ja verotti."
      Käsittääkseni suomalaisten toimintamalliin ei ole kuullunut reakoida ns. negatiivisesti, enempi auttaa toinen toisiaan. Ajatus että toinen tarkoituksella olisi pahan tahtoinen on jokseenkin luotaan työntävä. Toinen toimii sillä informaatiolla mikä hällä on. Vähän kuin saksalaiset kun polttivat Lappia, tyypillinen sotataktiikka, mutta sosiaalisesti jättänyt Lappiin oman vaikutteensa.
      Jos taas miettii IRA tai ETA, mitkä on lähempänä nykypäivää niin siitä teoriassa voisi ehkä saada vastauksia.
      Lapset taas keksii milloin mistäkin kiusaamisen aiheen. Pelkkä toisen nimi voi olla laukaiseva tekijä, ihan pelkästään kantasuomalaistenkin keskuudessa. Kai se on osin persoonassakin, kukin hakee paikkaansa. Sosiaalista hierarkiaa.
      Ei ne nappulat tyhmiä ole, mutta monille vaikutuksille hyvin alttiita ja järkeä tuontaivaallista. Siihen ne tarvitsee niitä aikuisia opettamaan sitä kulttuuria mitä jokainen on osa. Mikä on hyväksyttyä ja mikä ei. Vanhempienkaan silmät yllä ihan joka puolelle. Vähän sitä koko kylä kasvattaa mentaliteettia.

      Poista
  4. Niinhän siinä sitten kävi, että Buxhoevden lopuksi eroitettiin tehtävistään. Oliko liian lepsu? Muutenhan sota oli lähes herrasmiesmäistä. Kauhavan ja Närpiön seuduilla oli vähän kahnausta, kun Ruotsin armeija vaati hirttämisen uhalla talonpoikia kasannousuun. Kasakoitten kosto oli aikalailla raaka. Samoin kun, Spoof ja Rooth pestasivat Ruovedellä Viaporin entisiä sotilaita, jotka olivat päässeet kotiinsa vannottuaan uskollisuuden valan keisarille, riveihinsä. Nämä pettureina teloitettiin. Myöskin Perhon ja Kyyjärven seudulla oli tapahtumia siviliväestöä kohtaan. Kävi näet sillätavoin, että sissiosasto nappasi niin suuren huoltokuljetuksen, jota eivät itse kyenneet käsittelemään. Polttamisen sijaan jakoivat asukkaille jauhomattoja. Jauhomatot olivat valkeata hyvää palttinakangasta ja niinpä naiset tekivät niistä alusvaatteita. Kasakat suorittivat kotietsintöjä ja jos jauhoja löytyi tai naisväen alusvaateratsiassa säkkikangasta, joka oli leimattua, ammuttiin talon isäntä. Eivätkä aina malttaneet heti ampua, vaan tekivät ensin muuta hyvää. Muistanpa kuinka lapsena vielä mummot laulelivat unilauluja näistä hirmutöistä. Myös Samuli Paulaharju on keräillyt näitä kansanperinteitä 1900-luvun alkupuolella. Esim. kun Otto von Fieand tuli pohjanmaalta käsin Kivijärvelle, oli pyhäpäivä ja väki kerääntynyt vannomaan valaa keisarille kirkonmäelle, niin tuli joutuisa loppu sille hommalle. Kaikessa näkyy, että rahvaskansa hyvin nopeasti oli vaihtamassa keisarin puolelle, heti kun Ruotsin armeija oli väistynyt. Kesällä sitten tuli näitä konflikteja, kun armeija palasi uudelleen jo valansa tehneen kansan pariin ja vaati muonitusta ja väenottoa. Siviiliväestö oli puun ja kuoren välissä, kun Ruotsin armeija ei maksanut mitään, vaan pakko-otti ja uhkasi hirttää jos vastusti. Venäjän armeijan johto oli ohjeistettu, että kaikki elintarvikkeet ja kyyditykset oli maksettava siviiliväestölle samoin kuin virkamiehille Ruotsilta maksamatta jääneet palkat. Samoin virkamiehet saivat pitää työpaikkansa ja eläkkeensä. Ruotsin valtionvelkojen maksut lakkautettiin jne.

    VastaaPoista
  5. Kovapäisimmätkin ymmärtävät miksi ruotsalaiset hyväksyvät kæännettäväksi kielelleen vain pienen pätkän Erkki Tuomiojan kirjasta "Tulevaisuuden varjossa, säilyykö ihmiskunta?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kovapäisimmätkin ymmärtävät miksi ruotsalaiset hyväksyvät kæännettäväksi kielelleen vain pienen pätkän Erkki Tuomiojan kirjasta "Tulevaisuuden varjossa, säilyykö ihmiskunta?"

      Se on totta, koska Erkki Tuomiojan sukukunta on bolshevikkien kasvattamaa varauksettomasti uskollista kundikuntaa, kuten muissakin maissa. Rahaa piisasi/pissasi.

      Poista
    2. Eivät halua lukea suomalaisen valehtelevan olevansa maailman onnellisin historioitsija ilman rajoja.

      Poista
  6. EU-aikana vapaiden ihmisten tavoitteeksi pitäisi asettaa omakielinen kulttuuri joka antaa merkityssisältöjä elämälle, tekee olemisen mielekkääksi, asettaa tavoitteita, hylkää tahdosta riippumattoman noston, ei ole ahdas paikka eikä yllytyshullujen kademielisten koti, vaan tarjoaa yksilöille elintilaa, ”lebensraumia”.

    Eihän EU ole mikään1800-luvun siirtomaavalta jossa puhuttaisiin valloittajan kieltä.

    Kehitämällä omaperäistä kulttuuria vältämme vaaran näivettyä hiljaisesti elävältä vanhempien välissä. Opettajakin sen hyväksyisi.myös ruotsalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on poikkeus EU:ssakin. Täällä kun puhutaan ja ylsitetään uuden siirtomaa valloittajan, Amerikan Yhdysvaltain kieltä.

      Poista
    2. Ja suositaan maan omien kielten kustannuksella.

      Poista
    3. Ei se itseasissa ole niin yksinkertaista. Englanti on vain kieli, mutta jos siitä teoreettisesti tulee hallinnonkieli niin sitten meillä voi olla enempikin ongelmia, mitkä taas liittyy enempi mielenterveyden kehitykseen, mut se on asia erikseen.
      J.J Servan-Schreiber kirjoitti aikanaan Dollarin maihinnousussaan 60-luvulla:
      "Aloitimme tarkestelemalla melko proosallista pulmaa, amerikkalaisten Euroopassa harjoittamaa sijoitustoimintaa, ja löysimmekin maanosan jonka talous on luhistumaisillaan, jonka poliittiset ja henkiset rakenteet taipuvat ulkoisen paineen vaikutuksesta, historiallisen konkurssin oireet, lyhyesti sanottuna: Euroopan.
      Ulkopuolisen hyökkäyksen torjumiseksi suunnitellaan tietysti puolustusasemien vahvistamista. Mutta jokainen "puolustustoimenpide" saattaa vaikeuttaa asemaamme. Etsiessämme syitä päädymme pääasiaan: tätä sotaa, sillä sotaa se on, ei käydä dollareilla, öljyllä, terästonneilla eikä edes nykyaikaisilla koneilla vaan luovalla mielikuvituksella ja organisaatiokyvyllä.
      Vähintään viitisentoista tunnustettua ja arvovaltaista eurooppalaista asiantuntijaa on jo ilmaissut tämän asian, mutta heitä ei ole kuunneltu."
      "Maailman kolmanneksi suurin teollisuusmahti - Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton jlkeen - saattaisi aivan hyvin olla viidentoista vuoden kuluessa - ei Eurooppa vaan - Euroopan amerikkalainen teollisuus. Jo nyt Euroopan yhteismarkkinajärjestö, vaikka se on täyttänyt vasta yhdeksän vuotta, on pääasiallisesti amerikkalainen. Valtauksen merkittävyys perustuu ensinnäkin pääomainvestointien määrään. Investointien arvo on nykyään 14 miljoonaa dollaria. Toinen merkittävä tekijä on valtausta suorittavien yhtiöiden suuruus. Euroopan keskittymis- ja sulautumisprosessin viimeaikainen kiihtyminen johtuu olennaisesti siitä, että on pakko valmistautua kohtaamaan sellaiset amerikkalaiset jttiläiset kuin IBM ja General Motors. Kaikki tämä kuuluu suoraan valtaamiseen. Mutta ilmiöllä on toinenkin, hienojakoisempi vaikutuksensa.
      Pariisin asettuneelle amerikkalaiselle pankkiirille tulee joka päivä ranskalaisilta yhtiöiltä kirjeitä, joissa tiedustellaan sellaisia ranskalaisia avustajia, jotka "ovat oppineet työskentelemään amerikkalaisissa yrityksissä". Erään saksalaisen teräsvalimon pääjohtaja ottaa palvelukseensa ainoastaan työvoimaa, joka "on saanut koulutuksensa amerikkalaisissa yhtiöissä". British Marketing Council lähettää viisikymmentä englantilaista johtajaa vuodeksi Harvard Business Schooliin, ja Englannin hallitus maksaa puolet kuluista. Eurooppalaisilla liikkeillä, jotka ovat olleet täysin omaleimaisia ja ylpeitä omaperäisyydestään, on nyt yhteinen nimittäjä: amerikkalaiset metodit.
      Kuitenkin amerikkalaiset ovat kymmenen viime vuoden aikana tehneet Euroopassa enemmän virheitä kuin heidän kilpailijansa. Mutta he ovat ryhtyneet korjaamaan niitä. Aika, jonka amerikkalainen yhtiö tarvitsee muuttaakseen koko toimintatapansa, on miltei olematon verrattuna eurooppalaisen yhtiön sopeutumisaikaan. Euroopassa toimivien amerikkalaisten yhtiöiden rakenteet on uudistettu. Kaikkialle ilmestyy eurooppalaisittain organisoituja päämajoja, jotka vastaavat koko maanosan laajuisesta toiminnasta, joilla on laaja päätäntävalta ja ohjeena olla välittämättä kansallisista raja-aidoista."
      "Amerikkalaiset yhtiöt jakelevat siis Eurooppa edelleen mielensä mukaan. Mc Graw-Hillin raportissa sanotaan: "EEC:n luojat Robert Schuman, Jean Monnet, Walter Hallstein jne. voivat olla ylpeitä siitä että ovat osallistuneet Eurooppaa jakavien raja-aitojen kaatamiseen. Mutta amerikkalaiset yhtiöt ymmärsivät heidän ideansa ja paljastivat Euroopan eurooppalaisille itselleen soveltamalla lähes suoraan, vain pienin muutoksin menetelmiä, joilla Yhdysvallat pystyi luomaan omat suuret markkinansa."
      Kirja on painettu ennen kuin itse olen edes syntynyt. Tiedä oikein mitä ajatella. Raha on kumminkin vain vaihdonväline, arvo kumminkin tulee kultturista. Mutta ei me vaikutuksille immuuneita olla. Suomalaisena sitä on tasan niin vapaa kuin toiset antaa sinun olla.

      Poista
  7. Fasismi-natsismin hulluudesta

    Ihmislapsen valmistaminen hirmutöihin välineenä takinkääntö, totaalisen vallan maaginen kutsu, ahtaan paikan vaihtoehdottomuus, sotakupla: historian taakka ja verenpaino, harjaamalla kova ydin esille, ihmissuhteet palvelua josta ei eroa, hegemonistinen kulttuuri opettajana,

    ”Ongelmat eivät ratkea yksilöitä palvomalla.
    Pitää olla ajatuksia ja arvoja, jotka yltävät yli sen,
    minkä paras ja ihailluinkin suurmies voi tarjota."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksilöpalvontakin on inhimillistä. Omansalaista symboliikkaa. Mietii vaikka Teemu Selännettä, se edustaa toisille jotain. Samoin monarkioissa, kuningashuone edustaa kansakuntaa. Tai sitten Hitleriä, mistä tehty myös ns. pahan ruumiillistuma, ymmärtämättä että hänkin oli vain ihminen.
      Arvotkin on sitten osin kaksipiippuinen, kuka ne sanelee ja ketä ne koskee. Joskus pohtinut tuota Kennedyn suvun sisarta jolle tehtiin lobotomia. Käsittääkseni tarina meni jotenkin että neiti kun oli hieman huikentelevainen niin aikansa oloon isänsä katsoi parhaaksi välttää tahrimasta suvun mainetta äpärällä toteuttamalla lobotomian. Teoreettisesti sen jonka pitäisi suojella niin olikin pahin uhka. Raha ei todellakaan tuo onnea. Mutta se on Amerikan haaste.

      Poista
    2. "Fasismi-natsismin hulluudesta"

      Komea Pohjois-Korea on Putinin häntä ja takajalka. Silloin kun Putin ei voi haukkua diplomaattisista syistä, niin sen/hänen takajalka nousee.

      Poista
  8. Kiinalaisesta hulluudesta

    Ihmislapsen valmistaminen hirmutöihin välineenä jalkaterän kutistaminen

    VastaaPoista
  9. Kommenttisi on oiva osoitus suomalaisesta hulluudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kunniaksi suositellaan liputettavan romanien päivänä, siis Suomessa, Ruotsissa mietitään vielä Suomi-päivää.

      Poista

Kirjoita nimellä.