Metodi on vain keino

Metodi, epäily, epäilyttävyys

Kuten tiedetään, metodinen epäily on länsimaisen tieteen perusta. Vasta koko tiedon perusteidenkin asettaminen kyseenalaiseksi teki mahdolliseksi kohottaa sen saavutukset uusiin korkeuksiin.

Toki on syytä muistaa kohtuus kaikessa.

Jo Dostojevski kerran pilkkasi erästä aikansa radikaalia, joka julisti kyllä olevansa hölmö, mutta väitti, että lakkaa sitä olemasta, koska sen itse tietää.

Vaikka tämä kuulostaa lähes samalta kuin sokraattinen vaatimattomuus tietämisen vaikeuden edessä, on asia sittenkin toinen. Missähän ero sitten oikeastaan piilee?

Ehkäpä se on ennen muuta asenteessa? Sokrates halusi oppia tietämään ja piti tietämättömyytensä tunnustamista metodisena lähtökohtana. Dostojevskin hölmö sen sijaan ylpeili hölmöydellään. Hän muuten myös mielellään opetti muita, kuten muistamme, jos muistamme.

Anto Pavlovitš Tšehov kai oli vain yksi monista, joka totesi viisaiden yleensä pyrkivän oppimiseen ja hölmöjen taas olevan kärkkäitä opettamaan. Bulat Okudžavan mainiossa laulussa Pesnja o durakah asiasta kerrotaan (ks. video vaikkapa tästä: https://ok.ru/video/339197628806).

Антон Палыч Чехов однажды заметил,
что умный любит учиться, а дурак учить.
Скольких дураков в своей жизни я встретил,
мне давно пора уже орден получить.

Hölmöjen taipumus laumakäyttäytymiseen oli tuttua jo tuolloin, ns. neuvostovallan aikana ja silloinkin lapsenmieliset uskoivat, että asiat kyllä joku kaunis aamu muuttuvat, kun kaikki ovat viisastuneet -tai ainakin hölmöt lentäneet tiehensä:

Дураки обожают собираться в стаю,
впереди главный -- во всей красе.

----

Hölmönä kyllä kannattaisi elää, bardi totesi, mutta kun nyt  ei vain haluta, vaikka viisautta etsivä aina saakin vain selkäänsä.

----
Дураком быть выгодно, да очень не хочется.
Умным очень хочется, да кончится битьем...
У природы на устах коварные пророчества.
Но может быть, когда-нибудь к среднему придем?

 Sensuuri tietenkin kielsi moisen laulun, ties mistä syystä… Silloin ja siinä systeemissä ei virallinen taho joka tapauksessa oikein pitänyt huumorista ja oli oppinut vainuamaan vastarintahenkeä siellä, missä sitä kaiken järjen mukaan piti ollakin. Mutta eihän tässä mitään uutta ole.

Mutta ehkä me sentään puhumme ainakin osaksi eri asiasta silloin, kun tarkastelemme yhtäältä hölmöyttä sinänsä ja toisaalta hölmöksi tekeytymistä metodina? Eihän näet tuossa metodisessa soveltamisessa kysymys suinkaan ole esimerkiksi älyllisen suorituskyvyn puutteesta, eli tyhmyydestä sinänsä, vaikka arkipuheessa ja ajattelussa nämä asiat saatetaan samaistaa.

Shakespearen Hamletissa salaneuvos Polonius, joka oli viekas ja epäluuloinen mies, sanoi, kun Hamlet höpötteli hulluja: Though this be madness, there’s method in it.

Hamletilla oli kuin olikin syynsä teeskennellä hullua, kuten keskivertokatsojakin nyt tietää. Syytä hän ei kuitenkaan voinut kertoa. Hulluus oli hänen metodinsa ja tarkkasilmäinen saattoi sen huomata.

Toki Hamlet oli yksittäistapaus. Vasta nykyään metodinen hulluus tai sanoisinko höperyys, on eräissä valtakunnissa nostettu yleisen lain asemaan. Vai ovatko nämä vain ilkeän ja sapekkaan henkilön vääriä ja asiattomia sanoja hyvästä politiikasta? Mitkä sanat olisivat oikeita?

Jokapäiväisessä elämässä virkamiehet joutuvat etenkin Yhdysvaltain kaltaisissa monikulttuurisissa yhteiskunnissa tekeytymään systemaattisesti hölmöiksi, koska on välttämätöntä teeskennellä, ettei tiedettäisi vaikkapa eräissä kansanryhmissä olevan paljon enemmän joitakin ongelmia tai ominaisuuksia kuin joissakin toisissa ja käytettäisi tätä ennakkotietoa (eikä siis luuloa) asianmukaisesti hyväksi.

 Asialla ilmeisesti pyritään alleviivaamaan sitä, että kaikki ovat esimerkiksi Amerikassa samanarvoisessa, etten sanoisi tasa-arvoisessa asemassa. Sanon alleviivaamaan, sillä järjellistä syytähän moiselle järjen irtisanomiselle ei tietenkään voi olla tässä enempää kuin muissa vastaavissa asioissa eikä tuo rituaali kenenkään arvoon vaikuta millään tavalla.

Niinpä olen myös minä, niin monikertainen isoisä kuin olenkin, Valloissa aina joutunut kiltisti esittämään passini olutta tilatessa. Oluen nauttimiseen oikeuttava ikäni olisi ollut suurella virhemarginaalilla asianmukaisesti pääteltävissä, mutta kun nyt järjen käyttö on kielletty, niin se on kielletty: ellei passia, ei myöskään olutta.

Hullua vai? -There’s method in it…

Hölmöt tykkäävät olla laumassa, kertoi Okudžava ja sehän on liki truismi. Missäs muualla he olisivat, kunhan lauma vain jostakin löytyy.

Tämä laumaantumisilmiö voidaan havaita myös kansainvälisellä tasolla. Mikäli jostakin syystä arvostettavana pidetty taho päättää tehdä jotakin, seuraavat sitä salaman nopeasti kaikki ne maailman, sanoisinko, trendikkäät piirit, joilla on kyseisellä alalla ambitioita, olipa tuo ala mikä tahansa.

On totta, ettei meidän maassamme kaikenikäisiltä alkoholin nauttijoilta vielä ehdottomasti vaadita papereita. Henkisesti lienemme siihen kuitenkin jo valmiita, ainakin mikäli saatetaan yleiseksi tiedoksi tuo edellä mainittu amerikkalainen käytäntö.

Röyhkeästä tyhmyydestään huolimatta tuo paperien syynäys on kuitenkin vielä aika harmiton asia. Paljon suurempaa hölmöyttä näemme päivittäin metodisesti sovellettavan kovin monilla aloilla, joita on turha tässä erikseen luetella.

Onhan nämä tällaiset ilmiöt ennenkin nähty ja itse kukin ymmärtää, mistä on kysymys, kun nykyään taas törmätään tuohon, kerran jo menneeksi uskottuun sensuurin, salailun ja vitsien kieltämisen maailmaan.