Tyhmyys tiivistyy

Tyhmyys tiivistyy yli merten ja mannerten

Usein on sanottu, että tyhmyys tiivistyy joukossa (ei siis Joukossa) ja asia on siinä määrin jokapäiväisen havainnon vahvistama, ettei se mitään todisteluja kaipaa. Toki tutkimuksia löytyy ja sellaisiin voidaan jo lukea myös Gustave LeBonin Joukkosydän, jota olen joskus blogissanikin käsitellyt.

Mutta kyse on mitä ilmeisimmin ihmisen luontaisesta käyttäytymismallista. Joukon (lauman) antama turva ja hyväksyntä houkuttelee pientä yksilöä aina puoleensa ja mitä epävarmempi ihminen on omista henkisistä eväistään, sitä varmemmin ja halukkaammin hän pyrkii joukon mukaan.

Valitettavasti vain joukko on vähemmän kuin osiensa summa, mikäli asioita mitataan älyllisillä ja moraalisilla mittapuilla.

Koska se vapauttaa jäsenensä sekä ajattelusta että vastuusta, se saa normaaliälyisenkin huutamaan innoissaan idioottimaisia iskulauseita, syyllistymään vandalismiin ja pahempaan ja riemuitsemaan aivan järjettömistä ”saavutuksista”. Kyse ei olekaan itse asioista, vaan massatunteiden antamista palkinnoista.

Ihminenhän vapautuu oman päätöksenteon taakasta ja kosmisesta yksinäisyydestään, kun vastuu siirtyy joukolle ja se usein vaikuttaa euforisoivasti.

Pietarin Venäläisessä museossa (Vai Moskovan uudessa Tretjakovkassa? Nyt en millään muista sen nimeä enkä tekijää. Repin?) on suuri maalaus, jossa kansa riemuitsee ja jokunen sen edustaja näyttää hurjistuneena puhua paasaavan, hengen vallassa kuin lahkolainen horrossaarnaaja. Joku nainen pitelee lakkiaan kasvot loistaen.

Vain muuan yksinäinen intelligentsijan edustaja (niitä ne juhlijatkin usein ovat) tuijottaa mietteliäänä tyhjyyteen, ikään kuin ainoana ajattelevana olentona tässä vellovassa massassa, joka on koska tahansa valmis johdettavaksi mihin tahansa. Ajatteleminen on tässä tilanteessa anomalia. Se ei anna mitään erityistä aihetta riemuun, pelkoon kyllä.

Mutta ihmiset ja sopulit ovat monessa suhteessa samanlaisia eikä tämä koske vain journalisteja. Tämän päivän hesarissa todettiin kiinnostavasti, että hevoset puhuvat tunteiden kieltä. Siltä se minustakin näyttää. Naiset viihtyvät usein aivan erityisen hyvin niiden parissa ja koskettelevat niitä lakkaamatta. Tämä yhdistää hoitajia ja hoidettavia.

Laumakäyttäytyminen on hevosille poikkeuksellisen ominaista, kuten naisillekin. Jälkimmäisessä tapauksessa asian voi todeta vaikkapa siitä valtavasta merkityksestä, joka muodilla on naisten elämässä.

Nainen on biologisesti lajinkehityksen avaintekijä ja portinvartija, mutta tämä rooli voi mielekkäästi toteutua vain, mikäli hänelle on myös tarjolla mahdollisimman monta sulhasehdokasta. Yhdelle pihtaaminen olisi täysin mieletöntä.

Lajinkehityksen suuren asian edistämiseksi nainen korostaa houkuttelevuuttaan, olisi luonnotonta, ellei hän niin tekisi. Toki asia koskee varsinaisesti lisääntymisikää, mutta kuten joka päivä havaitsemme, on lisääntymisasioihin liittyvä käyttäytyminen sinänsä mielettömästi kaikkialla tullut normiksi, joka koskee ihmisiä lähes kehdosta hautaan.

Asia on on tavallaan kummallinen, kun kulttuurimme piirissä on juuri hiljattain lakattu lisääntymästä ja alettu päinvastoin vähetä. Asia on kuitenkin ymmärrettävä sikäli, että geenimmehän ne meitä määräävät ja niiden siirtäminen on se luonnollinen elämän tarkoitus, joka meillä on jäljellä.

Vaikka itse suvunjatkaminen onkin pysähtymässä, toimii luonto yhä omalla tavallaan ja ylläpitää eräänlaista kvasibiologista sukupuolikulttuuria niin sanoakseni post festum.

Tässä kulttuurissa naisen perinnäinen houkuttelijan ja portinvartijan rooli on saanut uusia ulottuvuuksia. Kun nainen aikoinaan, ideaalitapauksessa, valitsi miehen vain kerran elämässään ja muuttui sen jälkeen ulkomaailman miehille koskemattomaksi perheenäidiksi, jatkuu hänen houkuttelijan ja torjujan roolinsa nykyään jopa hautaan saakka.

Nykyisessä länsimaisessa kulttuurissa naisellinen houkuttelevuus on resurssi, jota käytetään häikäilemättä ja asian paheksumista pyritään suorastaan demonisoimaan. Totta kai nainen saa esiintyä miesseurassa käytännöllisesti katsoen alasti mikäli haluaa ja mikäli se häntä hyödyttää.

Tämä ei kuitenkaan itse asiassa oikeuta miehiä edes katsomaan esille pantuja suloja, ainakaan muutoin kuin vahingossa. Missään tapauksessa se ei oikeuta ei-toivottuihin lähentelyihin. Toivotut ovat tietysti asia erikseen. Muutenhan naiset pyrkisivät kätkemään sulonsa, kuten muhamettilaisissa maissa tapahtuu.

#metoo-kampanja on tyypillinen esimerkki siitä, miten massahysteria laskee ihmisten älyllistä ja moraalista tasoa. Kampanjassa ovat väkivaltaiset raiskaukset ja kourimiset sun muut ahdistelut menneet niin iloisesti sekaisin häiritsevien silmäilyjen ja ei-toivottujen puheiden kanssa, että keskustelijoiden luulisi olevan kotoisin jostakin vajaamielislaitoksesta.

Näinhän ei ole, vaan toinen toistaan suurempia intellektuaalisia pretensioita edustavat henkilöt -useimmiten naisoletetut- ovat nostaneet häirinnän (tai ainakin ahdistelun -harassment) suureksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi.

Muuan rapakon takana hyvin huomattu esimerkki on entinen Miss USA Gretchen Carlson, joka on julkaissut peräti kirjan, jota NYRB:issä arvioi muuan Laura Kipnis otsikolla Kick Against the Pricks.

Artikkeli on parempi kuin otsikosta voisi päätellä, joskus suorastaan täysijärkinen, eli level-headed, kuten suurella äidinkielellä sanottaisiin.

Laumassahan se Laurakin juoksee, mutta esittää ainakin välillä täysijärkisiä kysymyksiä. Arkielämässä näet kai kannattaisi tehdä hieman eroa sen välillä, onko kyseessä todellinen vaara vai ihan vain epätoivottu kohteliaisuus.

Toki NYRB:iltä voi odottaakin puheita häirinnästä (vai oliko sittenkin ahdistelu?) naisvihan osoituksina, vallan käyttönä (feodaaliverona!) ja naisista viimeisenä siirtomaana… Onhan tuota älyllistä hölynpölyä jo puoli vuosisataa jauhettu kampuksilla, joten se on se kieli, jolla siellä päin puhutaan.

Vaikka nämä tervejärkisyyden näkökulmasta sangen epäilyttävät diskurssit ovatkin viime kädessä kotoisin Ranskasta, ei kannata kuvitella, että ranskalaiset olisivat yhtenä miehenä friikkejään palvomassa.

Ainakin Ranskan naiset näyttävät pelastavan kotimaansa vanhan maineen. Kuten tunnettua, Catherine Deneuve sanoutui irti #metoo -kampanjasta ja nyt myös Brigitte Bardot näyttää tehneen saman.

Bardot jopa tokaisi, ettei häntä ole koskaan seksuaalisesti ahdisteltu. Oli vain hurmaavaa, jos joku kehui häntä kauniiksi tai ylisti hänen peppuaan.

Tekopyhä #metoo-kampanja johtaa oman järkensä käyttämistä pakenevan lauman tietenkin mielettömyyksiin, kuten nähdään. Amerikassa sellainen näyttää jotenkin kuuluvan maan kaksinaamaiseen kulttuuriin, mutta Euroopassa se on samaa vastenmielistä ja tänne kuulumatonta tuontitavaraa kuin pikaruokaketjut ja Hollywood-roskakin.

On aika masentavaa huomata, että lauma on kuitenkin aina lauma. Kun joku statusarvoa omaava pässi/uuhi Atlantin takana mäkättää, alkaa täälläkin kuulua korviahuumaava määkiminen. Näinhän se homma pelaa tässä kulttuurin eroosiossa.