maanantai 8. tammikuuta 2018

Salaiset aseet



Salaiset aseet ja vetenalaiset vehkeet

Christman Ehrström, Moskva brinner. En nyupptäckt svensk dagbok från 1812. Legenda 1984, 197 s.
Venäjän-stipendiaatin ja myöhemmän Pyhän Katariinan ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra Pietarissa suomalainen Eric Gustaf Ehrström piti aikoinaan päiväkirjaa, jossa kuvasi kokemuksiaan Moskovassa vuonna 1812, jolloin Napoleonin joukot saapuivat kaupunkiin ja se syystä tai toisesta paloi.
Sen toimitti myöhemmin painokuntoon Christman Ehrström ja se julkaistiin Tukholmassa vuonna 1984. Suomeksi sitä ei taida olla, vaikka hatara muistini minulle näin joskus on vakuutellut. Kuvaus Suomen sodasta kyllä löytyy.
No, yhtä kaikki, kuvaus on kiinnostava, vaikka en siitä enää paljoa muistakaan, kun luin sen tuoreeltaan sen ilmestyttyä. Pari asiaa kuitenkin jäi mieleen ja ne koskevat ns. salaisia aseita, jollaisia kaikissa sodissa ainakin yritellään keksiä.
Toinen oli vedenalainen laite, ei nyt ihan sukellusvene, mutta hieman vastaavanlainen vekotin. Ehrström kertoo, miten Moskova-joessa, ennen Napoleonin joukkojen saapumista muuan auditööri Winster kokeili ”hydrostaattista” laitettaan, tai itse asiassa koekaniinina oli kertoja itse.
Masiina painui veden alle, mutta tuuman verran siitä jäi sen yläpuolelle. Kone siis toimi myös käytännössä, kuten Ehrström saattoi todistaa. Mistä voima tuli, jää kertomatta, ehkäpä melottiin käsin? Siinä tapauksessa laitteen sotilaallinen arvo lienee ollut vähäinen.
Mutta Winsterille tuli kilpailija. Muuan uudesta Suomesta eli siis Suomesta kotoisin oleva räätäli oli kehittänyt myös oman vedenalaisensa ja sillä oli tarkoitus toimia kokonaan pinnan alla.
Siihen kuului messinkihattu, johon mies työnsi päänsä. Se kiinnitettiin sitten vesitiiviisti jonkinlaisella taikinalla. Silmien tasalla oli ikkuna ja kypärästä johti nahasta tehty letku, jonka toinen pää oli sijoitettu messinkisen pikku veneeseen, joten ainakin periaatteessa henkilö saattoi vapaasti liikkua veden alla.
Koeajoa suoritettaessa räätäli kuitenkin töytäisi pikku messinkiveneen nurin. Vesi tunkeutui kypärään ja hukkuminen oli lähellä.
Neuvokas keksijä nousi silloin joesta ja särki kypärän lasin taskussaan olleella kivellä. Kuvauksen mukaan hän oli vehkeeseensä kovin tyytyväinen ja korosti sitä, että sen oli tehnyt räätäli. Jostakin muistan lukeneeni, että hänen nimensä oli Viiliäinen.
Tämä Viiliäisen keksintö ei ratkaissut sotaa Ranskaa vastaan eikä sitä todennäköisesti edes siinä käytetty. Keksijä jatkoi joka tapauksessa toimintaansa ja suunnitteli myös eräänlaisen hyökkäysvaunun. Siinä hevoset olivat suojassa pellitetyn lautakatoksen alla ja sieltä käsin voitiin vihollista ampua olematta itse vaarassa.
Elias Lönnrot kertoo tästä keksinnöstä, jota kuulemma oli myös suositeltu Aleksanteri-keisarille. Ei sekään tainnut maailmoja mullistaa ja sitä paitsi vastaavanlainen guljai-gorod oli ollut Venäjällä käytössä jo keskiajalla. Ehkäpä se oli suotta unohdettu. Hyökkäysvaunu jäi tekemättä, mutta Viiliäinen kuuluu saaneen 500 ruplan palkkion, mikä ei ollut vähän.
Joka tapauksessa suomalainen nero ja uskollinen alalamainen tarjosi ideaansa jalolle keisarille ja liitti mukaan vielä poliittisen neuvon: Turkki olisi kukistettava.
Myös ilma-aseesta puhuttiin paljon vuonna 1812 ja sen mainitsee myös Tolstoi Sodassa ja rauhassa. Kyseessä oli Franz Leppichin aerostaatti, jonka piirustukset muuten löytyvät keisarillisen kanslian papereista.
Kyseessä oli kalan muotoinen valtava ilmapallo, jonka piti oleman ohjattava. Se saattoi siis periaatteessa kuljettaa muistaakseni komppanian verran miehiä, mutta hirmuisinta oli, että se saattoi heittää taivaista alas keikkalaista tulta, joka tuhosi maata pahemmin kuin mitkään pommit. Sitä voitiin myös ohjata ja kun se toimi soutuvoimalla, se saattoi liikkua myös vastatuuleen.
Moskovan kuvernööri Rostoptšin antoi keksijälle peräti 120 000 ruplan huikean summan keksinnön valmistamiseen, mutta homma jäi kesken ja osa aerostaatin rakennelmista jäi Moskovaan ja lienee palanut. Vehjettä ei kai koskaan rakennettu.
Ehrström kertoo, että koko Moskova joka tapauksessa odotti aerostaatin nousemista taivaalle juuri välittömästi sitä ennen kuin ranskalaiset olivat saapuvissa. Rostoptšin oli luvannut niin tapahtuvan ja päivä oli kerrottu.
Mutta tämä taisi olla vain yksi kyseisen herran monista sekopäisistä toimista noina päivinä. Hänhän julisti myös, että Moskovaa tullaan puolustamaan kaikin voimin ja kehotti kansaa varustamaan itselleen erityisesti kolmipiikkisiä heinähankoja, joilla ranskalaisia olisi hyvin helppo heitellä, kuin heinätukkoja.
Tiettävästi kuvernööri joka tapauksessa tuikkasi itse oman talonsa palamaan, vaikka tästäkin näyttää olevan liikkeellä erimielisyyttä. Hän myös määräsi palokunnat poistumaan kaupungista kaikkine varusteineen. Oliko tällä merkitystä kaupungin palamisen kannalta, voidaan kysyä. Miksei olisi ollut?
Tolstoi toki tunnetusti vakuuttaa, että se nyt joka tapauksessa oli tuomittu palamaan niin pian kuin se miehitettiin ja vakituiset asukkaat jättivät sen.
Tiedä häntä. Joka tapauksessa sota ratkesi niin kuin ratkesi ilman ihmeaseiden vaikutusta. Niistä lienee kansa kuitenkin toivonut suurtakin apua hätäänsä.
Viiliäinen ei taida tässä yhteydessä nousta Leppichin rinnalle, mutta hänen esimerkkinsä osoittaa, että kyllä sitä meilläkin oli ns. yleisvaltakunnallista ajattelua ja taisipa olla vielä kalavelkoja Napoleonille, joka oli myös etisen kuninkaamme ja Ruotsin vihollinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita nimellä.