Salaiset aseet ja vetenalaiset vehkeet
Christman Ehrström,
Moskva brinner. En nyupptäckt svensk dagbok
från 1812. Legenda
1984, 197 s.
Venäjän-stipendiaatin
ja myöhemmän Pyhän Katariinan ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra Pietarissa suomalainen
Eric Gustaf Ehrström piti aikoinaan päiväkirjaa, jossa kuvasi kokemuksiaan
Moskovassa vuonna 1812, jolloin Napoleonin joukot saapuivat kaupunkiin ja se
syystä tai toisesta paloi.
Sen toimitti
myöhemmin painokuntoon Christman Ehrström ja se julkaistiin Tukholmassa vuonna
1984. Suomeksi sitä ei taida olla, vaikka hatara muistini minulle näin joskus
on vakuutellut. Kuvaus Suomen sodasta kyllä löytyy.
No, yhtä kaikki,
kuvaus on kiinnostava, vaikka en siitä enää paljoa muistakaan, kun luin sen
tuoreeltaan sen ilmestyttyä. Pari asiaa kuitenkin jäi mieleen ja ne koskevat
ns. salaisia aseita, jollaisia kaikissa sodissa ainakin yritellään keksiä.
Toinen oli
vedenalainen laite, ei nyt ihan sukellusvene, mutta hieman vastaavanlainen
vekotin. Ehrström kertoo, miten Moskova-joessa, ennen Napoleonin joukkojen
saapumista muuan auditööri Winster kokeili ”hydrostaattista” laitettaan, tai
itse asiassa koekaniinina oli kertoja itse.
Masiina painui
veden alle, mutta tuuman verran siitä jäi sen yläpuolelle. Kone siis toimi myös
käytännössä, kuten Ehrström saattoi todistaa. Mistä voima tuli, jää kertomatta,
ehkäpä melottiin käsin? Siinä tapauksessa laitteen sotilaallinen arvo lienee
ollut vähäinen.
Mutta
Winsterille tuli kilpailija. Muuan uudesta Suomesta eli siis Suomesta kotoisin
oleva räätäli oli kehittänyt myös oman vedenalaisensa ja sillä oli tarkoitus
toimia kokonaan pinnan alla.
Siihen kuului
messinkihattu, johon mies työnsi päänsä. Se kiinnitettiin sitten vesitiiviisti
jonkinlaisella taikinalla. Silmien tasalla oli ikkuna ja kypärästä johti
nahasta tehty letku, jonka toinen pää oli sijoitettu messinkisen pikku
veneeseen, joten ainakin periaatteessa henkilö saattoi vapaasti liikkua veden
alla.
Koeajoa
suoritettaessa räätäli kuitenkin töytäisi pikku messinkiveneen nurin. Vesi
tunkeutui kypärään ja hukkuminen oli lähellä.
Neuvokas keksijä
nousi silloin joesta ja särki kypärän lasin taskussaan olleella kivellä.
Kuvauksen mukaan hän oli vehkeeseensä kovin tyytyväinen ja korosti sitä, että
sen oli tehnyt räätäli. Jostakin muistan lukeneeni, että hänen nimensä oli
Viiliäinen.
Tämä Viiliäisen
keksintö ei ratkaissut sotaa Ranskaa vastaan eikä sitä todennäköisesti edes
siinä käytetty. Keksijä jatkoi joka tapauksessa toimintaansa ja suunnitteli
myös eräänlaisen hyökkäysvaunun. Siinä hevoset olivat suojassa pellitetyn
lautakatoksen alla ja sieltä käsin voitiin vihollista ampua olematta itse
vaarassa.
Elias Lönnrot
kertoo tästä keksinnöstä, jota kuulemma oli myös suositeltu
Aleksanteri-keisarille. Ei sekään tainnut maailmoja mullistaa ja sitä paitsi
vastaavanlainen guljai-gorod oli
ollut Venäjällä käytössä jo keskiajalla. Ehkäpä se oli suotta unohdettu.
Hyökkäysvaunu jäi tekemättä, mutta Viiliäinen kuuluu saaneen 500 ruplan
palkkion, mikä ei ollut vähän.
Joka tapauksessa
suomalainen nero ja uskollinen alalamainen tarjosi ideaansa jalolle keisarille
ja liitti mukaan vielä poliittisen neuvon: Turkki olisi kukistettava.
Myös
ilma-aseesta puhuttiin paljon vuonna 1812 ja sen mainitsee myös Tolstoi Sodassa ja rauhassa. Kyseessä oli Franz
Leppichin aerostaatti, jonka
piirustukset muuten löytyvät keisarillisen kanslian papereista.
Kyseessä oli
kalan muotoinen valtava ilmapallo, jonka piti oleman ohjattava. Se saattoi siis
periaatteessa kuljettaa muistaakseni komppanian verran miehiä, mutta
hirmuisinta oli, että se saattoi heittää taivaista alas keikkalaista tulta, joka
tuhosi maata pahemmin kuin mitkään pommit. Sitä voitiin myös ohjata ja kun se
toimi soutuvoimalla, se saattoi liikkua myös vastatuuleen.
Moskovan
kuvernööri Rostoptšin antoi keksijälle peräti 120 000 ruplan huikean
summan keksinnön valmistamiseen, mutta homma jäi kesken ja osa aerostaatin
rakennelmista jäi Moskovaan ja lienee palanut. Vehjettä ei kai koskaan
rakennettu.
Ehrström kertoo,
että koko Moskova joka tapauksessa odotti aerostaatin nousemista taivaalle
juuri välittömästi sitä ennen kuin ranskalaiset olivat saapuvissa. Rostoptšin
oli luvannut niin tapahtuvan ja päivä oli kerrottu.
Mutta tämä taisi
olla vain yksi kyseisen herran monista sekopäisistä toimista noina päivinä.
Hänhän julisti myös, että Moskovaa tullaan puolustamaan kaikin voimin ja
kehotti kansaa varustamaan itselleen erityisesti kolmipiikkisiä heinähankoja,
joilla ranskalaisia olisi hyvin helppo heitellä, kuin heinätukkoja.
Tiettävästi
kuvernööri joka tapauksessa tuikkasi itse oman talonsa palamaan, vaikka
tästäkin näyttää olevan liikkeellä erimielisyyttä. Hän myös määräsi palokunnat
poistumaan kaupungista kaikkine varusteineen. Oliko tällä merkitystä kaupungin
palamisen kannalta, voidaan kysyä. Miksei olisi ollut?
Tolstoi toki
tunnetusti vakuuttaa, että se nyt joka tapauksessa oli tuomittu palamaan niin
pian kuin se miehitettiin ja vakituiset asukkaat jättivät sen.
Tiedä häntä.
Joka tapauksessa sota ratkesi niin kuin ratkesi ilman ihmeaseiden vaikutusta.
Niistä lienee kansa kuitenkin toivonut suurtakin apua hätäänsä.
Viiliäinen ei
taida tässä yhteydessä nousta Leppichin rinnalle, mutta hänen esimerkkinsä
osoittaa, että kyllä sitä meilläkin oli ns. yleisvaltakunnallista ajattelua ja
taisipa olla vielä kalavelkoja Napoleonille, joka oli myös etisen kuninkaamme
ja Ruotsin vihollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita nimellä.