Hurskas humpuuki

Hurskas humpuuki

Tiesitkö, rakas lukija, että itsesaastutus eli onania aiheuttaa hermoheikkoutta, hedelmättömyyttä ja pitkälle kehittyessään aivojen kuivettumista ja halvaavaa tylsistymistä?

Melko varmasti tiesit tällaista vielä noin sata vuotta sitten väitetyn ja myös sen, ettei asiassa ole mitään perää, ei siteeksikään.

Kuitenkin myös meillä julkaistiin satakunta vuotta sitten kokonainen kirjasarja, Puritas-kirjasto taistelemaan nuorison riettautta vastaan. Itsesaastutuksen vastustaminen oli olennainen osa tätä taistelua.

Myös tuon ajan kaunokirjallisuudesta heijastuvat ankaran taistelun merkit. Tuntemamme ajan ylväät tahtoihmiset olivat kukaties syntyneet juuri tuon taistelun tuoksinassa. Osa taas näyttää ainakin silloin tällöin retkahtaneen ja suistuneen neurasteniaan ja hysteriaan.

Miksi juuri tuo aika näyttää olleen tämän moralisoivan humpuukin kukoistusvaihetta, on vaikea sanoa. Jotakin ajankohtaista tarvetta kai se palveli. Prostituutio näyttää silloin villiintyneen milteipä hallitsemattomaksi, mikä varmaankin liittyi yhteiskunnan rakenteellisiin muutoksiin.

Samaan aikaan korotti ääntään naisasialiike ja esimerkiksi Venäjällä dekadenttinen virtaus saattoi julistaa  koko seksin ja  myös ns. sukupuolijärjestelmän suorastaan vanhentuneeksi tai ainakin läpikotaisin pahaksi. Tällaisiin seksin kieltäjiin -siis teoriassa- kuului myös itse Tolstoi.

Niinpä sukupuolihimosta tehtiin suorastaan perkeleellinen asia, joka sai korvata sen helvetinpelon, joka uskontopuolella oli jo ihmisten mielestä haihtunut.

Nyt olivat epäilyksenalaisia kaikki poikalapset toiselle kymmenelle päästyään ja ongelma sen kuin paheni iän karttuessa. Kuinka sanoikaan muuan varttuneeseen ikään päässyt opettaja: ”Ellette pelkää Jumalaa ja häpeä ihmisiä, niin pelätkää kuppaa!”

Siihen pelkoon todella oli syytä. Salvarsaanikäsittely lienee auttanut ainakin oireisiin, mutta kunnolla pesiytynyt kuppa oli ja pysyi, kunnes todella tuhosi aivot ja johti selkäydinkatoon ja tuohon halvaavaan tylsistymiseen.

Onanismin tieteellisen tutkimuksen aloitti sveitsiläinen hermolääkäri Samuel-Auguste Tissot jo 1700-luvun puolivälissä ja juuri hän oli havaitsevinaan sen kauhistuttavat seuraukset. Hän oli kalvinisti, joka kuuluu toimineen myös Vatikaanin neuvonantajana, outoa kyllä. Mutta ehkä saatana oli sentään yhteinen, vaikka pyhistä oli erimielisyyttä?

Seksuaalisuuden vapautuminen ylenpalttisista tabuista ja samantein kvasitieteellisestä humpuukista tapahtui meillä 1960-luvulla ja itse asiassa vasta vuosikymmenen jälkipuoliskolla. Tämän voi todeta vaikkapa pornografiaoikeudenkäyntien loppumisesta ja koko tämän alan vapautumisesta. Se tapahtui yhtäkkiä.

Samaan aikaan tulivat ehkäisypillerit ja antibiootit puolestaan tekivät sukupuolitaudeista pikku juttuja. Ainakaan ne eivät enää olleet elämän kokoisia katastrofeja.

Siinä sitä sitten mentiin ja kyyti oli kovaa.

Kulttuurin vitka kuitenkin ilmeni siinä, että vielä tuolla vuosikymmenellä varsin monet nuoren sukupolven edustajat saivat tutustua sukupuolielämän (eli siitinelon) perusteisiin sellaisista kirjoista, jotka vielä enemmän tai vähemmän tunsivat ja tunnustivat kaikki nuo onanismin seurausten kauhut, joita lääketieteen piirissä ja liepeillä oli kehitelty tohtori Tissot’sta lähtien.

Ihmisiä, joille tuo maailma oli aikanaan totista totta, elää yhä keskuudessamme. Hätkähdyttävää, eikö totta?

Noihin aikoihin, eli siis 1960-luvulla ilmaantui sentään se vastavaikutus. Muuankin kirjoittaja, lääkäri taisi olla, argumentoi, että on aivan sama, kiihottaako miehen elintä naisen vagina vai jokin muu. Senhän sanoo terve järki.

Tämä järjen tuominen mukaan tähän sekasotkuun lienee monellekin ollut mullistava uutuus. Siinä sfäärissähän oli totuttu pelaamaan moraalin termein ja muilla ylevillä asioilla.

Sen jälkeen sitten järki voittikin kaikkialla ja kaikki olivat onnellisia ja ovat yhä, vai kuinka?

Valitettavasti järki ei paljoon pysty, ellei sille anneta mahdollisuuksia. Kun hyvää tarkoittavat tomppelit aikoinaan halusivat pistää lapset elämään siveästi, he kertoivat niille satuja, jotka pelottivat ja siten myös kasvattivat. Eihän noiden hyödyllisten väitteiden totuusarvolla oikeastaan ollut mitään väliä niin kauan kuin ne tekivät tehtävänsä.

Mitä lapsiin tulee, järjen käyttö ei ole heidän vahva puolensa ja sama koskee myös useimpia vanhempia, etenkin naispuolisia. En sano tätä parjatakseni enkä pysty myöskään esittämään väitteelle tutkimuksellista pohjaa.

Se vain nyt näyttää olevan niin, että kasvatuksessa tunne, se oikea ja herttainen tunne on avainasemassa ja niin varmaan täytyy ollakin. Voi vain kauhistella ajatusta, että kasvattajat käyttäytyisivät aina järkevästi.

Onhan meillä historiassa toki sellaisestakin esimerkkejä. John Stuart Mill oli sellaisen kasvatuksen uhri. Toki hänestä tuli ihan hyvä filosofi, mutta hän taisi kärsiä jonkinlaisesta sielun kuivettumisesta ja oli itseensä tyytymätön tässä suhteessa.

Liian pitkälle mielestäni joka tapauksessa mennään, kun aikaihmisille yhäkin yritetään syöttää väitteitä, jotka eivät kestä alkeellisintakaan järjen käsittelyä, olivatpa ne miten hyödyllisiksi arvioituja tahansa.

Tämän päivän (12.1.) Helsingin Sanomissa, Kaja Kunnaksen jutussa, joka käsittelee Tallinnan prostituutiota, joka näyttää lähes hävinneen, (huom. marttyyreiksi pyrkivät itätyttöilijät!) muuan haastateltava sanoo sakramentaaliset sanat.

Hänen mukaansa ”Nyt ymmärretään yleisesti, että seksin ostaja aiheuttaa fyysistä ja henkistä vahinkoa”.

Mitäpä tuohon lisäämään? Kestäisiköhän väite järjen argumentteja? Ehkä sitä joka tapauksessa pidetään hyödyllisenä? Ainakin hesarissa? Kyseessä on siis kauppa, joka toteutuu vain ostajan kautta…

Seksin ostaja on tosiaan aivan ilmeisesti seksikaupan välttämätön osapuoli, mutta mahtaako hän sentään olla ainut ja jos, niin miksi?