Nyt saa kiljua
Uusimman alkoholilain rukkauksen
yhteydessä kuultiin sekin ihme, että kiljun valmistuksen rangaistavuus on nyt
poistettu laista.
Jopa oli aikakin. Kyseinen pykälä
perustui nimittäin täydelliseen tietämättömyyteen tai piittaamattomuuteen tosiasioista
ja lienee johtanut oikeusmurhiin ja ainakin kaksinaismoraaliin.
Laissa nimittäin säädettiin (tämä ulkomuistista,
luin sen joskus), että sellainen alkoholin kotivalmistus, jossa suurin osa
siitä saadaan sokerista, on kiellettyä ja rangaistavaa.
Kun samaan aikaan kotiviiniä ja
kotiolutta sai valmistaa mielin määrin, sovellettiin siis samaan tekoon
kahdenlaisia sääntöjä.
Se, joka on koskaan valmistanut
kotiviiniä tai kotiolutta, tietää erinomaisesti, että se alkoholi, joka siinä
syntyy, tulee sokerista, sakkaroosista eli tavallisesta taloussokerista.
Marjoista ja omenista ei missään tapauksessa voi saada prosenttiakaan
alkoholia.
Mikäli olueen käytetään uutetta, on
toki osa sokerista peräisin siitä, eikä siis lisätystä sakkaroosista, josta
suurin osa siitä silloinkin lähtee, ellei halua mitään kantavierteeltään
kohtuutonta tervaa juoda.
Kiljun (ja samalla tietenkin
pontikkaan tarvittavan rankin) valmistukseen antoi keskikoulun kemian oppikirja
aikoinaan selvät ohjeet ja selosti myös, millaisia prosesseja tuohon etanolin
syntymiseen liittyi.
Sitähän voidaan saada myös muuta
tietä, mutta tuo sakkaroosilähtöinen tapa näytti yksinkertaisimmalta. Siinä oli
vielä helppo laskea, miten paljon prosentteja juomaan halusi. Puolet sokerin
painosta näet muuttui ja muuttuu yhä käymisessä hiilidioksidiksi ja vedeksi ja
toinen puoli alkoholiksi.
Ei siis kannattanut valmistaa
sellaista kaameaa ätläkettä, jossa
suuri osa sokerista oli jäänyt käymättä ja maku muutenkin pilaantunut. Sen
sijaan voi tehdä vaikkapa viisiprosenttista oluen tapaista juomaa, jonka maku
muistuttaa erittäin paljon brittiläistä bitteriä. Lähtöaineiksi tarvittiin vain
kaljamaltaita, vettä ja hieman hiivaa sekä tietenkin sitä sokeria.
Mikäli halusi tehdä suorastaan
viiniksi nimitettävää kiljua, osoitti kokemus ennen pitkää, että pyrkiminen maksimaaliseen
väkevyyteen (alkoholi tappaa hiivan n. 13 prosentissa) pilaa maun, kun taas
esimerkiksi omenaviini (eli siis kilju) noin kymmenprosenttisena saattaa olla
myös hyvin maukasta.
Käytettäessä leivontahiivaa tulokset
ovat hiukan arvaamattomia, mutta sama kyllä taitaa koskea myös ns.
viinihiivoja. Prosenttimäärä on helppo ennustaa, mutta maun määrää ensi sijassa
kokki, jolla mielellään saisi olla kokemusta ja silmää.
Sahtia olen tehnyt monia
muuripadallisia ja siinäkin sokerin lisääminen vain parantaa makua ja antaa
mahdollisuuden tehdä yhdestä 20 kg. mallassäkistä (imellytettävä yön yli)
vaikkapa 150 litraa sahtia, mikä riittää jo pieniin juhliin. Alkoholipitoisuus
on pysytettävä alle kymmenessä, muuten menee maku.
Vieraat kiittelivät yleisesti aikaansaannoksiani
ja itsekin olen pitänyt niitä parempina kuin keskimäärin sitä sahtia, jota on
muualla tarjoiltu. En ehkä ole objektiivinen.
Tässä iässä, kun viinoja tahtoo
aina kertyä enemmän kuin menee, ei kiljun valmistukselle oikein enää löydy
taloudellisia jos muitakaan syitä. Nostalgian takia voisi ehkä vielä yrittää,
varsinkin kun se on nyt oikein laillistakin ja sitä paitsi hyvä kilju maistuu
tosiaan varsin hyvältä.
Kaiken maailman tomppelit toki ovat
pilanneet tämänkin juoman esimeriksi mättämällä liemeen valtavan määrän hiivaa.
Hiiva lienee ihmiselle ravitsevaa, mutta sokeriliuos tarvitsee sitä vain
pikkuruisen määrän, jotta käymisprosessi alkaisi. Sen jälkeen hiivan määrä
alkaa kasvaa ja sitä syntyy optimaalinen määrä, joka ei kovin paljon ole. Kun
sokeri loppuu, se painuu pohjalle.
Saattaa olla hyväkin, että
pojankoltiaiset ovat yleensä aina valmistaneet sellaista kiljua, joka on
maistunut pahalta ja josta on saanut pään kipeäksi. Kai sitä sitten on juotu
jonkin verran vähemmän ja nuorisollehan alkoholi on sopimatonta.
Tulee kuitenkin mieleen, että nyt
saattaisi laki mahdollistaa taas uudenlaisen oppaan julkaisemisen hyvällä
omallatunnolla. Se voisi olla vaikkapa Koko
perheen kiljukirja tai Olutta, viiniä
ja samppanjaa. Kiljuja kotoisista aineksista.
Samppanjan (eli siis kuohuviinin)
etevämmyys muihin alkoholijuomiin verrattunahan on sen sisältämässä
hiilidioksidissa. Miten runoilikaan naapurissamme suuri Puškin:
Kubok jantarnyi
polon davno
Penoj ugarnoj
bleštšet
vino!
eli
suunnilleen niin, että:
hohtava viini jo
tarjolla on,
vaahdossa huuma niin
voittamaton
Hiilidioksidi nopeuttaa alkoholin
imeytymistä vereen ja niinpä pienetkin määrät antavat hetkellisen huumauksen
paljon paremmin kuin pelkkä ns. still-juoma
käyttääkseni tuota armasta suurta äidinkieltämme.
Kiljua (eli siis marjaviiniä)
käytettäessä on syytä varmistaa, että käymislämpötila on riittävän alhainen,
jotta hiilidioksidin kyllästymispiste ei tule liian nopeasti. Toki myös esim.
sifonin käyttö on mahdollista, kun kuohujuomaa tavoitellaan. Samppanjan
juhlallisuus taas riippuu tarjoilutavasta, ei itse aineesta, saati sen mausta.
Ns. Samppanjakäymisen voi hoitaa pulloissa samoin kuin olutta tehtäessä.
Mutta makujahan ihmisillä riittää ja
kaikki kai ovat jossakin määrin erilaisia. Samppanjaa eivät kaikki edes voi
sietää. Kiljun valmistuksen vapauttaminen tuntuu askeleelta oikeaan suuntaan.
Nyt olisi vain kannettava vastuuta siitä, että sekin ala kehittyy ja jalostuu,
kuten koko kulttuurimme. Ylläoleva olkoon minun kontribuutioni tässä asiassa.
Kiljun kunniaksi voi siteerata Pentti Haanpäätä: "Viinaa juodaan sen vuoksi että tullaan juovuksiin, kaikki muu on herrojen kotkotuksia."
VastaaPoistaKiljun ja pontikan teko on taitolaji, jota en itse hallitse, mutta noiden nauttijana en ole ihan kokematon. Muistaakseni parhaan kiljun teki eräs talon emäntä hedelmistä. Parhaan pontikan tiputteli eräs sivukylän isäntä keittiössään, joten ihan korpirojua se ei ollut.
VastaaPoistaSahtia ostin kerran Hartolasta kesäkekkereitä varten kaksi 30 litran muovipänikkää ja laitoin ne auton peräkonttiin. Päästyäni mökeille Puumalaan, molemmat pänikät olivat lähes pyöreitä, mutta onnekkaasti ehjiä.
Sahti oli yllättävän vahvaa ja pöhnä kesti pitkään. Sahti kävi minulla jalkoihinkin, kuten samppanjakin. Muut taikajuomat eivät niin tehneet. Pää saattoi olla lepotilassa, mutta jalat veivät vaikka mihin. Oi niitä aikoja!
Pontikka vaatii sen aktiivihiilisuodatuksen ja tietenkin ensiksi tippunut annos pitää hävittää, muuten tulee myrkkyä turhan paljon. Mutta selvä pontikan makuhan on myös grappassa, jota tuntijat pitävät hyvinkin jalona aineena.
VastaaPoistaSama juttu tekiloissa, ainakin niissä halvemmissa, ja känni tuntuu kovemmalta, kuten myös ronttonenkin. Väkiviinojen sietokyvyssä todellakin tuntuu olevan selkeitä eroja, vaikka voltit olisivat samat, lisäksi kokiksen käyttäminen lantrinkina tuntuu pahentavan seuraavan aamun kuvotusta.
PoistaAntero
Täsä on erinomainen opetusvideo: Kiljun valmistus ja käyttö;
VastaaPoistahttps://vimeo.com/74005653
No, onhan pojilla yritystä ja mäskääminen on tosiaan yksi tapa hyödyntää kotoisia aineita.Glukoosia käytin joskus pikakiljuun, mutta tavallinen sokeri on normaalioloissa paikallaan.
VastaaPoistaOlen kerran tullut maistaneeksi kotitekoista, omenoista tehtyä "rojua", ja kun oli oikein ammattimies ollut asialla, niin lopputulos olikin sen mukainen; jäänkirkasta juomaa ilman mitään sikunanmakuja, ja kruununa vieno omenainen aromi, joten kävi calvadoksesta aivan täysin.
VastaaPoista"Tulee kuitenkin mieleen, että nyt saattaisi laki mahdollistaa taas uudenlaisen oppaan julkaisemisen hyvällä omallatunnolla. Se voisi olla vaikkapa Koko perheen kiljukirja tai Olutta, viiniä ja samppanjaa. Kiljuja kotoisista aineksista."
No nythän voitaisiin ottaa tapahtuman kunniaksi myös uusintapainos klassikkokirjasta "Kiljusen Herrasväki", voisi avautua uusia merkitysulottuvuuksia siihenkin... ;)
Kiljun ja kotisiman välinen raja oli hiuksenhieno. Sitä pohdittiin käräjillä, missä aikamiespoika oli valmistanut 200 litraa kotisimaa, johon tarvittiin 20 kiloa sokeria, kilo hiivaa ja kaksi sitruunaa.
VastaaPoistaAikoinani tein näistä viinisarajoista + sokerista kotiviiniä, eikä konstaapeli tullut ovelle kolkuttamaan. Aineksai myytiin avoimesti.
VastaaPoistaAnnoimme ystävätäreni kansa juomallemme nimen Chastel Heurlinescu. Itse asiassa se päihitti laadussa jopa vähön halpaa kalliimpa viini
Hommma loppui laihdutukseen: lasi viiniä päivässä = 3,7kiloa ylinmääräistä painoa vuodessa.
MafH
Lukioaikoina tuli nuo kokeiltua varsin monipuolisesti. Puolukat, herukat, raparperit, luumut, jopa pelkät riisit. Tietoa ei paljon ollut ja hiivaa tuli käytettyä varmaan liikaa. Kerran isä löysi kiljuponikän pannuhuoneesta ja oli sitä maistanut. Opasti poikaa sen suhteen: liika hiiva pilaa aineen ja vatsan. Otin opikseni ja paranihan se huomattavasti.
VastaaPoistaKaverini opiskeli amiksessa ja oli kätevä käsistään. Nikkaroi koulussa pannun ja lauhduttimen. Yhdessä keiteltiin sitten kiljusta vahvempaa. Ei siinä todellakaan mitään aktiivisuodatinta ollut. Pontikalta maistui ja tiesi mitä joi. Näkö on vielä tallella.
Milloikohan ponun keittämien omiin tarpeisiin voitasiin laillistaa. Nykyään virolainen viina on niin halpaa, että harva doku jaksaa vaivaa nähdä.
VastaaPoista