tiistai 22. tammikuuta 2019

Tarpeellinen sota?


Tarpeeton sota?

Stephen Kotkinin viittausta talvisotaan ovat nyt jotkut lukeneet ja näyttää siltä, että monelle on siitä auennut aivan uusi näkökulma.
Sellaiset ovat aina tarpeellisia, mutta kyllähän meillä siitä asiasta tiedetään samat asiat kuin Kotkin ja lisäksi paljon muuta. Valistus on siinä mielessä kyllä ihan tarpeetonta.
Mutta meillä nyt on nöihin asioihin oma näkökulmamme, jolle on vankkoja perusteita. Vankkoja ne ovat sen vuoksi, että niihin on ladattu surua, kaipausta, ylpeyttä ja vihaa paljon. Heiveröisiä ne ovat siksi, että ne ovat anakronistisia ja enimmäkseen vailla yhteyttä itse asiaan.
Talvisota oli Stalinin suuri harhaisku, promah, voisi sanoa hänen uudella äidinkielellään. Vuosisataisnero oli suunnitellut kaiken elegantisti ja keskittänyt asian suorittamiseksi ennennäkemättömät voimat, mahdollisesti myös näytösmielessä.
Sillä sotavoimalla, joka iski pientä Suomea joka puolelta samaan aikaan, olisi kyetty tyrmäämään vaikka Puola ja miksei Ranskakin. Samaa luokkaa ne voimat olivat sittemmin myös siellä.
Miksi siis Suomi ei edes pökertynyt vaan päinvastoin näytti saavan vain lisää voimaa tilanteessa, jossa sitä oli isketty sekä psykologisesti että sotilaallisesti sellaisella koneistolla, jollaista Euroopan sotakentät eivät vielä olleet nähneet.
Kaikkihan meni aivan pieleen. Ei Stalin halunnut mitään sotaa, ei Neuvostoliitto halunnut alueiden riistämistä Suomelta eikä missään tapauksessa muutaman sadan tuhannen nuoren miehen teurastamista ja raajarikoksi runtelemista.
Lähes puolen miljoonan ihmisen karkottaminen kotoaan ei myöskään ollut tavoitteena. Uskokaa minua tai kysykää vaikka Kotkinilta, jos se on uskottavampaa.
Mistäkö muka tiedän asian? Tiedän sen yksinkertaisesti siitä, mitä Neuvostoliitto julkisesti esitti ja teki ennen sotaa ja sen alussa. Se mitä myöhemmin tapahtui, oli suunnitelma B, joka tehtiin pettymyksen, loukatun itsetunnon ja katkeruuden oloissa. Ei siihen ollut ollenkaan pyritty.
Talvisodan narratiivi on meillä selkeä ja kaunis. Pieni maa joutui provosoimattoman hyökkäyksen kohteeksi, mutta puolustautui niin uskomattoman uljaasti, että vihollisen tavoite jäi saavuttamatta. Se otti vain sen, mitä pystyi, mutta Suomi säilyi elossa.
Asian ratkaisi ennen muuta suomalaisen sotilaan urheus ja taito ja se myös teki mahdolliseksi sen suurpoliittisen uhan syntymisen, joka viime kädessä pakotti Stalinin lopettamaan vihollisuudet ja tyytymään suhteelliseen pieneen saaliiseen.
Tottahan tämä oli ja sankarinäytelmä oli kaikkinensa sen arvoinen, että se herätti kaikkialla kunnioituksen sankarikansaa kohtaan. Ateenalaiset eivät aikoinaan kyenneet mihinkään sitä parempaan, jos siihenkään.
Mutta eihän tämä tarina kerro mitään siitä, mikä oli Stalinin tarkoitus. Sen tarkoituksenhan sota sitten teki tyhjäksi, mutta tokihan se olemassa oli ja kerrottiinhan se maailmalle avoimesti, sentään nyt muutama avainasia salaten.
Sen kaikkein salaisimman asian olemme joka tapauksessa voineet lukea Kuusisen hallituksen ja Moskovan hallituksen välisen sopimuksen salaisesta lisäpöytäkirjasta. Se käsitteli sotilastukikohtia, ei sen kummempaa.
Stalinilainen narratiivi oli selkeä: suomalainen kansan vihaama hallitus loukkaa ja kiusaa kansaa liikekannallepanolla ja sotahysterian lietsomisella ja suorittaa viimein aseellisia provokaatioita.
Suuttuneet reserviläiset nousevat kapinaan ja aloittavat vallankumouksellisen kansannousun sodanlietsojia vastaan. Kyseessä on vuoden 1918 jatko ja loppunäytös. Tämänhän totesivat yhtä lailla sekä SKP maahamme levittämässään julistuksessa että Mannerheim ensimmäisessä päiväkäskyssään.
SKP, muuten, totesi perustellusti, että vuonna 1918 Venäjä oli ollut voimaton auttamaan sisällissodassa, mutta nyt oli vallankumouksellisten puolella voittamaton puna-armeija ja sen voitto oli varma. Myös Risto Ryti varmasti luki heti nämä sanat ja kukaties muisteli niitä puolentoista vuoden kuluttua omaa puhettaan laatiessaan.
Heti joulukuun toisena päivänä solmittiin Neuvostoliiton ja Kuusisen johtaman väliaikaisen kansanhallituksen välillä valtiosopimus, joka astui voimaan heti. Sen mukaan Suomi luovutti kannakselta, kaukaa Viipurin eteläpuolelta kaistaleen, joka liitettiin Leningradin alueeseen sekä keskellä merta olevat Suomenlahden saaret.
Vastineeksi Suomeen liitettiin (siis liitettiin eikä luvattu liittää) Itä-Karjalan varsinaisesti karjalaiset alueet, Aunusta ja Uhtuaa myöten, toteuttaen siis sukulaiskansojen vuosisatainen haave -Suur-Suomi. Tuota termiä ei käytetty, mutta asiallisesti kysymys tietenkin oli juuri siitä. Asian oikeutus vahvistettiin samalla kaunopuheisesti.
Lyhyesti sanoen: Suomeen liitettiin uusia alueita moninkertainen määrä verrattuna siihen, jotka se vastineeksi samaan aikaan vapaaehtoisesti luovutti. Suhteiden järjestelyn sotilaallinen puoli tuli näin hoidetuksi, kun mukaan luettiin vielä salaisen lisäpöytäkirjan tarkoittamat väliaikaiset sotilastukikohdat.
Epäilemättä hyvin tärkeä oli myös poliittinen puoli. O.W. Kuusisen hallitus oli väliaikainen ja uusi, kansan luottamusta nauttiva hallitus oli määrä heti valita yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella salaisissa vaaleissa.
Tässä asiassa Stalin saattoi luottaa samaan leniniläiseen metodiin, jota oli käytetty kansalaissodasta lähtien: luokkataisteluun. Asia tarkoitti sitä, että vääryyttä kärsineet alemmat kansanluokat mobilisoitiin sortamaan vuorostaan entisiä valtaapitäviä luokkia.
Näin vältyttiin turvautumasta toisen kansakunnan aseisiin maan varsinaisessa hallinnossa. Toki veljellistä apua olisi aina tarjolla tarpeen niin vaatiessa.
Tämän skenaarion mukaan vuoden 1918 loppunäytös olisi saatettu mainioon päätökseensä parissa viikossa, kun kansanarmeijan ensimmäinen armeijakunta olisi marssinut Helsinkiin.
Suur-Suomen toteuttanut valtiosopimus olisi ratifioitu välittömästi ja uutta rajaa olisi voitu ruveta merkitsemään maastoon. Karjalaiset kyllä lähettivät johtajilleen monia vihaisia ja surullisia kirjeitä protestoidakseen liittämistä porvarilliseen Suomeen, jonka kauhuista heille oli paljon kerrottu.
Mutta ei heiltä kysytty, eikä kysytty suomalaisiltakaan. Stalin luotti skenaarioon, joka oli niin itsestään selvä ja toimiva, että sen täytyi olla helppo myydä myös ulkomaille. Kansainliitossa se ei mennyt läpi, mikä ilmeisesti johtui siitä, että ratkaisu alkoi viivästyä vastoin odotuksia. Sille instituutiolle saattoi kuitenkin jo viitata ivallisesti kintaalla.
Koko suunnitelmassa oli yksi heikko kohta: uskaltaisivatko suomalaiset ryhtyä vastarintaan ja jos uskaltaisivat, olisiko sillä mitään merkitystä?
Järkevät ja asian tuntevat sotilaat eivät olleet yksimielisiä. Meillä tunnettiin Wolf Halstin kirja, jossa todistetiin, että vastarintaa vitaisiin jatkaa kauankin. Naapurissa pessimistisiä sotilaita nuhdeltiin.
Mutta ratkaiseva tekijä ei ollut aseiden ja varusteiden määrä, joka suomalaisilla oli lähinnä säälittävä, vaan psykologinen puoli. Uskaltaisivatko he tehdä vastarintaa? Miksi uskaltaisivat, kun tappio olisi täysin varma? Eivät kai hekään hulluja ole?
Puna-armeijan ennennäkemättömän arsenaalin iskukyky osoittautui suhteellisen vaatimattomaksi. Oli voitu pitää varmana, että normaalijärjellä varustettu vastustaja menettäisi heti uskonsa -padal by duhoj. Sen jälkeen turhaa vastarintaa ei enää olisi ja tämähän olisi kaikkien osapuolten onneksi.
Kävi päin vastoin.
Siitähän se Suomen sankaritarina vasta alkoi. Provosoimaton hyökkäys, jollaiseksi puna-armeijan voimannäyttö täytyi tulkita, koska jokainen ymmärsi, ettei mitään kapinaa ollut syttynyt, täysin uskomaton ”lahjoitus”, jossa tyrkytettiin vierasta maata, jota kohtaan enemmistö ei tuntenut mitään halua, vuoden 1918 kauhujen nostaminen taas esille: kaiken kaikkiaan kyseessä oli törkeä loukkaus vapaata, itsenäisesti ajattelevaa ihmistä kohtaan. Kyllä ne valehtelivat ja miten kehtasivatkin!
No, valehteleminen on usein suhteellinen käsite. Kyllähän se hyökkäykseen liittynyt peitetarina oli valheellinen, mutta kyllä se aluelahjoitus kuitenkin oli totta.
Kun sitten kävi niin kuin kävi, ei mistään lahjoituksesta enää voinut olla puhettakaan. Molotovin puhe sodan päätyttyä on suorastaan säälittävä. Siinä hän selittää, että kun paljon verta oli vuodatettu vastoin Neuvostoliiton tahtoa, oli koko rajakysymys nyt ratkaistava uudelta pohjalta.
Tämä oli tietenkin aivan totta. Kuinka olisikaan voitu kuvitella, että tuon teurastuksen jälkeen olisi tyydytty edes syksyllä ehdotettuihin aluejärjestelyihin, Kuusiselle annetusta jättilahjasta nyt puhumattakaan. Ei sosialistinen Neuvostoliittokaan mikään joulupukki ollut, pohja se oli senkin säkissä.
Kyllähän suomalaiset sitten yrittivät nostaa tuon Suur-Suomiasian vielä esille vuonna 1944, mutta se oli kuolleena syntynyt ajatus. Oli hetki, jolloin Neuvostoliitto oli valmis Suur-Suomen muodostamiseen, mutta se oli ohimenevä hetki.
Olisiko kaikki tuo sentään edellyttänytkin Suomen liittymistä Neuvostoliittoon?
Siitä ei ole todisteita. Välittömästi näin ei olisi tapahtunut, se on selvää. Toisaalta myöskään Baltian maat eivät liittyneet Neuvostoliittoon välittömästi.
Stalin oli aika etevä keksimään skenaarioita, joissa ystävällisissä suhteissa olevat maat tekivät vapaaehtoisesti kaikenlaista sellaista, mikä oli eduksi Neuvostoliitolle.
Eihän muutoin voinutkaan olla, sillä Neuvostoliitto ajoi koko maailman työtätekevien etuja aivan kuten EU:n edut lankeavat yksiin sen kaikkien jäsenmaiden etujen kanssa, samoin kaikkien maailman rehellisten ihmisten velvollisuutena oli viime kädessä palvella Neuvostoliiton politiikkaa.
Haluttiinko Suomi siis valloittaa kokonaan ja liittää Neuvostoliittoon? Vastaus on siis ei, mikäli ajatellaan välitöntä tulevaisuutta. Ei ole suinkaan selvää, että olemassa olisi kuitenkin ollut jo suunnitelma jatkaa prosessia saati päätös sen toimeenpanosta. Se olisi ollut liian aikaista.
Ehkäpä Suomesta olisi tullut ikään kuin ensimmäinen ns. kansandemokratia. Ulko-Mongoliahan oli jo nimellisesti itsenäinen ja Neuvostoliitosta erillinen maa. Sen asioita kyllä hoidettiin aika lailla suoraan Moskovan politbyroosta käsin.
Joka tapauksessa tuo Pietari Suuren raja Viipurin länsipuolella eli siis nykyinen raja ei ollut talvisodan tavoitteena huolimatta siitä, että Stalin syksyn neuvotteluissa mainitsi sellaisiakin vaatimuksia olevan olemassa.
Se, että pyykit sitten todella pantiin siihen ja rajan itäpuolinen alue vieläpä tyhjennettiin suomalaisista, on asia erikseen. Se oli talvisodan tarkoittamaton seuraus, siis ennalta suunnittelematon. Se oli muuan urhoollisen vastarintamme seuraus.
Maa meni, mutta kunnia lisääntyi ja vapaus säilyi. Eikö se ole enemmän kuin millään toisella tuon ajan myllerryksissä koetellulla maalla?

24 kommenttia:

  1. Aika osuva kuvaus. Stalinin jatkosuunnitelmista "Kuusisen Suur-Suomen" syntymisen jälkeen ei taida olla kovin tarkkaa tietoa ja Mongolian malli on varmaan mahdollinen siinä missä Baltian sulautusmallikin.

    Suomen kaappaaminen ilman varsinaista sotaa oli varmaan tavoitteena ja eräs lisäperustelu tavanomaisten sotilaallisten syiden lisäksi oli taloudellinen. Suomen sellun ja paperin tuotanto oli niin suurta, että se olisi nostanut Neuvostoliiton kykyä tuottaa oppikirjoja, sanomalehtiä ja savutonta ruutia todella merkittävästi. Vaikka neuvostotalous ja -teollisuus oli kehittynyt, Suomi ja Baltia olisivat auttaneet kertaheitolla.

    Unohtaa ei sovi sitäkään, että Stalin oli jo täyttänyt 60 vuotta ja koki varmaan olevansa epäonnistumassa suuren unelmansa maailmanvallankumouksen kanssa. Vanheneva mies ryhtyi vielä kerran suureen ponnistukseen...

    VastaaPoista
  2. Tietohan ei ole ja lienee luultavaa, ettei ollut Stalinillakaan. Ei asioita kovj pitkälle kannata suunnitella, oli ns. suunnitelmatalous jo saattanut opettaa.
    Selluloosasta syntyy nitraamalla pysoksyliiniä, joka toimii paitsi ruutina, siellä, missä kovia aineita tarvitaan, esim. torpedoissa.
    Juri Kilin osoitti aikoinaan tuon Leningadin suuren sähkövoiman puutteen ja sellun tarpeen. Mutta olisihan ne saatu ystävälliseltä Kuusisen Suomelta rauhanomaisestikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen luovuttaman alueen sellu- ja sähkökapasiteettihan mainitaan erityisen hienona asiana Talvisodan jälkeisissä neuvostoraporteissa, joita olet julkaissut kollegojesi kanssa. Nitroselluloosaruuti on niin keskeinen tarvike sodankäynnissä, että sen saanti kannattaa varmistaa ainakin ennen kuin lähtee tosissaan sotimaan vaikka Saksaa vastaan.

      Poista
    2. Apropos Juri Kilin, tuo eräiden suomalaisten historioitsijoiden lemmikki vielä muutama vuosi sitten. Miksiköhän häneen ei nyttemmin täällä enää oikein vedota? Sandarmoh...?

      Poista
    3. Opisipa mukavaa tietää Jurin motiivit.

      Poista
    4. Onko täysin poissuljettua, että motiivina olisikin se vanha kunnon "wie es eigentlich gewesen"?

      Poista
    5. Enpä nyt juuri satu tähän uskomaan. On pojilla sen verran heiveröiset argumentit. Odotetaan toki, milloin niistä kaivauksista saadaan tulokset.

      Poista
  3. Nykyistä hulluutta seuratessa tulee mieleen että oliko torjuntavoitto
    kuitenkin Pyrroksen voitto.
    Kun rautaesirippu olisi ollut pohjanlahdella, ei Palme olisi alkanut
    rakentamaan humaania suurvaltaa, ja nykyinen hulluus olisi jäänyt
    syntymättä.
    Ai niin Katyn, mutta 1944 olisi pitänyt hävitä, nyt olisimme järkevien
    maiden ryhmässä, Unkarin Puolan, ja Balttian maiden seurassa.

    Tammijärvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "1944 olisi pitänyt hävitä, nyt olisimme järkevien
      maiden ryhmässä, Unkarin Puolan, ja Balttian maiden seurassa."

      Heti kohta sen jälkeen kun kansan tähteet olisivat palanneet Siperiasta venäläistettyyn maahan, jonka isänmaalliset voimat olisi katynosoitu.. Kun ajattelee, että niin paljon alistuneesta Virosta vietiin, pitäisin varmana, ettävastarintaa tehneestä Suomesta olisi viety joka sorkka. Tilalle olisi asutettu venäläisiä

      Poista
    2. Se 1918 olisi nyt viety päätökseen, kuten luvattiin ja siis voittoisaan.
      Suuren puhdistuksen olisi tehnyt Kuusisen hallitus. Vielä 1943 Kuusinen puhui tulossa olevasta puhdistuksesta.
      Mutta kyllä rajat olisivat olleet aivan toiset kuin nykyisin. En tiedä, ketä asia olisi lohduttanut, kun ei vaihtoehtokaan olisi ollut tiedossa.

      Poista
    3. Kyseessähän tosiaan oli vakava yritys viedä vuosi 1918 voitokkaaseen loppuun. Kuusisen itsekritiikki-kirja on tässä myös kiinnostava.
      Ns. kasnanrintamakomiteat alkoivat jo puhdistaa maata suojeluskuntalaisista ja riistäjäluokkien edustajista. Se olisitä leniniläistä luokkataistelun organisointia. Mutta eihän se valta kovin moneen kylään yltänyt...

      Poista
  4. "Vuosisataisnero oli suunnitellut kaiken elegantisti ja keskittänyt asian suorittamiseksi ennennäkemättömät voimat, mahdollisesti myös näytösmielessä....Sillä sotavoimalla, joka iski pientä Suomea joka puolelta samaan aikaan, olisi kyetty tyrmäämään vaikka Puola ja miksei Ranskakin."

    On Talvisoxdasta esitetty sellainenkin tulkinta, että se alkoi Leningradin sotilaspiirin rajakahakkana ja vasta sitten kun se mennytkään riemumarssina Helsinkiin otettiin todella kovat keinot käyttöön semminkin kun länsivaltojen mukaantulo huolestutti. Operaaatiosuunnitelma näyttää hienolta ei-maastokartalta, mutta ei lainkaan huomioi maastoa eikä vesistöjä. Siinä on unohdettu se historiallinen kokemus, että Venäjä on aina (isoviha, pikkuviha, Suomen sota) menestyksellisesti vallannut Suomen "hameenhelman alta" eli etelä-Suomesta pohjoiseen. Luulen, että merkittävimmät syyt Talvisodan ihmeeseen olivat paitsi em. huono strategia myös emmigranttikommunistien huonot neuvot ja oikeudettoman hyökkäyksen aikaansaama koko kansan vihastuminen.

    Olisiko ilman Talvisotaa tiemme ollut Viron vai Ulko-Mongolian kuuluu ryhmään kuoleeko ruttoon vai koleraan. Kuusisen suur-Suomen ksi sivuvaikutus olisi ollut sekin, että silloin olisi saatu merkittävä venäläisvähemmistö sekä suuri joukko venäläistettyjä suomensukuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat jotkut yhä hinkua noita menetetyn Karjalan mnykyisiä asukkaita meille. Olisihan se toki vaihtoehto etelän väelle vai olisiko vain molempi parempi?

      Poista
    2. Ja sellaiset kahakkatulkinnat voi unohtaa. Kyllä sitä miestä ja tavaraa oli enemmän kuin edes oikeasti mahtui.

      Poista
    3. U. A. Käkönen oli Moskovassa sotilasasiamiehenä ja pääsi leningradissa näkemään jotakin siitä, miten paljon materiaalia Suomea vastaan keskitettiin. Hän kertoo myös siitä, millaisilla määrillä NL valmistautui murtamaan Suomen maaliskuussa 1940. Siis U. A. Käkönen: Sotilaasiamiehenä Moskovassa. Kannattaa lukea.

      Poista
    4. Onhan se Käkösen kirja ihan hauska, mutta kyllä paljon uutakin tietoa on siitä, miltä se homma rajan takana näytti.

      Poista
    5. Käkösen kirjahan ei toki ole uusi eikä tieteellinen esitys, mutta kuvastaa hyvin nuoren upseerin näkemyksiä sekä Moskovasta että varsinkin sodan päätyttyä, kun piti Sortavalan suunnalla sopia paikan päällä venäläisten kanssa vetäytymisaikataulun säätämisestä ja järjestelyistä. Kontakti venäläisiin syntyi hyvin, kun sai kertoa tuoreet terveiset Moskovasta. Hän oli ollut siellä vielä joulukuun alussa.

      Poista
    6. Se matka Murmanskiin autonrenkaides sisällä oli aika erikoinen tapaus.

      Poista
    7. "Ja sellaiset kahakkatulkinnat voi unohtaa."

      Puhuin nimenomaan vuodesta 1939 ja erityisesti sitä miten vähän suhteellisesti oli varattu kannakselle. Helmi-maaliskuussa oli määrä ja painopiste valittu toisin ja se näkyi. Vähättelemättä suomalaisten rintamiesten ansioita meidät ehkä sittenkin pelasti Stalinin - perusteeton - pelko länsivaltojen mukaantulosta. Tilanne rintamilla oli kuitenkin hiuskarvan varassa Lasse Laaksosen mukaan.

      Poista
    8. Siinähän oli ilmeisesti tarkoituksena sokkivaikutus kuin ihmistä susihauleilla ammuttaessa: kerralla sattuu joka paikkaan ja kaikkialla ollaan alivoimaisia.
      Kun pelkästään luoteisrajalla oli yli 400 000 miestä, 1500 panssariaunua ja yli 1000 lentokonetta, niin ei siinä kahakoinnista ollut kyse. Lisäkaihän tuli laivasto ja sen ilmavoimat.
      Kun suomalaisia oli kaiken kaikkiaan, suojajoukot mukaan lukien Kannaksella noi 150000 ja koko armeijalla oli 400 kevyttä tykkiä, niin ylivoima oli niin murskaava kuin sen kohtuudella voitiin olettaa tarvittavan. Eihän sinne mahtunut noita valtavia kolonnia, vaikka niiden ei tarvinnutkaan Suomen ilmavoimia juuri pelätä.
      Tokka kai puna-armaijan voitto oli vain aja kysymys ja länsivaltojen pelkohan se Stalinin sai rauhen tekemään. Taistelujen aiheuttama sotilaallisen ratkaisun viivytys oli se ratkaiseva tekijä, joka teki mahdolliseksi tuon Moskovan rauhan, jonka hyvistä ja huonista seurauksista olemme sittemmin saaneet nauttia.

      Poista
    9. Kyllä kai sodankäynnissä, toisin kuin yksittäistä henkilöä ammuttaessa on aina ollut painopisteen luominen keskittämällä ylivoimaiset joukot tärkeimmäksi katsottuun kohtaan eikä hajoittamalla niitä sinne tänne. Hyvä esimerkki on Raatteen tie suunta, jonne oli keskitetty raskaasti varusteltu divisioona yhdelle kapeahkolle väylälle, jossa vain pientä osaa sen taistelujoukoista voitiin käyttää kerralle ja jossa vastaavasta muutama pataljoona saattoi pysäyttää sen liikkeen.

      Sitä peräänkuulutan, että talvisota oli NL:n poliittisen ja sotilastiedustelun epäonnistuminen: ei kyetty arvioimaan suomalaisten vastarintahalua ja -kykyä. Suunnitelma muuttuu ymmärrettäväksi kun ajattelee sitä miehitys- ja yhteyksienkatkaisusuunnitelmana. Sitä kuvastaa muun muassa mukana kuljetetut soittokunnan kamppeet, ei sellaisia kuljeteta mukana jos valmistaudutaan raskaisiin taisteluihin.

      Tuo oli Suomen onni. Tilanteemme olisi ollut paljon vaikeampi, jos painopiste kannakselle olisi ollut alusta saakka vahvempi, puhumattakaan, jos olisi ollut niin tehokas maskirova, että sillä olisi voitu tuudittaa Suomi niin, että liikekannallepanoa ei olisi ehditty lainkaan tehdä, esim hyökkäys ilman mitään neuvotteluja.

      Poista
    10. Ja siinähän myös Suomen tiedustelu epäonnistui pahasti. Ei uskottu hyyökkäykseen.
      Tavallaan oltiin oikeassa, ei Stalin aikonut esiintyä hyökkääjänä. Puna-armeijan roolihan nimenomaan oli antaa pyydettyä apua Suomen kansanarmeijalle.
      Valtava ylivoima, etenkin tekniikassa, oli tarpeen siksi, ettei mitään sodan näköistäkään tulisi vihamielisten ainesten reposteltavaksi.
      Jos olisi suoraan haluttu ratkaista asia hyökkäyksellä eikä annettu kaikkia mahdollisia psykologisia aseita ja valmistautumisaikaa suomalaisille, olisi homma mennyt nopeasti ja tuskattomasti.
      Ihan pelkkä uhkavaatimus ja sen käsittely eduskunnassa olisi murskannut totaalisesti suomalaisen kansallisen yhteisrintaman, jota Suur-Suomi-lahjoituskin tietysti oli tarkoitettu tekemään, mutta osui pahasti harhaan.

      Poista
    11. Ja muistakaamme nyt ne kansanrintamakomiteat. Niiden avullahan Suomen paljon körsinyt kansa piti mobilisoida luokkataisteluun, jossa puna-rameija auttoi.
      Tätä piti tehdä koko maassa eikä jättää osaa maata vastarintapesäkkeeksi ja kauneusvirheeksi. Neuvostolehdet olivat erittäin katkeria siitä, että suomalaiset avakuoivatkin ("keskiaikaisella raakuudella") siviiliväestön ja estivät kansanjoukkojen pääsyn kosketuksiin puna-armeijan kanssa. Poikkeuksia oli vain muutaa, mm. Juntusranta.

      Poista
  5. Elämän outoja sattumia: luin juuri viime yönä tuosta Kuusisen sopimuksesta ja siihen liittyvistä asioista. "Varjo Suomen yllä" jatkuu taas tänä yönä ...
    tm

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.