torstai 18. tammikuuta 2018

Vuoden 1918 sodan syyt



Vuoden 1918 sodan unohdetut syyt

Kun Suomessa vuonna 1918 ruvettiin sotimaan, oli jokaiselle selvää, että se vallankumous, joka meillä julistettiin, oli levinnyt tänne itärajan takaa. Ilman sikäläistä kaappausta ei meillä mitään aseellista nousua olisi ollut. Sekä aseet että esikuva olisivat puuttuneet eikä olisi ollut sitä poliittista ja sotilaallista tukeakaan, jonka määrästä ja merkityksestä on joskus kiistelty.
Kun kysytään, mikä oli syynä vuoden 1918 sotaan, täytyy ensin miettiä mitä tarkoitetaan syyllä. Syitähän on monen tasoisia ja kannattaa ottaa huomioon, ettei asioille suinkaan aina ole yhtä riittävää syytä eikä riittävä syy ole sama asia kuin välttämätön ehto. Yhtä riittävää syytä ei usein edes ole.
Sitten voidaan ja historiassa tuleekin aina myös asettaa kysymys tavoitteesta, teon intentionaalisuudesta ja politiikan kyseessä ollen kysyä, kuka oli syyllinen. Samalla on selvitettävä, mitä asioita teon tavoitteina itse asiassa oli ja kuuluivatko niihin ne, mahdollisesti katastrofaaliset, seuraamukset, jotka sitten tapahtuivat.
Kun ikkuna rikkoontuu ja havaitaan, että sen rikkoi heitetty kivi, tiedämme varmasti, että kiven heittäminen oli asian syynä. Rikkoontumiselle se oli riittävä syy.
Mikäli löydämme todistajat sille, että kiven heitti muuan pikkupoika, olemme löytäneet asialle syyllisen. Jos vielä ilmenee, että pikkupoikaa yllytti muuan aikamies, joka antoi vielä pojalle kiven (sellaisia ei muutoin ollut löydettävissä  mailla halmeilla), alkaa kuva täydentyä. Olemme löytäneet intention.
Vaikka poika oli syyllinen, ei asiaa ole vielä tyhjentävästi selitetty sillä, että kuvataan hänen tekonsa. Tekoa ei suurella varmuudella olisi koskaan tapahtunut ilman tarvittavaa välinettä ja yllytystä. Ainakin edellinen oli asian välttämätön ehto, hyvin todennäköisesti toinenkin.
Pojan valmius tekoon on kuitenkin vielä syytä ottaa huomioon. Hänellä sattui olemaan kaunaa ikkunan omistajia kohtaan, sillä hän oli saanut niiltä selkäänsä ja halusi kostaa. Kun nyt paikalla yllyttämässä oli aikamies, joka oli paljon vahvempi kuin ikkunan omistaja, oli syytä olettaa, että temppu voidaan tehdä rankaisematta. Toimeksi siis vain!
Tässä on kuva vuoden 1918 tapahtumista, jota moni pitää rienaavana. Sitä se onkin ja mielestäni itse kunkin kannattaisi ainakin silloin tällöin irrottautua poliittisesta korrektiudesta ja ainakin kokeilla asioiden ajattelemista ilman emotionaalista painolastia.
Vuoden 1918 kapina tehtiin maailman demokraattisinta poliittista järjestelmää vastaan sen pelisääntöjen mukaan pelattaessa tappiolle jääneen osapuolen toimesta. Kyseessä oli siis demokratian kriisi, oikosulunomainen tarttuminen siihen aseeseen, jonka naapuri tarjosi ja toimiminen sen esimerkin ja lupausten innoittamana, vastoin jopa omia poliittisia perinteitä.
Myötävaikuttavana tekijänä on ilman muuta otettava huomioon nälkä ja työttömyys, jotka iskivät äkkiä ja kovasti. Nekin johtuivat sidoksista vanhaan emämaahan.
Suomi oli pahasti riippuvainen elintarvikkeiden tuonnista ja kun viljaa ei enää saatu Saksasta eikä Venäjältä, oli uhkaamassa todellinen nälänhätä, siis ihmisten kuoleminen nälkään.
Tässä tilanteessa olisi todella tarvittu demokratiassa aina välttämätöntä kykyä kompromisseihin, vaikka sitäkään ei voi syödä. Olisipahan ainakin todistettu, että jokainen yrittää parastaan.
Kun valta loppujen lopuksi suistui kaduilla mellakoivan roskajoukon (canaille, mob) käsiin, oli katastrofi valmis. Sosialidemokraattisista poliitikoista ei ollut sitä estämään. Demokratiaa vastaan suuntautuneen aseellisen kapinoinnin leviäminen Venäjältä Suomeen oli väistämätöntä.
Järjestyksen palauttamiselle on viimeisen puolen vuosisadan kuluessa tullut ikävä kaiku. Tämä alkoi joskus 1960-luvulla ja vanhat ihmiset muistavat vielä näytelmän Berliini järjestyksen kourissa.
Ajatus siitä, että epäjärjestys olisi jotakin parempaa ja luovempaa kuin järjestys, on siitä pitäen kuulunut ns. kulttuuriväen aksiomaattisiin totuuksiin. Myös hävittämisen intohimo on luova intohimo, sanoi jo aikoinaan Bakunin.
Ikävä tosiasia kuitenkin on, että mikäli halutaan syödä, tarvitaan järjestystä. Venäjällä tämän oppiminen vei useita vuosia, joiden kuluessa syötävää oli niin vähän, että miljoonat ihmiset poistuivat sen takia muonavahvuudesta.
Suomessa tuhansia tapettiin raakalaismaisesti ja juhlittiin sitten sen päälle voittoa vihollisesta, jollaiseksi julistettiin Venäjä, bolševikkien hallitsema Venäjä. Omat punikit olivat vain pettureita ja hyökkääjän apulaisia.
Voittajia ei tuomita, pobeditelej ne sudjat, sanoi jo aikoinaan Kaariina II ja oli väärässä. Ennemmin tai myöhemmin kaikki tai ainakin kaikki löydetyt vääryydet kaivetaan esille ja tutkitaan ja tuomitaan. Tosin niiden tekijät ovat usein jo manan majoilla.
Meillä on nyt puolen vuosisadan ajan valinnut vuoden 1918 tutkimuksessa kotimainen, vääryyksien likeisemisen näkökulma, mikä on tarkoittanut sitä, että tapahtumien varsinaisesti ratkaisevat, kansainväliset yhteydet on ignoroitu ja tuijotettu sen sijaan kotimaisiin tapahtumiin.
Onhan niissä ollutkin niin sanotusti seksikästä aineistoa. Köyhän ihmisen ansaitsematon teloitus on aina asia, jollaisesta suuri yleisö mielellään lukee. Se on sitä ainesta, josta bestsellerit ja hollywood-hitit tehdään. Mikrohistoria ja matala katse ovat viettäneet juhlia ja draaman ja tragedian äärellä pöyristyminen on saavuttanut ehkä äärimmäiset rajansa.
Samaan aikaan on unohdettu kysymys koko tuon suuren tapahtumasarjan syistä ja syyllisistä. Useinkin vain joukon jatkona mukaan menneet ja syyttömästi teloitetut ovat saaneet osakseen päähuomion ja runsain mitoin sympatiaa, kun taas kurittajat ja rankaisijat ovat kohdanneet moraalisen tuomion ja halveksunnan -syyllisyyden taakka lankeaakin siis heille.
Mutta entä se asioiden suurempi tausta? Viimeiset puoli vuosisataa on tuijotettu siihen, etteivät punaiset myyneet Suomen itsenäisyyttä vaan jopa tinkivät rajoista kun ns. punaista valtiosopimusta tehtiin. Vuonna 1917 he sitä paitsi olivat olleet itsenäisyyspyrkimysten kärjessä.
Voidaanko siis lainkaan puhua Suomen vallankumouksen syttymisestä Venäjän bolševikkikumouksen leviämisenä?
Totta kai voidaan ja pitääkin. Täytyykin vain ihmetellä, miksi näin lakattiin käytännössä tekemästä, vaikka asiaa oli puolen vuosisadan ajan pidetty itsestäänselvyytenä, mitä se onkin.
Tosiasia kuitenkin on, että missään merkittävässä näiden asioiden kuvauksessa ei ole enää herran aikoihin nostettu esille tätä ratkaisevaa asiaa. Poikkeuksena voidaan mainita Ohto Mannisen tutkimus, joka julkaistiin sellaisessa projektissa, jonka tuotteet eivät edes tulleet kirjakauppoihin vapaaseen myyntiin, vaan oli tilattava kotiin.
Kyseessä olevaa projektiakin nimitettiin ainakin sen vastustajien toimesta erikoisella nimellä SIAT (Suomen itsenäisyyden alkutaival). Se keskittyi valkoiseen osapuoleen.
Itse asiassa suhtautumisessa Venäjän merkitykseen vuoden 1918 tapahtumissa voidaan todeta ns. paradigman muutos, joka ei tosiasiassa ollut tulosta uusista tutkimustuloksista, vaan uudesta fokuksesta: keskittymisestä Suomen tapahtumiin.
Syitä voidaan vain aavistella. Suuri vasemmistoaalto nosti tuohon aikaan unohdetun kansan vahvasti esille historian pimennoista ja tavallaan rehabilitoi sen. Se oli sinänsä ansaittua ja tarpeellista.
Venäjä-ulottuvuuden korostamista oli myös aikoinaan käytetty rajusti ns. ryssävihapropagandan välineenä ja siitäkin oli jo syytä päästä eroon. Aplodeja tästäkin.
Ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä: itse suuri (kuten nyt ymmärrettiin) Lenin oli kertonut, ettei Neuvosto-Venäjä koskaan syyllistynyt vallankumouksen vientiin. Mikäli siis tutkimme Suomen vallankumousta, oli metodisena lähtökohtana oltava sen kypsyminen Suomessa sisäisen luokkataistelun kiristyessä, ei suinkaan sen importointi tai eksportointi.
Saattoihan se asian noinkin hahmottaa. Siltä se näytti, kun katse kohdistettiin tiettyihin paikkoihin. Mutta lapsi taisi luikahtaa pesuveden mukana pois.
Tulee olemaan kiinnostavaa seurata, onko aika jo kypsynyt sille, että palautetaan bolševistinen Venäjä sille kuuluvaan asemaan vuotta 1918 tulkittaessa. Eihän se mikään statisti koskaan ollut, kuten suuruudenhullut omaan nappaansa tuijottajat ovat olleet taipuvaisia ajattelemaan.
Koska Venäjä on nykyään taas muodikasta nähdä Suomelle iänikuisena uhkana, ei henkisiä valmiuksia uudelta eli siis vanhalta näkemykseltä puutu. Sen sijaan luulen, että ylilyönneille taas tuohon uuteen eli siis vanhaan suuntaan on paljonkin tilausta. Näinhän se historiankirjoituksen kehitys tuppaa menemään.


26 kommenttia:

  1. Yleisen järjestyksen ja vakaan poliittisen vallan puuttuminen olivat yhtenä syynä vuoden 1918 sisällisotaan. Muita syitä olivat elintarvikepula ja linnoitustöiden päättyminen.

    Eduskunnan hajottaminen kesällä 1917 ja SDP:n vaalitappio uusissa vaaleissa kiristivät tunnelmia työväenjärjestöissä.

    Kansalaisaktivismi kanavoitui suojeluskuntien ja työväen järjestyskaartien/punakaartien organisoimiseen ja aseistamiseen. Aseita saatiin venäläisiltä joukoilta ja suoraan Pietarista sekä Saksasta.

    Bolshevikit yllyttivät suomalaista veljepuoluetta vallankaappaukseen. Asialla oli itse kansankomissaari Stalin, joka puhui SDP:n ylimääräisessä puoluekokouksessa 25.11.1917 ja osallistui myös SDP:n puoluetoimikunnan kokoukseen samalla päivämäärällä.

    SDP jahkaili vallankaappauksen aloittamisessa vielä kaksi kuukautta ja onneksemme menetti pelin. On mielenkiintoista, että Mannerheimin johtamat hallituksen joukot aloittivat venäläisten aseistariisumisen Etelä-Pohjanmaalla samaan aikaan, kun punainen puoli yritti vangita senaattorit ja otti valvontaansa keskeiset valtion virastot.

    Sisällissota oli karmaiseva katastrofi. Voittaneen osapuolen kostotoimet olivat ylimitoitetut ja lainvastaiset. Todelliset syylliset eli punaisten johto luikki vastuutaan ja pakeni Neuvosto-Venäjälle.

    Kapinallisten toimintaa on tarpeetonta romantisoida ja sankarillistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen onni oli se, ettei SDP sittenkään ollut kommunistinen puolue ts ammattivallankumouksellisista muodostunut pieni ja päättäväinen etujoukko, jota olisi johtanut päättäväinen ja kykeneväinen johtaja á la Lenin/Stalin vaan demokratian pitkälle sisäistänyt joukkopuolue, joka äänesti (!) vallankumoukseen ryhtymisestä.

      Surullisinta oli tosiaan se, että suurimmat syylliset livistivät Venäjälle ja pienimmät tai "syyttömät" saivat kärsiä rangaistukset, jotka osaksi olivat ylimitoitettuja. Onneksi moni Venäjälle paenneista sai sittemmin 1930-luvulla rangaistuksen.

      Vaikkei punaisten toimintaa haluaisikaan romantisoida ja sankarillistaa, on kuitenkin myönnettävä, että heidän unelmassaan ("yhteiskunta, jossa proletariaattia riistetä") on tiettyä kauneutta, etten sanoisi perätä ylevyyttä. Historia vain on nyttemmin osoittanut, ettei sellaisen yhteiskunnan luominen ole mahdollista vaan johtaa vai entistä suurempaan sortoon ja riistoon.

      Poista
    2. Punaisten unelmista tarkemmin:

      Osmo Jussila Neuvostoliiton tragedia. Utopiasta vankileirien saaristoksi. Otava 2012.

      Poista
  2. Näkisin kyllä 1918 sodan esittämisessä seuraavat syyt: 1918-44 sota nähtiin Vapaussotana ("ryssää ja punaryssään vastaan") ja valkoisten kertomus hallitsi. Kun sitten 1944 alkaen punaisten puoli SKDL:n edustamana pääsi esille, tuli tarve esittää punainen versio, jota Linnan teos parhaiten kuvaa. Kun piti yrittää "ystävyyttä" Neuvostoliiton kanssa, ei ollut syytä korostaa Lenin osuutta vuoden 1918 sisällissodan syntyyn. Tänä "juhlavuonna" voidaan sitten pyrkiä löytämään objektiivisempi kuva tapahtumista.

    Itse kyllä laskisin lisäsyyksi myös porvarillisin puolen kikkailun valtalain kanssa, joka viimeistään riisti vasemmiston enemmistöltä uskon demokratiaan. Kaiken kaikkiaan ratkaisevana syynä pitäisin sitä mielipiteiden kärjistymistä yleislakosta 1905 alkaen, jota Juha Siltalan Sisällissodan mentaalihistoria on kuvannut.

    VastaaPoista
  3. Kyllä, kalliit toverit. Demokratian kriisi ilmeni sosialidemokraattien turhautumisena siihen. Valtalakijuttu oli siinä hyvin täerkeä jne. jne. Tässä nyt vain puhuttiin siitä Venäjän merkityksestä koko asialle. Levisikö vallankumous sieltä vai eikö levinnyt ja missä mielessä voidaan sanoa ei tai kyllä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos puhutaan pelkästään Venäjän ja sen boshevikkien merkityksestä, ajattelisin kuitenkin niin, että kyse oli samanlaisessa tilanteessa olleesta väestönosasta, joiden johtajilla oli marxilainen maailmankuva, joten molemmat pyrkivät ratkaisemaan samantyyppisen ongelman samanlaisella tavalla, ts vallankumouksella. Yhtäselvää on, että Lenin ja tämän kumppanit tavoittelivat maailmanvallankumousta ja aktiivisesti yllyttivät Suomen vasemmistoa. En lähtisi varmuudella sanomaan, ettei Suomen punakapinaa ts epäonnistunutta vallankumousta olisi tapahtunut myös ilman lokakuun vallankumousta ja Leniniä, oli niihin niin paljon myös sisäisiä syitäkin eli vähäosaisten huono asema ja kohtelu, eskaloitunut mieliala, nälkä sekä heikko järjestysvalta.

      Poista
  4. Unelmista ks Osmo Jussila Neuvostoliiton tragedia. Utopiasta vankileirien saaristoksi. Otava 2012.

    VastaaPoista
  5. Bolshevikit edustivat nimenomaan katurahvasta, jota oli tapana sanoa roskaväeksi. Se puolue kävi koko Venäjän demokratian kimppuun vakain tuumin ja sai mukaansa älyllisesti kehittymättömimmän ja vastuuttomimman aineksen. Aikoinaan Maksim Gorki ja Ivan Bunin kuvasivat ilmiötä vaikuttavasti.
    Venäläinen oppositio, joka yhä pystyi julkaisemaan lehtiään piti kyllä Suomen vallankumousta oikeana kansanvallankumouksena, kun taas Venäjällä bolshevikit harjoittivat enemmistön vastaista tyranniaa, kuten Perustavan kokouksen kohtalo osoitti. Suomen tapauksessa vallankumoukselliset menivät venäläisen arvion mukaan halpaan, kuvittelivatbolshevikkikaappausta oikeaksi vallankumoukseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Bolshevikit edustivat nimenomaan katurahvasta, jota oli tapana sanoa roskaväeksi."

      Tästä rohkenen olla eri mieltä: he toimivat omien puheiden mukaan nimenomaan työväenluokan nimissä - ongelma Venäjällä vain oli, että sitä oli kovin vähän - ja ottivat vallan oman jäsenistön ja kapinoivien sotilaiden avulla, esimerkiksi latvialaisten tarkka-apujien. Katurahvaalla lienee ollut lokakuun vallankumouksessa hyvin pieni merkitys: kyse oli pienen määrätietoisen porukan tyylipuhtaasta, melko verettömästä vallankaappauksesta. Verenvuodatus alkoi myöhemmin ja sitten sitä riittikin... Katurahvas/roskaväki/kansa oli kuvaan vasta myöhemmin Sergei Eisensteinin elokuvassa, tiettävästi usein esitetyt autenttisina esitetyt filmit esim Talvipalatsin valtauksesta ovat tuosta elokuvasta.

      Poista
    2. Tässä on kaksi eri asiaa: populistinen bolshvikkipuolue, joka vetosi kaikkein alkukantaisimpiin katurahvaan vaistoihin ja onnistui yhtäkkiä saamaan puolelleen huomattavaa kannatusta mahdottomia vaatiessaan. Toinen juttu olivat kaaderit, jotka sitten puolueen konsolidoiduttua tekivät siitä taistelujärjestön. Bolshevikit ovat hyvin onnistuneet myymään aivan harhaisen kuvan itsestään ja politiikastaan.

      Poista
  6. Otanpa esille yhden juonteen: bolsevikit saavuttivat enemmistöaseman Pietarin ja myös Suomen suurten kaupunkien venäläisissä sotilas- ja työläisneuvostoissa vasta syyskuussa 1917. Sitä ennen heidän vaikutuksensa lienee väliaikaista hallitusta tukeneisiin mensevikkeihin ja SR:iin verrattuna ollut vähäinen. Kuitenkin: Suomessa oli yltyvä yhteiskunnallinen kuohunta käynnistynyt jo heti maaliskuun ylevähenkisen "kuherruskuukauden" jälkeen huhtikuussa 1917. Etteivät vain olisi ne, sanotaan nyt, öh, kotoperäiset luokkaristiriidat, alkaneet antaa alati voimistuvia oireita heti kun vapaa yhteiskunnallinen pelikenttä oli avautunut. Ja etteivät juuri ne olisi lopulta olleet alkuun päässeelle kehitykselle sekä riittäviä syitä että peräti välttämätön ehto?

    Matti Klinge on äskettäin kirjoittanut näinikään:

    "Vuosisadanvaihteen 1900 ruotsalainen puolue ja 'perustuslaillinen' linja oli toisin sanottuna oikeistolaisuutta, jopa aktivismina oikeistopopulismia tai radikaalioikeistolaisuutta. 'Laillisuuden' asian ajaminen tarkoitti asiallisesti sosiaalisen tilanteen muuttumattomuuden puolustamista - - ruotsinkielisen omistavan kerrostuman dominanssia."

    Sanottu sopii mutatis mutandis kuvaamaan erinomaisesti kevään 1917 kehitystä vaikkapa Turussa, Antti Mikkolan johtamilla nuorsuomalaisilla täydennettynä. (Mikkola mm. vastusti vielä kriittisenä yönä marraskuun 16. päivää vasten kunnallslakien ja työaikalain vahvistamista, vaikka tilanne oli jo lähellä räjähdystä.) Niin että tarvittiinko perusasetelman syntymiseen sen erinomaisempaa "kiihotusta" inhan idän "roskaväeltä"?

    VastaaPoista
  7. Näinhän se oli. Ei sillä demokratian kanssa mitään tekemistä ollut. Ja Suomen porvarit hoitivat leiviskänsä huonosti, hyvin huonosti. Sehän sitä demokratian kriisiä pahensi.
    Nyt kuitenkin kysytään, oliko tuo aseellinen kapina (miettikääpä, mitä se sellainen on...) itäistä tartuntaa.
    Olivatko asian välttämättömiä edellytyksiä ensinnäkin sieltä saadut aseet?
    Se, että valmiutta niiden käyttöön riitti, ei sekään ollut itsestäänselvyys, tarvittiin ison veljen esimerkki ja tuki.
    Toki oli kotimaassa tulenarka asetelma Venäjän vallankumouksen seurauksena: kaksoisvalta. Se on historiassa ollut löhes jokaissen vallankumouksen edellytys.
    Siitä paras analyysi on Risto Alaöpuron kirjassa, joka pia tulee viimeinkin myös suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mielenkiintoinen bloki, jota olen seurannut aika-ajoin ja osallistun nyt ensi kertaa keskusteluun.

      Vapaussota/sisällissota syntyi nähdäkseni siksi, että Suomessa oli syntynyt tilanne, jossa porvarit ja sosialistit kamppailivat siitä, kumpi puoli perii Venäjän jättämän vallan tilanteessa, jossa maasta puuttui toimiva poliisi ja armeija. Punakaarti edusti sosialistien järjestysvaltaa ja suojeluskunnat porvarien. Erityisesti punakaartien kohdalla väki ja valta nousi katutasolta, kun taasen suojeluskunnat olivat järjestäytyneempiä väen ja vallan toimijoita.

      Epäilemättä kapinan edellytys oli Venäjällä puhjennut vallankumous ja varmasi se myös toimi punakaartin innoittajana. Lopullinen sysäys tapahtui kuitenkin kun porvarien miehittämä senaatti julisti suojeluskunnat hallituksen sotaväeksi, siihen ei sosialistien punakaarti alistunut, sillä selvää oli, että se kumman sotavoima oli maan virallinen sotavoima, se tuli myös pitämään valtaa Suomessa.

      Vapaussodassa etenkin valkoisen puolen tekemät ja erityisesti siviileihin kohdistuneet surmat eivät olleet järjetöntä lahtaamista, se oli tarkkaan harkittua poliittista puhdistamista, jossa valtaosa sosialistien kyvykkäimmistä ja myös valtaa pitävien porvarien kannalta vaarallisimmista henkilöistä tuhottiin. Eli kyse valkoisessa terrorissa oli valkoisen puolen vallan vakiinnuttamisesta sisällissodan jälkeisessä yhteiskunnassa.

      Kysymys siitä, että olisiko kapina voinut alkaa ilman Venäjän vallankumousta on vastattava, että kyllä olisi.

      Vaihtoehtoja punakapinalle oli kaksi.

      1. Jos punaiset olisivat miehittäneet senaatin ja julistaneet punakaartin hallituksen ja maan viralliseksi armeijaksi, on mielestäni selvää, että silloin porvarit ja suojeluskunta ei olisi alistunut tilanteeseen ja ehdottoman vallan antamiseen sosialisteille. Saksa olisi tukenut tätä kapinaa.

      2. Jääkäriliike oli perustettu toteuttamaan kapina Suomessa siinäkin tilanteessa, että Venäjällä ei olisi alkanut vallankumousta. Jääkärien toiminta oli mahdollistaa Saksan maihinnousu Suomeen ja Saksa olisi myös aseistanut Suomessa olevat jääkärit ja ne joukot jotka jääkärit olisivat täällä kouluttaneet. Toki myös sen varaan aseistamisessa laskettiin, että jääkärit ja kapinalliset olisivat saaneet kaapattua aseita venäläisiltä. Tämän kaltainen vaihtoehto tapahtuikin sitten siinä varsinaisessa vapaussodassa aina saksalaisten maihinnousua myöten.

      Avaintekijä Suomen vapaussodassa oli Saksa. Saksan intressi oli heikentää Venäjää ja Suomi oli tässä asiassa merkittävässä roolissa maantieteellisen sijaintinsa takia. Saksan protektoraatti Suomesta sitten tulikin reilun kuukauden ajaksi, kunnes Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan.

      Saksa myös tuki bolsevikkeja Venäjän vallankumouksessa, olisiko Venäjällä mitään vallankumousta syntynytkään ilman Saksan myötävaikutusta.

      Poista
    2. "Jääkäriliike oli perustettu toteuttamaan kapina Suomessa siinäkin tilanteessa, että Venäjällä ei olisi alkanut vallankumousta."

      Tuota kontrafaktuaalista seikkaa olen usein miettinyt: mitä olisi Suomen menttaalihistoriaan vaikuttanut, jos itsenäisyys olisikin saatu kapinana, johon myös punaiset olisivat yhtyneet, tsaaria vastaan eikä mitään sisällissotaa ei käyty, koska yksimielinen (onnistunut) kapina olisi hitsannut kansan alusta saakka yhteen. Toisin sanoen ns talvisodan henki olisi syntynyt jo 1918.

      Poista
  8. Ihan hyviä pointteja. Vaihtoehtoja on tietysti aina useita ja täysin tolkuttomia asioitakin voidaan yrittää ja yritetään. Joskus jopa menestytään vastoin kaikkea todennäköisyyttä, kuten talvisodassa.
    Kapinasta päätettiin Suomessa ja paine oli kova, mutta ilman Venäjän bolsevikkikumousta tuskin olisi päätetty.
    Bolsevikkikaappausta ei olisi voinut olla ilman helmkuun vallankumlousta, joka taas oli Venäjän talousromahduksen ja armeijan hajoamisen suuri kiihdyttäjä... Tokihan kaikki olisi voinut toisin mennä, monella tavalla toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "ilman Venäjän bolsevikkikumousta tuskin olisi päätetty." Tämähän on ollut tämänkertaisen blogin ydinkysymys.

      Ammattihistorioitsijalta on pakko kysyä, perustuuko tämä "koviin" aikalaislähteisiin vai onko se kirjoittajan ammatillinen arvio. (Myönnän, että lähteisiinkin sisältyy se ongelma, että jos ne ovat epäonnistuneen kapinan tutkinta-asiakirjoja, tutkittavilla saattoi olla paineita esittää asia niin, että "eihän me mitään, mutta kun ne pahat bolshevikit yllytti...")

      Poista
  9. Historia olisi kovin helppoa, jos löydettäisiin aina paperi, jossa asiat sanotaan ja jonka sitä paitsi voisi uskoa todella olevan sille kirjoitettujen sanojen arvoinen.
    Mielestäni paras selostus asioista on Uptonin kummallisesti unohdetussa kirjassa. Siitä, kuten myös Ohto Mannisen tutkimuksista käy erinomaisesti ilmi myös venäläisen avun merkitys. Sehän kävi sotaa suomalaisia valkokaarteja vastaan, ei enempää eikä vähempää.
    Kumouksen leviäminen Venäjältä ei tarkolita pelkkää yllytystä tai edes pelkkää aseistamista. Koko tuo mieletön hyökkäys demokraattista järjestelmää vastaan olisi Suomessa ilman läheistä esikuvaa ollut vaikea maailmalle perustella.
    Toki voidaan ajatella tilanne, jossa kaartit käyvät toistensa kimppuun heinäseipäineen ja hankoineen, mutta oikeaan sisällissotaan kyllä vaadittiin jo muutakin.

    VastaaPoista
  10. Risto Volasen blogissa on muuten käsitelty samaa aihetta ja siellä on julkaistu alkuperäinen pöytäkirja, jolla päätös oli tehty, sekä puheenvuoro SDP:n kokouksesta joulukuussa 1918. Jälkimmäiseen on tietysti suhtauduttava kriittisesti.

    VastaaPoista
  11. Vähän "kontrafaktuaalista": Lokakuun alun eduskuntavaaleissa 1917 sosialistit menettivät ehdottoman enemmistönsä, vaikkakin heidän äänimääränsä kasvoi valtavasti. Porvareilla se kasvoi vielä enemmän. Uuden eduskunnan voimasuhteet olivat nyt 108 vastaan 92 eli lopultakin aika niukka enemmistö. Se merkitsi, että kansa oli jokseenkin tasan kahtia (ja kohta "henki halpaa").

    Porvarit saavuttivat niukan mutta sinänsä kiistattoman enemmistönsä kaikkien voimien kokoamisella yhteisrintamaan. Toisinkin olisi voinut käydä. Silloin kaiketi lopputuloksena olisi ollut "punaisen senaatin" muodostaminen - siitähän sosialistit puhuivat vielä vaalitappionsa jälkeenkin.

    Mitäpä professori ajattelee tällaisesta menneisyysskenaariosta? Olisiko porvarillinen kansanosa tunnustanut uuden hallitusvallan "lailliseksi"? Vai olisivatko porvarilliset mahdollisesti jopa "nostaneet aseensa kansaa vastaan" aloittamalla "valkokapinan"?

    VastaaPoista
  12. Kiinnostava kysymys. Siinähän olisi viimeinkin tapahtunut se kautskylainen vallankumous eli vallanotto parlamentaarista tietä. Jos ja kun enemmistö olisi röyhkeästi, mutta laillisesti alkanut hävittää porvarillisia instituutioita, olisi varmastikin ilmaantunut myös väkivaltaista vastarintaa. Apua siinä olisi tietenkin huudettu.
    Jos taas olisi riittänyt aidosti demokraattista henkeä, olisi esim. vähemmistönsuojan, suus möörövähemmistöjen ja -enemmistöjen ansiosta kyetty luultavasti työskentelemään demokratian puitteissa.

    VastaaPoista
  13. Kyllä kai ihmisellä pitäisi olla oikeus tunteisiin. Koen oikeastaan kauhua siitä, miten kirjoitat älykkäänä ja arvostamani ihmisenä minusta ja suvustani "roskajoukkona".

    Valitettavasti minulle ja muulle roskajoukolle ei edes anneta mahdollisuuksia. Ainoa vaihtoehto on sota.

    Isoisän veljen aivot ammuttiin lumihangelle toisessa maailmansodassa. Omasta puolesta menin vapaaehtoisena Sodankylään sissikoulutukseen ja aliupseerikouluun 11 kuukaudeksi.

    Terveisin,
    Markus Mertaniemi
    Filosofian tohtori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäkin vähemmän on minusta syytä loukkaantua, kun blogisti viittasi nimenomaan Venäjän bolshevikkien kannattajakuntaan, ei Suomen punaisiin.

      Poista
  14. Roskajoukolla (canaille, mob) tarkoitan villiintynyttä laumaa, sitä sillä yleensäkin tarkoitetaan eikä mitään perinnöllistä ominaisuutta.
    Hajaannuttuaan roskajoukon jäsenet muuttuvat usei täysijärkisiksi, kuka enemmän kuka vähemmän.

    VastaaPoista
  15. Kyllä kai ihmisellä pitäisi olla oikeus tunteisiin. Koen oikeastaan kauhua siitä, miten kirjoitat älykkäänä ja arvostamani ihmisenä minusta ja suvustani "roskajoukkona".
    ---
    Ymmärtääkseni yleisellä tasolla ja keskiarvoilla puhuminen ei koske niitä lukuisia yksittäistapauksia, vaan yleisellä tasolla. Tästä huolimatta monet mielensä pahoittavat luoja ties mistä asiasta, kun puhutaan yleisen tason ilmiöistä eikä henkilöidyistä jutuista.

    VastaaPoista
  16. Alkion päiväkirjat avaavat muutamia aika mielenkiintoisia ja unohtuneita näkökulmia sekä kesällä valtalain hyväksymisen aikaan että suurlakon aikaan, kun sosialidemokraateille tärkeät lait hyväksyttiin uudelleen. Maalaisliiton ja joidenkin nuorsuomalaisten orastava yhteistyö SDP:n kanssa menetettiin marraskuun lakon aikana. Jotkut SDP:n radikaaleista katuivat lakon aikaista lopettamista.

    Seppo Pirhonen

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.