perjantai 5. tammikuuta 2018

Vuoden sana



Vuoden sana

Matkaillessa aina sivistyy ja valistuu vaikka ei tosissaan edes yrittäisi. Yleensä ostan aina ulkomailla paikallisen lehden ja pyrin lukemaan ainakin kiinnostavimmat pätkät.
Nyt kertoi El País, että espanjan kielen vuoden sanaksi on valittu aporofobia, köyhyyden kammo.
Vastaavia vuoden sanoja ovat olleet populismo, refugiado, selfi ja escrache. No, kaksi tai kolme noista ainakin ovat ilman erityisempiä tutkimuksia kaikille ymmärrettäviä, vanhoille latinisteille nyt ainakin. Slangisana escrache taas viittaa niihin sosiaalisen median kautta järjestettäviin mielenosoituksiin.
Aporofobia sen sijaan on oikeasti uusi sana, kreikan pohjalta kyhätty. Ehkä on sitten olemassa uusi ilmiö, kun uusi sanakin on pitänyt keksiä?
El País arvelee näin olevan. Jotta jotakin voisi olla kollektiivisessa tietoisuudessa, täytyy se kyetä myös nimeämään, pohdiskelee toimittaja. Ilmiö siis lienee aika uusi, kenties vähän niin kuin häirintä
Tällä kertaa kuulemma voidaan myös löytää sanan keksijä. Hän on filosofi Adela Cortina, joka on julkaissut samannimisen teoksen (Aporofobia, el rechazo al pobre, Paidós, 2027).
Cortinan mielestä, näin kertoo lehti, kyseessä on erityinen fobia, joka ruokkii vastustusta maahanmuuttajia ja pakolaisia kohtaan.
 Kyse ei siis ole asenteesta ulkomaalaisuutta, vaan köyhyyttä kohtaan. Eihän kukaan vastustaisi, jos joku arabialainen sheikki tai kuuluisa potkupalloilija muuttaisi maahan. Köyhät ovat kuitenkin eri asia ja aiheuttavat siis tuon ratkaisevan eron.
Köyhyyskammo kohdistuu myös oman maan väkeen, kerrotaan. Tutkimusten mukaan 47% kadulla asuvista kodittomista on (Espanjassa?) joutunut viharikosten kohteeksi. Taantuma on kärjistänyt tilannetta. Pelätään köyhäksi tulemista.
Jotta pelko muuttuisi syrjinnäksi, tarvitaan prosessi, joka hävittää myötätunnon ja empatian. Se on ideologia, joka selittää köyhät omaan osaansa syyllisiksi.
Kun todistellaan, ettei köyhyys ole rakenteellisten tekijöiden aiheuttamaa, muodostuvat köyhät uhaksi. Sen jälkeen heitä voidaan ruveta ignoroimaan tai jopa vainoamaan. Ja kaikki tämä tapahtuu samaan aikaan, kun epätasa-arvo on lisääntymässä.
En ole lukenut neiti/rouva Cortinan kirjaa, mutta sikäli kuin voi luottaa lehden referaattiin, on kyseessä varsin primitiivinen ja pinnallinen tarkastelu. Sen pohjalta joutuu suuresti hämmästymään, että espanjankielisessä maailmassa on ollut noin suurta tarvetta noin jonninjoutavalle sanalle. Samaan aikaan voimme todeta, ettei omassa kielessämme ainakaan tietääkseni ole sitä ruvettu käyttämään.
Mutta eipä meidänkään kannata liiemmin ylpeillä omalla täysijärkisyydellämme. Psykologisoivat tarkasstelutavat ovat meilläkin olleet vallitsevina silloin kun on puhuttu maahanmuuttoon ja/tai pakolaisuuteen suhtautumisesta.
Sitä paitsi noita kahta ilmiötä on yhä uudelleen tarkasteltu synonyymeinä. Kansainvaellus, jonka kanssa olemme tekemisissä, on hajotettu osiinsa kuten vanhassa Zenonin paradoksissa esitetty Akilleen ja kilpikonnan kilpajuoksu.
Eihän Akilles koskaan voi kilpikonnaa tavoittaa. Miksi kilpikonna sitten selvästi pelkää niin tapahtuvan? Eikö mahdollisesti siksi, että se tietää aivan varmasti, että niin tulee tapahtumaan, mikäli kilpajuoksu saa jatkua?
Köyhyys on kaamea ongelma, joka on kaatumassa rikkaan pohjoisen riesaksi niin kovin pian sen jälkeen, kun suurin osa tuon pohjoisen asukkaista alkoi saada nauttia osasta noita rikkauksia.
Muistan erinomaisesti vielä sen ajan, kun myös Etelä-Eurooppa oli varsin köyhä. 1960-1980-lukujen Espanja oli turistille niin halpa siksi, että siellä tehtiin töitä nälkäpalkalla. Sama koski vaikkapa Sisiliaa ja Kreikkaa.
Nyt asiat ovat toisin. Herää tietenkin kysymys, miten ihmeessä asia joskus voitiin ratkaista? Muuttivatko tai pakenivatko nuo köyhät pohjoiseen, jossa tilanne oli parempi? Lähetettiinkö heille kehitysapua, jotta he olisivat saattaneet luopua omista alkeellisista elinkeinoistaan?
Kohdistuiko heihin mahdollisesti aporofobiaa ja jos, niin mitä siitä seurasi?
Luultavasti kaikkea tätä tapahtui, mutta itse asiaa eli rakenteellista köyhyyttä ei niillä keinoin ratkaistu, ei ollenkaan. Ei kai asia vieläkään ole niin hyvin hoidettu, kuin voisimme toivoa, mutta ainakin nuo entiset kurjalat ovat monin paikoin muuttuneet kukoistaviksi seuduiksi, joiden väestö on koulutettua ja hyvin toimeen tulevaa. Vain pirttiviljelys on romahtanut, sillä se ei kannata ja asia ymmärretään.
Missään maailman ääressä ei köyhyyttä voida ratkaista sillä, että sinne syydetään vastikkeetonta rahaa. Mikäli auttaa halutaan, olisi suurinta mahdollista mielettömyyttä siirtää köyhää väestöä vauraaseen Eurooppaan, jossa auttaminen on 135 kertaa kalliimpaa kuin Afrikassa, kuten alan ekspertti Paul Collier on laskenut.
Ja last, but not least, mikäli Eurooppa haluaa säilyttää omat arvonsa, ei se voi sallia hallitsematonta kansainvaellusta. Tämän asian kanssa ei yksilöpsykologialla ole mitään tekemistä. Ainakaan ongelma ei ole siinä.
Mikäli eurooppalainen itsensä vihaaminen sen sijaan on muuttunut niin totaaliseksi, että se ehdoin tahdoin haluaa vaihtaa väestönsä ja kulttuurinsa, ei todennäköisenä tuloksena suinkaan ole yleinen ja yhteinen hyvinvointi, vaan vaipuminen yhteiselle, entistä alemmalle tasolle, jolta käsin sitten voi ihmetellä sitä, että Afrikan köyhyys vain lisääntyy, vaikka Ryysyrannan nostalginen menneisyys on saatu palautettua myös sinne, jossa se kerran oli voitettu.
Ehkä köyhyyden pelko on ihan oikeasti luonnollinen ja tarpeellinen vaisto, joka voisi suojella ihmisiä, jos sen annettaisiin vapaasti vaikuttaa?

4 kommenttia:

  1. Ehkä tämäkim tarvitaan, että joku ymmärtäisi, miksi Finlaysonit ovat tervetulleempia kuin keskiverto nigerialainen.

    VastaaPoista
  2. Nerokas Kari Suomalaisemme tuon jo ongelman alkuvuosina sanoiksi virkki ja ne kestävät edelleenkin kovemmankin kulutuksen: kun hollitupalaiset tulevat salin puolelle, eivät he muutu herrasvéksi, vaan sali muuttuu hollituvaksi.

    Totuuden puhujilla ei ole kuitenkaan sijaa Helsingin Sanomissa, eikä oikein mielellään koko Suomesssa. Voitaisiinkin laskea Karin potkuista alkaneeksi se psykologinen massatapahtuma, jossa Suomi edelleenkin piehtaroi. Ongelman ratkaisu tai nimenomaan ratkaisemattomuus on mielestäni ennenkaikkea psykologiaa. On lajapäin tutkimuksia, kuinka älykkyyskään ei ratkaise vaan ihmiset ohjautuvat laumakäyttäymisissään sellaisiin älyttömyyksiin, että he kieltäytyvät kertakaikiiaan uskomasta, kun joku heille sen kertoo.

    Vai uskooko joku, että kommunismi, fasismi, eri uskonnot, rajaton maahanmuutto ja sen semmoiset olisivat pelkästään vähäjärkisten kannattamia.

    Eipä tietenkään, vaikka näin mielellään uskotaan kunkin lauman vastalaumasta, kommunistien mielestä fasistit ovat ihmisrodun sakkaa ja päinvastoin, suvakit naureskelevat nuivien jälkeenjääneisyydelle jne, jne.. Virallinen Suomi sen sijaan väittää kivenkovaan, ettei toinen ole toistaan huonompi ja rotuja ei ole, eikä usko oikein Eino Leinonkaan väitteeseen, paha ei kenkään ihminen, vaan toinen on toistaan heikompi, koska silloin joutaisi myöntämään, että miksi raijata tänne toinen toistaan heikompaa populaa.

    VastaaPoista
  3. Köyhyyden pitäminen köyhän omista valinnoista ja henkilökohtaisista ominaisuuksista riippuvana ei ole mikään uusi ajatus. Jonkinlaista luonnontieteellistä pohjaa tuolle on koitettu löytää sosiaalidarwinismista. Domenico Losurdon kirjassa "Liberalismin musta kirja" käsittelee historiaa mutta kovasti tuttuja ajatuksia on esillä.

    Kapitalismin alkuaikoina 1700-1800 luvulla köyhiä suljettiin Amerikassa työlaitoksiin. Irtolaisuus eli työttömyys ja kodittomuuskin on halutta nähdä rikoksena.Hesarin 100 v sitten palstalla oli joku vuosi sitten artikkeli jossa köyhiä kehotettiin poimimaan marjoja. Köyhyyden syynä eivät suinkaan olleet luonnonolosuhteet, alkeellinen maatalous, tai muut yhteiskunnan olosuhteet vaan köyhien "ylelliset elämäntavat, laiskuus, juoppous, raittielämä ym"

    Sen jälkeen kun uusliberalistinen politiikka päästettiin länsimaissa valloilleen. Mikä on suurin niitä sitten Toisenmaailmansodan kohdannut onnettomuus ovat menneiltä ajoilta tutut selitykset köyhyyden syistä taas löydetty uudelleen. Slummeista puhutaan kuin ne olisivat jotakin vihollisen hallussa olevaa sotatoimialuetta.

    Poliisit varustautuvat ympäri länsimaailmaa konetuliaseilla ja panssariautoilla. Sota rikollisuutta vastaan ja nollatoleranssi jotka kumpikin tarkoittavat sotaa omaa kansaa vastaan. Kapitalistilla ei ole oikeutta eikä kohtuutta ja tavoite onkin Brasilian kaltainen kehitysmaa missä pieni eliitti vie kaiken.

    Suomessa on sama ajan henki. Suomalaisen pikkuporvarin erityispiirre on kuitenkin kyky tuntea katkeruutta jopa köyhän ilmaiseksi saamasta ruoka apukassista. Länsimaiden keskiluokan murhenäytelmän juuri on että se alkoi kuvittelemaan olevansa kapitalistin kanssa samalla puolella vaikka ei omista kuin asunnon,auton, kesämökin,veneen, moottoripyörän ym. käyttöomaisuutta joka ei tuota kuin kustannuksia omistajalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Poliisit varustautuvat ympäri länsimaailmaa konetuliaseilla ja panssariautoilla. Sota rikollisuutta vastaan ja nollatoleranssi jotka kumpikin tarkoittavat sotaa omaa kansaa vastaan."

      Ruotsi on yksi edelläkävijämaista tässä suhteessa. Siellä poliisiautot räjähtelevät eikä ambulanssi tai palokunta mene mamulähiöihin ilman vahvaa poliisisuojaa. Ruotsin kehitystä kannattaa seurata opiksi muille.

      Poista

Kirjoita nimellä.