tiistai 30. tammikuuta 2018

Henkisen eliitin keskipiste



Eliitin keskipiste

Missä sijaitsee maamme intellektuaalinen keskus, missä konkreettisesti asuu tulevaisuutemme etujoukko ja kansainvälisen maineemme tae?
Oikea vastaus kai on, ettei sitä voi sijoittaa yhteen ainoaan maantieteelliseen paikkaan. Sen sijaan on mahdollista ehkä löytää tihentymiä, joissa kaikki tuntuu vahvistuvan ja geiger-mittari alkaa tikittää hurjasti.
Kun sellainen paikka löytyy, tunnemme melkein olevamme ydinreaktorissa, jossa kuumuus alkaa nousta yhä suuremmaksi. Helsingin yliopiston hiljattain uusittu hallintorakennus Porthaniaa vastapäätä, jota akateemikko Ketonen aikoinaan nimitti Byrocraniumiksi, näyttää nykyään saaneen kulmaansa nimikkeen Reactor.
Ajatuksena kai on, että tuossa tilassa luovan näköisesti läppärinsä päällä makailevat opiskelijat alkaisivat regoida (kommunikoida) keskenään ja täyttäisivät tilan älyn sekaisella viisaudella, josta tulisi jotakin erinomaista, emme tietenkään voi tietää mitä. Silloinhan koko reaktori olisi aivan turha.
Kannatan mielelläni moisia reaktoreita. Jos ne oikein organisoidaan, on mahdollista antaa paljonkin uutta virikettä päivään ja koko maan työhön. Jos kommunikaatio jää sinänsä miellyttävälle visuaaliselle tasolle, se voi olla aika joutavanpäiväistä muuten kuin aivan henkilökohtaisella tasolla.
Joskus ihastuin Lontoon yliopiston Slavonic Schoolin ruokatuntiseminaareihin. Siellä esiintyi merkittäviä Venäjä-ihmisiä, sekä tutkijoita että virkamiehiä, jotka puhuivat lyhyesti ja napakasti. Kuulijat napostelivat samaan aikaan lounastaan ja puuttuivat sitten keskusteluun.
Yritin viritellä samaa meille, mutta eihän se oikein toiminut. Olipa sentään tuloksena venäjänkielinen viikkoseminaari Russki kružok.
Kolmattakymmentä vuotta se toimi, kunnes hiljattain siirtyi muistojemme hämäryydessä sijaitseville Elysionin kentille. Luulen, että silläkin oli ansionsa, mutta alkuperäisestä visiosta se, mikä toteutui, oli vain kalpea varjo. Toki visio tarkoittaakin näkyä tai harhanäkyä. Jos olisin merkittävästi nykyistä hurskaampi, sanoisin, että minulla oli työnäky.
Onnea nyt vaan ja menestystä reaktorille, toivottavasti homma saadaan toimimaan tai jo toimii. Se muuten kyllä todennäköisesti edellyttää muutakin kuin avoimia ovia ja latten myyntiä. Ehkä nekään eivät haittaa.
Yhtä kaikki. Maantieteellisesti Suomen urbaani nuorekkuus keskittyy huippuunsa pääkaupungissamme, Kallion (Berghäll) kaupunginosassa ja erityisesti Torkkelinmäen tienoille, joka hiukan muistuttaakin New Yorkia, ei kuitenkaan Times Squarea tai edes Washington Squarea, vaan ehkä pikemmin Brooklynin tai Bronxin tienoota.
Siellähän voi tavata ihan oikean huumekauppiaan ja törmätä ulkomaalaisten tappeluihin reviireistään. Myös ihania monikansallisia ravintoloita on vaikka millä mitalla. Kurvissa metro mennä kolkuttelee ja raitiolinjat kohtaavat lähellä toisiaan. Kerjäläiset makaavat kadulla ja liivimiehet istuvat baareissaan.
Sanalla sanoen, se on tässä maassa ainutlaatuinen paikka. Kuten Bengt Lindroth (googlaa blogista) pohjolan populismia käsittelevässä kirjassaan Väljarnas hämnd kertoo, Ruotsissa ja muuallakin on syntynyt omalaatuinen kansankotinationalismi, joka haluaisi säilyttää omille kansalaisille varatun hyvinvointivaltion.
Tämä joukko suhtautuu epäluuloisesti ja torjuvasti siihen anarkistiseen avoimuuteen, jonka kohtaamme puhtaimmillaan New Yorkissa, jossa sen sijaan kulttuurin kirjo on loputon, missä dynaaminen kosmopolitismi on ehtymätön rikkaus! Siellä odottaa joka askeleella seikkailu ja luovuus ahtaan turvallisuuden ja yhteisyyden sijasta.
Kuten päivän hesari kertoo, tällä alueella (siis Kallio ja Torkkelinmäki) asutaan kyllä ahtaasti pienissä asunnoissa, mutta samalla hyvin tiheästi. Myös asukkaiden koulutustaso on paljon maan keskiarvoa korkeampi.
Tarvitseeko enää arvatakaan, ketä tämä valiojoukko äänesti presidentinvaaleissa?
Tällä kertaa se oli tietysti Haavisto, jonka mielipiteet ja henkilöhistoria sopivat erityisen hyvin todistamaan äänestäjän omasta nuorekkuudesta ja erinomaisuudesta, vaikka koulutustaso nyt ei muodollisesti olisikaan sama. Joka tapauksessa kansainvälisyyttä ja vihreyttä löytyy sen verran, että varmasti erotutaan rahvaanomaisesta Suomi ensin-ajattelusta.
Demokratiassa itse kullakin on toki oikeus äänestää juuri sellaisia henkilöitä kuin hän haluaa. Siksi ja juuri siksi demokratia on demokratiaa eikä jotakin muuta.
Tämä maa saattaa hyvinkin kestää sen, että joku puolitoistakymmentä prosenttia äänestäneistä viis veisaa siitä, otetaanko Suomi ensin vai pannaanko se esimerkiksi viidennelle tilalle. En sitä paitsi väitä, että Haavisto juuri näin ajattelisi, hän vain luultavasti oli se sopivin vaihtoehto sille joukolle, joka haluaa niin sanoakseni newyorkilaistaa Suomea edellä mainitun Lindrothin mielessä.
Kyseessä on tämän aikakauden radical chic. Jos eläisimme nyt 1930-lukua tai  1970-lukua, tiedän hyvin, mitä tuo sama joukko olisi äänestänyt. Tiedän myös, ettei se kolmenkymmenen vuoden kuluttua enää mielellään muistele sitä, millaista sen ajattelu juuri nyt on.
Tai tiedän ja tiedän. Samaan virtaan emme astu kahta kertaa, jossa nyt halutaan tarkkoja olla, mutta kuten U.K. Kekkonen, vanha ylioppilaspoliitikko varttuneemmalla iällään sanoi: ”Mitä ylioppilaat tänään, sitä he eivät varmasti enää huomenna”.
Asia perustuu kaiketi opiskelijoiden ja ns. hyvin koulutettujen tietynlaiseen elitismiin, joka usein naamioidaan ylenpalttiseksi kansanomaisuudeksi.
Sille on kuitenkin ominaista ja jopa erittäin tärkeää pyrkimys erottautua massasta (siis tuosta väärästä massasta) ja eri aikakausina tuo erottautuminen pakostakin voi tapahtua vain erilaisin muodoin.
Viimeisten puolentoistasadan vuoden aikana ylioppilaiden erottautuminen on meilläkin tapahtunut radikaalien tunnusten avulla. Saksassa, josta ideat meille vielä hiljattain aina tulivat, tuo traditio on jo vanhempi.
Radikaali muoti (radical chic) kuten koko radikalismi pitää metodisena lähtökohtanaan tyhmäksi tekeytymistä. Sehän ei sinänsä ole huono lähtökohta ja esimerkiksi Sokrateella voimme todeta sen tuottaneen hienoja tuloksia.
Liian pitkälle päästessään tyhmyys kuitenkaan ei enää voi jalostua viisaudeksi, vaan tuottaa ympärilleen pelkkää onnettomuutta.
Tästä pitänee kuitenkin kirjottaa erikseen.




9 kommenttia:

  1. Työni puolesta jouduin paljon kaveeraamaan taistolaisten kanssa ja pari heistä on vieläkin feisbuukkavereitani ja hyvä niin, mutta kun he ovat vieläkin taistolaisia, niin siinäpä pohdintaa, joka vie samaan suuntaan tämän blokin kanssa. Kekkosen viisaus, mitä ylioppilaat tänään, sitä he eivät varmasti enää huomenna, ei toimikaan aivan kaikkien kohdalla ja se vaatisikin jo pitemmän pohdinnan, mutta näin alustavasti väitän, että ilmiön täytyy perustua lajityypilliseen luonnonvalintaan. Osan populasta ikään kuin täytyy uhrautua luonnon kokeellisuuteen. Luonnonvalintakaan ei näe tulevaisuuteen, vaan se perustuu huonoihin, hyviin ja vielä parempiin valintoihin ja homma toimii niin biologisesti kuin yhteisöllisyydellestikin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä on taas niin mainio ja inspiroiva kirjoitus heijastellen "aikamme ilmiötä". Sinänsä en ymmärrä kovin Haavisto-vastaisuutta, onhan Niiniötöllä täsmälleen samat teesit eli rauhaa rajalle ja työväen asiat mielessä. Mistään hänelle tyypillisestä "sanoinko jotain, enpä ehkä sanonut ja jos sanoinkin, sanoin vain kun kerran kysyttiin" retoriikasta tahi edes populismista ei tässä liennyt tietoakaan

    Joka tapauksessa, toivottavasti saamme lukea lisää pohdiskeluasi piakkoin!

    VastaaPoista
  3. Kerjäläisiä, liivimiehiä tai reviireistään tappelevia ulkomaalaisia en ole kotikulmillani juuri havainnut sinä neljännesvuosisatana jonka siellä olen viihtynyt. Muuten seutu on kyllä kovasti siistiytynyt.

    VastaaPoista
  4. Kurvin kulma ja Vaasankatu ovat jo muuta kuin vaikkapa Kallion kirkon tienoo. Itse onnistuin yhden kahinan siinä kulmalla huomaamaan, vaikka harvoin käyn.

    VastaaPoista
  5. "New Yorkissa, jossa sen sijaan kulttuurin kirjo on loputon, missä dynaaminen kosmopolitismi on ehtymätön rikkaus."

    Todettakoon heti kätelyssä, että New Yorkin ja USA:n kosmopolitiismiin liittyy se seikka, että noissa maissa maahanhuuttajat ovat työlle nälkäisiä ja haluavat rakentaan amerikkalaisen unelman oman työnsä tuloksista. Tätä ei välttämättä voi varmuudella sanoa Suomen ja Ruotsin vastaavista, mikä väistämättä johtaa kansankotinationalismiin ts. taisteluun rajalisista sosiaalituista, muu olisikin kansallista itsemurhaa.

    VastaaPoista
  6. "Siellähän voi tavata ihan oikean huumekauppiaan ja törmätä ulkomaalaisten tappeluihin reviireistään. Myös ihania monikansallisia ravintoloita on vaikka millä mitalla. Kurvissa metro mennä kolkuttelee ja raitiolinjat kohtaavat lähellä toisiaan. Kerjäläiset makaavat kadulla ja liivimiehet istuvat baareissaan."

    Kuulostaa erinomaisen dynaamiselta ja huippuunsa saakka virikkeelliseltä ympäristöltä. Varmaan innovaatioitakin syntyy kuin sieniä sateella (no tulipas rahvaanomainen kielikuva, juntti kun olen). ;) Voimme varmaankin odotella uutta Nokiaa syntyväksi, jahka newyorkilaistuminen (siis se kaikkein aidoin ja todellisin Kansainvälistyminen(TM) )on saavuttanut kriittisen massan ja raivannut ristinä ja kehityksen jarruna tähän saakka maatammme kalvaneen umpi-impiwaaralaisuuden rippeetkin tieltään pois. No sitäpä odotellessa. Ja eikös Neukkulassakin todellisen sosialismin pitänyt syntyä sitten siinä vaiheessa, kun väärän tietoisuuden rippeetkin saadaan hävitettyä pysyvästi ja lopullisesti? Analogiaa kenties?

    VastaaPoista
  7. Aivan upean suloisesti vastakarvaan
    kirjoitettu rivien väliin.

    Mie otan riskin ja äänestän KYLLÄ

    VastaaPoista
  8. "Liian pitkälle päästessään tyhmyys kuitenkaan
    ei enää voi jalostua viisaudeksi..."


    Tulisikohan siitä juuri sitä paljon muinoin
    puheena ollutta rikkiviisautta?

    VastaaPoista
  9. Minä en usko kaikilla voimillani suomalaiseen älymystöön. Onko sitä edes?
    Mutta suomalaiseen ei-älymystöön luotan, vaikka en yhtään pidä siitä.
    Pelkään kansanäänestyksiä. Pelkään itseäni. En tunne kuuluvani mihinkään klaaniin. Kellun ilmassa. Pää täynnä pumpulia.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.