maanantai 8. tammikuuta 2018

Sata vuotta sitten



Sata vuotta sitten. Eli silloin kun sulkavalaiset maailmanhistoriaa ratkaisivat

Maailmanhistorian suunta ratkaistiin sata vuotta sitten Pietarissa. Yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valittu Perustava kokous (Всероссийское учредительное собрание) aloitti työnsä tammikuun viidentenä 1918.
Kuten tunnettua, se hajotettiin seuraavana päivän. Bolševikit, jotka olivat saaneet 715 edustajasta vain 175 omaa kannattajaansa, turvautuivat avoimeen väkivaltaan. Pyssymiehet lopettivat istunnon kuuluisilla sanoilla ”vartio on väsynyt” (караул устал)!
Siihen väsähti Venäjän demokratia, mutta se olikin jo osoittanut olevansa kykenemätön hoitamaan asioita. Kyseessä oli demokratian kriisi, jota Venäjä ei kestänyt.
Samahan se oli Suomessakin. Kymmenen vuotta vallinnut, maailman demokraattisin vaalijärjestelmä toi kyllä kansan tahdon mahdollisimman moitteettomasti esille, mutta kun se nyt ei sattunut kelpaamaan niille, jotka tuota kansaa halusivat edustaa.
Kieltämättä oli molemmin puolin ja molemmissa maissa syytä katsoa vähän peiliinkin, mutta se on taas toinen juttu. Lopputulos joka tapauksessa oli, että lopulta demokratian pelisäännöillä luututtiin lattiaa ja argumenttina käytettiin kivääriä.
Tämä bolševikkien politiikka oli niin ainutlaatuisen törkeää, että sitä oli vaikea edes uskoa eikä kukaan ollut moista odottanutkaan. Eikö demokratian moraalinen voima pakottanut noudattamaan edes kansanvallan alkeellisimpia sääntöjä? Kukaan ei voinut väittää, että asiassa olisi ollut tulkinnanvaraa. Numerot puhuivat puolestaan.
Mutta niinpä siinä vain kävi ja tämä oli vasta alkusoittoa. Kun kansalaissota saatiin käyntiin, alettiin muun muassa ottaa panttivankeja, jotka teloitettiin, jos esimerkiksi palvelukseen pakotettua upseeria epäiltiin tuholaisuudesta. Tapettiin siis aivan avoimesti ja julkisesti syyttömiä. Oliko tämä paluuta tsaristiseen barbariaan? Ei ollut…
Myöhempi bolševikkihistoria selitti, että kaappaus oli välttämätön, jotta uhkaava katastrofi olisi voitu välttää. Millainen katastrofi sitten Venäjää mahtoikaan uhata, jos se olisi ollut vielä pahempi kuin miljoonien ihmisten nälkäkuolema, koko talouden halvaantuminen ja valtion hajoaminen osiinsa?
No, joka tapauksessa bolševikit saivat pysyteltyä vallan kahvassa ja kirjoittivat sitten myös historiansa. Koska menestys aina menestyy, riitti sille tarinalle uskovia ja kunnioittavia lukijoita kaikkialla maailmassa. Moni siitä myös palkittiin. Edistysaskel toki on, ettei sitä enää viitsitä tarjoilla.
Bolševikkien valtaa pyrittiin laajentamaan myös Suomeen. Toki tässä käytettiin kaiken maailman porvarillisia ja liberaaleja tunnuksiakin tarvittaessa, mutta tällainen voi hämätä vain tyhmimpiä. Kylmää terästä siinä tarvittiin, valitettavasti oli vain puutetta sen tottelevaisista käyttäjistä.
Mutta kyllähän Pietari kaiken teki, mitä voi. Pietarista lähetettiin Suomeen asejuna, jossa oli 15000 kivääriä, 30 konekivääriä, kymmenkunta tykkiä ja kaksi miljoonaa panosta ynnä muuta. Suojaamassa oli 400 Pietarin suomalaisen punakaartin miestä.
Ilman tätä lähetystä olisi kansalaissota meilläkin jäänyt käymättä, mikä Lenin-sedän mielestä olisi ollut korvaamaton vahinko.
Kansalaissotahan edustaa luokkavastakohtien äärimmäistä kärjistymistä ja dialektiikan mukaan muuta keinoa matkalla edistykseen ei yksinkertaisesti ole. Vasta äärimmilleen kärjistynyt ristiriita ratkeaa vallankumouksena ja synnyttää uuden ja korkeampitasoisen yhteiskunnan.
Näin siis, mikäli uskottiin sadan vuoden takaisia hämärämiesten oppeja, jotka jo tuohon aikaan olivat aikaansa seuraavien tutkijoiden silmissä auttamattomasti vanhentuneita.
Mutta Lenin ja eräät muutkin uskoivat niihin ja jo vuoden 1917 huhtikuussa Lenin oli vaatinut, että maailmansota oli kaikkialla muutettava kansalaissodaksi. Sen ”veripurot” olisivat sitä paitsi mitättömiä verrattuna maailmansodan ”verimeriin”, joskin tämä oli sivuseikka.
Tosiasiassahan kansalaissota oli myös Venäjälle erittäin paljon tuhoisampi kuin maailmansota. Suomelle, joka oli onnistunut jäämään maailmansodan ulkopuolelle, se oli kuin tarttuva tauti, joka iski helposti jo valmiiksi tulehtuneeseen elimistöön.
Sulkavan pitäjän käytettävissä olleilla voimilla ei maailmanhistoriallisia prosesseja voitu ratkaista, eipä edes Suomen kohtaloa. Olipa pojilla kuitenkin kanttia mennä suuria yrittämään.
Tunnetustihan tuota suurta asejunaa yritettiin pysäyttää Kämärän asemalla ja pysäytettiinkin. Sen kaappaaminen tai tuhoaminen ei kuitenkaan onnistunut, sillä ylivoima oli pietarilaisten puolella.
Noin sataviisikymmentä miestä joka tapauksessa asetti väijytyksen ja hyökkäsi junaa vastaan. Se suistettiin kiskoilta ja päällikkö, Jukka Rahja haavoittui.
Suojeluskuntalaiset joutuivat perääntymään ja menettivät 18 miestä kaatuneina. Punaisia kuoli 30. Taistelu tapahtui tammikuun 27. päivänä ja sitä on pidetty kansalaissodan alkuna.
Tämä Sulkava-ulottuvuus syntyy siitä, että pitäjän suojeluskunta kokoontui tammikuun lopulla Korholanmäen kestikievarissa -myöhemmässä kotitalossani- ja parikymmentä miestä päätti seurata kutsua ja lähteä Viipurin suunnalle tuota rataa katkaisemaan ja asejunaa kaappaamaan.
Olihan siinä reipasta yrittäjähenkeä ja sitä riitti suojeluskunnalla muutenkin. Se oli nimittäin päättänyt osallistua Suomen puhdistamiseen venäläisistä joukoista.
Toki ne olivat kurittomia ja demoralisoituneita, mutta sotilaat ovat sentään aina sotilaita ja niillä oli kunnon aseetkin. Savonlinnassahan venäläisten sotilasjuna oi käynyt loppiaisena punakaartilaisia tukemassa. Siellä oli saatu aikaan sovinto ja pantu aseet kuivaneeseen kaivoon, joka lukittiin kahdella lukolla. Yksi avain oli kummallakin osapuolella.
No, se oli hieno ratkaisu sisäisen sovun kannalta, olkoonkin, että jutussa vähän fuskattiin. Väkivaltaisuuksilta säästyttiin myös Sulkavalla, mihin varmaankin vaikutti myös se, ettei työväen järjestyskaartilla ollut aseita. Se ei muuten käyttänyt itsestään edes punakaartin nimitystä.
Kansalaissota niin Suomessa kuin Venäjällä oli sitten tavattoman surullinen tarina. Ei se kuitenkaan itsestään syttynyt. Pietarissa oli muuan pieni liuhupartainen mies, joka halusi sitä aivan ehdottomasti. Kun piti vielä pohdiskella, mitä kaikkea asiasta saattaisi seurata, hän keksi briljeerata siteeraten Napoleonia: ”On s’engage et puis… on voit!”. Käydään kimppuun vaan ja sittenpähän näkee, mitä tapahtuu…
Taitaa olla niin, että Axel Oxenstiernan sanat pojalleen järjen asemasta maailman hallitsemisessa ovat ikituoreita.


4 kommenttia:

  1. Taas on blogia kommentteineen luettu. Kaikesta jää jälki Sulkavallekin.

    10-vuotiaita poikia liikuttaneiden presidentti Koiviston sotilaallisten hautajaisten seremoniamestarina toiminut Timo Soini ryhtyy Pohjois-Karjalasta alkaen kiertämään maakuntien kouluja puhumassa terrorismin vaaroista pitäen mm. ministeri Heikki Ritavuoren kuoleman mielessä.

    Olisiko syytä epäillä "helikopteriperspektiivin" toimittaneen ajo-ohjeet kuten Eino Poutiaisen mopoilulle aikanaan?

    VastaaPoista
  2. Oma sukuni on lähtöisin Kuolemajärveltä Kannakselta. Vasta Keskisarjan Viipuri 1918 -kirjasta huomasin, että Vapaussota tosiaan oli alkanut Kuolemajärven Kämärän asemalta. Se oli itselleni yllätys, koska kapinaan liittyvät puheet olivat suvun keskuudessa keskittyneet lähinnä pakko-ottoihin ym vähempiin seikkoihin. Keskisarjan toteama hyökkäys saa tässä Vihavaisen kirjoituksessa mielenkiintoista täydennystä, selvittämällä syyn hyökkäykseen.
    Muuten Keskisarjan kirjan perusteella tulin siihen tulokseen, että Vapaussodan viimeinenkin taistelu olisi käyty Kämärällä. Tästä en kuitenkaan ole ollenkaan varma.

    VastaaPoista
  3. Semmoistakin on kyllä viime aikoina ihan prändättynäkin väitetty, että vuoden 1918 Luokkasota olisi alkanut Suomen Turussa jo edellisen vuoden toukokuun lopussa. Se, voidaanko 1918 Luokkasodan katsoa myös päättyneen Turussa, on sitten jo kiistanalaisempi asia.

    VastaaPoista
  4. Olisivat kokeilleet sitä systeemiä (tai variaatiota siitä) millä Englannissa junarosvot ryöstivät postijunan elokuussa 1963. Vaikka olin ihan pentu niin jotain siitä tapauksesta ja siitä kohkaamisesta kantantui meidänkin maakunnan lehteen.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.