torstai 7. helmikuuta 2019

Suomen kielen säilyttäminen


Suomen kielen säilyttäminen

Suomen kielen lautakunta totesi viime vuonna, että kieltämme uhkaa nopea heikkeneminen. Syynä on tietenkin englannin tunkeutuminen yhä laajemmalle.
Englanti kansainvälisenä lingua francana on hyvä asia. Yksinkertaisessa muodossaan se on helposti opittava ja kun sitä maailmassa osaa noin miljardi ihmistä, joukossa suurin osa maailman eliittiä, on se kätevä keino yhdistää ihmisiä ja välittää viestejä yli rajojen.
Tunnettua on, että hyvää englantia osaa natiiveistakin vain vähemmistö. Tuo kieli on sen sortin konglomeraatti, että sen hienouksien oppiminen on paljon vaativampaa kuin mihin tavallisella palkannauttijalla on keskimäärin mahdollisuuksia.
Sama toki koskee useimpia muitakin kieliä. Jokainen natiivi suomalainen tulee kielellään hyvin toimeen, mutta sen kaikkien mahdollisuuksien syvällinen tunteminen on jo toinen asia. Harva meistä on läpikotaisin lukenut edes tärkeimpiä klassikoitamme.
Toki oma kielemme on helpompaa ja parempaa kuin englanti sekä kirjoitustapansa loogisuuden takia, että myös eräänlaisen yksiaineksisuuden suhteen. Latinan ja kreikan taito ei ole välttämätöntä suomen ymmärtämiselle. Mikäli niitä ei osaa, jää englannin ymmärtäminen sen sijaan puolinaiseksi.
Mutta tämä ei nyt ole tässä pääasia. Pääasia on suomen kielen vaarantuminen englannin ylivallan takia.
Olen eläessäni saanut nähdä tilanteen muuttumisen. Vielä 1950-luvulla englanti oli meillä eksoottinen kieli, jolla saatettiin koristella jännitysnovellien repliikkejä. Ihmisten arkipäivässä sillä ei ollut mitään roolia.
Koulutuksen vallankumous sai aikaan sen, että yhä suurempi osa suomalaisia sitten opetteli jonkin verran englantia, minäkin. Peruskoulun myötä tuon opetuksen piiriin joutuivat jo kaikki.
Ei kieltä siitä huolimatta paljoakaan osattu, koska sitä ei juuri tarvittu.
Kun Suomen kansainväliset yhteydet suuresti vilkastuivat 1960-1980-luvuilla, sujui kommunikaatio paljolta vielä muilla kielillä kuin englanniksi. Ranskassa oli pakko puhua ranskaa ja Saksassa saksaa, italiassa italiaa ja niin edelleen. Venäjällä tai Espanjassa pärjäsi joko suomella tai jollakin noista kielistä.
Ruotsia oli jo ennen peruskoulun pakkoruotsia opiskellut jokainen oppikoulua käynyt ja heitä alkoi jo olla puolet ikäluokista, enemmänkin. 1970-luvulta lähtien ruotsia on joutunut opiskelemaan jokainen suomalainen. Samaan aikaan sen tarve on suuresti vähentynyt. Ei se enää ole mikään portti länteen.
1980-luvulta lähtien tilanne muuttui nopeasti. Keskeinen syy lienee ollut tietokoneiden leviäminen. Nyt jokainen tarvitsi jo englantia päivittäin.
Samaan aikaan englanti, tietokoneiden kielenä, murjoi muunkielistä ympäristöään. Skandinaavisia tai muitakaan niin sanottuja erikoismerkkejä eivät tietokoneet tunteneet eivätkä tunnustaneet.
Tämä johti nopeasti siihen, että esimerkiksi firmat muuttivat nimeään. Skånska cementgjuteriet oli ennen pitkää nimeltään Skanska -sana, joka ei merkitse mitään. Suomalaisten firmojen nimet muutettiin kilvan jonkinlaiseksi latinaa muistuttavaksi sekasotkuksi, joka kelpasi tietokoneille.
Englanti vaikutti myös sitä kautta, että siitä tuli somen kieli. Koska englannissa ei ole taivutuksia, ei niitä saanut olla myöskään somen käyttämässä suomessa. Idioottimaiset rakenteet tulivat ennen pitkää normaaliksi osaksi jokapäiväistä kielellistä ympäristöämme.
Oma lukunsa ovat käännöskoneet, jotka kääntävät englannin kautta. Ne luultavasti ovat tuottaneet paljonkin hyötyä ihmisille, mutta tuoneet myös tuhoa tullessaan. On pikkuseikka, että konekäännöksen ansiosta saa ulkomailla lukea vaikkapa juomarahaa kutsuttavan nimellä kärki (tip) tai salvettien olevan vaippoja (napkins).
Väärinkäsitykset voivat olla myös todella pahoja, mutta auktoriteettiuskoinen vieraan kielen ihailija tietenkin pitää englanninkielistä muotoa kaikkein oikeimpana ja parhaana.
Muutama vuosi sitten havaittiin, että nuorison, etenkin nuorten naisten ääntämyksestä olivat etuvokaalit ä ja ö jääneet pois. Kun niitä eivät tunteneet englanninkieli eikä tietokone, ei niille ollut tarvetta, prestiisistä nyt puhumatta.
Vieraat kielet, etenkin sellaiset, joilla on prestiisiä (ransk. prestige, arvovalta) vaikuttavat tietenkin niihin, jotka koetaan alempiarvoisiksi. Niinpä englannissa on hyvin paksu kerros ranskasta saatuja sanoja ja muita vaikutteita, jotka periytyvät jo normannivalloituksen ajoilta, jolloin englanti oli vain moukkien kieli.
Ranska on niin ikään jättänyt raskaan jälkensä niin venäjään kuin ruotsiin ja saksaankin. Vielä Fredrik Suuri osasi huonosti saksaa ja halveksi sitä. Hänen todellinen äidinkielensä oli ranska.
Englannin kielen revanssi on nyt meneillään, mutta saamme toki olla varmoja siitä, ettei historia tähän lopu ja että jokin toinen kieli on vielä englannin haastava ja monella suunnalla sen syrjäyttäväkin. Kiinahan se saattaisi nykytiedon perusteella olla.
Mutta tämä ei ole nyt ajankohtaista.
Kun Neuvostoliitossa oltiin valmistautumassa sosialistiseen historian loppuun, odotettiin kielten vähitellen sulautuvan yhdeksi.
Koska kielen ymmärrettiin olevan osa niin sanottua kulttuurista päällysrakennetta, oletettiin sillä olevan myös niin sanottu luokkaluonne: proletariaatin kieli oli erilaista kuin riistäjäluokkien.
Niinpä esimerkiksi venäjällä, joka oli sosialistisen Neuvostoliiton kieli, oli toisenlainen luokkaluonne kuin suomella, joka oli porvarillisen -jopa ”fasistisen”- Suomen kieli.
Kun suomalaiset pitivät valtaa Itä-Karjalassa, he opettivat paikalliselle väestölle suomea. Kun asian koko kaameus havaittiin (fasistisen kielen pakottaminen sosialistisen maan kansalaisille), tuli paikallisille vallanpitäjille hätä käteen ja erityisesti vuonna 1937 -viimeisenä vuonna, jolloin suomi oli sallittujen kielten joukossa-  Itä-Karjalan suomen kieltä alettiin nopeasti irrottaa Suomessa puhutusta kielestä.
Syntyi tai alkoi syntyä erityinen Petroskoin suomi. Siinä kielessä ei proletariaatin internationalistisia ilmauksia enää väännetty väkisin porvarilliseen muotoon, vaan otettiin ne venäjästä. Niinpä ei enää puhuttu puolueesta, vaan partijasta, ei istunnosta, vaan sessijasta, ei neuvostoista, vaan soveteista ei viisivuotissuunnitelmasta, vaan pjatiletkasta ja niin edelleen.
Eihän se auttanut, vuoden 1938 alusta saakka ruvettiin käyttämään ihan uutta kieltä, kaikki karjalaiset kielet yhdistävää ns. Bubrich-karjalaa, joka ennen pitkää oli sanojensa puolesta selvää venäjää, karjalaisella kieliopilla varustettuna.
Meillä näyttää suomen kielen kehitys taas olevan tuollaisessa internatsionaalistumisvaiheessa. Sen käyttäjät pelkäävät kai vaikuttavansa epämuodikkailta, tyhmiltä tai suorastaan globalismin vastustajilta, elleivät napsi englannista mahdollisimman paljon sanoja siihen kieleen, jota päästelevät suustaan ja tietokoneestaan.
Myös englannin ääntämys ja rakenteet ovat suureessa kunniassa. Mitäpä turhaa sanoja taivuttelemaan, kun ei niitä siinä oikeassa ihannekielessäkään taivuteta.
Mutta kulttuurin rappiotahan se on tämäkin. Kun yliopistot käytännössä luopuvat suomenkielisestä opetuksesta ja suomenkielisen tieteen tekemisestä, putoaa kieli ns. alkuperäiskansojen kuolevien kielten joukkoon.
Mikäli omalla kielellä ei ole todellisia mahdollisuuksia pärjätä elämässä, saada korkeakoulutusta ja sen jälkeen edetä niin kauas uralla kuin kyvyt riittävät, ei koko kieleen kannata panostaa.
Pienet kansat yleensä haluavat, että niiden kieli ja kulttuuri säilyvät. Mikäli omakielinen opetus kuitenkin on tie umpikujaan, panevat vanhemmat lapsensa toiskieliseen kouluun. Vaikkapa venäjä- tai englanninkieliseen. Niin se kansojen häviäminen tapahtuu, ei keskusvallan ilkeällä mahtikäskyllä.
Tässä suhteessa siis korkeakoulut ovat avainasemassa. Mikäli ne eivät täytä tehtäväänsä suomenkielisen kulttuurin kantajina ja edistäjinä, ne pettävät sen kansan, joka niitä ylläpitää. Se vastuu on suuri.

7 kommenttia:

  1. Hirmuista! Kyllä pitäisi esittää kutsu II:een kielitaisteluun teemalla "ruotsalaisia emme ole, sen paremmin venäläisiksi kuin a glo-sakseiksi emme halua tulla, olkaamme siis edelleen suomalaisia".

    VastaaPoista
  2. Joskus suomenruotsalaiset kehuvat suomenkielen sopivuutta jumalanpalvelukseen ja sisällissodan muistelemiseen.

    VastaaPoista
  3. Uusvasemmiston viaksi voi huoletta panna kaikki uudet viat. Ainakin osittain, sillä sen vaikutus on hyvin laaja-alaista. Vähän niin kuin tupajumit hirsitalossa, tai home seitkyluvun rakenteissa. Eihän ne varsinaisesti kielestä välitä. Riittää kunhan kukaan ei ajattele liikaa, sillä liika ajattelu voi tuottaa myös omanlaisiaan oivalluksia ja sehän on myrkkyä, kaikille aatteille. Vahvat pienet kielet ja kielimuurit yleensäkään eivät ole hyväksi globalismille, joka taas on hyväksi uusmarksilaiselle maailmanvalloitukselle. Niinpä kun morkataan kansallista identitettiä ja kehutaan kaikkien vähemmistöjen identiteettiä niin silloin on hajautettua rahvasta helpomi ohjailla vaikka toreille ja turuille huutamaan unelmiaan, tai mitä nyt sattuvat milloinkin tarvitsemaan. Kulttuuritkin sekaantuvat paremmin toisiinsa, kun kaikki puhuvat köyhää engelskaa. Juntit ja muut maalaiset jurnuttavat tietysti sitkeästi vanhaan totuttuun tapaan, mutta liekö noista susirajan takaisista niin väliäkään. Vihapuheen löytämiseksikään ei tarvitse keksiä joka kielellä omaa algoritmiaan.

    No kun tämän kirjoitin, niin pakkohan se on myös lohduttautua. Onneksi vanhana ja viisaana tietää, että mikä menee ylös, tulee myös alas. Typeryydellä on mahtavat voimat takanaan, mutta viisaus on paitsi kärsivällinen niin myös ratkaisukeskeinen. Se on varmaa, että maailma muuttuu.

    VastaaPoista
  4. Jees, kielenvaihto käy nopeasti, paljon nopeammin kuin arvaisikaan. Ja juuri syystä minkä kerroitkin eli valtaosa vanhemmista haluaa lapsilleen mahdollisimman hyvät lähtökohdat.

    Ruotsissa esimerkiksi satojen tuhansien suomalaisten kieli on vaihtunut ruotsiin parissa sukupolvessa, hyvin hiljaa ja lähes huomaamatta. Ja kadotettua kieltä aletaan kaiholla kaivata vasta sitten, kun se on myöhäistä - Ruotsissa se kaiho on jo aluillaan.

    PS. Mitä tulee suomeen, niin siihen saa aivan uuden ja avartavan näkökulman, kun alkaa opiskella viroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut viron opiskelun hyödyllisyydestä. Se tosiaan avaa ja avartaa hämmästyttävästi suomen kielen ymmärtämistä. Erityisen mielenkiintoinen kohta ovat eräät Turun seudun kielen piirteet, jotka ovat melkein virolaisia. Muutenkin kielen rakenne ja kielten eroista aistittavat kehityskulut ovat suorastaan hauskoja.
      Ainakin alkuun on vaikeinta päästä eroon rumilta kuulostavien sanojen (räägida, rätid) aiheuttamasta vierastamisesta.

      Blogin pääaiheesta jatkan vielä, että suomalaisten pienenä etuna kansainvälisesti on korkean koulutustason lisäksi kieli, joka tarjoaa hiukan erilaisia ajattelun välineitä kuin mitä suurten kieliryhmien jäsenet pystyvät kieltensä puitteissa käyttämään. Ero ei ehkä ole suuri, mutta sillä saattaa olla jotain merkitystä siinä, että Suomi on kuitenkin joissain suhteissa menestynyt paremmin kuin kansamme koko antaisi olettaa. Tämä onni on toki häviämässä kovaa vauhtia, kun Sipilät ja Grahn-Laasoset yms. ajavat sekundaenglantia kansamme pääkieleksi.

      Poista
  5. Maailman mittakaavassa "tappajakieliä" on kymmeniä. Niihin ei kuulu ruotsi, suomesta tietysti puhumattakaan. Huonolta näyttää huonosti hoidetussa "kaksikielisessä" maassa. -jussi n

    VastaaPoista
  6. Olen vakaasti siinä uskossa että epykti on tulevaisuutta. Kuukautisillekin on tiemmä oma ns. emoiji. Niin että vaarit opetelkaa epyktiä vaan

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.