Valkoisen miehen taakka

White Man’s Burden

Kun Yhdysvallat vuonna 1898 valloitti siirtomaakseen Filippiinit, innoittui brittien poeta laureatus Rudyard Kipling kirjoittamaan asian kunniaksi runon, jossa totesi, että se taakka, jonka amerikkalaiset nyt itselleen ottivat, oli toki kunniakas, mutta raskas. Palkkioksi oli odotettavissa kiittämättömyys:

Take up the White Man's burden —
Send forth the best ye breed —
Go bind your sons to exile
To serve your captives' need;
To wait in heavy harness,
On fluttered folk and wild —
Your new-caught, sullen peoples,
Half-devil and half-child.

Siinä oli ennustettavissa monenlaista riesaa, johon oli asianmukaisesti vastattava. Itse tuo alistettu kansahan se kaikesta hyötyisi, vaikka ei asiaa voinut ymmärtää.

Take up the White Man's burden —
In patience to abide,
To veil the threat of terror
And check the show of pride;
By open speech and simple,
An hundred times made plain
To seek another's profit,
And work another's gain.

Noiden alkukantaisten kansojen elämä oli surkeaa, ne tarvitsivat rauhaa, ruokaa ja lääkintää. Mistäpä ne itse olisivat sen kaiken voineet kehittää? Monta kertaa opettajat saisivat vielä harmistua siitä, mitä tapahtuu, kun onnettomat oppilaat pääsivät laskemaan asiat ennalleen.

Take up the White Man's burden —
The savage wars of peace —
Fill full the mouth of Famine
And bid the sickness cease;
And when your goal is nearest
The end for others sought,
Watch sloth and heathen Folly
Bring all your hopes to nought.

Maaorjan ja kadunlakaisijan roolihan siinä oli luvassa eikä suinkaan ylhäisen käskijän:

Take up the White Man's burden —
No tawdry rule of kings,
But toil of serf and sweeper —
The tale of common things.
The ports ye shall not enter,
The roads ye shall not tread,
Go make them with your living,
And mark them with your dead.

Ja se palkka, mikä sitten saataisiin kaikesta työstä ja vaivasta olisi tietenkin vain typerä syytös. Sellaisenhan sai osakseen myös Mooses, joka johdatti kansansa Egyptin lihapatojen äärestä:

Take up the White Man's burden —
And reap his old reward:
The blame of those ye better,
The hate of those ye guard —
The cry of hosts ye humour
(Ah, slowly!) toward the light: —
"Why brought he us from bondage,
Our loved Egyptian night?"

Kun homma oli aloitettu, ei auttanut jättää sitä kesken ja vedota vapauteen. Sellainen ei oikeuttaisi sitä ylpeyttä, joka siirtomaaisännille kuului.

Take up the White Man's burden —
Ye dare not stoop to less —
Nor call too loud on Freedom
To cloak your weariness;
By all ye cry or whisper,
By all ye leave or do,
The silent, sullen peoples
Shall weigh your gods and you.

Mutta miesten housuihinhan se USA:kin nyt oli astunut. Nyt ei enää kannattanut haaveilla tyhjän puhumisesta kertyneillä laakereilla. Vertaisten kansojen esimeriksi brittien arvonanto oli ansaittava, mutta sehän oli palkkio, jota kannatti tavoitella.

Take up the White Man's burden —
Have done with childish days —
The lightly profferred laurel,
The easy, ungrudged praise.

Comes now, to search your manhood
Through all the thankless years
Cold, edged with dear-bought wisdom,
The judgment of your peers!

Niin, että sellaiseksi ajateltiin valkoisen miehen taakka yli sata vuotta sitten.

Menikö tuossa jotakin pieleen vai ei, on vaikea sanoa.

 Kyllä siinä oli aikanaan taakkaa kannettavaksi niillä mailla, jotka suhtautuivat rooliinsa vakavasti. Joku Belgian Leopold voidaan tässä unohtaa.

Mitä sitten kiitoksiin tulee, voi siitä asiasta tehdä päätelmiä katselemalla ympärilleen. Huomionarvoista on, että sikäli kuin itse olen ymmärtänyt, ei entisten siirtomaiden taholta juuri lainkaan ole kritisoitu entisten isäntien suorituksia.

Sen sijaan kaikenkarvainen postkolonialismi on pesiytynyt valkoisen miehen omaan yhteiskuntaan, jossa hänet on leimattu kaiken pahan alkulähteeksi.

Eipä tainnut kelpo Rudyard tätä osata ennustaa.