maanantai 4. helmikuuta 2019

Etelän hetelmiä


Simppelit etelän ruoat

Kanarialaiset ryppyperunat (papas arrugadas):

1 kg pieniä perunoita. Puikulat käy
1 l vettä
3 dl suolaa

Keitinveteen lisätään suolaa enemmän kuin sinne liukenee. Se nostaa kiehumislämpötilaa ja ryppyperunat muistuttavatkin vähän uuniperunoita. Kattila vain jytisee, kun suolavesi kiehuu.
Kun perunat ovat kypsiä, kaadetaan vesi pois ja jätetään kattila auki. Sen ansiosta perunat rypistyvät ja saavat pintaansa ohuen suolakerroksen.

Allioli kenttäoloissa:

-5-10 valkosipulin kynttä
-1 kananmunan keltuainen
-3-5 dl rypsiöljyä

Valkosipulin kynnet halkaistaan ja murskataan pullolla muutaman suolarakeen päällä.
Sitten ne sekoitetaan keltuaiseen ja lisätään vähän kerrassaan öljyä. Ei liikaa, ettei emulsio mene pilalle. Samaan aikaan seosta vatkataan vimmatusti vaikkapa kapustalla, ellei vispilää ole. Syödään esim. ryppyperunoiden kanssa.

Hyvä paella

Paellaan eli kaksikorvaiseen laakeaan keittoastiaan (tai wokkipannuun) pannaan 2 dl pitkäriisiä (vaikka ohjeet käskevät puuroriisiä), kuullotetaan sipulin ja valkosipulin kera, lisätään muut ainekset ja mausteet ja keitellään kypsäksi. Wokkipannua on syytä hämmennellä, ellei ole kaasuliettä.
Sen jälkeen lisätään pinnalle pystysuunnassa viipaloitu sitruuna, merenelävät ja oliivit. Etenkään katkarapuja ei saa keittää, kuumentaminen riittää. Muuten niistä tulee sitkeitä.

Ainekset:
2 dl riisiä
2 dl rypsiöljyä
2 tomaattia (kaltataan)
1 paprika
1-2sipulia
200 g. paahtokylkeä
200 g. broileria
2-5 valkosipulin kynttä
1 kananliemikuutio
1 rkl kurkumaa
suolaa
pippuria
Riisin kypsyttyä asetellaan kauniisti päälle:
1 sitruuna
10-20 kalamata-oliivia
1 prk  simpukoita, ei jäisinä
200 g katkarapuja

No, hiukkasen toki saavat nämäkin maut kunnolla sekaantua massaan, kunhan ei keittele kovin monta minuuttia.
Pitäisi maistua. Testattu kuivan valkoviinin ja myös punaviinin kera. Kumpikin käy.




2 kommenttia:

Kirjoita nimellä.