torstai 7. helmikuuta 2019

Heitspiits


Heitspiitsii, hei!

Suomen oikeusministeriö on aloittanut nimeltään englanninkielisen #agaisthatespeech- kampanjan vihapuhetta vastaan. Tarkoitus kuuluu olevan selvittää kansalaisille, että tietynlainen puhe voi olla rangaistavaa. Kampanjan mannekiiniksi värvätty näyttelijä kehottaakin kaikkia ilmiantamaan havaitsemansa vihapuheen poliisille…
No aikoihinpa on eletty. Todistamme siis tässä ja nyt totalitaarisen yhteiskunnan menetelmiä röyhkeimmillään ja puhtaimmillaan.
Ajatus näyttää kulkevan niin, että kun meidän valtiomme kaikkine säädöksineen on paras ajateltavissa oleva (kuten kaikki totalitaariset valtiot), seuraa siitä, että sitä ja sen säädöksiä on iloisella mielellä rakastettava ja kaikki kunnon ihmiset myös niin tekevät. Muuten…
Niin, mikäli sitten jostakin syystä löytyy jostakin joku yksilö, joka rimpuilee vastaan, on kyseessä tähän parhaaseen mahdolliseen maailmaan sopimaton yksilö ja siis myös sen kansan vihollinen. Kansan hyväksihän täällä kaikki tehdään. Kaikkien kansojen.
Oli ilmeisen väistämätöntä, että meidän piti saada vielä tällainenkin kampanja ja vieläpä suoraan EU:sta. Sen nimikin on riittävän kansainvälinen antaakseen sille ehdottoman arvovallan kaikkien tomppelien keskuudessa.
Mitäpä oikeusministeriö meille oikein julistaakaan: vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen.
Vihapuhetta ovat siis myös kaikki sellaiset ilmaisumuodot (piirtäjät ja miimikot, huomio!), jotka levittävät tai oikeuttavat(!) ulkomaalaisvastaisuutta. Mitäpäs se sellainenkin sitten oikein on, kysyisi Luther tässä kohtaa.
Joka tapauksessa ulkomaalaisuus on siis oikeusministeriön erityisessä suojeluksessa. Niinpä kiellettyä näyttää olevan jopa kaikkien sellaisten argumenttien esittäminen, jotka oikeuttavat ulkomaalaisiin kohdistuvia rajoituksia esimerkiksi maahanmuuton suhteen…
Kotimaalaisuusvastaisuus rajataan siis sananvalinnalla nimenomaan vihapuheen ulkopuolelle, joten he ovat vapaata riistaa niin kaikille saapujille kuin myös sille osalle maan väestöä, joka syystä tai toisesta haluaa hyökätä omaa kansaansa vastaan. Ainahan niitäkin löytyy.
On kiinnostavaa, että vihapuheen rangaistavuus näyttää riippuvan sen motiiveista. Niistä nimenomaan suvaitsemattomuus on asia, joka aiheuttaa rangaistavuuden.
Laki siis ylevässä täydellisyydessään käskee kaikkia hallintoalamaisia suvaitsemaan ja ilmeisesti myös suvaitsemaan rajattomasti.
 Jos jossakin vaiheessa pinna niin sanotusti palaa ja syntyy vihaisuutena ilmenevä reaktio, joka johtaa sanalliseen tai muuhun ilmaisuun (ilmeet, ilmeet!!), on leivätön pöytä odottamassa, ainakin periaatteessa ja potentiaalisesti.
On uskomatonta, että tällainen motiiviklausuuli voidaan esittää oikeusministeriön taholta. Tämä panee epäilemään siellä työskentelevän väen järjenjuoksua ja yleistä pätevyyttä.
Millaisin metodein noita motiiveja sitten mahdetaankaan tutkia? Nyt kuulemma tekoäly pystyy jo paljastamaan teennäisen hymyn ja peitetyn irvistyksen… Edessä taitaa olla pitkä marssi kohti uutta, uljasta yhteiskuntaa.
Saattaahan se olla, että meillä on nyt tai ainakin jo tulossa jonkinlainen rajattoman rakkauden yhteiskunta. Sen mukaisesti oikeusministeriö olisi meilläkin syytä muuttaa rakkauden ministeriöksi, kuten Orwellin tulevaisuusnäyssä.
Vihaa kuitenkin myös tarvitaan, koska rakkautta itse asiassa ilmaistaan tehokkaimmin juuri sen avulla. Vain vihan kohteiden on oltava oikeita.
Oseaniassa järjestettiin päivittäin ns. kahden minuutin viha. Se oli instituutioksi muuttunut kampanja, jossa kansan vihollisiin kohdistettiin juuri sellaiset tunteet kuin he ansaitsivatkin.
Olen tässä odotellut, milloin tämä aloitetaan meilläkin. Tämä rakkaus -ei kun siis oikeusministeriön kampanja taitaa jo olla tuon tulevan instituution alkeismuoto. Ja eipä nyt unohdeta niitä riekkujaisia, joita meillä on tämän tästä, turuilla ja toreilla.
Ne ovat vielä vapaaehtoisia ja kysymys kuuluukin, kuinka kauan. Luulen, että tämäkin kampanja kirvoittaa suuren määrän spontaania vihapuhetta, minkä johdosta ilmiantoja pelkäävät ihmiset kiiruhtavat osallistumaan rakkauskansan vihamarsseille todistellakseen oikeinajatteluaan.
Vihapuhe kuulemma lisää myös epäluottamusta viranomaisia kohtaan, kuten ministeriö väittää. Luottamuksen väheneminen on kyllä huolestuttavaa, mutta kyllä idiootinkin pitäisi ymmärtää, että luottamus on asia, joka voidaan vain ansaita. Ei se synny tyhjän jahtaamisella, sensuurilla ja ilmiantokampanjoilla, päin vastoin.
Tässäpä tuleekin mieleen vanha kasku suutarista ja hänen oppipojastaan. Oppipoika sanoi suutarille nähneensä hauskan unen ja voisi kertoakin sen, jos mestari lupaa, ettei suutu.
No, mestari lupasi ja poika kertoi unessa nähneensä, että putosi paskatynnyriin. Mestari tuli hätiin, mutta putosi siirappitynnyriin. -Vai, että sillä tavalla, myhäili mestari. Sattuupa sitä.
-Sen jälkeen sitten minä nuolin pois mestarin päältä sen siirapin ja mestari minun päältäni sen paskan, jatkoi poika.
Mestari sitä kuunnellessaan riisui vyönsä ja alkoi hutkia poikaa takamuksille. -Mutta mestarihan lupasi, ettei suutu! kiljui poika.
-En minä suutu, huvikseni hutkin, totesi mestari naama peruslukemilla.
Tästä siis opimme, miten esimerkillisellä tavalla vihapuheeseen syyllistynyt voidaan saattaa ansaitsemaansa rangaistukseen ilman, että rikollisilla motiiveilla olisi vaikutusta asiaan.
Mutta nykyaikaisesta, pluralistisesta yhteiskunnasta, jossa sananvapaus on luovuttamaton perusoikeus, tämä vanhanaikainen maailma poikkeaa kuin yö päivästä.
Oikeusministeriön on nyt syytä ymmärtää, mitä se on tekemässä, peruuttaa kampanjansa ja pyytää anteeksi.

15 kommenttia:

  1. Poistun Timo Vihavaisen blogiseurasta löydettyäni muita kanavia saattaa asiani kabinettien tietoon.

    VastaaPoista
  2. Olen jo vuosikausia sanonut, että Euroopan vaarallisin ihminen on kunnon ihminen, Ikävä kylä siihen joukkoon taitavat kuulua myös S. Niinistön haikailemat tolkun hihmiset. Saapas nähdä miten pitkälle nämä kunnon piilofasistit menevät. Siis tietysti ne menevät vaikka kuin pitkälle, jos miehiltä ei löydy munaa ja naisilta järkeä. Onhan siellä kai miesoletettu oikeusministerinä, mutta oletettavasti hän ei kuulu näihin munallisiin olentoihin kuitenkaan. Jos kuuluisi, niin hän tarttuisi tuohon fasismiläpyskään. Sääli kuin hyvä näyttelijä meni ja munasi itsensä. Aika muuttuu, mutta netti muistaa.

    VastaaPoista
  3. Jos näette kuppilassa Repe Helismaan, joka vaikuttaa kuuntelevan vieraan pöydän keskusteluja, olkaa varovaisia. Se ei ole oikea Repe vaan valtiollinen ilmiantokampanjan keulamies näyttelijä Martti Suosalo valepuvussaan.

    VastaaPoista
  4. Yhteiskunnan tukipilarit siirtyvät nyt varjoista valoon ja heitä on yllättävän paljon. Toisen maailmansodan aikaisista "Vihollinen kuuntelee" julisteista tullaan ottamaan uusintapainoksia, kunnes nekin kielletään.

    VastaaPoista
  5. Jotta tällainen vihapuheen torjuntakampanja olisi tehokasta, niin siihen pitäisi suunnata kunnolla budjettivaroja, joilla palkitaan vihapuheen ilmiantajia. Vähimmäispalkkion pitäisi olla ainakin 1.000 euroa per ilmoitus poliisille ja palkkion pitäisi kilahtaa tilille jo samana päivänä, kun on ilmoituksensa lähettänyt sähköpostilla poliisille.

    Jossain on varmaankin tutkimuksin todettu, että vihapuhe on paljon vaarallisempaa kuin muslimien suorittamat pikkutyttöjen ryhmäraiskaukset. Uskontoansa muslimit vain toteuttavat, kun kimppakivassa raiskaavat alaikäisiä tyttöjä milloin missäkin. Muutaman sadan lapsen vuosittaiset raiskaukset ovat hyväksyttävä hinta kotouttamisesta Suomeen vai mitä Sipilä, Orpo, Mykkänen, Soini...

    VastaaPoista
  6. Miksi kutsutaan vihan ilmiantajaa? Poliisin vasikaksi? Ilmeisesti vasikka-nimike ei sovi kuvaamaan vihan ilmiantajaa, koska vihan ilmiantaja ei itse voi vihata, kun taasen poliisin vasikka on itsekin rikollinen. Poliisi ei siis voi pitää rekisteriä vihan ilmiantajista, koska heissä ei ole mitään sellaista, joka voisi joskus läikkyä yli. Eläköön uusi uljas ja täysin vihaton ihmisrotu. Voih ja voih: Oisimpa minäkin geneettisesti vihaton, mutta kun viha on minulla vielä geneettinen ominaispiirre.

    VastaaPoista
  7. Mitäpä jos me kansalaiset teemme sellaisen vastaiskun, että tukimme "vihapuheillamme" kaikki mahdolliset tiedotusvälineet. Näin saamme tosi liriin kaikki vihapuheista itsensä työllistävät poliisit ynnä muut viranomaiset. Eihän ne enää ehdi kaikkea.. Toki vihapuheet pitää hienosäätää niin, ettei niistä heti käräjille joudu.
    Ja tämä kommenttini taitaa jo täyttää vihapuheen kriteerit, rikokseen yllyttämistä vähintäänkin..

    VastaaPoista
  8. Eiköhän viranomaisen pitäisi olla huolissaan siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun puhuminen loppuu?
    Puhe on hyvä varaventtiili ja niin kauan kuin se pysyy julkisena, on helpompi arvioida, missä mennään.
    Oikeusministeriön oikeustaju on aika erikoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten otetaan käyttöön ne 15 uutta panssariautoa ('a 400.000 €) ja muut poliisin uudet erikoisvarusteet. Tavallisten ihmisten perusrikosten tutkimiseen eivät riitä rahat, mutta noihin kyllä.

      Poista
  9. Joskus suomenruotsalaiset kehuvat suomenkielen sopivuutta jumalanpalvelukseen.

    VastaaPoista
  10. "on leivätön pöytä odottamassa"

    Kyllä ns. suomettuminen eli KGB:n ylivalta Suomessa piti huolen edellä mainitusta. Ennen kaikkea ihmisiltä piti ottaa terveys pois. KGB osaa tehdä sitä erittäin hyvin. On ollut ennenaikaisia kuoleman tapauksiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "KGB"

      Taistolaisministeriöllä on tietysti kaikki kolme silmää sokeita KGB:n nähden (kolmas silmä pitäisi olla takaraivossa).

      Välirauhasopimuksen jälkeen Suomessa oli ns. Punainen Sisäministeriö. Seurauksena oli mm. se että kaikista Suomen arkistoista katosivat kaikki Otto Wille Kuusista koskevat asiakirjat.

      Poista
  11. Ulkomaalaistaustaisille rasisteille oiva tilaisuus harjoittaa kotimaalaisuusvastaisuus. UM:n kampanjaa voi siis epäillä rasismin edistämisestä. Mistähän löytyisi oikeusistuin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "harjoittaa kotimaalaisuusvastaisuus"

      - Onko stalinisminvastaisuus rasismia?

      - Onko GULAG-vastaisuus rasismia?

      - Onko yksityisomistuksen (Marx) täydellisen lopettamisperiaatteen vastaisuus rasismia?

      - Onko kansallisuuserojen (Marx) täydellisen hävittämisperiaatteen vastaisuus rasismia?

      - Onko Kremlin perseennuoleminen oikeaoppisuutta?

      Poista

Kirjoita nimellä.