perjantai 8. helmikuuta 2019

Herkun puolta


Haukattavaa

On maailman traagisen perusrakenteen mukaista, ettei vodkaa passaa ottaa paljon kerralla, eikä mielellään edes usein.
Sama tavallaan koskee myös kaikkia muita herkkuja. Sitä paitsi kovin paljon kerralla ei kukaan edes pysty, vaikka olisi rahaa, luppoaikaa ja terveyttä, mitä kuluttaa.
Ei siinä auta edes lottovoitto.
Mutta kun senkin vähän ottaa, minkä voi, niin voihan siinä edes kunnioittaa maailman hyvyyksiä ja mahdollisuuksia ja pyrkiä parhaalle tasolle.
Suomessa on liian usein tarjottu vodkaa raakana, ilman haukattavaa eli zakuskaa. Tai sitten kehnin zakuskan kanssa. Mutta millaisia olisivat parhaat kansalliset zakuskat?

Tässä pari ehdotusta:
-Suolamuikut. Suolattu sipulin ja pippurin kera, nautitaan smetanan kera.
-Suolasärki tai kylmäsavustettu hauki. Tuoreen ruisleivän päällä.
-Muikunmäti keitettyjen kananmunanpuolikkaiden päällä. Vähän smetanaa.
-Metsäsienisalaatti.
-Valkosipulisuolakurkut tuoreiden ruiskuoristen karjalanpiirakoiden päällä. Kotivoita.
-Savustetut silakat, smetanassa haudutettuna
-Maustekala eli kilohaili
-kylmä karjalanpaisti ruisleivän ja kotivoin kera, päälle vähän merisuolaa
-savustettua särkeä tai muikkua öljyssä sipulin kera
-saunapalvikinkun läskiä tuoreen ruisleivän päällä
-Marskin vorschmack suolakurkun ja smetanan kera

Ja onhan niitä. Entä muuta? Kasvisvaihtoehtoja? Retiisit ja suola? Paahtopaisti?

16 kommenttia:

  1. Lisäisin tuohon juustot. Valikoimaa tietysti riittää. Omat suosikkini ovat vodkan kyytipojaksi rapeaksi kuivatut ruisleivän siivut, ilmakuivatut hirven lihasuikaleet, Valion juustot (ohuet siivut muutaman tunnin huoneenlämmössä kuivuneita), kapakala semmoisenaan (kuivana). Smetanaa dippinä. Juhlatilaisuuksiin ja aina kun käsiini saan, siian ja muikun mätiä. Pienen kuivan ruisleivän päällä. En tiedä miksi tämä ´kuiva´ pitää olla. Se vain maistuu vodkan kanssa jotenkin hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Tuosta unohtui tönkkösuolatut neulamuikut sipulin kanssa. Perjantaina pokeri-ilta kavereiden kanssa, naula tönkkösuolattuja muikkuja muun zakuskan kera ja vodkaa. Viikonlopun saa kyllä kuulla eukon nalkutusta turvonneesta naamasta ja hajusta...

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Heh! No, olihan tuossa listassa suolamuikut sipulin ja pippurin kera. Ajattelin tosin niitä savolaisia suolattuja neulamuikkuja. Niiden kera tuhti annos sipulirenkaita muutamaksi tunniksi jääkaappiin. Niitä kun laittaa ruisleivälle, jossa on reilu siivu maalaisvoita päällä. Vodka tai kunnon kirnupiimä onkin siihen parasta palan paineketta.

      Tiedän kyllä, että blogi-isäntä todellisena kulinaristina ymmärtää moisen herkun päälle!

      Poista
    2. Ks.tästä asiasta böogini muikun suolauksen peruskysymyksiä.

      Poista
  4. Olipas herkullisia alkupaloja vodkan kanssa siinä tarjolla! Varmasti kasvisvaihtoehtojakin löytyy vaikka kuinka, ihan vaikka perinteiset venäläiset suolakurkut ja hunajaa..

    VastaaPoista
  5. Rosolli tai itse tehty perunasalaatti on myös oikein hyvää. Niiden kera voi nauttia vaikka kinkkua, lihapullia (mieluiten niitä omatekoisia!) tai bratwurstia, niin nixmannien tuotosta kuin alunperin onkin. Matjessilli munavoileivän kera on myös mainiota, ja siihenhän voi siemaista myös kupin kahvia palanpainikkeeksi, jos on pienen friskauksen tarpeessa (ei nyt härregyyd sentäs mitään ns energiajuomia siihen tarkoitukseen!) Ja esim. virolaisen Saaremainen valkosipuligouda on oikein maukasta niin arkeen kuin juhlaan. Ja ihan kotoisen Valion "hyvä suomalainen arkigouda" on yllättävän hyvää sekin, niin ns halpista kuin onkin. Oltermannia ja venäläistä meetvurstia (eritoten pippuriversio, ah!) unohtamatta.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  6. Tarkoittaako zakuska samaa kuin solenja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eivät ole synonyymejä, vaikka jälkimmäinen on yleinen zakuska. Z. tulee sanasta kusat, kusyvat eli purra.Za-liite tarkoittaa, että on jotakin mitä purra.

      Poista
  7. Herkun puolta

    KUKA HERKUTTELEE?

    Suomen Eduskuntavaalien alla/tulossa/näkyvissä ollessa tarjotaan nyt (ei aikaisemmin) miljoonien joukon rahvaalle/rutiköyhille proletaareille/koko ikänsä kärsiville/kaikille onnettomille/leipäjonon köyhille/jne. iloista sanomaa:

    ikäloppuvanhuuden tullessa kysymykseen kuolema on kuitenkin estettävissä, jos edellä mainitut henkilöt/väestöryhmät lähtevät äänestämään ja äänestävät niitä, jotka lupaavat kuolemattomuutta tai ainaskin kuoleman siirtämistä tuonnemmaksi sopimuksen mukaan.

    KUKA HERKUTTELEE kuoleman asialla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "KUKA HERKUTTELEE kuoleman asialla?"

      No, tietysti suomalaisen hyvinvoinnin viholliset/kateelliset. Tämä ei tietenkään merkitse sitä etteikö kuolemaa voisi siirtää tuonnemmaksi sopimuksen mukaan.

      Poista
    2. "KUKA HERKUTTELEE kuoleman asialla?"

      KUKA HERKUTTELEE Suomessa kuoleman asialla eduskuntavaalien alla? Tällaista ei ollut koskaan aikaisemmin, vaikka vanhuksia kuoli harva se viikko.

      Koska kysymyksessä on Suomen eduskuntavaalien edeltävästä ajasta/kampanjasta/propagandasta/sekaantmisesta edustkuntavaaleihin, niin asialla voivat olla innoittajina anoastaan Putinin RYSSÄT.

      Poista
    3. Unknown miettii vielä uudemman kerran sitä vodka/ryyppyseuran jäsenyyttä, kiitos

      Poista
    4. "Unknown miettii vielä uudemman kerran sitä vodka/ryyppyseuran jäsenyyttä, kiitos"

      Jos kuoleman tapauksia vanhainkodeissa on epäillyttävän paljon, ne on tutkittava erittäin tarkasti.

      Poista
  8. Kaikkeen muuhun yhdyn paitsi kylmään karjalanpaistiin: vaikka pidän kylistä lihaleivistä, harva ruoka on niin vastenmielinen kun kylmä karjalanpaisti, jossa lihat lilluvat puoliksi jäätyneessä rasvassa. Mutta panepa se liedelle...Hyvän pataruuan tavoin kestää monta lämmityskertaa.

    Pitääkö muuten blogistin mielestä hyvässä karjalanpaistissa olla sisäelimiä, maksaa tai munuaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen paistin pitää olla tarpeeksi monta tuntia kypsynyttä. Ei siinä sisäelimiä tarvita, vaikka onhan tämä koulukuntakysymys.

      Poista

Kirjoita nimellä.