Autuaat
helvetin rakentajat
Timo
Hännikäinen, Pyhä yksinkertaisuus. Kiuas 2019, 181 s.
Timo Hännikäinen
pikku kustantamoineen pitää ansiokkaasti pystyssä toisinajattelun lippua, joka
nykyisessä aggressiivisen yhdensuuntaistamisen (Gleichschaltung) ilmapiirissä
ei aina ole niinkään kevyttä työtä.
Tämän kirjan
teema on tuttu vanhastaan ja aina uusi. Kun Jan Hus odotteli roviolla polttamistaan,
hän näki jonkun hurskaan muorin kantavan oman kortensa siihen kekoon, jolla
kerettiläinen piti hävitettämän.
Mummoa ei
varmastikaan motivoinut ilkeys tai yleinen ihmisviha. Kyseessä toki oli taistelu
itseään paholaista vastaan ja siinähän oli jokaisen velvollisuutena tehdä kaikki,
mitä voi. Lisänä se oli myös tuo köyhän anti. Kukin kykyjensä mukaan.
Kuten
kirjoittaja toteaa, pyhä yksinkertaisuus ei tarkoita kyvyttömyyttä loogiseen
ajatteluun, vaan kaiken ajattelun valjastamista yhden päämäärän eteen. Ei ole
sattuma, että yliopistoväki on erilaisissa sopuli-ilmiöissä niin näkyvästi mukana.
Sen argumentointikyky on sitä luokkaa, että kaikkein mielipuolisimpiakin näkemyksiä
pystytään puolustamaan, jos niihin vain halutaan uskoa.
Bertrand Russell
huomautti aikoinaan siitä, että kovin suuri hyveellisyys on pelottava asia.
Ihminen, joka on valmis uhrautumaan aatteensa puolesta, on tavallisen arkipäivän
demokratian kannalta ainakin potentiaalisesti vaarallinen ilmiö.
Itse asiassa
britit ovatkin yleensä suhtautuneet skeptisesti suuriin yhteiskunnallisiin
aatteisiin. Niihin liittyvää ylenmääräistä tunnetta on pidetty moraalisesti
arveluttavana.
Mutta nythän meitä
johtamaan on valjastettu lapsi, joka haluaa, että olisimme alituisessa
paniikissa. Tämä ei ole mikään yksittäinen ilmiö, sillä nyt on sentimentaalisuus
haluttu monella taholla korottaa suurimmaksi arvoksi sinänsä. Viittaisin tässä erityisesti
poliittisten puolueiden ja kirkon suuntaan. Niin sanotut kulttuurityöntekijät
ovat tietenkin joukolla mukana kilpailemassa suurimmasta paatoksen määrästä.
Tuttuahan tämä
on, kovin tuttua. Tuntuu vain siltä, että vastavoimia on tällä hetkellä
poikkeuksellisen vähän.
Tie helvettiin
on tunnetusti kivetty hyvillä aikomuksilla. Näin oli asian laita jopa natseilla,
jotka nykyään yleensä otetaan esimerkiksi täydellisestä pahuudesta ja unohdetaan
ne, usein aivan moitteettomat motiivit, mukaan lukien suuri uhrautuvuus, jotka
olivat yksittäisten henkilöiden kannustimina heidän palvellessaan pirullista
aatettaan.
Hännikäinen ei
kuitenkaan käsittele sen enempää natseja, vaan sen sijaan muun muassa niitä
ilmiantajia, jotka auliisti osallistuivat terrorin järjestämiseen
Neuvostoliitossa. Nuori pioneeri Pavlik Morozov oli tunnetusti aikansa sankari,
jolle pystytettiin patsaita.
Itse asiassa häntä
jopa tarjottiin moraaliseksi esikuvaksi intellektuelleille ja tämä tapahtui
erittäin arvovaltaisessa suuressa kirjailijakokouksessa. Sen yleisönä ja
kohteena oli älymystö, koko Neuvostoliiton ylpeys. Tuo maahan julisti kantavansa
nyt ensi rivissä koko inhimillisen kulttuurin lippua…
Hännikäinen
käsittelee myös noitavainoja ja erityisesti kuuluisaa Noitavasaraa,
josta muistan itsekin joskus muinoin Parnassossa kirjoittaneeni.
Kirjoittajan
suureksi ansioksi luen sen, ettei hän tyydy helppohintaisiin kärjistyksiin,
vaan analysoi rauhallisesti asioiden eri puolia. Noitavainoissakaan tuskin oli
kyseessä pelkkä uskonkiihko.
Itse asiassa ne
saatettiin kokea sangen rationaalisena toimintana ihmiskunnan hyväksi. Toki sen
harjoittajien sine qua non oli usko sekä Jumalaan, että paholaiseen. Käytännössä
vapautettiin samalla usein henkilökohtainen pahansuopuus ja se tehtiin suurella
hurskaudella.
Jakobiinidiktatuuri
oli hyveen diktatuuria ja muuan merkittävistä uuden ajan
rationaalisuuden ilmauksista. Itse jumalallinen järki kutsui tuolloin
ihmiskuntaa vapauttamaan itsensä kansan vihollisista, eikä siinä toimessa
sopinut tuntea asiatonta sääliä.
Sallimatonta
olisi myös ollut tieltä raivattavien kiduttaminen ja niinpä kehitettiinkin
aivan kivuton, moderni tapa päästä heistä eroon. Kyseessä oli giljotiini, jota
on käytetty aivan meidän päiviimme saakka ja ilmeisesti eniten Saksassa.
Giljotiinin
ohella käytettiin myös pystysuoraa karkotusta tai ryypyn antamista,
mikä tarkoitti uhrien hukuttamista, mutta luultavasti giljotiini joka
tapauksessa madalsi kuolemantuomion kynnystä. On mahdollista, että se samalla
lisäsi terroria. Ainakin se tarjosi innostuneelle yleisölle kaivatun mahdollisuuden
itse tarkkailla kansan vihollisten ansaitun kohtalon täyttymistä.
Kirjoittaja
käsittelee myös USA:n kommunistivainojen ajan ilmiantokulttuuria ja Ilmari
Kiannon, tolstoilaisen anarkistin outoa innostusta kansalaissodan puhdistuksiin.
Kiinnostavan
käsittelyn saa myös Dresdenin tuhoaminen terroripommituksilla, jolla niin ikään
voidaan katsoa olleen ”humaaneja” tarkoitusperiä. Mikäli sotaa voitaisiin
lyhentää lamauttamalla vihollisen puolustustahto, merkitsisi se ihmishenkien
säästämistä.
Näinhän ei käynyt
enempää Saksassa kuin Suomessa, mutta Japaniin pudotetuilla atomipommeille
kyllä näyttää olleen sellainen merkitys. Sitä kirjoittaja ei käsittele.
Nykyajan ilmiöinä
kirjoittaja esittelee niin sanotun antifa-liikkeen ja metoo-manian.
Molemmissa toistuvat vanhat, stereotyyppiset anti-intellektuaaliset
toimintakaavat suorastaan kiusallisen banaaleina: yhden asian eteen valjastettu
psyyke on omassa elementissään, kun se pääsee vapaasti vahingoittamaan niitä,
joista ei pidä ja tuntee vielä mielen ylennystä asian johdosta.
Maksim Gorki, kirjoitti
vuonna 1918 eli siis jo ennen stalinismin syntyä siitä, että Lenin sai
venäläiset puolelleen antaessaan heille luvan käyttäytyä halpamaisesti.
Hän tarkoitti
tällä roskajoukkojen ryöstelyä ja mellastusta, johon bolševikit tuolloin kansaa kannustivat.
Myöhemminhän Gorkista sitten tuli stalinismi innokas tukija ja Pavlik Morozovin
urotyön ylistäjä, mutta se on jo toinen juttu.
Yksi asia joka
tapauksessa näyttää pysyvän: ihmisten suuri valmius pahaan, silloin kun se
julistetaan hyväksi.
Sellaiselle
tarvitaan aina vastapainoa ja tähän rooliin sopii osaltaan myös tämä kirja.
Tuollaiset isot "kansanliikkeet" aniharvoin jos koskaan syntyvät spontaanisti, vaikka kansa niin luulee (kun muuta ei heille kerrota). Jos oikeat keksijät saisi urkittua esiin, moni hämmentyisi pahan kerran.
VastaaPoistaJa atomipommi tosiaan lyhensi sotaa, jota oli tarkoituksella pitkitetty, koska Amerikalle kelpasi vain ehdoton antautuminen, ei minkäänlainen neuvottelu asiasta.
Tässä on syytä muistaa, että Neuvostoliitto istui Japanin antautumistarjouksen päällä päästäkseen mukaan sotaan. 70-luvulla kokonainen brittiläisen 'Maailma sodassa' -sarjan jakso jäi esittämättä Ylen kanavalla tämän takia. (80-luvulla toopelivisio esitti sen, joten siitä tiedän mitä siinä kerrottiin)
PoistaEhdottoman antautumisen linjahan otettiin jo 1941 Rooseveltin ja Churchilin neuvottelussa Atlantilla ristelijä Augustalla. USA:lle se poiki tien supervallaksi ja kaksi hyödyllistä renkiä (Japani ja Länsi-Saksa), Englannille tien pikku-Britanniaksi.
PoistaOlen aina sanonut, että maailman vaarallisin olio kiltti, hyvä ja kunnon ihminen.
VastaaPoistaNiinhän se on. Sellainen ei halua rettelöidä vaan säilyttää asemansa. Siksi hän taipuu vaikka minkälaisen diktatuurin osaksi.
PoistaNämä kiltit, hyvät ja empaattiset ihmiset ovat aika usein naisia. Naiset ovat myös aika usein konformisteja. Olen pannut merkille, että naiset usein toimivat primus motoreina monessa sellaisessa mikä sotii maalaisjärkeä vastaan. Onko tämä (post)postmoderni nykyaika kuva naisesta?
PoistaNoitavainot olivat uudenajan tai ns valistuksen ajan ilmiö. Ei suinkaan keskiajan kuten kuvitellaan usein miten. Siinä voisi nähdä yhtymäkohdan nykyiseen totalitaristiseen tendenssiin.
VastaaPoistaSanoisin, että noitavainoissa, joiden huippuaika todellakin oli 1500-1600-luvut, oli useimmiten kyse pikkujääkauden ja sotien pillastuttaman paikallisyhteisön reagoinnissa, jota keskushallitus tai muutoksenhakutuomioistuimet eivät saaneet kuriin, kuin mistään totalitarismista. Sen sijaan Espanjassa, missä inkvisito muodostui eräänlaiseksi proto-ajatuspoliisiksi, oli noitaprosesseja huomattava vähän ja niitä koskevissa epäilyissä inkvisio pani usein jäitä hattuun.
PoistaJep, noitavainojen huippu ajoittui tosiaan uuden ajan alkuun, joten varsinaisesti "keskiaikainen" ilmiö se ei ollut. Olisi mielenkiintoista myös tarkastella, missä määrin ilmiöllä on ollut yhteyksiä ergotismiin. Ainakin ns Salemin noitajutuissa 1600-luvun alussa tällainen yhteys on kaiketi havaittukin. Ja jostain myös muistelen lukeneeni, että Ranskan vallankumouksenkin aikoihin ajoittui pahemmanpuoleinen torajyväepidemia. Mene ja tiedä, liekö sitten vaikuttanut tapahtumien kulkuun, ja missä määrin. Mahdotonta sekään ei kuitenkaan liene.
Poista-J.Edgar-
"Myöhemminhän Gorkista sitten tuli stalinismi innokas tukija ...Yksi asia joka tapauksessa näyttää pysyvän: ihmisten suuri valmius pahaan, silloin kun se julistetaan hyväksi."
VastaaPoistaMielenkiintoinen lisäaltistaja tuohon on kulta tai lyijy: erilaiset aineelliset palkkiot taikka epämiellyttävien seuraamusten pelko. Suotta ei Bulgakov sanonut, että synneistä suurin on pelkuruus.
"Mutta nythän meitä johtamaan on valjastettu lapsi, joka haluaa, että olisimme alituisessa paniikissa."
VastaaPoistaMitä meidän tulisi ajatella tuosta "Lapsen ristiretkestä". Kysymys on vaikea: jos Thunbergin premissit ovat oikeita, blogisti ja minä ehdimme - juuri ja juuri - alta pois, mutta Gretan ikäluokka saa kaiken niskaansa ja voi olla, että jos jotain ei tehdä pian on liian myöhäistä.
Vertaisin tilannetta vähän siihen kuin jos joku
ryhtyisi saarnaamaan, että meidän tulee ryhtyä käyttämään vähintään kymmenen prosenttia BKT:stä kansanvälisen avaruuspuolustusjärjestelmän luomiseksi avaruusolentoja vastaan. Suhtautumiseni tuohon ehdotukseen ehkä riippuisi siitä, miten vakuuttavasti pystyttäisiin osoittamaan, että tuollaisia olentoja on ja että ne ovat vihamielisiä.
Kyllä, mutta miksei koskaan puhuta siitä, että islam on maailman suurin yhteen Jumalaan uskova raittiusliike.
VastaaPoistaEikö siitä puhuta suorastaan nääntymykseen saakka. Aina ei oppi kuitenkaan ole mennyt perille (ks Abu Nuwas "Runoja kaduilta ja kapakoista").
PoistaEi kai pahaan ikinä ryhdytä tietoisena pahasta? Pahoilla on aina hyvät mielessä.
VastaaPoistaKyllä meitä on muitakin, jotka yritämme puhua ihmisille järkeä, mutta kun media on punavihreiden käsissä, niin se ääni ei meinaa kuulua.
VastaaPoistahttps://www.ossitiihonen.com/2019/04/09/kylmia-tosiasioita-hiilidioksidista-co2/