Pimeyden ydin

Pimeyden ydin ja sen hyödyntäjät

Vanhan buddhalaisen viisauden mukaan ihminen valittaa maailman pimeyttä ja istuu oman itsensä varjossa. Ukko Freud keksi ryhtyä kartoittamaan ihmisen pimeää puolta ja tuli siihen tulokseen, että siellä sitä vasta tavaraa onkin. Tosin ei oikein tiedetä mitä, koska se on pimeä ja sieltä vain silloin tällöin luikahtaa asioita, joiden perusteella voi tehdä päätelmiä.

Freudin teoriat ovat suurimmaksi osaksi spekulaatiota, mutta kyllä paljaalla silmälläkin voi havaita, että perusideoissa täytyy olla jutun juurta. Vitsit ja unet ovat tilanteita, joissa tiedostamattoman sisältä karkaa jokin hetkeksi kontrollista. Niinpä ne ovat vaarallisia. Ihminen, joka on päättänyt olla rationaalinen, huomaa, ettei sitä ole. Parempi siis on, ettet unta nää, oi ihminen, tai ainakaan siitä toisille kerro.

Suotta ei jokainen diktatuurikomento ole huolestunut vitseistä. Niiden kieltäminen on jo periaatteessa vitsikästä, mutta ei estä kaikkia maailman poliittisesti korrekteja ihmisiä sitä yrittämästä. Tyrannien hallitessa vitseistä rangaistaan ja jopa ankarasti. Nehän ovat enemmän kuin vitsejä, ne ovat kiellettyä totuutta, joka voi läpäistä jopa vannoutuneen änkyrän suojaukset. Nauraminen on siis äärimmäisen vakava asia, tai siis sen kieltäminen.

Suuri mielenosoitusmarssi erään facebook-päivityksen johdosta kuuluu viime vuosien suurimpiin vitseihin, mutta ei ole odotettavissa, että itse aprillatut osaisivat asialle nauraa. Kuten hihamerkkijutussa pari vuotta sitten, hölmöys on niin suurta, ettei sitä ole varaa tunnustaa. Kun siihen liittyy vielä totaalinen epärehellisyys, olisi totuuden näkeminen liian tuskallista niistä, jotka ovat emotionaalisesti panostaneet kaikkensa tähän riemumarssiin.

Kaikki marssijat eivät varmastikaan olleet epärehellisiä. Kyllä pelkkä tyhmyyskin näyttää riittäneen asialle lämpenemiseen. Mutta se varsinainen polttoaine on löydettävissä vain sieltä omasta alitajunnasta, jossa ”taistelu multikulturalismia  vastaan” muuttuukin väkivallaksi erilaisuutta vastaan.

Mitäpä sillä siis väliä, ettei kukaan puolella sanallakaan puhunut väkivallasta saati siihen kehottanut. Sen ymmärtäminen, ettei ”multikulturalismi” tarkoita suhtautumista toisenlaisiin kulttuureihin, vaan politiikkaa ja ideologiaa, jota vastaan on koko Euroopassa herätty taistelemaan, ei oikeastikaan kyllä näytä olevan helppoa ymmärtää ainakaan tavallista kiihkeämmälle kadunmiehelle. Edes tämän ”ism” päätteen yleinen merkitys ei taida monille olla mahdollista käsittää.

Tuskin kyse kuitenkaan on vain tyhmyydestä. Se on varmastikin välttämätön edellytys sille, että joutuu hurjan aggression tilaan lukiessaan aivan normaalin poliittisen ohjelmanjulistuksen. Riittävä syy se kuitenkaan ei ole. Se uskomaton atavistisen vihan lataus, joka ilmeni gutmenschien joukkokokouksessa, juontaa varmastikin juurensa heidän omasta alitajunnastaan. On pakko olettaa, että siellä on jotakin ihmisvihamielistä saastaa, jota ei kyetä tiedostamaan ja jonka purkautumiselle vasta kyynisten pillipiiipareiden johtama massahysteria antaa luvan.

Koska ruma aggressio sellaisenaan ei ole sosiaalisesti hyväksyttävissä, sen pidätteleminen turhauttaa ja syntipukkien, omaa itseä huonomman väen etsimisestä tulee palkitsevaa toimintaa.

Maksim Gorki sanoi joskus, että Lenin sai venäläiset mukaansa antamalla heille luvan käyttäytyä häpeällisesti. Resepti ei ole lainkaan vanhentunut. Samaa metodia käyttää jokainen hengeltään totalitaarinen ideologia. Tarkkailkaapa vain feministiradikaaleja, jihadisteja ja ekoterroristeja. Kun lurjukset julistetaan esimerkillisiksi ihmisiksi ja heidän seuraajiltaan otetaan pois vastuu omasta aggressiosta, on menestys taattu. Toisinajattelijoille ei tällaisten ihmisten maailmassa ole minkäänlaista tilaa, koska mitään ajattelua ei edes tarvita. On vain seurattava johtajaa.

Se suuri viidentoistatuhannen kokoontumisajo osoitti taas, että parodia on tullut mahdottomaksi eikä mikään rationaalinen argumentti pure, kun on luvassa emotionaalista mannaa. Tämä ei lupaa maan poliittisen kehityksen kannalta mitään myönteistä. Kun normaalin, legitiimin mielipiteen esittäminen leimataan vihattavaksi rikokseksi, on se merkki siitä, ettei poliittinen järjestelmä enää kykene käsittelemään eikä edes tunnustamaan erästä aikakautemme keskeistä poliittista ongelmaa.

Näin synnytetty ja kärjistetty vastakkainasettelu saattaa käydä jopa vaaralliseksi. Tie helvettiin on ennenkin osattu kivetä hyvillä aikomuksilla. Pelkäänpä, että tässä tapauksessa hyvät aikomukset rajoittuvat vain mukaan höynähtäneiden hölmöjen ja tuulella käyvien maailmanhalaajien piiriin. Masinoijia sen sijaan pidän vastuuttomina ja kyynisinä. Maamme ansaitsee parempaa.

Kun demokratia ei kelpaa

Demokratiaa yritetään taas häpäistä

Demokratiassa kansa valtuuttaa päättäjät taistelemaan haluamansa poliittisen agendan puolesta. Siinäpä sitten kansan valitsemat edustajat joutuvat selvittämään, mitä syntyy kansalaisten ristiriitaisten pyrkimysten yhteen sovittamisesta, kun asioita yhdessä ratkotaan.

Demokratiaa on pidetty siitä hyvänä järjestelmänä, ettei siinä ole yhtä valmiiksi päätettyä mielipidettä asioista, vaan suvereeni kansa saa tilaisuuden aidosti pyrkiä haluamiinsa päämääriin. Demokratia hyvin toimivana järjestelmänä on kuitenkin vaikea juttu ja rappeutuu helposti demagogiaksi, etenkin mikäli kansa on poliittisesti hyvin kiihottunutta ja/tai valistumatonta.

Sitä paitsi demokratian nimissä on tyhmää kansaa aina ollut helppo vedättää. Erityisesti asia koskee koulutettua väestönosaa. Muistanemme ns. kansandemokratian, jossa vain ns. edistykselliset mielipiteet oli sallittu. Sehän poikkesi tavallisesta demokratiasta kuten pakkopaita poikkeaa tavallisesta paidasta. Mutta kannattajia riitti.

Kansansuvereniteetin vallitessa kaikki valta on periaatteessa delegoitu kansan edustajille, jotka vapaasti tekevät päätöksensä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Niin sanottu puoluekuri on ruma tahra tässä periaatteessa, mutta ihmisten raadollisuuden takia se lienee pienempi paha kuin aito vapaa demokratia, jossa tulos syntyisi yhä uudelleen äänestysten eikä erilaisten etukäteen tehtyjen lehmänkauppojen tuloksena. Se voisi olla kovin ennustamaton järjestelmä.

Mutta jotakin pyhää demokratian ytimessä sentään on ja se on edustajan oikeus poliittiseen mielipiteeseensä. Juuri sen perusteellahan kansa on hänelle äänensä antanut. Käytännössä suurin vaara kansanvallalle saattaa olla se, että kansan valtuuttama edustaja ei uskallakaan taistella niiden asioiden puolesta, joita on äänestäjilleen luvannut. Syynä voi olla vaikkapa ympäristön paine tai jotkut edut, jotka jäävät saamatta, mikäli hän pysyy linjallaan.

Tällainen tilanne ei voi olla terve. Mikäli kansan valtuuttaman edustajan poliittisen mielipiteen esittäminen yritetään suorastaan kieltää tai siitä rangaista, ollaan jo todella liukkaalla tiellä. Se tie johtaa totalitarismiin, jossa demokratiasta säilytetään vain ulkokuori ja jossa vapaudella käsitetään vapautta olla samaa mieltä.

Vaikka kansanedustaja ilmaisisi vastustavansa periaatteellisesti demokratiaa, ei sekään olisi pätevä syy olla sallimatta hänen mielipidettään. Aikoinaan meilläkin oli kommunisteja, jotka avoimesti pyrkivät yhteiskuntajärjestelmän kumoamiseen. 1930-luvulla heidän toimintansa kiellettiin, mutta se johti vain siihen, että tietty osa kansasta syrjäytyi koko järjestelmästä, joka edusti sitä vain puolinaisesti. Vasta integroiminen järjestelmään teki koko poliittisesta kentästä toimivan 1960-luvulta lähtien. Se oli tie kansakunnan tervehtymiseen ja eheytymiseen. Solidaarisuus ei syntynyt aitoja rakentamalla, vaan yhteistyöhön vetämällä.

Kansakuntaa ehkä eniten jakava ja koko sen tulevaisuuden kannalta keskeisin seikka lienee tällä hetkellä maahanmuuttopolitiikka. Olisi luonnotonta, ellei tässä asiassa olisi vastakkain toisistaan jyrkästi poikkeavia mielipiteitä. Demokratian periaatteiden kannalta olisi rikos, ellei niitä sallittaisi ja tässä yhteydessä asia koskee erityisesti vähemmistön mielipiteitä. Enemmistöllä on aina valtaa tukahduttaa poikkeavat äänet. Ellei se ole henkisesti kypsää demokratiaan, se pyrkii käyttämään tätä valtaansa sekä rehellisin että epärehellisin keinoin.

Vastenmielisintä on, mikäli demokratiaa halvennetaan hyökkäämällä jonkin kansanosan poliittista kantaa vastaan epärehellisin keinoin. Useimmat muistanevat ns. hihamerkkijupakan, josta paisutettiin valtava, kansainväliset mitat saavuttanut skandaali täysin valheellisin perustein.

Olli Immosen some-päivityksen kohdalla yritetään näköjään taas samaa. Jos kansan tehtäväänsä valtuuttama edustaja hieman pateettiseen sävyyn toistaa poliittisen unelmansa voitosta taistelussa multikulturalismia vastaan, on hänellä kaiken järjen mukaan siihen demokratiassa kiistämätön oikeus. Joka muuta väittää, hyökkää demokratian ydinperiaatteita vastaan.

Koska harva ilkeäisi sanoa, ettei kunnioita koko demokratiaa, mikäli se takaa samat oikeudet myös poliittisille vastustajille, naamioidaan asia ”vastustamisen oikeuteen”. Niinpä yritetään selittää, että normaalin poliittisen mielipiteen esittämistä sopii ihan hyvin demonisoida joidenkin henkilöiden kohdalla ja sepittää toinen toistaan hullumpia kyhäyksiä ”valtiopetoksen valmistelusta”, ”marskin testamentin häpäisystä”, ”Breivikin retoriikasta” ja muusta kauheasta. Itse päivityksen kanssa tällä fabuloinnilla ei ole mitään tekemistä, kuten on helppo todeta.

Tällä kertaa olisi vaikea kuvitella operaation onnistuvan. Koko teksti on niin lyhyt, että kuka tahansa voi heti tarkistaa, mitä siinä on oikeasti sanottu. Se on jopa kirjoitettu englanniksi, joten fantastiset väärinkääntämiset eivät ole periaatteessa mahdollisia. Käytännössä kaikki kyllä näyttää olevan tällä alalla mahdollista.

Joka tapauksessa nyt on syntynyt tilanne, jossa journalistit jälleen varisparven lailla, mitään järjellisiä argumentteja esittämättä hyökkäävät raakkuen yhden henkilön kimppuun ja vetävät(?) mukanaan johtavia poliitikkoja, jotka eivät uskalla tai halua puolustaa demokratian perusarvoja, vaan menevät mukaan vedätykseen, kuka mielellään, kuka arkuuttaan. Harva tehnee tämän silkkaa tyhmyyttään, sillä jokainen voi nopeasti tarkistaa, mistä oikeasti on kysymys.

Itse asiahan on mitä banaalein. Multikulturalismi on asia, jonka vahingollisuuden ovat painokkaasti todenneet niin Englannin pääministeri kuin Saksan liittokansleri. Sitä vastaan taisteleminen on ajankohtainen ja tärkeä poliittinen tehtävä koko Euroopassa. Asian leimaaminen ajatusrikokseksi ja sanktioiden vaatiminen sen esittämisen johdosta on yksinkertaisesti taistelua demokratian perusperiaatteita vastaan.

Somessa on helppo havaita, että tällaiseen kampanjaan on erittäin helppoa vetää mukaan tyhmintä ainesta, joka ei yleensäkään tarvitse ajattelua mielipiteidensä muodostamiseen, vaan raakkuu lauman mukana. Niinpä vastuu onkin niillä, jotka oikeasti pystyvät ymmärtämään, mistä tässä on kysymys. Uskaltavatko he puolustaa demokratiaa silloinkin kuin siitä ei saa omalle puolueelle irtopisteitä? Tässä otetaan nyt miehestä mittaa.

Pinyin meillekin!

Pinyin meillekin!

Yhä uudelleen tulee tarvetta palata vanhaan teemaani. Euroopassa ei ole puoltakaan miljardia asukasta, mutta kielellisesti tämä maailman kolkka on niin pirstoutunut, että loputtomat sekaannukset ovat väistämättömiä.

Kiinassa on yli kaksi kertaa enemmän ihmisiä ja aika monta kieltäkin, mutta suurin osa pystyy ymmärtämään ja tulemaan toimeen yhdellä ja samalla kirjoitusjärjestelmällä ja yhdellä kielellä. Se on putonghua eli normaalikiina, jota muuten voidaan kirjoittaa myös latinalaisilla kirjaimilla. Nykyinen romanisaatiostandardi on nimeltään pinyin, joka siis on kaikille sama ja simppeli aakkosto, jossa ei ole erikoismerkkejä, toisin kuin melkein kaikissa Euroopan kielissä (ranska, espanja, viro, puola, saksa, ruotsi, tanska…). Se on siis paljon mukavampi kuin eurooppalainen käytäntö, jossa sama kirjoitusasu äännetään joka kielessä eri tavoin. Nykykäytäntö on todella hankala. Ajatellaanpa nyt vaikka c-kirjainta eri yhteyksissään (ce, ci, ch). Usein käy niin, että se, joka tuntee vain ranskan, englannin, italian, espanjan, saksan ja ruotsin käytännöt, mutta ei niitä kaikkia, erehtyy aina, kun mennään toisen kielen alueelle.

Jonkinlainen yhtenäistävä vaikutus toki on englannilla, joka kaikki nykyään enemmän tai vähemmän mongertavat, mutta oikeinkirjoituksen kannalta se kieli on täydellinen katastrofi. Edes syntyperäiset anglosaksit eivät normaalisti kykene tavaamaan mitä tahansa oman kielensä sanaa ainakaan osaamatta latinaa ja kreikkaa ja se taas on lievästi sanoen harvinaista.

Ei ole realistista opettaa jokaiselle kaikkia kieliä tai edes niiden kirjoitustapoja. Niinpä euroaatteen elähdyttämien yhtenä suurena harrastuksena luulisi olevan yhtenäisen kirjoitusstandardin laatiminen eurooppalaisille kielille, siis eräänlainen euro-pinyin.

Itse pinyin ei oikeastaan ole kovin hääppönen systeemi kuvaamaan eri äänteitä. Suomalainen käytäntö on selvästi paljon tarkempi ja siis parempi ja ehkä jopa maailman paras, kuten Pisa-tulokset antavat aiheen olettaa. Kaiketi siis kannattaisi yleisen ihmiskunnan edun nimissä ja eurooppalaisuuden edun nimissä erityisesti luoda uusi universaali kirjoitustapa, joka perustuu suomenkielen oikeinkirjoitukseen. Englannin käytännöt eivät missään tapauksessa sovellu tässä malliksi, mitä tuskin tarvitsee enempää perustella.

Tässäpä kuitenkin vielä muuan pikkuseikka, joka kuvaa sitä, miten nykyinen englannin ylivalta aiheuttaa mahdottomia tilanteita. Mietin tässä päivänä muutamana, mitä sanoisin VHF-puhelimeen, jos tulisi hätätilanne. Tunnetusti sanallinen hätäkutsu kuuluu mayday, mayday, mayday. Mutta kun on hätä, ei kyseessä ole mikään vapunpäivä. Tuo litania on itse asiassa vain englannistettu väännös ranskalaisesta hätäkutsusta m’aidez. Vastaavalla tavalla muutkin hätätilanteeseen liittyvät sanomat ovat englannistettua ranskaa. Esimerkiksi radiohiljaisuutta vaaditaan sanomalla seelonce mayday. Itse asiassa tarkoitetaan silence –m’aidez! Hiljaa, hätätilanne!

Ongelmaa pahentaa se, että ranskassa paino on aina sanan viimeisellä tavulla. Jos siis äännän hätäkutsun oikein: medé, medé, medé, on minulla aihetta pelätä, ettei sanomaani ymmärretä. Viisainta on siis ottaa lusikka ns. kauniiseen käteen ja puhua kansainvälistä siansaksaa.

Ongelma ei ole jonninjoutava. Jos nauttii kielellisestä huumorista, kannattaa hankkia joku englanninkielinen suomi-parlööri. Luulen, että vain harvat pystyvät suoralta kädeltä ymmärtämään sellaista normaalisuomea, joka on kirjoitettu englantilaisen ääntämyksen mukaisesti. Vielä harvempi osaisi sellaista kirjoittaa.

Englannin mukaiset nimet ovat maanvaivana koko maailmassa. Kun Euroopassa ei useimmiten osata aasialaisia kieliä ja kun brittien siirtomaahistoria on tehnyt heistä usein monilla seuduilla merkittävimmän ulkomaalaisryhmän, on myös englannin mukainen nimien oikeinkirjoitus levinnyt muihin kieliin, esimerkiksi Suomeen. Hulluimmissa tapauksissa koko nimi on otettu englannin kielestä, kuten Mount Everest, Mexico City ja niin edelleen.

Siltä varalta, että joku kuvittelisi tässä olevan kritiikkiä tai kaunaa koko anglosaksista maailmaa vastaan, huomautan, että kritiikkiä tässä todella on tarkoitettukin. Konservatismi on hieno asia, mutta kohtuutonta on, etteivät Ranskan vallankumouksen merkittävimmät saavutukset, metrijärjestelmä ja rationaalinen lainsäädäntö ole vieläkään edenneet edes kanaalin taakse. Brittien tolkuton rahajärjestelmä toki muutettiin kymmenjärjestelmän kannalle jo muutama vuosikymmen sitten, jota kai kannattaa pitää rohkaisevana merkkinä.