Uudenkaupungin rauha nyt!
Uudenkaupungin rauha 1721 on merkittävin Suomeen liittyvä maailman poliittisen historian tapahtuma. ETY-kokouksessa, kaksi ja puolisataa vuotta myöhemmin vain lupailtiin juhlallisesti rajojen säilymistä, mutta Uudessakaupungissa ne muutettiin. Siellä piirrettiin uudelleen koko Pohjois-Euroopan kartta ja siksi tapahtuma vaikutti myös laajemmin koko Euroopan poliittiseen tasapainoon. Ruotsin suurvalta-asema romahti, se menetti balttilaiset ja enimmät saksalaiset provinssinsa, Suomesta irrotettiin Viipuri ja Karjalan kannas suunnilleen nykyistä rajaa myöten.
Kyseessä oli tietenkin sodan tuloksena syntynyt eli pakotettu rauha. Rauhaan pakottaminen oli jo tuohon aikaan hallitsijoiden suosimaa politiikkaa. Venäjä ei kuitenkaan halunnut jännittää jousta liikaa ja palautti Ruotsille suurimman osan miehittämästään Suomesta. Pakkoluovutetuista alueista maksettiin varsin huomattava korvaus, jonka Ruotsi otti vastaan eli kyseessä voi myös tavallaan katsoa olleen kaupan, jonka molemmat osapuolet suostuivat hyväksymään, syystä tai toisesta.
Se, mitä tapahtui Uudessakaupungissa vuonna 1721, liittää meidät symbolisesti koko Euroopan historiaan. ”Nystadin”, ”Nistadin”, tai ”Nyshtadtin” rauhan tuntevat kaikki sivistyneet eurooppalaiset. Vain harvat tietävät, että asialla on jotakin tekemistä eurooppalaisia valioautoja tuottavan suomalaisen Uudenkaupungin kanssa.
On aika perustaa Uudenkaupungin rauhan museo. Nykyaikaiset historialliset museot rakentuvat tarinoiden ympärille. Tarina siitä, miten naapurimaat muodostivat suuren koalition murskatakseen nuoren Kaarle XII:n johtaman Ruotsin ja miten sotaa sen jälkeen käytiin yli kaksikymmentä vuotta, tuo nykyihmisen ulottuville näkökulman siihen, miten Euroopan valtojen nykyisyys pitkälti ratkaistiin jo niissä taisteluissa, joita tuolloin käytiin.
Niille, jotka kaipaavat todisteita sodan mielettömyydestä, Suuri Pohjan sota tarjoaa loputtomasti erinomaista aineistoa, Isosta vihasta Ukrainassa harjoitettuun poltetun maan taktiikkaan. Niille, jotka kaipaavat tietoa siitä, miten heidän oman isänmaansa kohtalo ratkaistiin, voisi museo tarjota täsmätietoja: ukrainalaiset, puolalaiset, venäläiset, ruotsalaiset, tanskalaiset, norjalaiset, saksalaiset, virolaiset, baltit, venäläiset ja suomalaiset ovat tarinan keskeisiä toimijoita puhumattakaan turkkilaisista, jotka olivat tietyssä vaiheessa jopa ratkaisevassa asemassa.
Museo siis voisi ja sen pitäisikin tarjota ikkuna nykyisyyteen useimmille pohjoisen Euroopan kansoille ja hieman muillekin, aivan erityisesti ukrainalaisille ja turkkilaisille. Nykyisistä valtioista mukaan kuuluu myös Valko-Venäjä. Pietarin kaupungin synty ja henkiin jääminen liittyy erottamattomasti Suureen Pohjan sotaan, samoin Viipurin liittäminen Venäjään.
Uudessakaupungissa vuonna 1721 tehtyjen poliittisten ratkaisujen merkitys näyttää monien kysymysten osalta jääneen varsin hämäräksi kaikkien osapuolten myöhemmille polville. Yleensä tyydytään lähinnä muistamaan omat saavutukset tai kärsityt loukkaukset. Esimerkiksi sitä, että Karjalan kannaksen asutus jäi esivallan vaihtumisesta huolimatta suomalaiseksi, ei Venäjällä yleensä näytä ymmärrettävän.
Tapahtumat Suuren Pohjan sodan aikana jakavat yhä jyrkästi mielipiteitä, erityisesti Venäjän ja Ukrainan välillä. Ison vihan luonteesta ja Suomen asemasta Suuressa Pohjan sodassa riittää yhä keskustelemista. Itämeren yhteyden vaalijoille muistot siitä, miten Baltian maat ja Pohjois-Saksan alueet kuuluivat saman kruunun alaisuuteen kuin Suomi, ovat kiinnostavia perspektiivin antajia.
Uudenkaupungin rauhan museo olisi tuhannen taalan paikka Suomelle ja Uudellekaupungille tuoda yhteen tutkijoita Turkista ja Ukrainasta Tanskaan ja Norjaan ulottuvalta alueelta, Puolaa ja Saksaa unohtamatta. Mukaan kuuluisi myös Siperia, jossa merkittävä määrä Ruotsin armeijan sotavankeja joutui olemaan. Yksittäisten ihmisten kohtalot, paikkakuntien tapahtumat, sodan kärsimykset ja koettelemukset, armeijan mobilisoinnin ja ylläpidon kustannukset, aseteknologia, taktiikka ja strategia, uskonto, arkipäivä ja juhlat, koko tämän ratkaisevan vuosisadan elämän kirjo kuuluisi tavalla tai toisella tämän uuden museon intressipiiriin.
Yksi museo ei voi kertoa koko maailmanhistoriaa. Yhden maailmanhistorian merkittävän tapahtuman näkökulma sen sijaan tarjoaa mahdollisuuden syventää historiallista tietoisuutta ja ymmärrystä nykypäivästä niin meille kuin muillekin asiaan liittyville kansoille. Välttämättömät esineet ovat helposti löydettävissä: muutama aikakauden musketti, miekka ja univormu eri maista, laivojen pienoismalleja, pienoismalli Kaarle XII:n armeijasta marssilla Ukrainassa kaikkine erilaisine huoltovankkureineen, rummunlyöjineen, kenttäsaarnaajineen, kaupustelijoineen jne. voisi tarjota havainnollisen kuvan niistä ongelmista, joita armeijoiden huolto aikoinaan tarjosi sekä niille itselleen että ympäristölle.
Museon avaaminen sopisi ajoittaa merkkipäivään vuonna 1721. Sitä olisi pohjustettava useilla kansainvälisillä seminaareilla, joissa vihdoin viimein selvitettäisiin Suureen Pohjan sotaan ja sitä koskevaan historiankirjoitukseen eri maissa liittyviä erimielisyyksiä. Suorastaan triviaali asia on kysymys eri osapuolten tappioista sodan eri taisteluissa. Kuten tunnettua, manipuloinnin mahdollisuudet ovat näissä kysymyksissä erittäin suuret ja niitä ovat osapuolet myös käyttäneet hyväksi. Katsokaapa vain, mitä Wikipedia kertoo Riilahden (Gangut) tai Poltavan taistelujen tappioista eri osapuolten versioina!
Suomi, joka viime kädessä jälkiviisauden valossa hyötyi Ruotsin heikkenemisestä, on juuri sopiva maa organisoimaan tätä kansainvälistä yhteistyötä ja pitämään sen jälkeen yllä kansainvälisesti kiinnostavaa museota, jonne eri maista tehdään varta vasten vierailuja ja jossa aikakauden tutkijat vuosittain tapaavat.
Kyse ei ole suurista summista. Itse asiassa tutkijaseminaarien järjestäminen on niin halpaa, että on pelättävissä, ettei se sen vuoksi kiinnosta korkeita päättäjiä. Museorakennus on jo vaativampi urakka ja siihen, jos mihin pitäisi löytyä EU-rahaa. Kyseessä on sentään yksi Euroopan historian solmukohta ja merkittävin sellainen, jossa Suomi on keskeisessä asemassa.
Herätys, Uudenkaupungin kaupunginjohtaja, Suomen hallitus, mepit, sun muut lobbarit!
