Vapaus!

Vapaus, mi meitä viet

Kävin Tampereella Vapauden museossa. Tarkemmin sanottuna kyseessä oli sen niminen näyttely työväenmuseo Verstaassa. Myös Lenin-museossa kävin, se kannattaa aina.

En ryhdy tässä taas puimaan sitä eroa, joka on eri venäläisten vapautta tarkoittavien sanojen välillä, kun olen sitä jo aiemmin eri yhteydessä harrastanut (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=volja ).

Totean vain, että sanojen erilainen käyttö osoittaa havainnollisesti tuon käsitteen monimielisyyden. Etenkin suomalaista vapaus-sanaa voi käyttää melkein mihin vain.

Suomalaisille tai ainakin osalle heistä on läheinen ollut myös Hiski Salomaan ylistys vapaudelle, joka sisältyy hänen lauluunsa Vapaa Venäjä. Sehän tunnetusti on syntynyt venäläisen sotilasmarssin Proštšanije slavjanki -pohjalle (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=vapaa+ven%C3%A4j%C3%A4 ).

No, mutta mitäs vapauden puutetta sitten muka oli siinä Hiski Salomaan ajan Suomessa, joka nimenomaan oli juuri hiljattain saanut vapautensa eli itsenäistynyt? Millä tavalla venäläinen vapaus tänne kuului ja eikös juuri se nitistetty kohtuunsa jo tammikuussa 1918, kun Perustava kokous hajotettiin?

Tässäkin kannattaa ehkä hetkeksi pysähtyä miettimään Marie Antoinetten sanoja mestauslavalla: Oi vapaus, mitä rikoksia nimessäsi tehdäänkään!

Kyynikko saattaa tähän vielä huudahtaa: Vapaus, mitä rikoksia nimissäsi onkaan vielä tekemättä! Varmaahan on, että ne, jotka vastedeskin turvautuvat väkivaltaan omaa etuaan ajaakseen, tekevät sen hyvin usein juuri vapauden nimissä, sillä se kuulostaa hyvältä. Se ei myöskään oikeastaan velvoita mihinkään, vaan ainoastaan antaa luvan.
Hiskillä joka tapauksessa oli toinenkin laulu vapauden teemasta: Vapauden kaiho. Se ilmeisesrti liittyi juuri ajankohtaiseen tilanteeseen Suomessa, eli Luumäellä, kuten Amerikassa sanottiin.

Voimme kaiketi siis joka tapauksessa ottaa vakavasti myös tämän Työväenmuseon näyttelyn nimen. Suuri osa siitä kuvaa juuri työväenluokan vapautumista. Sana viittaa tässä ihan todellisena pidettyyn ongelmaan.

Vapauden maanahan vanhaa Ruotsia (Du gamla, du fria) ja sen myötä Suomeakin oli toisaalta aina pidetty. Meillä tilanne sentään oli se, ettei kansamme koskaan kärsinyt feodaalisesta komennosta samassa mielessä kuin monet muut kansat. Siitä huolimatta vapaus sanan monessa mielessä toki oli hyvin epätasaisesti jakaantunut menneinä aikoina.

Vanhaa Ruotsin valtakuntaa on nimitetty mahtivaltioksi ja se tarkoitti muun muassa sitä, että alamaisen vapausasteet olivat usein vähissä ja aivan erityisesti asia koski vähäosaisia.

Vielä 1800-luvulla vallitsi palveluspakko, mikä tarkoitti sitä, ettei irtolaisia suvaittu, vaan pakotettiin heidät töihin, mikäli mahdollista. Kun sahat tuohon aikaan talvella usein pitkään seisoivat, saattoivat toki nokkelat sahatyöläiset olla nimellisesti jollakin pienellä tilallisella palveluksessa, vaikka tosiasiassa viettivät luppoaikaa ansaitsemiensa rahojen turvin. Asiaa tietenkin paheksuttiin… Eikä tällaistakaan vapautta monelle riittänyt.

Mutta se vapaus oli tuohon aikaan ihan jokaisella hyvin suhteellista ja se johtui ennen muuta työn kehnosta tuottavuudesta.

Eipä lähtenyt vähäväkinen talonpoika töllistään emäntänsä kanssa lomailemaan, vaikka talvisin töiden määrä ei olisikaan asiaa estänyt. Huvitteluun ei ollut varaa ja tuskin intoakaan. Nimenomaan maalla elettiin kitkuttelemalla, vaikka jokunen prosentti sielläkin toki nautti melkoista elintasoa suhteellisesti ottaen.

Nykyään on jo hyvän aikaa puhuttu tehtaan valosta, sen varjon (Ks. Toivo Pekkanen) tuntuu jo lähes unohtuneen. Tosiasiassahan se kauhuromantiikan maalaama tehdas, jonne maaseudun väestöä alkoi siirtyä, takasi huomattavasti paremman toimeentulon kuin kotipuolen vähäiset peltotilkut.

Tämän edistyksen hintana oli kuitenkin sellainen työmäärä, ettei sitä ollut ennen nähty. Paradoksaalisesti työtä säästävät koneet eivät vapauttaneet ihmistä työtä tekemästä vaan tekemään sitä lisää.

Mutta millä tavalla vapaus sitten ylipäätään voitiin saavuttaa?

Marxin ja Engelsin mukaan ihmisen historia oli hänen vapautumisensa historiaa ja viimeisten 100-150 vuoden kokemus tarjoaa siitä nykyäänkin meidänkin maassamme vakuuttavan pikakurssin.

Ihmisten juridinen samanarvoisuus, joka meillä on vanhaa perua, oli hyvä pohja vapauden lisääntymiselle. Meillä ei tarvittu maaorjien vapauttamista eikä feodalismin hävittämistä. Niitä ei ollut.

Vaihtoehdottomuudesta oli kuitenkin yhteiskunnassa usein kysymys vielä kauan. Vasta kasvavien kaupunkien ja maastamuuton tarjoamat mahdollisuudet auttoivat liikaväestöä pääsemään pois nälkärajalta, vailla vaihtoehtoa elää kituuttamisesta.

Suomen kielen oikeudet ja yleinen kansanopetus merkitsivät myös vapauden oleellista lisääntymistä. Mikään ei olisi voinut niitä korvata.

Vapauden lisääntyminen oli 1900-luvulla päätähuimaavan nopeaa millä mittarilla tahansa mitattuna.

Kyse oli laadullisesta muutoksesta, johon liittyi tavaton määrä asioita, uskonvapaudesta seksuaaliseen suvaitsevaisuuteen. Olisi typerää nähdä kaikki tämä vain yhdestä näkökulmasta. Yhtä perusteetonta lienee kuvitella, että kehitys oli ennalta määrättyä.

Ei koko maailma ole kulkenut sanoja jälkiä ja tuskin kulkeekaan, vaikka World Values Survey haluaakin nähdä asiat siten.

Vapaus-näyttely oli joka tapauksessa aika hauska kokemus ja täytyy sanoa, että eniten pidin siellä esitetyistä pikku filminpätkistä. Kunnallisten työntekijäin ammattiyhdistyksen mainosfilmi panee miettimään paralleeleja tähän päivään ja Lahden BI-pilsnerin mainosflmi on nostalginen.

Sivumennen sanoen, olen siinä käsityksessä, ettei tuossa pilsnerissä oikeasti ollutkaan merkittävää määrää mainostettua vitamiinia. Lienenkö oikeassa? Joka tapauksessa join sitä aikoinaan osuuskaupan baarissa ahkerasti, usein kermaleivoksen kera.

Mutta tuossa näyttelyn tarinassa, jossa sama teema esitetään yhtenä jatkumona yleisestä äänioikeudesta marginaaliryhmien oikeuksiin saakka, näkee kyllä keinotekoista asioiden prokrustisointia.

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus oli epäilemättä jonkinmoinen askel myös vapauksien lisääntymisen tiellä. Enemmän kyse kuitenkin oli oikeuksista ja tasa-arvosta, jotka ovat eri asioita.

Sitä paitsi herää kysymys, saatiinko tuo YYÄ meillä liian varhain.

Sinänsähän se tietenkin oli askel eteenpäin sillä tasa-arvoistumisen tiellä, johon kehitys oli kulkemassa luultavasti väistämättömästi. Ehkä se kuitenkin oli omiaan saattamaan pään sekaisin kansalta, joka alkoi kuvitella, että kaikki on mahdollista, jos vain päätetään, että se on mahdollista.

Vuoden 1917 erittäin epänormaalissa tilanteessa aseisiin tarttumisesta vapauden nimissä tuli sitten monen mielestä se looginen askel, joka vielä oli otettava. Se kuuluisa viimeinen taisto ja yksi kauhea puhdistustyö tarvittaisiin ja paratiisin portit olisivat auki. Kukapa ei moista kauppaa hyväksyisi, jos sitä kerran tarjottiin.

No, näitä vapauden irvikuvia sitten ovat jälkipolvet saaneet ihailla.

Tuhansia tapettiin ensin Suomessa, sitten paettiin vapaalle Venäjälle, jossa tapettiin vielä useampia ja noiden Hiskin laulussa mainittujen itkevien orpojen määrä ja ahdistus eivät vain ottaneet loppuakseen, päin vastoin.

Mutta muistetaan nyt myös ne vapauden todelliset sankarit. Niitä olivat he, jotka kieltäytyivät helppohintaisista patenttiratkaisuista ja pitivät demokraattisen järjestelmän puolta silloinkin, kun kiusaaja korviin kuiskutteli suurista pikavoitoista.

Se tiukka linja toimi ja toimii, vaikka monen mielestä kiusallisen hitaasti ja epätäydellisesti. Silti kukaan, joka katsoo niitä tuloksia, joita viimeisten sadan vuoden aikana on syntynyt, ei voi väittää, ettei se toimisi.

Juuri tuon hitaan ja maltillisen kehitystyön ansiosta ja demokraattisen järjestelmän turvissa se vapaus on muiden hyvien asioiden ohella huimasti lisääntynyt.  

Näyttelyssä tuntui kuitenkin tuo vuoden 1918 säälittävä ja turmiollinen harharetki saaneen jokseenkin kritiikittömän käsittelyn. Hyväänhän siinäkin pyrittiin, eikös vaan?

Olihan se kauhea juttu tuo kapina, myönnetään, ja sellaisethan ne ihmisiä aina jaksavat kiinnostaa. Mutta ei nyt nimenomaan sitä pidä ymmärtää jonkinlaisena urotyönä, joka melkein toi kansan joukoille vapauden.

Kyllä ne olivat nimenomaan ne muut, usein halveksitut asiat, jotka saivat suurimmat tulokset aikaan, siis ne myönteiset tulokset.

Itse usein kaipailen noista kapinakronikoista hurmahenkien esittelemisen ohella Juhani Ahon ja etenkin Santeri Alkion aikalaismuistiinpanoja. Niissä ei ole jälkiviisautta. (Ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=ksenofobi ).

Yön sudet

Yön sudet

Ruotsalaiset ovat jo kauan olleet maailman kiltein kansa, vaikka aikoinaan heidän maineensa oli sieltä toisesta ääripäästä.

Niinpä olikin luonnollista, että juuri Ruotsissa syntyivät nuo väkivaltaisten nuorten miesten jengit, ”raggare”, jotka haistattivat pitkät kaikelle sille tätimäiselle pehmoilulle, jota virallinen Ruotsi edusti.

Tilanne näyttäisi säilyneen samanlaisena. Toisaalla on pehmoinen Svea-mamma, joka yrittää huolehtia kaikista ja tyrkyttää ainoaa oikeaa elämänkatsomustaan sen mukana. Toisaalla taas ovat tällaiselle yhteiskunnalle totaalisesti selkänsä kääntäneet sopeutumattomat, joissa koko tuo diskurssi, mikäli sanaa kehtaisi käyttää, herättää vain halveksuntaa.

Onhan tämä sama tilanne pikkuhiljaa nyt tullut meillekin ja lähes kaikkiin muihin Euroopan maihin ja tietysti Amerikkaan, joka toki oli ns. moottoripyöräjengien varsinainen alkukoti.

Ei asetelma varsinaisesti uusi ole, kuten Pohjanmaan häjyjä tutkineet hyvin tietävät. Santeri Alkio näki siinä tiettyä tragiikkaa: nuoret ihmiset, jotka eivät systeemin puitteissa, eivät voineet toteuttaa arvokkuuttaan sanan hyvässä mielessä, vaan yrittivät sitten samaa typerästi ja usein väkivaltaisesti. Vapausasteet olivat vähissä.

Häjyt ja Kauhavan herra, jos nyt muutkin yhteiskunnan pylväät, joutuivat tietenkin aina myös vastakkain. Lopputulos oli tietenkin, että valtion väkivaltamonopoli palautettiin. Ilman sitä ei voi olla edes valtiota, kuten jo Max Weber ymmärsi ja varmaan moni ennen häntä.

Mutta se oli 1800-lukua se. Sen jälkeen ja nimenomaan toisen maailmansodan jälkeen on jatkunut kehitys, jota voisi nimittää yleiseksi lälläröitymiseksi. Se tarkoittaa sitä, ettei valtiovallan haastajia oteta vakavasti.

Moottoripyöräjengit ovat ymmärtäneet tämän markkinaraon. Toisaalta monet niistä (”prosenttijengit”) kerskailevat avoimesti yhteiskunnanvastaisuudellaan ja toisaalta paheksuvat jyrkästi, mikäli niitä esivallan toimesta ahdistellaan.

Kyseessä on siis puoliavoin rikollisuus, jolla mielellään kerskaillaan, mutta -tietenkin- kieltäydytään kaikesta vastuusta. Ja ne ja i lošad ne moja, sanoo jo vanha venäläinen sananlasku. Enhän mie ole mie, eikä hevonen minun ole.

Ja maailma on täynnä niitä hölmöjä, jotka asian uskovat tai ovat uskovinaan.

Ainakin vielä hiljattain saatettiin rekisteröidä vain ja ainoastaan sellainen yhdistys, jonka tarkoitukset eivät olleet lain ja hyvien tapojen vastaiset.

Siitä huolimatta meillä on nyt rekisteröityneenä (?) moottoripyöräjengejä, joiden rikolliset tarkoitusperät ovat aivan ilmeiset ja jotka nimenomaan niillä briljeeraavat.

Nyt sitten kuuluu maahan saapuneen venäläinen Yön sudet, joka hiukan poikkeaa imagoltaan tavanomaisesta rikollisjengistä. Se on nimittäin isänmaallinen sanan eräässä aivan tietyssä merkityksessä…

Venäjällä jengi näyttää päässeen jopa valtiovallan erityiseen suojeluun, mikä lienee maailmassa ainutlaatuista. Suhteet ulottuvat jopa korkeimmalle tasolle.

Lienee väistämätöntä, että itse kukin tekee tämän perusteella johtopäätöksensä myös itse tuosta valtiosta. Se on minusta ikävää, koska maa ja kansa ei ansaitsisi tuota häpeätahraa, mutta tosiasiat ovat itsepäinen juttu. Факты -дело упорное.

Mitä itse Yön susien toimintaan tulee, kertovat uutiset eri puolilta Eurooppaa, että se on rikollisjärjestö, jossa jokaisella jäsenellä on oma firmansa, jota yhteisö sitten suojelee.

No, mitäs pyhäkoululaisia kuvittelitte kuuluvan seuraan, jonka nimi on Yön sudet eikä esimerkiksi Päivän sylikoirat?

Suomen poliisi totesi saman asian (rikollisuus) ja tietotoimisto TASS:in (miten tuota nimeä taas kehdataan käyttää?) mukaan ”Kirurgin” peitenimeä käyttävä jengin johtaja uhkasi haastaa sen johdosta Suomen poliisin oikeuteen. Jengihän vain ajelee motskarilla vai mitä? Ajattehan tekin jollakin vehkeellä vai kuinka?

No, siinäpähän jengi nyt sitten haastaa. Saapa nähdä, mitä sokea oikeus nyt saa asian johdosta päätettyä. Maksetaanpa vaikka syyttömälle kipurahoja ja kärsimyskorvauksia.

Mutta minusta tämä ei tällä kertaa ole asian ydin. Moottoripyöräjengin keskeisiin funktioihin kuuluu tilan valtaaminen. Mikäli venäläinen jengi omine isänmaallisine tunnuksineen ilmestyy valtaamaan suomalaista tilaa, ei tässä ole hyvää odotettavissa.

Yön sudet on reissannut venäläisen chauvinismin merkeissä myös Itä-Euroopassa, jossa kansan suhteutuminen Venäjään ja venäläisiin on paljon huonompi kuin Suomessa. Meillähän se on näihin asti ollut varsin hyvä.

Meillä voidaan kaikin mokomin pitää yhdessä kelpo venäläisten kanssa vaikkapa 1700-ja 1800-luvun taisteluiden muistotilaisuuksia. Sellaisesta on vain hyvää sanottavaa ja olen ollut niitä itsekin järjestämässä. Ne olivat sen ajan historiaa, joka on syytä tuntea.

Mutta nyt kyse on siitä, että puna-armeija valtasi aikanaan nuo Itä-Euroopan maat eikä suinkaan vastoin koko kansan tahtoa. Vapausliikkeessä kommunistit olivat johdossa, halusipa tai ei. Se taas oli niiden maiden historiaa.

Meillä asiat olivat toisin. Kaikki venäläiset eivät ymmärrä, että heidän oman suuren Isänmaallisen sotansa ohella jollakin kansalla voisi olla oma isänmaallinen sotansa ja vieläpä Venäjää vastaan.

Meillä se nyt joka tapauksessa oli. Meillä on kuin onkin oma kansallinen historiamme ja sekin on syytä tuntea, myös venäläisten.

Moottoripyöräjengille on tietenkin hieman epämukavaa esittää minkäänlaisia intellektuaalisia vaatimuksia, heidän älyllisen kapasiteettinsa huomioon ottaen, mutta tässä tapauksessa pidän sitä välttämättömänä.

Niinhän se on, että moottoripyöräjengin mukavuusalue on mahdollisimman kaukana siitä, jota nimitetään intellektuaaliseksi. Jengin tärkeä funktio on sen sijaan ottaa tila haltuunsa.

Kun tämä perustehtävä on suoritettu, ei useinkaan tarvitse enää tehdä mitään laitonta. Voidaan jo pelkällä läsnäololla esittää lausumaton uhkaus siitä, ettei valtakunnan laki päde siellä, missä tietty, laista viis veisaava porukka oleskelee.

Se saattaa jopa tehota.

Mutta, kuten Paasikivi sanoi, me emme ole tšekkejä (jotka toki yleisesti ottaen ovat ihan kelpo kansa). ”Yön susien” Euroopan päämaja on sitä paitsi Slovakiassa. He näyttävät sietäneen sen, vaikka pitkin hampain.

Ei meidän tule heidän esimerkkiään noudattaa.

Mutta se tärkeä asia on se valtion perustehtävä: raison d’ être, eli sen oikeus olla valtio.

Mikäli valtiona esiintyvä instituutio lyö laimin velvollisuutensa valvoa väkivaltamonopoliaan, jota nimenomaan ja vakain tuumin loukataan vaikkapa nyt jonkin sinänsä typerän ja vastuuttoman venäläisen ryhmän taholta, saattaa tulos olla toinen kuin Tšekeissä ja Slovakiassa, missä kyllä myös ollaan hyvin tyytymättömiä tämän porukan läsnäoloon.

En halua ennustaa mitään ikävyyksiä, mutta pidän velvollisuutenani varoittaa niitä, jotka eivät vaivaudu ajattelemaan tarkemmin toimintansa seurauksia.

Tämä maa on (lähes) aina ollut lailla rakennettu, kuten jo Kustaa Vaasa vaati. Tämä on kallis perinne, jota on syytä vaalia. Mikäli sitä yritetään uhata, eikä esivalta pysty syystä tai toisesta miekkaansa käyttämään, saattaa hyvinkin syntyä tilanne, jossa niin sanottu kansalaisyhteiskunta sen tekee.

Se olisi erittäin epämiellyttävää kaikille osapuolille.

Niinpä onkin syytä toivottaa Yön susille pikaista karkotusta Suomesta ja liittämistä ei-toivottujej henkilöiden listaan. Mikäli he tänne pesiytyvät, heidän on syytä pysyä aivan erityisen lainkuuliaisina. Sitä vaatii myös heidän oma etunsa mitä suurimmassa määrin.

Kun nyt tässä sattuu olemaan Max Weber vieressä (kirjan muodossa), kirjoitan varmemmaksi vakuudeksi:

Государство есть то человеческое сообщество, которое внутри определенной области…претендует (с успехом) на монополию легитимного физического насилия.

Niin. Ellei valtiolla ole väkivaltamonopolia, ei ole myöskään valtiota. Mitä pirua ne sitten muut lienevätkään? Magna latrocinia?

Paratiisin portit

Paratiisin portit

Firenzen Kastekappelissa ovat Lorenzo Ghibertin kuuluisat ovet, joita Michelangelo vertasi paratiisin portteihin, Porta del Paradiso.

Vastaavia ovia on sittemmin tehty muuallekin. Komeimmat näkemäni ovat Pietarin Iisakinkirkossa ja taiteellisen arvonsa lisäksi niillä on paljon kerrottavaa myös Venäjän historiasta.

Sivumennen sanoen, Novgorodin Sofian kirkon ovet, joita on pidetty Sigtunasta ryöstettyinä, lienevät oikeasti Magdburgilaista tekoa ja suunnilleen Suomeen tehdyn ns. ensimmäisen ristiretken ajalta.

Kaikki nuo portit kuvastavat vähintäänkin teeskenneltyä hurskautta ja kuvaavat raamatunhistorian tapahtumia hartaassa ja idealisoivassa hengessä.

Nizzan (Nice) Èglise-Saint-Pierre d’Arène -kirkossa on myös vastaavat veistoksin koristetut ovet.

Kontrasti nizzalaisen kuvakielen ja sen vanhojen edeltäjien välillä on melkoinen.

Myös Nizzan tapauksessa kuvitetaan raamatullista tapahtumaa. Tarkemmin sanoen Eeva on siinä ottanut käteensä omenan ja ilmeisesti valmistautuu syntiinlankeemukseen.

Aatami taas raapii päätään ja näyttää olevan aivan ymmällä.

Sekä Eeva että Aatami ovat apinoita tai ainakin niitä hyvin suuresti muistuttavia kädellisiä. Kuvissa esiintyvät myös pässi ja härkä, jotka edustavat normaalia, nykyistä lajia ja rotua, sikäli kuin nyt rotuja on olemassa, mutta se lienee tässä sivuseikka.

Kehon kieli on tässä sitäkin kiinnostavampaa. Aatami-apina raapii takaraivoaan, mikä ilmeisesti on osoitus heräävästä kriittisestä ajattelusta  -hän haluaa ymmärtää, mutta ei voi.

Varsinaisilla apinoilla ja esimerkiksi hänen seuranaan olevalla pässillä, ei ole kysymyksiä, joita voitaisiin nimittää älyllisiksi.

Luulen, että pässi ja alkuihminen olivat suunnilleen samalla henkisellä tasolla, mitä älykkyyteen tulee. Suuri ero on kuitenkin siinä, ettei pässillä ole eikä liene ollutkaan kysymyksiä.

Se on lajissaan täydellinen, eikä koskaan pyrikään hyviä ruohikoita, hyviä lampaansatuloita ja hyvä puskuja pidemmälle. Ja näissä sen mestaruus on kadehdittavaa. Mitäpä muuta tarvitaan? Tarvitsisiko ihminenkään? Tästä asiasta taitaakin nykyään jo olla erimielisyyttä.

Tuo kuvattu alkuihminen sen sijaan on tyhmä, mutta ollakseen tyhmä, sillä täytyy jo olla jonkinlaista esiasteen älyä, älyllistä toimintaa ja kunnianhimoa. Aatami on ilmeisesti maailman ensimmäinen intellektuelli.

Eevan henkisistä kyvyistä on kuvan perusteella vaikea mennä sanomaan. Kädessään hän joka tapauksessa pitää omenaa eikä pane sitä suoraan suuhunsa. Ilmeisesti asia siis jotenkin mietityttää. Eevakaan ei toisin sanoen ole täydellinen, ei pelkkä vaisto-olento.

Kuten tunnettua, Jahve sittemmin karkotti paratiisista sekä intellektuellipariskunnan että käärmeen, joista viimemainittu kirottiin. Itse asiassa myös ihmiset kirottiin ja saatettiin vaivan alaisiksi ja kuolevaisiksi.

Kiinnostava yksityiskohta luomiskertomuksessa on, ettei ihmisten paratiisista lähtiessään tarvinnut turvautua niihin viikunanlehdistä tehtyihin vyöverhoihin, joita he olivat itse punoneet. Sen sijaan itse Jumala teki heille lähtiäisiksi nahkaiset puvut ja puki ne heidän yllensä, mikä minusta kannattaa kyllä kauniina eleenä erityisesti huomioida.

Kun olin jo ehtinyt unohtaa, mitä luomiskertomuksessa oikeasti sanotaan, herätti huomiotani myös seuraava: ”Ja Herra Jumala sanoi: Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin, että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti”.

Niinpä ihminen ajettiin pois paratiisista viljelemän maata, josta hänet oli otettu. ”Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Edenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä”.

Tässähän on pakko kysyä, kenelle Jumala oikeastaan puhui ja ketä hän tarkoitti meillä, siis meikäläisillä? Olivatko kyseessä kerubit ja serafit? Kuolemattomien kesken tämä repliikki joka tapauksessa vaihdettiin.

Mikäli pidämme kiinni yksijumalaisuudesta, voimme tuskin hyväksyä ajatusta, että Jahven ohella olisi paikalla ollut myös esimerkiksi Allah, jota jotkut pitävät vain Jahven toisena nimenä. Otan vapauden olla asiasta eri mieltä, mutta en ryhdy tässä sitä setvimään.

Tarkoitukseni ei tässä suinkaan ole rienata. Pyhistä kirjoista saa loputtomasti kaikenlaista huvittavaa, jos sellaista etsii, mutta se on vähän väärä paikka sille toiminnalle. On niissä nimittäin myös sitä kaikkein arvokkainta, mitä ihmiset eri aikoina ovat saaneet aikaan, siis kulttuuria, pyhyyden etsintää.

Niinpä nizzalaiset paratiisin portit panevatkin ajattelemaan kaikenlaista uutta. Voitaisiinko koko kirkko ajanmukaistaa muuttamalla pyhiä kirjoja vallitsevien tieteellisten käsitysten mukaisiksi? Siinä myös koko kirkkotaide uudistuisi.

Juridisella alalla kaikki on kristillisellä puolella jo uudistettu perin pohjin, uuden testamentin hieman epämääräiseen lupaukseen vedoten ja sama koskee esim. ruokatabuja.

Mutta voiko uskontoa edes olla ilman tabuja? Mikä uskonto se sellainen on? Ehkäpä voisimme sillä taholla ottaa käyttöön vaikkapa vegaanien tai viherpipertäjien uskon? Jälkimmäisillä on asialleen jopa jonkinlaisia rationaalisia perusteita.

Sivumennen sanoen, ajatus ikuisesta elämästä taitaa tätä nykyä olla aika aktuelli. Mitä hyvää siitä mahtaa seurata, on hämärän peitossa. Voihan se olla, että leimuava miekka tulee ns. vetävän käteen jossakin vaiheessa.

Oli miten oli, nämä paratiisin portit tekivät ainakin minuun vaikutuksen. Tässä on nyt portit avattu ainakin kirkkotaiteen uudistamiseen. Ehkäpä näemme pian meidänkin kirkoissamme vaikkapa hedelmöityvää munasolua esittäviä veistoksia tai vastaavia.

Ilmainen ideani olisi DNA:n tuominen ristiinnaulitun kuvien tilalle. Tiedän, että joku puhelunvälittäjäfirma yrittäisi tällaisessa tapauksessa saada siitä mainoksen itselleen, vaikkapa lisäämällä jalustaan pienen vaaleanpunaisen taulun, jossa lukisi: teoksen kustantanut DNA.

Mutta miksei? Rahoitettiinhan sitä ennenkin.