tiistai 1. heinäkuuta 2014

Maailmanvallankumous 2.



Maailmanvallankumous 2. ja Kremlin nahjukset

Surullisen kuuluisa Izborskin klubi toimii nykyään kuumeisesti. Sen piirissä kiinnitetään suuria toiveita Itä-Ukrainan tapahtumiin ja klubin lehden uutta numeroa koristavat Donbassin pyssymiesten kuvat, murhattujen ruumiskasat ja verenpunaiset vinjetit. On ilmeistä, että ollaan pyhien arvojen äärellä. Vuotava veri saa selvästi tämän joukon täpinöihinsä, onhan  kyseessä absoluuttisen pahan (fasismi) ja absoluuttisen hyvän taistelu. Sillä sellaista juuri on fasisminvastainen taistelu, kuten lehdessä yksikantaan todetaan.
On siis epäilemättä käsillä aivan tavattoman suurenmoinen ja juhlallinen hetki jo sen takia, että päästetään ihmisiä hengiltä. Veritodistajat ja sankarit kasvavat tässä pellossa. Mutta oleellista on kuitenkin, että ollaan vielä suurempien, maailmanhistoriallisten ratkaisujen vedenjakajalla. Ne vaatisivat kuitenkin rohkeita ja radikaaleja tekoja. Sellaisaet eivät ole Aleksandr Duginin tai Nikolai Starikovin vallassa, eivät edes Leonid Ivašovin tai Natalija Narotšnitškajan. Niiden avaimet ovat Putinin taskussa –vai ovatko ne edes siellä?
Klubilaisten mielestä Ukraina ei ole paikka kompromissille, vaan voitolle. Kysymys ei myöskään ole vain Ukrainasta, vaan koko maailmasta ja sen tulevaisuudesta, ja se on ratkaistava nyt.
Millainen maailman tulevaisuus sitten on ja millainen se voisi olla? Yleensä tulevaisuuden ennustamista on pidetty jossakin määrin riskaabelina harrastuksena, mutta Izborskin klubin piirissä ei vaikeuksia säikähdetä. Klubilaisten näkemykset poikkeavat toisistaan jossakin määrin, mutta peruskysymyksessä he näyttävät olevan samaa mieltä: Euraasian liiton luominen ei ole mikään tavallinen liikeasia. Se on maailmanhistoriallinen tehtävä. Liiton roolina tulee olla toimia vastavoimana amerikkalaisvetoiselle uudelle maailmanvallankumoukselle, joka on tuhoamassa tai jo tuhonnut vanhan maailman niin taloudellisessa kuin kulttuurisessa suhteessa ja pyrkii alistamaan sen ylikansallisin menetelmin.
Venäjän ylevä tehtävä on maailman pelastaminen. Se edellyttää irtaantumista ylikansallisesta pakkopaidasta, minkä jälkeen uusi vapauden saareke voi alkaa vetää puoleensa muitakin orjuutettuja tai orjuutuksen uhan alaisina eläviä maita ja muodostaa lopulta Euraasian mantereen supervallan, jolla ei ole vertaa. Tämän tehtävän täyttäminen ja sen aloittaminen edellyttää kuitenkin vihollisen uhmaamista ja avointa haastamista. Globalisaatiosta irtautuminen sisältää väistämättä riskejä, mutta se on myös uuden ”vastavallankumouksen” välttämätön edellytys. Ratkaiseva kysymys on, uskaltaako ja haluaako Putin ottaa tämän askeleen.
Nimikuulu Maksim Kalašnikov (Kutšerenko) on hiljattain julkaissut asiasta uuden kirjankin, Maailmanvallankumous 2. Se sisältää myös muiden ”izborskilaisten” tekstejä. Tässä kuitenkin nojaudun Kalašikovin niihin hengentuotteisiin, jotka löytyvät klubin kotisivulta. Ainakin osittain ne ovat samoja kuin ko. kirjassa.
Kalašnikovin idea maailmanvallankumouksesta ja sen haastamisesta ei ole sinänsä uusi, vaan kuuluu izborskilaisten vakiokäsitteisiin. Laaja versio samasta teemasta nimellä ”Venäläinen doktriini” (Russkaja doktrina) on jo useita vuosia sitten julkaistu Dynaamisen konservatismin instituutin toimesta ja linkitetty nyt Izborskin klubin kotisivulle www.dynacon.ru. Sieltä löytyy materiaalia myös englanniksi.
Epäilemättä Kalašnikov on niin sanotusti omaperäinen ajattelija ja hänen näkemyksensä ovat vielä hiukan villimpiä kuin eräiden muiden. Nimimerkkiä ei ole valittu suotta.
Artikkelissaan  ”Miksi Destruktintern on luotu?” Kalašnikov ihmettelee, mitä mieltä voi olla globaalisessa uudessa järjestelmässä, ”vallankumouksessa”, joka näyttää hävittävän kaiken. On ilmeistä, että USA ja Eurooppa ovat itse tuhoamassa vanhan kulttuurinsa ja väestönsä siinä kuin muunkin maailman. Kuka tästä kaikesta hyötyy?
Kirjoittajan mukaan siitä hyötyy korkeammaksi kastiksi erottuva pieni joukko, joka keskittää käsiinsä vallan ja rikkaudet ja niiden avulla pyrkii hankkimaan itselleen ennen pitkää jopa fyysisen kuolemattomuuden (transhumanismi). Lähitulevaisuudessa se on mahdollista, mutta vain pienelle joukolle, jota muut palvelevat.  Tulevaisuuden hirviömäistä yhteiskuntaa varten on ensin syrjäytettävä kristinusko ja tämä työ onkin hyvässä vauhdissa. Tulevaisuuden orjuutta rakennetaan tulevien orjien omin käsin. Uuden superkastin jäsenet puolestaan pitävät itseään jumalina.
Niinpä on syntynyt uusi destruktiivinen internationaali, Suuren globaalin palvelijat, jota vastaan on solmittava uusi ”Anti-Komintern sopimus”. Kirjoittaja pahoittelee ohimennen tätä hieman sopimatonta termiä ja toteaa, että tähän uuteen sopimukseen voivat osallistua myös kommunistit, kuten myös monet muut poliittiset voimat, joiden intresseissä se on. Niistä monet ovat masennettuja ja demoralisoituja, kuten esimerkiksi kirkot. Merkittävin toivon lähde on Venäjä, josta voi tulla ”toivon maa” (strana lutš). Venäjä olisikin otettava ratkaiseva askel ja irtaannuttava globaalisesta orjuudesta. silloin se voisi tulla esikuvaksi koko sille maailmalle, joka haluaa elää, luoda ja vaurastua rehellisesti, eikä pirullisen globalisaation orjuudessa.
Mutta onko ratkaiseva hetki koittanut vai onko toiveet petetty? Huolimatta siitä, että Itä-Ukrainan verenvuodatus näyttää herättävän klubilaisissa suurta riemunsekaista odotusta, on Kalašnikovin kesäkuussa esittämä arvio aika tyly. ”Putinin suunnitelma”, joka uusimmassa muodossaan esitettin Pietarin talousforumissa, tekee kaiken väärin. Venäjän kriisi on vain syvenemässä. Toisaalta, hän arvelee, ”sehän on hyvä. Sitä pikemmin koittaa meidän valtamme…”
Putinin arkuus ja puolinaisuus ei kelpaa Kalašnikoville laisinkaan. Tämä ei halua irtisanoutua Gaidarin ja Tšubaisin pyhistä kirjoituksista WTO:sta ja muusta vastaavasta, valittaa Kalašnikov. Hänen mielestään tarvittaisiin ”teollistamista” ja ”uudismaiden valtausta”. Näitä neuvostotermejä ei uskalleta edes käyttää, vaikka Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen juuri tällaiselle toiminnalle olisi Venäjällä tarvetta ja tilausta. Sama koskee liikenneväylien ja kotimaisen energian jakelun kanavien suurimittaista rakentamista.
Kalašnikov itse haluaisi asettaa venäläisille, ”viimeiselle suurelle valkoihoiselle kansalle” suuren tavoitteen, yli-ihmisen luomisen ja siinä sivussa paljon muutakin. Tämän rinnalla Putinin touhut ovat tietenkin pelkää näpertelyä.
Miten Kalašnikov hoitaisi kansainvälisen politiikan? Sen hän ilmoittaa konkreettisesti artikkelissaan ”Friedmanin Iranin suunnitelma”.  Ensinnäkin Donbassin sota pitäisi hoitaa kotiin raskain asein ja liittää maa Venäjään tulevan teollistamisen tarpeisiin. Toiseksi hallitus olisi puhdistettava ”liberaallista kamarillasta”. Kolmanneksi Bulgariassa pitäisi nostattaa kapina, joka tekisi lopun Nabucco-kaasuputken tarkoittamasta uhasta, sehän ”uhkaa” lopettaa Euroopan riippuvuuden Venäjän kaasusta. Lisäksi pitäisi erota WTO:sta, luoda maan sisäinen kaasuverkosto, aloittaa Iranin kanssa ydinaseyhteistyö ja myydä sille sukellusveneitä. Se pitäisi myös liittää kaasukartelliin. Sitten olisi aloitettava megaprojekteja, joiden tavoitteena olisi mm. ikuisen elämän saavuttaminen ym. rohkeaa.
Mutta pystyykö nykyinen Kremlin johto tällaiseen? Vastaus on selvä. Tämä ”läpimätä, laiska ja älyllisesti jälkeenjäänyt” joukko ei kykene mihinkään suureen historialliseen tekoon ja sen tietää myös lännen johto. Kreml on sen sijaan sijoittanut rahansa tuleviin jalkapallokisoihin (2018) ja universiadeihin (2019). Venäjällä on nyt ”kruunattujen pikku poroporvareiden valta” (власть коронованных мещан-обывателей) eikä se kykene muuhun kuin lännen matkimiseen, valittaa Kalašnikov 19.6. päivätyssä kirjoituksessaan.
Joku suomalainen tutkija päätteli hiljattain, että Putin on nyt Izborskin klubin ”ohjauksessa”. Tämä klubi ei toki ole mikään monoliitti ja edellä selostetut Kalašnikovin ajatukset ovat sielläkin ääripäätä. Kalašnikovin pettymys Putiniin on hyvä panna merkille, samoin kuin se, että hän odottaa Putinin politiikan vievän katastrofiin, mikä jälkeen ”meidän” aikamme koittaisi…
Ei tietenkään ole missään säädetty, että Putinin hallinnon epäonnistuessa valtaan nousisi varsinainen lunatic fringe, mutta eihän se mahdotontakaan ole. Tuskin se on sen epätodennäköisempää kuin että ”värivallankumous” Venäjällä tosi mukanaan länsimaisen demokratian, eikä arabialaistyyppistä. Venäjän kansaa on nyt lännen suunnalta niin voimakkaasti ravisteltu, että sen perinnäinen rauhallisuus ja turvallisuuden kaipuu näyttää järkkyneen.