Kyöstä-kuningas ja Savo
Kustaa III
muistetaan parhaiten muutamasta asiasta: hän teki vallankaappauksen ja palautti
hallintovallan säädyiltä kuninkaalle vuonna 1772. Siinä uhattiin jopa tykeillä…
Vuonna 1788 hän hyökkäsi
Venäjälle ja upseerit tekivät häntä vastaan niin sanotun Anjalan liiton eli
konfederaation heti sodan alussa. Herrat siis nousivat kapinaan kesken sotaa.
Pian sodan
jälkeen kuningas murhattiin oopperanaamiaisissa vuonna 1791.
Reipasotteinen
kuningas oli siis kyseessä ja Kustaa eli suomalaisittain Kyöstä halusikin nousta historiassa kahden suuren Kustaan eli
Kustaa Vaasan ja Kustaa II Adolfin rinnalle kolmantena suurena Kustaana. Hän
taisi onnistuakin.
Talonpojat
kannattivat Kustaata, joka esiintyi herrojen kurittajana ja Kustaa itse korosti
asemaansa tekemällä esiintymisistään teatterilavastuksia. Häntä on nimitetty teatterikuninkaaksi
ja syystä kyllä. Erik Lönnrothin arvostettu elämäkertakin on nimeltään Den stora rollen. Kung Gustaf III spelad av
honom själv. Stockholm 1986, 282 s.
Vuonna 1775
Kustaa teki suuren kiertomatkan Suomeen eli niin sanotun Eriksgatan, jonka hänen edeltäjänsä olivat jo kauan jättäneet
tekemättä. Kuninkaan seurueeseen kuului muun muassa 200 hevosta ja kymmeniä
vaunuja, mikä korosti sitä, ettei kyseessä ollut vain jokin suuri herra, vaan
herrojen herra.
Vuonna 1783
Kustaa kävi Haminassa neuvottelemassa serkkunsa Katariina II:n kanssa. Paikalla
on nykyään museo.
Suomessa
Kustaasta pidettiin kovasti ja hän oli myös vaivautunut opettelemaan suomen
kieltä ja hänen on katsottu osanneen kelvollista kyökkisuomea. Ruotsia hän osasi täydellisesti toisin kuin isänsä,
joka oli saksalainen. Kustaa myös perusti Suomeen uusia kaupunkeja, muun muassa
Kuopion ja Tampereen.
Kustaan
Eriksgata ei ulottunut Savoon, mutta tännekin hän tuli tuon Kustaan sodan eli
vuosien 1788-1790 sodan takia. Kustaa kävi tuona aikana Suomessa useammankin
kerran. Muun muassa hän kiä-vi Savonlinnan Laitaatsillassa tarkastamassa
rintamaa. Asiasta informoitiin naapuria,
ettei kukaan hairahtuisi herran voideltua tähtäämään.
Sulkavalla
Kustaa vieraili Partalan hovissa, jossa Curt von Stedingk piti päämajaansa.
Savossahan
oltiin silloin rajaseudulla, kun Turun rauhan raja meni Kymijoelta Lepistön
selän kautta Savonlinnan pohjoispuolelle ja sieltä itään.
Sen takia
Rantasalmen ja Joroisten ja myös Juvan ja Sulkavankin pitäjät olivat täynnä upseerivirkataloja.
Talonpojista monet olivat ruotusotilaita. Oli myös värvättyjä joukkoja, kuten
Savon jääkärit.
Täällä
rajaseudulla ahkeroi aikoinaan myös Kustaan tunnettu ystävä ja tukija Yrjö
Maunu Sprengtporten, joka perusti Rantasalmelle Haapaniemen sotakoulun, kadettikouluksikin mainitun.
Rantasalmellahan muuten toimi myös triviaalikoulu,
joten paikkakunta oli oppilaitostensakin suhteen hyvin merkittävä.
Rantasalmella
oli myös vaikuttanut kreivi Adolf Fredrik
Munck, josta tuli Kustaan hovitallimestari ja jota pitkään epäiltiin myös
kruununperillisen, myöhemmän kuningas Kustaa IV Adolfin isäksi. Hänen nimittäin
tiedettiin auttaneen kuningasparia makuuhuoneessa, mutta kukaan ei oikein
tiennyt miten.
Joka tapauksessa
kuningaspari oli apuun hyvin tyytyväinen ja Munck paistatteli suosiossa siksi
kunnes erehtyi painattamaan väärennettyjä seteleitä ja joutui pakenemaan
Italiaan. Nykyään ollaan sitä mieltä, ettei Kustaa IV Adolfin syntymään liity
niin sanotusti rantasalmelaista tekijää ainakaan ihan geneettisessä mielessä.
Tuon ajan
upseeristo oli kauttaaltaan aatelista ja myös hyvin kansainvälistä. Joskus
vaihdettiin myös herraa ja esimerkiksi Sprengtporten, kuten muistetaan.,
siirtyi Venäjän palvelukseen. Porrassalmella hän haavoittui, kun hänen itsensä
harjoittamat Savon jääkärit tulittivat.
Sprengtportenin
repliikki ”Omat koirat purivat” muistetaan tältä ajalta. Nykyään tiedetään myös
se, että kun Sprengtporten paranteli haavaansa Saksan kylpylöissä, hän tutustui
kuuluisaan naistennaurattajaan, Giacomo Casanovaan.
Herrat
kirjoittelivat myöhemminkin paljon toisilleen ja filosofoivat kaikista maailman
asioista, etenkin naisasiat olivat molemmille läheisiä. Eero Saarenheimo on
julkaissut tämän kirjeenvaihdon kirjana muutama vuosi sitten.
Sprengtporten
oli itse asiassa maanpetturi Ruotsin näkökulmasta ja jos hän olisi joutunut
kiinni, olisi kohtalo voinut olla sama kuin eversti Tigerstedtillä, joka pian
sodan jälkeen, vuonna 1790 mestattiin Rantasalmen kirkolla. Sulkavan
kappalainen Melartopaeus joutui myös epäillyksi maanpetoksesta, mutta selvisi
syytteistä.
Upseeristo oli
siis kansainvälistä. Tämän sodan ruotsalaisen puolen upseereista esimerkiksi Yrjö
Kaarle von Döbeln oli palvellut aiemmin Ranskan armeijassa ja osallistunut muun
muassa siirtomaasotaan Intiassa. Ruotsalaisia houkutteli puoleensa Ranskan
rykmentti Royal Suédois, joka oli
perustettu jo 1600-luvulla.
Kymijoella
Ruotsin joukkoja komentaneen Kustaa Mauri Armfeltin loistelias kansainvälinen
ura tunnetaan hyvin, joten ei siitä sen enempää. Hän kuoli Tsarskoje Selossa
vuonna 1814. Hän oli monissa Euroopan hoveissa kuin kotonaan ja kuului Suomen
sodan jälkeen Aleksanteri I:n suosikkeihin. Vanhan Suomen palauttamisessa
hänellä oli suuret ansiot.
Kustaan sodassa
everstinä aloittanut, myöhemmin sotamarsalkaksi kohonnut Curt von Stedingk oli puolestaan
syntynyt Ruotsin Pommerissa ja osallistunut muun muassa Yhdysvaltojen
vapaussotaan, jossa erityisesti kunnostautui Savannahin valtauksessa.
Kustaan sodassa
Stedingk oli Savon prikaatin päällikkö ja saavutti voitot muun muassa
Porrassalmella ja Parkumäessä. Myöhemmin hän toimi mm. Ruotsin suurlähettiläänä
Pietarissa.
Stedingkin
arkiston perusteella hän oli monien kuninkaallisten ja keisarillisten hyvä
tuttava, joten kyllä täällä Savon sydämessä ennenkin oli kontakteja suureen
maailmaan. Vaikka kansasta suuri osa asui savupirteissä ja kädestä suuhun, oli
herroilla omat verkostonsa, kuten sanotaan, eivätkä ne olleet vähäiset.
Kustaan sota
vuosina 1788-1790 oli kuninkaan itsensä aloittama hyökkäyssota. Se oli
uskomatonta uhkapeliä ja rahvaalle se tietenkin oli onnettomuus.
Ihmismenetyksiä on laskettu eri tavoin, mutta puolen sataa tuhatta henkeä
näyttää olevan realistinen luku.
Silti
talonpojat, toisin kuin aatelismiehet, pysyivät uskollisina. Kun valtakunta oli
kuolemanvaarassa, pystyi suomalainen sotaväki torjumaan vihollisen hyökkäykset
ja usein hyökkäämäänkin menestyksellisesti. Jos sota olisi hävitty, olisivat
seuraukset voineet olla arvaamattomat.
Sodan
seurauksiin voidaankin sitä paitsi laskea, paitsi rajalle perustetun linnoituslinjan
perustaminen, myös Suomen sota vuosina 1808-1809, jolloin Venäjä puolestaan
hyökkäsi ja valloitti koko Suomen.
Pietarissa
Ruotsin lähettiläänä ollut Stedingk koetti suotta lähettää Tukholmaan
varoituksiaan tulevasta hyökkäyksestä.
Tuon ajan sodat täällä
pohjolassa olivat kuitenkin vielä ennen muuta kabinettisotia. Valtioilla ei
ollut pysyviä ystäviä tai vihollisia, vaan koalitiot muuttuivat äkkiä ja
perusteellisesti.
Kuvaavaa on,
että heti Kustaan sodan jälkeen Stedingk ja Venäjän edustaja ruhtinas Potjomkin
saattoivat neuvotella jopa valtioidensa välisen liiton solmimisesta ja
maksettavista apurahoista.
Kun Ruotsin
puolelta ehdotettiin edes Savonlinnan palauttamista Ruotsille, tuhahti
Potjomkin, ettei koko Suomi ole minkään arvoinen, eikä Savonlinna varsinkaan.
Itse asiassa koko alue voitaisiin tyhjentää ja asukkaat siirtää Pietarin taa,
jolloin ei tarvitsisi mokomasta rajasta kiistellä.
Tämä nyt taisi
olla vain korskean herran ylimielistä puhetta, jolla korostettiin omaa mahtia.
Joka tapauksessa ajatuksen Pietarin ympäristön inkeriläisten siirtämisestä
Krimille oli myös muuan skotti Andrew Swinton esittänyt noihin aikoihin
Katariina toiselle.
Ei se
suomalaisten asema idän ja lännen välissä tuohon aikaan ollut kovin
kadehdittava. Sitkeästi täällä joka tapauksessa omaa kamaraa puolustettiin.
Muuten olisi historia saattanutkin mennä ihan toisella tavalla. Rakastettu
Kyöstä-kuningaskin taisi olla aika arvaamaton maamme ystävä.