Pirssistä pörssiin

Pirssistä pörssiin on pitkä matka

Suomessa sanat ”pirssi” ja ”pörssi” ovat saaneet erillisen merkityksen ja on oletettavissa, että se liittyy siihen reittiin, jota pitkin ne ovat suomeen kulkeutuneet. Toinen on tullut lännen kautta ja toinen idän.

Latinan sana bursa tarkoitti kukkaroa, kankaasta tai nahasta tehtyä pussia, jossa sopi pitää vaikkapa rahoja. Keskiajalla myös erityinen kalukukkaro kuului miesten vaatetukseen. Alkuperäisessä muodossaan sanan tuntevat vanhat koululaissukupolvet, jotka tankkasivat päähänsä, että lutukan tieteellinen nimi on capsella bursa pastoris, siis paimenen kukkaro. Italiassa sana tuli tarkoittamaan pörssiä eli paikkaa, johon arvokas tavara myös koottiin ja jota voitiin siellä huutokaupata. Ranskaksi instituution nimeksi tuli bourse ja saksaksi ja ruotsiksi luontevasti Börs. Ennen pitkää näiden pörssien varastokollien parissa puuhaileva ihmisnero huomasi, että huutokaupata voitaisiin myös vielä saapumattomia eriä, joiden tuloon liittyi aina riski, mutta rahan heti saamalla siitä voisi laskea itselleen korkohyödyn. Lastin taas upotessa laivan mukana saattoivat siihen sijoittaneet menettää kaiken, mutta jos kaikki kävisi onnellisesti, saattoi heillä olla jälleenmyyjinä etulyöntiasema ja voitot sen mukaiset.

Järjestelmä loi pohjan sekä toimiville pääomamarkkinoille että huijaukselle. Jälkimmäisiä on pörssien historiassa ilmennyt yhä uudelleen, vaikka ammattinimike pörssihuijari kuulostaakin nykyään vanhahtavalta. Ala on siitä mukava, että yhden toimijan voitot ainakin Amerikassa lasketaan nykyään miljardeissa vuosittain ja tappioiden uhatessa voidaan apuun useimmiten huutaa valtiota ja veronmaksajia. Näin hyvää bisnestä ei ole millään tuotannollisella alalla. Niinpä ei ole ihme, että yritteliäät henkilöt ovat kehittäneet yhä monimutkaisempia futuureja, vipuja ja vippasrahastoja, jotka heilahtelevat hurjasti kvartaaleittain, mutta tuottavat valppaalle pelurille valtavia summia. Firma voi olla hyvä ja terve, tuottaa kohtuullista voittoa sijoittajalle ja leivän tuhansille rehellisille työntekijöille, mutta sijoittajan kannalta se voi olla pelkkä tapettavaksi määrätty painolasti, jos sen avulla ei saa rahaa poikimaan kaksinumeroisin luvuin.

Lienee totta, että sanaan ”pörssi” liittyy suomen kielessä epämääräinen huijauksen ja ansaitsemattoman toisten työllä tuotetun omaisuuden kaappaamisen tuottama ikävä sivumerkitys. Shareholder’s value edustaa kuitenkin vielä toistaiseksi aikamme suurinta viisautta, jonka mukaan mitataan firmojen ja maiden onnistuminen. Mitäpä siitä, jos Nokia tuottaa hyvää tavaraa ja tarjoaa elannon tuhansille, jos päivystävä huijari voi laskea, että sen osakkeet tarjoavat vähemmän odotuksia supervoitoista kuin jonkun toisen firman. Ja olipa se toki Nokiallakin suuri kuplansa takavuosina.

Mutta mitä tarkoittaakaan meille pirssi? vanhemman sukupolven mieleen se tuo henkilöauton. Viisikymmenluvulla autoja oli kahta laatua: kuorma-autoja ja pirssiautoja. Tarkkaan ottaen viimemainituilla tarkoitettiin takseja, mutta kun paljon muitakaan henkilöautoja ei katukuvassa näkynyt, niin nimitys siirtyi luontevasti koko autotyyppiin.

Mutta alun perin puhuttiin ajuripirssistä ja sitten myös autopirssistä ja se tarkoitti paikkaa, jossa nuo vuokra-ajurit päivystivät. Vastaavasti voitiin puhua halkopirssistä, jossa tavaraa oli koottuna tarvitsijoille. Pietarissa, sattumoisin lähellä Vasilinsaaren kärjessä sijaitsevaa pörssiä (birža) sijaitsi myös Tutškovin sillan vieressä ollut halkopirssi, jonne savolaiset tervahöyryt purkivat lastinsa. Sieltä paikalliset liikemiehet kävivät niitä ostelemassa. Koska pörssi yleensäkin oli venäjässä muuntunut muotoon birža, puhuttiin myös työnvälitystoimistoa nimellä työpörssi, birža truda. Kaikki neuvostoaikaan eläneet muistavat, miten ylpeästi tuossa maassa aina kerrottiin, että viimeinen työnvälitystoimisto oli suljettu vuonna 1930. Sanallahan oli perin paha ja kapitalistinen kaiku. Se oli riiston tunnuskuva.

Suomen kielessä sana pirssi näyttää sen sijaan jääneen aivan tahrattomaksi. Kun hevonen veti, ajomies vedätti, kymppi vedätytti ja yhtiö vedätätytti halkoja tai tukkeja pirssipaikalle, oli se aina kovaa mutta rehellistä työtä. Salakavalasti yhtiö kyllä siirrätytti tämän työn hedelmät osakkeidensa arvoon ja shareholder’s value vaikutti kuin vaikuttikin siihen, miten paljon mies ja hevonen tienasivat tässä pirssitoiminnassa. Sen arvostus hienommissa piireissä ei tietenkään koskaan noussut sen pörssitoiminnan veroiseksi, joka monen välikäden ja yhä kasvavien tulojen ja voittojen jälkeen joka tapauksessa perustui alatason raakaan ja rehelliseen työhön. Tuo oikea työ tarjosi usein tekijöilleen vain välttämättömän rukiin ja kauran, pula-aikoina ei sitäkään. Mutta ehkäpä siihen sentään liittyi se ylpeä tunne, että kaikki se, mitä syötiin, oli ainakin rehellisesti ansaittua.