Evästyksiä
Sattui taas
silmään Katariina Suuren ”Evästys” (Nakaz/Наказ) perustetulle uudelle lainsäädäntökomitealle vuodelta 1767,
jonka tarkoituksena oli luoda Venäjälle uusi yleinen laki.
Katariinan
nimissä kirjoitetut ohjeet oli itse asiassa suureksi osaksi kopioitu ajan
suurilta auktoriteeteilta, kuten Montesquieulta ja Beccarialta, mutta se ei estänyt
niihin kohdistuvaa ihailua, päinvastoin.
Hämmästyttävästi
Venäjä olikin kulkemassa ihmiskunnan kärkipaikalle, mitä auttoi sekin, että se
toistaiseksi oli enemmän tai vähemmän tyhjä taulu.
Venäjällä siis oltiin
muuttamassa lainsäädäntöä kokonaan järjen mukaiseksi, mikä oli toistaiseksi ainutlaatuista.
Valistusfilosofit olivat haltioissaan. Voltaire nimitti paperia vuosisadan hienoimmaksi
monumetiksi ja imarteli Katariinaa vertaamalla häntä Pietari Suureen: ”Pietari
Suuri -Katariina Suurempi”.
Muuten, se laki,
joka uuden kokoelman oli määrä korvata, vuodelta 1649 periytyvä Sobornoje uloženije
ei ollut mikään primitiivisyyden ja raakuuden tuote sekään. Itse asiassa sen
määräämät rangaistukset olivat vähintään kohtuullisia verrattuna vaikkapa
Ruotsin käytäntöön, joka tuohon aikaan sovelsi raamattua ja sen drakonisia lakeja.
Uudesta
lakikokoelmasta ei sitten tullut mitään, vakka sen kyllä tosiaan piti oleman
monessa mielessä moderni, erityisesti mitä lakien muodolliseen puoleen ja
niiden soveltamismääräyksiin tulee. Venäjästä piti tuleman maa, jota hallittiin
lain mukaan.
Toki kaiken valtiollisen
vallan huipulla oli yhä itsevaltias, mutta kuten tunnettua, valistuneet itsevaltiaat
pitivät kunnia-asianaan hallita lakien mukaan eikä mielivallalla.
Käytännössä
Venäjä oli pitkälti mielivallan maa, mikä toteutui erityisesti tilanherrojen ja
maaorjien välisissä suhteissa. Talonpojilla oli kyllä oma itsehallintonsa ja
kyläkokouksensa ja toki he normaalitapauksessa toimivat sen mukaan.
Tilanherran
valta oli kuitenkin tarkemmin rajoittamaton ja hän saattoi antaa talonpojalle
rangaistuksen siten, että tämä sai mukaansa lappusen (eli zapiskan, sanasta
pisat kirjoittaa), jossa käskettiin antamaan niin ja niin monta ruoskaniskua.
Lapun kansa oli sitten mentävä poliisin tai palokunnan pakeille. Ne huolehtivat
toimeenpanosta virkansa puolesta.
Lakikomitean
toiminta loppui Pugatšovin kapinan ja Ranskan vallankumouksen myötä. Katariina,
joka oli ”evästyksessä” näyttävästi sanoutunut irti kuolemarangaistuksesta, tuomitsi
jo vuonna 1790 kuolemaan Aleksandr Radištševin, jonka syntinä oli realistisen
matkakirjan kirjoittaminen.
Kyseessä oli
teos ”Matka Pietarista Moskovaan”, jossa kirjoittaja antoi ankean, mutta uskottavan
kuvan siitä, miten hallinto Venäjällä itse asiassa toimi.
Toki Radištševin
tuomio muunnettiin karkotukseksi Siperiaan, mutta hyppäys ”Evästyksen”
periaatteista mielivaltaiseen tyranniaan oli vaikuttava.
”Evästyksen”
monet kohdat ovat kiinnostavia. Esimerkiksi kohta kuusi kertoi lyhyesti ”Venäjä
on eurooppalainen maa”, mikä ilmeisesti oli aksiomaattinen totuus. Sen mukaan
lakienkin oli oltava eurooppalaisia.
Kohta kaksi taas
kertoi, että on pakko olettaa jokaisen rehellisen ihmisen haluavan nähdä oman
maansa ”onnellisuuden, kunnian, turvallisuuden ja rauhallisuuden huippuna”.
Tuossa yhteydessä ”kunnia” ja ”rauhallisuus”
oli ilmeisesti sovellettava eri sfääreissä, edellinen ulkopolitiikassa ja
jälkimäinen sisäpolitiikassa. ”Onnellisuuden” voimme panna merkille ja verrata
asiaa vaikkapa Yhdysvaltojen perustuslakiin.
Kuolemanrangaistuksen
”evästys” ilmoitti järkiperustein olevan vahingollinen ja tehoton ja siksi
hylättävä. Ihmisten onnellisuus sen sijaan oli myös hyödyllistä valtiolle
edesauttaessaan väestönkasvua.
Katariinahan
uskoikin kansansa elävän vauraasti ja kertoi, että jokaisella perheellä oli
varaa syödä kanapaistia pyhäisin (ks. https://timovihavainen.blogspot.com/search?q=kanojen+arvo+ja+merkitys
). Tosinj monet suosivat nykyään kalkkunaa.
Tutkijat (Mac
Raeff) ovat katsoneet, että juuri Katariinan aikaan alkoi Venäjällä näkyä
merkkejä kansalaisyhteiskunnan synnystä aateliston piirissä. Valitettavasti
kehitys lopahti alkuunsa jo keisarinnan toimesta. Myöhemmin hänen poikansa
Paavali kielsi koko ”Evästyksen” julkaisemisen.
Aleksanteri I
oli tunnetusti vastaavalla tavalla temppelin harjalla juuri samaan aikaan, kun
hän valloitti Suomen. Oliko Venäjää kehitettävä perustuslailliseen suuntaan? Suomesta
tulikin koekappale ja mahdollinen malli koko Venäjälle, kuten Andrei Saharov on
arvioinut.
Muuten, ”evästyksen”
venäläinen nimitys on minusta kiinnostava. Sehän on nakaz, minkä kantana on
ilmeisesti kazat, ukazat, pokazat, näyttää. Näyttääpä siltä (kažetsja), että
venäläinen ajattelee näyttämistä myös määrätessään (ukazat, prikazat) ja jopa sanoessaan
-skazat. Satukin on itse asiassa näytös (skazka).
Erikoista on,
että tuo nakaz on niin lähellä sanaa nakazanije, (yhteinen verbi nakazat), mikä
merkitsee rangaistusta. Rangaistaessa siis ”näytetään” sille, johon se
kohdistuu.
Evästäminen/käskeminen
ja rankaiseminen eroavat venäjäksi vain yhdessä suhteessa: rangastaessa käsitellään
jotakuta (akkusatiivi), kun taas evästäessä käytetään datiivia: annetaan se
evästys ”näyttö” jollekulle.
Suomalainenhan
sen sijaan antaa jollekulle eväitä mukaan syötäväksi. Ehkäpä tästä ei synny
suurta selitystä venäläisten ukaasien ja suomalaisten määräysten väliselle
eroille, jos niitä on (suomalaiselle olennaista on määränpää?, venäläiselle se,
että näytetään jotakin?).
Tiedä häntä.