tiistai 15. marraskuuta 2011

Ennakkoluuloista ennakkotietoon


Ennakkoluuloista ennakkotietoon

Helsingin Sanomien rasismia koskeva gallup osoitti ilahduttavasti, että suomalaiset ovat asenteiltaan hyvin avoimia eri rotuja ja kulttuureja edustavien ihmisryhmien yhteiselolle. He eivät pelkää ihmisiä, jotka ovat toisen näköisiä kuin valtaväestö. Vain viisi prosenttia kansasta oli ”täysin samaa mieltä” väitteestä, jonka mukaan olisi parempi, että eri kulttuureista lähtöisin olevat ihmiset elävät toisistaan erillään eivätkä sekoitu keskenään. Kahdeksan prosenttia oli tästä osittain samaa mieltä ja jyrkästi erimielisten ryhmä oli niinkin suuri kuin 62%. Tämä ei ainakaan osoita ksenofobiaa, pikemminkin kenties hyväuskoisuutta, mutta asian absoluuttinen arvottaminen lienee mahdotonta. En myöskään ole kuullut, että olisi jonkinlaista konsensusta siitä, miten monien olisi oltava tästä asiasta mitäkin mieltä. Suomalaiset eivät myöskään pidä ulkonäöltään ja kulttuuriltaan poikkeavia ihmisiä ennustamattomina ja pelottavina. Vain kolme prosenttia oli tästä täysin samaa mieltä, 68% täysin eri mieltä.
Mutta onko näillä tuloksilla jotakin tekemistä ennakkoluuloisuuden kanssa? Asia riippuu siitä, miten ennakkoluuloisuus määritellään. Jos se tarkoittaa vääriä ja mihinkään perustumattomia käsityksiä vallitsevista asenteista, osoitti tutkimus, että niitäkin kyllä on ja vieläpä huomattavan paljon. Peräti kuusikymmentäkuusi prosenttia vastaajista nimittäin arveli, että maassamme ilmenisi ”paljon” tai ”melko paljon” rasismia. Itse asiassa sen määrä osoittautui sitten hyvin vähäiseksi, kun samoilta henkilöiltä kysyttiin, tunnistavatko he ”rasistisia piirteitä” itsessään. Ilmeisesti kyseessä siis oli toisiin suomalaisiin projisioitu ennakkoluulo, jonka funktiona lienee ollut pönkittää ajatusta omasta moraalisesta paremmuudesta ja jonka muut kysymykset osoittivat perättömäksi. Rasistisista käyttäytymismalleista, toimenpidesuosituksista tai edes asenteista tähän kysymykseen annetut vastaukset eivät tietenkään voi sanoa yhtään mitään.
Ennakkoluuloksi paljastui tulosten valossa myös toisessa tutkimuksessa suoritettu kysely vähemmistöjen edustajilta. 34% oli täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että ”suomalaiset ovat rasisteja”. Lyhyestä selostuksesta ei käy ilmi, oliko kysymys asetettu tuolla tavalla, kokonaisen kansan kaikkia edustajia koskevaksi yleiseksi väitteeksi, mikä tuntuisi hiukan kummalliselta, vai oliko kyse normaalista kollektiivia koskevasta ennakkoluulosta. Ainakaan sille ei HS:n gallupista löytynyt katetta.
Tasavallan presidentin mielestä tutkimus osoitti, että ihmisillä on ulkomaalaisiin nähden ”oikeita ongelmia, mutta vääriä vastauksia”. Delfoin oraakkeli olisi kai voinut sanoa asian selvemmin. Arvojohtajan tehtävänä lienee vaalia oikeiksi koettuja arvoja, mutta asian yhteyttä kyseisen tutkimuksen tuloksiin on vaikea käsittää.
On jokseenkin uskomatonta, että kyseisen gallupin tulosten tulkittiin Helsingin Sanomissa tarkoittavan sitä, että rasismi olisi Suomessa hyvin yleistä ja suorastaan suuri ongelma. Asiasta olisi viimeinkin kehitettävä jonkinlainen vertaileva mittari, joka perustuisi eri maissa tehtyihin tutkimuksiin. Poliitikkojen kritiikitön reagointi lehdistön johdatteleviin tulkintoihin aiheuttaa vain myötähäpeää ja Helsingin Sanomien ja tarkoitushakuinen revittely tuskin saa aikaan muuta kuin ansaittua paheksuntaa.
Mutta kriittisen kansalaisen on syytä kysyä sitäkin, mitä vikaa ennakkoluuloissa oikein on? Voidaanko ne edes periaatteessa korvata ennakkotiedoilla vai onko aina väistämättä tyydyttävä vain jonkinlaisiin ennakkoluuloihin, myönteisiin tai kielteisiin?
1960-luvun sosiologit arvostivat suuresti rationaalista käyttäytymistä. Asenteellinen jäykkyys, informaation torjunta ja ennakkoluuloisuus olivat heidän mielestään sitä irrationaalista painolastia, joka haittasi pluralistisen yhteiskunnan toimintaa ja itse kunkin onnellista elämää.
Ennakkoluulolla tarkoitettiin tuolloin vääriä tai mihinkään perustumattomia tiedollisia oletuksia. Ihmisryhmiä saatettiin torjua jo ennakolta, vaikka heistä ei tiedetty yhtään mitään. Tutkijat herkuttelivat jopa kysymällä mielipiteitä aivan keksityistä ryhmistä ja huomasivat, että tietyt vastaajat suhtautuivat myös niihin, kuten muihinkin kielteisesti. Ennakkoluuloisuus oli ilmeisesti persoonallisuuteen liittyvä mekanismi, jolla ei ollut kohteidensa kanssa paljoakaan tekemistä.
Ennakkoluuloisuuden vahingollisin ja ehkäpä myös typerin ilmenemismuoto oli ja on aina ollut ihmisyksilöiden arvottaminen heidän viiteryhmänsä perusteella. Niinpä esimerkiksi joskus maailmassa saatettiin lähteä siitä, että joku henkilö oli varmaankin keskivertoa vilkkaampi, älykkäämpi, luotettavampi tai sympaattisempi, koska hänen viiteryhmällään yleisesti arvioitiin olevan tällaisia ominaisuuksia. Vastaavasti joidenkin toisten viiteryhmien kohdalla ennakoitiin yksilön olevan tietyissä suhteissa muita vajavaisempi. Tämän johdosta jotkut ryhmänsä edustajiksi leimatut yksilöt joutuivat erityisesti ponnistelemaan osoittaakseen, etteivät ole oletetun kaavan mukaisia. Jotkut toiset taas saivat ansiotonta arvonnousua. Kokonaisuutena ottaen kyseiset viiteryhmät saattoivat toki olla enemmän tai vähemmän ennakkoluulojen mukaisia, eihän niistä koskaan voi samanlaisia tulla.
On sanomattakin selvää, että yksilöiden arvostuksen sitominen heidän viiteryhmäänsä on sekä epäreilua että sivistymätöntä. Jokainen vastaa vain itsestään ja ansaitsee arvostuksensa itse tai on sitä ansaitsematta. Tämä on vanha liberaalin yhteiskunnan periaate, josta ei aiemmin ollut tapana tinkiä muualla kuin tolvanoiden piirissä ja totalitaarisissa maissa.
Mutta ajat ovat tainneet muuttua. Amerikkalainen yhteiskunta näyttää olleen uranuurtajana kehitettäessä aivan uudenlaista kanssakäymisen normistoa, joka nimenomaan edellyttää, että jokaista yksilöä on kohdeltava viiteryhmänsä jäsenenä. Viiteryhmän on taas a priori katsottava nauttivan immuniteettia kaikenlaista negatiivista kritiikkiä kohtaan. Yleisenä järkevänä lähtökohtana näyttää olleen, että ennakkoluuloja ei saa kohdistaa yksilöihin, mitä jo yleinen sivistyneisyys ja säädyllisen käytöksen normit perinteisesti edellyttävät. Mutta kun tämän lisäksi vielä on ruvettu vaatimaan, ettei ihmisillä saa olla myöskään viiteryhmiä koskevia ennakkoasenteita, ollaan jo aivan eri alueella. Käytännössä edellytetään, että kaikki tieteellinenkin tieto viiteryhmien ominaisuuksista on ennakkoluuloa, mikäli siinä ilmenee jotakin epäedullista. Tämä tarkoittaa käytännössä rationaalisen ajattelun ja empiirisen havainnoinnin kieltämistä, esimerkiksi tilastojen salaamista.
On selvää, että eri yhteiskunnalliset ryhmät käyttäytyvät eri tavoin. niiden arvot, normit ja yleiset taipumukset poikkeavat toisistaan. Se, joka ei tätä tunnusta, sulkee yksinkertaisesti itsensä tärkeän faktatiedon ulkopuolelle. Tämä saattaa edesauttaa käpertymistä omaan ihannemaailmaan, mutta järkevän käyttäytymisen ja rationaalisen yhteiskuntapolitiikan kannalta asenne on tuhoisa.
Mutta ei ole syytä antautua obskurantismille. Viiteryhmistä nimittäin voimme saada myönteisten tai kielteisten ennakkoluulojen sijasta myös objektiivista ennakkotietoa ja sen hankkiminen onkin yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen velvollisuus. Yksinkertaisesti typeriä ovat ne, jotka leimaavat yksilöitä viiteryhmän perusteella, olipa leima myönteinen tai kielteinen, mutta sama koskee myös ryhmiä koskevan tiedon kieltämistä. Tarvitsemme tilastotietoja ja niiden kriittistä tulkintaa. Mielikuvagallupit, joiden tulosten yli sitten vielä tarvittaessa kävellään häikäilemättä, ovat pelkkää pilkantekoa vakavasta asiasta.


9 kommenttia:

  1. Läntisen ajattelun suuren oivalluksen vapaasta hengestä voinee tulkita siten, että "viehätysvoima on sitä että osaa kuulla myöntävän vastauksen vaikka ei ole esittänyt selvää kysymystäkään", kuten mm. Obama ja aiemmin Palme ja Camus ovat esittäneet. Ihminen voi ikäänkuin äänestää jaloillaan viiteryhmästä, kuten asuinalueesta toiseen.

    Jokaisella yksilöllä on ainutkertainen ihmisarvo, joka kuuluu sillekin joka toista kiusaa ja vainoaa.

    Tasa-arvo on demokratian perusta. Demokratia on ihmiskunnan kehittynein hallintomuoto.

    Ennen poliitikoksi kelpasi kunhan huomasi olevansa vähän keskimääräistä äänestäjä fiksumpi, mutta sos.media on saanut kansalaiset kaduille USA:ssa ja Välimeren maissa.

    Siksi perinteinen eliitti näyttää nyt Kreikkaa vihaavan.

    VastaaPoista
  2. Biologiselta kannalta katsottuna ennakkoluuloissa ei ole mitään vikaa. Ne syntyvät luontaisesti. Eläinten kuuluu olla ennakkoluuloisia, pelätä kaikkea tuntematonta, muuten ne eivät selviä. Avoimuus, tuntemattomista asioista kiinnostuminen, on myös luontaista. Jotta populaatio selviytyisi, tuottaa se kumpaakin puolta, avoimia ennakkoluulottomia sekä sulkeutuneita ennakkoluuloisia. Luonnonvalinta huolehtii siitä, ettemme ole vain toista ja aja populaatiotamme tuhoon. Tästä syystä emme laita suuhumme mitä tahansa, emmekä luota toisiin ehdottomasti. Ennakkoluulottomuus on toisaalta kehittänyt selvitymimahdollisuuksiamme, luonut vuorovaihtoa eri kansojen kesken.
    Sosiaaliset taidot ja yhteisymmärrys eivät kuitenkaan synny pelkän ennakkoluulottomuuden kautta, vaan keskinäisen arvostuksen, mikä on vaatinut ennakkoluuloisuutta ja sotimista, opettelua. Liian avoimet kansat/yhteiskunnat on alistettu, koska ne ovat olleet keskimääräisesti heikompia, huijattavissa ja kaapattavissa.
    Urokset ja naaraat voidaan jakaa myös biologiselta pohjalta eri ryhmiin. Urosnisäkkäät ovat ennakkoluuloisempia, ne eivät halua laumaan uroksia toisista laumoista, koska se asettaa johtajuuden ja oman geenipoolin jatkamisen vaakalaudalle, tulee uusia kilpakosijoita. Vastaavasti naaraat pyrkivät löytämään parhaimman mahdollisen parittelukumppanin; ovat näin avoimempia ja valmiimpia hyväksymään ulkopuolisia.
    Jos tätä verrataan ihmisnisäkkäisiin, niin olemmeko yhä primitiivisiä? Mielestäni olemme ja se näkyy tasa-arvon lisääntymisen kautta länsimaisen liberalismin ja avoimuuden kasvuna. Emme pyri enää jakamaan toisten maita, vaan jaamme omistamme, otamme muita vastaan.
    Onko se viisasta? Ihmisrodun kokonaiskehityksen kannalta ehkä on, mutta kulttuurimme kannalta ei välttämättä. Voiko kehityskulku aiheuttaa sisäisiä ristiriitoja? On aivan mahdollista, että ajaudumme keskinäiseen välienselvittelyyn ja valtapyramidin uudelleenjärjestelyihin, koska yhteiskuntaa koossa pitävät voimat eivät ole enää selkeitä.
    Ennakkotiedolla on varmasti vaikutusta tilanteen kehittymiseen, mutta poistaako se uhantunnetta, jos se intuitiivisesti on meistä olemassa? Se, että meidän urokset saavat tietää, etteivät olekaan muita ihmeellisempiä ja että muukalaiset ovatkin yhtä hyviä tyyppejä, ehkä jopa parempia? Onko se tyydyttävää, jos itse asiassa juuri tästä syystä heitä on koko ajan pelättykin, haluttu demonisoida ja pitää ulkopuolisina, koska olemalla ok he ovatkin todellinen uhka ja kilpailukykyinen vaihtoehto omalle mies- ja yhteiskuntamallillemme?
    Eikö ihmiselo karmivuudessaan ole loppujen lopuksi taistelua resursseista, elintilasta ja vallasta. Ainakin, jos niitä ei ole loputtomasti.

    VastaaPoista
  3. Nämä asiat varmaankin liittyvät ennakkoluuloisuuden sosiobiologiaan. Itse en ota kantaa siihen, vaan uuteen sensuurimentaliteettiin, joka on pahasti ristiriidassa länsimaisen tieteellisen ajattelun perinteen kanssa.

    VastaaPoista
  4. "Jokainen vastaa vain itsestään ja ansaitsee arvostuksensa itse tai on sitä ansaitsematta. Tämä on vanha liberaalin yhteiskunnan periaate, josta ei aiemmin ollut tapana tinkiä muualla kuin tolvanoiden piirissä"

    Näinhän asia ei tietenkään ole. Ihmisen voi arvioida täysin luotettavasti henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella vain, jos hänestä on saatavilla täydellinen tieto.

    Tämä on tietysti mahdotonta.

    Siksi toiseksi vain tolvana, tai ehkä pikemmin vaarallinen tolvana vaatii, että kaikkein olisi tiedettävä muista yksilöistä mahdollisimman paljon.

    Esimerkiksi koulussa on paitsi välttämätöntä myös parempi, että oppilaita opetetaan myös ryhmän jäseninä (esimerkiksi ekaluokkalaisia eri tavalla kuin lukiolaisia). Kauhistuttaa ajatus, että jokaisen sielun sopukoihin yritettäisiin porautua päivä päivältä syvemmälle, jotta heitä voitaisiin kohdella pelkästään yksilöinä.

    Hesarin kyselystä sen sijaan ja silti olen pitkälti samaa mieltä.

    Lisähuomiona vielä: vastausvaihtoehdot olivat "paljon", "melko paljon", "ei juurikaan" ja "ei käytännössä lainkaan". Tuon "ei juurikaan" -vaihtoehdon tilalla on usein "ei paljoa". Ainakin vaihtoehdot olisivat silloin symmetrisempiä.

    Minusta kyse on nimittäin eri asioista.

    "Pistäisinkö lapseni A- vai B-luokalle? Kysynpä rehtorilta, paljon niissä on koulukiusaamista."

    Rehtori: "A-luokassa on melko vähän. B-luokassa ei juurikaan."

    "No, sitten pistän, totta kai, B-luokalle."

    Ero on aika pieni, mutta veikkaan, että se silti on ohjannut ihmisiä "melko paljon" -vaihtoehdon suuntaan, pois "ei juurikaan" -vaihtoehdosta.

    VastaaPoista
  5. Eipä tässä maailmassa kukaan täydellinen ole ja harvat taitavat sitä vaatia. Mutta vastuuss' ei oo veli veljestään, ei poika isästään jne.
    Tolvanoiden lisäksi myös lurjukset ovat tästä eri mieltä.
    Kysymyksenasettelu on sinänsä hienosäätöä. Oleellista on, että ymmärretään, mitä kysymykset mittaavat ja mitä ei.

    VastaaPoista
  6. "Eipä tässä maailmassa kukaan täydellinen ole ja harvat taitavat sitä vaatia. "

    Ehkä kirjoitin epäselvästi, kun yritin selventää asiaa kirjoittamalla ääripäistä.

    Joka tapauksessa on selvää, että ihmisiä on pakko käytännössä kohdella paitsi yksilöinä myös ryhmän jäseninä. Ja tämä ei siis ole pelkästään kielteinen asia. Jos miettii, minkälainen olisi koulu, jossa oppilaita ei jaettaisi luokkiin iän perusteella, ehkä ymmärtää tai sitten ei.

    VastaaPoista
  7. Useimmiten ihmislapsi on niin fiksu että osaisi mennä ominpäin omaan ikäryhmään ihan heti ensikertaa koulun ovesta sisään astuttuaan. Siihen ei mitään pakkoa tarvita, paitsi jos Tomi haluaa hänet vivuttaa kielikylpyyn.

    VastaaPoista
  8. Vähän rautalankaa: täysivaltaisia kansalaisiakin toki täytyy usein kohdella ryhmänsä jäsenenä. Onko sen sijaan säädyllistä arvottaa heitä yksilöinä pelkän viiteryhmänsä perusteella on toinen asia. Kuten muistamme, murjaanien kuningas oli "hyviltä kaivattu" kelpo mies. Pöyhkeä Herodes taas ei ollut, vaikka vaati itseänsä kumartamaan.

    VastaaPoista
  9. Lähdin purkamaan asiaa biologiselta kannalta, koska mielestäni ihminen sosiaalisena eläimenä toimii loppupelissä ryhmävalinnan kautta, ei yksilövalinnan kautta. Vaikka olemme itsekeskeisiä, tulemme harvoin toimeen ilman ryhmän hyväksyntää ja kannatusta ja taivumme ryhmän tahtoon, jos emme ole riittävän vahvoja.
    Nyt kun länsimaissa on viime vuosikymmeninä ollut vallitsevana yksilövalinnan oikeutus, on haluttu väheksyä ryhmävalinnan merkitystä. Jos jonkin uuden viiteryhmän yksilöiden näkemykset ovat ristiriidassa vallitsevien näkemysten kanssa, on tällaiset näkemykset haluttu katsoa epäkompetenteiksi. Kyse on pelosta, että ryhmävalinta ajaa yksilövalinnan yli, mikä voi rajoittaa yksilön oikeuksia ja vapauksia toimia yhteiskunnassamme haluamallaan tavalla. Yksilönvapauksia rajoittavan viiteryhmän saatetaan pelätä toimivan pahantahtoisesti, joten on helpompi leimata kaikki ryhmän yksilöt samankaltaisiksi. Ryhmän mahdollisesti sisäisesti hyvin toimivan yhteistyön pelätään uhkaavan kokonaispopulaation etuja ja johtavan törmäyskurssille hallitsevien ryhmien kanssa. Nykyisenmallinen länsiyhteiskunta haluaa pitää populaation ja vaikutusryhmät mielellään hajallaan, yksilöinä tai pienryhminä, sillä silloin ne eivät uhkaa sen vallitsevia valtarakenteita ja poliittista hierarkiaa. Se ei kuitenkaan ota huomioon, että liiallinen hajautuminen saattaa myös vahingoittaa kehitystä: yhteistyö muuttuu tehottomaksi ja yhteishyvän tuottavuus laskee, kun intressejä alkaa olla liikaa. Mitä hajanaisemmat tavoitteet yhteiskunnassa on, sitä suurempaa yksilöiden keskinäinen kilpailu ja itsekkyys, omanedunonginta, vaikka yleisellä tasolla annetaankin kuva välittävästä, huolehtivasta ja tasa-arvoisesta yhteiskunnasta. Vallan- ja vastuunkannonjakoa ei haluta muuttaa tämänhetkisestä.
    On muutenkin kyseenalaista, ovatko gallupit millään tavalla tieteellistä evidenssiä, mutta sensuurimentaliteetti on selvä vastaus näkemyksiin ja pelkoihin, että uudet suuremmat viiteryhmät eivät osaisi toimia rationaalisesti, rakentavasti ja empatiakykyisesti yhtä aikaa, yhteishyvän eteen, ja että yksilöt voisivat toimia tämänkaltaisen "pahantahtoisen" ryhmän harkintakyvyttöminä pelinappuloina. Gallupeilla pyritään saamaan haluttu tulos.
    Tämä tietenkin kumpuaa toisen maailmansodan melskeistä, kansallissosialismin ja kommunismin peloista.
    Vallassa olevat vaikutusryhmät eivät vain ota huomioon, että toimivat itse samalla tavalla kuin pelkäävät uusien ryhmien toimivan. He perustelevat omaa toimintaansa sillä, että ovat moraalisesti oikeassa ja uskovat toimintansa olevan kaikkien edun mukaista ja leimaavat eriävät näkemykset. Rasismikeskustelu on keppihevonen, jota käytetään arvojen aallomurtajana. Uudenlaista ryhmittymistä on kuitenkin havaittavissa kaikilla yhteiskunnan alueilla, on kyse sitten uskonnosta, seksuaalisuudesta, konservatismista tai idealistisista liikkeistä. Myös ennakkoluuloja on joka suunnalla.
    Vaikea sanoa miten radikaaleista muutoksista on kyse, mutta on selvää, että yhteiskuntamme on tullut murrosvaiheeseen.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.