Talvisodan
hengen elinkaari
Ne, jotka kokivat
talvisodan ajan, muistelevat siihen kuuluneen aivan poikkeuksellisen tunnelman.
Matti Kurjensaari, 30-luvun radikaali vertasi sitä jumalanpalvelukseen,
messuun.
Tuota henkeä
kartoitettiin jo aikanaan paikan päällä useankin järjestelmän kautta ja siitä
kertoo Sampo Ahto kirjassaan Talvisodan henki.
Kyseessä oli
ainutlaatuinen ja sitä paitsi ainutkertainen ilmiö. Kaikki olisi voinut mennä
myös toisin.
Suomessa säilyi tai
itse asiassa syntyi kansakunnan yhtenäisyys pitkälti juuri vihollisen
erikoislaatuisten toimien takia. Kyllä sitä toki pyrittiin mahdollisuuksien
mukaan luomaan myös omalla puolella. Venettä ei keikuteltu eikä vaadittu
esimerkiksi kansanäänestystä tai edes eduskuntakäsittelyä aluevaatimusten johdosta.
Mielialatarkkailu
totesi kyllä, että YH:hon ja kaupunkien evakuointeihin oltiin myös
tyytymättömiä. Moni piti sodanuhkaa aivan tuulesta temmattuna ja moisia valtavia
operaatioita Suomen herrojen suoranaisena provokaationa.
Kun kaupunkeja
sitten pommitettiin ja siviiliväestöä tulitettiin konekivääreillä, oli pakko
uskoa, että koko tuo Saksan liittolaisen ja suomalaisuuden kansanmurhan järjestäjän,
eli neuvostohallituksen asiasta kertoma tarina oli totaalista valhetta. Maassa
oli muka vallankumous, kaupunkeja ei muka pommitettu ja Neuvostoliitto oli muka
lahjoittanut Suomen uudelle hallitukselle valtavan maa-alueen. Suomen
itsenäisyyttä se kunnioitti… Kyllä kai, niin.
Ne tekivät sen
itse. Taitavammalla politiikalla, vaikka sitten ihan raa’alla ultimaatumilla
Neuvostoliitto olisi kyennyt todennäköisesti estämään tuon hengen
muodostumisen. Nyt sitä ei enää saanut takaisin pulloon.
Kaikille oli
selvää, että kyseessä oli provosoimaton hyökkäys, jossa ei kunnioitettu
sopimuksia, ihmishenkiä eikä totuutta. Neuvostohallitus oli kokonaan menettänyt
uskottavuutensa.
Mutta eihän
tästä vielä seurannut, että joka mies oli valmis menemään rintamalle ja
taistelemaan ylivoimaista vihollista vastaan, jolla muuten sattui olemaan
maailman ylivoimaisesti suurin ja modernein armeija.
Mihin siinä
oikein uskottiin? Se oli myös kysymys, joka rajan takaa usein esitettiin: mihin
te oikein luotatte? Ettekö ymmärrä, että taistelu on toivoton? Miksi kuolisitte
turhaan?
Taisteluhan
tunnetusti käytiin kodin, isänmaan ja uskonnon puolesta. Mitä tämä ajan
mielikuvissa merkitsi, selviää esimerkiksi Eino Railon romaanista Valittu
kansa ja luvattu maa.
Suomalainen
elämänmuoto oli uhattuna ja sen mukana kansalaisvapaudet ja itse oikeuden
periaate. Bolševikit oli at tulossa päästämään barabbasta irti ja
hävittämään kaikkea, mikä yhteiskunnassa ja kulttuurissa oli arvokasta ja
kunnioitettua.
Itärajan takana
tiedettiin vallitsevan orjuus ja pakkotyö, kuten Uuno Kailas aivan oikein
vuonna 1931 runoili. Hänen käsitteensä tulivat suoraan ajan uutisaineistosta,
joka ei ollut väärennettyä.
Niskalaukausten
käyttö politiikan välineenä oli tunnettu asia, joskaan eivät ne valtavat
mittasuhteet, joissa niitä oli sovellettu esimerkiksi suomalaisiin ja moniin
muihinkin kansallisuuksiin. Sellaiset aineksethan niin sanotusti likvidoitiin,
jotka eivät kuuluneet uuteen, sosialistiseen valtioon.
F.E. Sillanpää
ei suotta runoillut: ”Tääll’ on suorana seistä tai kaatua, joka miehellä oikeus”.
Vaihtoehtona rintamalla kaatumiselle oli monellekin tuo niskalaukaus. Muistakaamme
myös, että SKP:n julistuksessa aivan sodan alussa selitettiin myös, että nyt
vuoden 1918 vallankumous viedään loppuun asti.
Moni muisti tuon
ajan, mutta harva halusi enää kokea sitä uudelleen, ainakaan puna-armeijan
avustamana versiona.
Talvisotaromaaneista
ensimmäisen palkinnon sai Viljo Sarajan Lunastettu maa (Otava, 1940). Se
on tavattoman pateettinen, uskonnollishenkinen maa, jonka perusidea on
suorastaan outo: sodassa kaatunut mies oli lunastanut maan.
Mihin moista
lunastusta tarvittiin? Eikö maa siis ollutkaan jo oma? Vai maksoiko mies
kuolemallaan joitakin syntejä, joita maan saamiseen oli liittynyt?
Toinen, luultavasti
keskellä sotaa kirjoitettu kirja oli Mika Waltarin Antero ei enää palaa.
(WSOY 1940). Siinä sitoudutaan puolustamaan omaa maata hinnalla millä tahansa.
Mikään uhri ei voi olla liikaa eikä väkivalta voi oikeutta kukistaa.
En hetkeäkään
epäile kirjan paatoksen aitoutta. Hetki oli todella dramaattinen ja järkyttävä:
läheiset tapettiin rintamalla, kodit poltettiin…
Kirjan
päähenkilö vannoo kuin Churchill hieman myöhemmin puheessaan, ettei suomalaisia
voida koskaan lannistaa. Väkivalta ei kukista tahtoa, joka kunnioittaa vain
oikeudenmukaisuutta.
Itse asiassa
näistäkin kirjoista tuntuu heijastuvan Sakari Topeliuksen usko siihen, että
suomalaiset ovat Jumalan valittu kansa.
Uskonnollisuus
oli tuohon aikaan jo aika lailla haalistunut etenkin sinänsä harvalukuisen
sivistyneistön keskuudessa, mutta sodan johdosta sen merkitys nousi huimasti.
Kaikki tämä on toki
yleistä tietoa. Talvisodan henki oli tosiasia ja sitä paitsi aivan odottamaton
ja tietyllä tavalla hurmoksellinen asia. Ikuisesti sellainen ei voinut jatkua
ja normaaliin elämään oli ennen pitkää pakko palata.
Tämä kuitenkaan
tuskin tapahtui edes vielä heti Moskovan rauhan jälkeen, jolloin valtava
emotioonalinen hyöky pyyhkäisi maata ja suomalaiset vastoin tapojaan itkivät julkisesti.
Kuinka nyt niin
kävi, että menetettiinkin koko Karjala? Miten oli mahdollista, ettei uusi raja
jää nyt edes rintamalinjalle, vaan Neuvostoliitto ottaa enemmän kuin
puna-armeija oli edes kyennyt valloittamaan?
Kuka oli
syyllinen? Ruotsi? Hallitus? Neuvostoliittoa avustanut Saksa? Itse
Neuvostoliitto?
Hallituksen
puolelta vihjattiin melko halpamaisesti Ruotsin riittämättömään
solidaarisuuteen ja presidentti Kallio puolestaan puhui suoraan venäläisestä
imperialismista, ”Pietari Suuren harrastuksista”.
Hallitus ei
katastrofin takia menettänyt uskottavuuttaan, vaikka suuria ongelmia oli syytä
pelätä myös siinä suhteessa. Kyllä koko synti jäi ja jätettiin nyt Neuvostoliiton
harteille ja senhän se oli ansainnutkin. Vasta myöhemmin alettiin yhä
yleisemmin ymmärtää, että oli mahdollista ajatella myös naapurilla olevan niin
sanottuja ”legitiimejä” intressejä.
Tavallaan talvisodan
henki tai ainakin sen rippeet jäivät vaikuttamaan aina 1950-luvulle saakka.
Suomen sisäinen rintama kesti myös jatkosodan, mitä olisi mahdoton selittää
ilman talvisodan kokemuksia.
Vielä sodan
jälkeenkin osoittautui mahdottomaksi lyödä niin suurta kiilaa Suomen sisälle,
että sovjetisointi olisi onnistunut.
Mutta eihän sitä
yhtenäisyyttä enää ole, eikä ole ns. sisuakaan.
Itse asiassa
meillä päinvastoin on tietty elementti, joka suhtautuu koko isänmaallisuuteen
ja siinä luvussa myös talvisodan perintöön hyvin nuivasti, suorastaan
vihamielisesti. Mikäli ajattelemme vaikkapa ruotsalaisten tai tanskalaisten mutkatonta
suhtautumista omaan historiaansa ja lippuunsa, on ero hyvin selvä, vaikka nuo
molemmat maat ovat aikoinaan olleet eräänlaisia imperiumeja.
Toki talvisodan
henki sanan syvimmässä mielessä menetti meilläkin merkitystään jo jatkosodan
aikana. Itse asiassa jo välirauhan oloissa monet vasemmistolaiset, jotka eivät
ymmärtäneet pelastuneensa niskalaukaukselta juuri Suomen itsenäisyyden säilymisen
vuoksi, alkoivat voimallisesti kuuluttaa suuntautumista suureen naapuriin päin.
Jatkosodan
aikana sitten moni sellainen, joka oli talvisodassa taistellut mukisematta
rintamalla, joutui turvasäilöön.
Se vuoden 1918 perintö,
jota sodan aikana oli turhaan yritetty manata esille mielten kellareista, on
itse asiassa palannut ihmisten ilmoille vasta 1960-luvulla ja sen jälkeen.
Mutta ei siitä
sen enempää.
Muuan erityinen
piirre talvisodan muistamisessa ansaitsee ehkä huomiota. Se on surun päivä.
Militaristinen
pullistelu paraateilla sopisi talvisodan muistoon erittäin huonosti. Siinä
sodassa pärjättiin vain miesten henkisen ryhdin säilymisen ansiosta. Se taas ei
perustunut aseisiin eikä rumpujen paukutukseen. Sen takana oli vakaumus
velvollisuudesta ja sen täyttämisestä epätoivoisissakin oloissa.
On luultavaa,
että kaikki olisi voinut mennä toisin.
Oikeisto on maansa myynyt ja tuonut pakkoenglannin suomen kielen tilalle ahneudessaan. Siinä se talvisodan perintöä halveksiva (muissa kuin juhlapuheissa) kansanosa.
VastaaPoistaSoosoo. Se uskoo Natoon.
PoistaEikö se OTAN ole suurinpiirtein sama asia: talvisodan hengen unohdusta, maan (tai ainakin armeijan) myyntiä jenkeille ja pakkoenglantia?
PoistaNäin ulkomailla asuvana ja kaikkinaisiin muutoksiin positiivisesti suhtautuvana on kuitenkin myönnettävänä, kuinka suomalainen minä olen. Koska suhtaudun myös suomalaisuuteeni positiivisesti, niin sehän ei ole ongelma vaan pikemminkin päinvastoin. On kiva tarkastella itseään ja muita kuinka me olemme taustamme tuotoksia. Luulen, että se joukko Suomessa, joka tavallaan kiistää taustansa merkityksen, varsinkin sen myönteisessä merkityksessä, ovat kadottaneet minuudestaan jotain olennaista. Väittäisin, että näistä ihmisistä löytyy enemmän masennusta, ahdistusta, vihaa ja sen semmoisia piirteitä, jotka tekevät elämästä aika tylsää ja ahdistavaa.
VastaaPoistaMe ihmiset olemme kokonaisvaltaisia ja kokonaisuuteen kuuluvat myös, perinteet, ympäristö, kieli, luonto ja tietysti lajitoverit joiden keskellä vartuimme. Nämä seuraavat meitä hautaan asti, kuin siniset silmät tai ihonväri. Onnellinen ihminen pelaa niillä korteilla, jotka on saanut, eikä vilkule naapurin peliä tai mikä pahinta, yritä fuskata vetämällä hihasta tai pakan alta vääriä kortteja. Poliittinen vasemmistohan ja nykyään myös vihreät ovata aina syyllistyneet toisten korteilla pelaamiseen. Onnettomia ihmisiä.
Vuosisatainen, melkein tuhatvuotinen historia vieraalla kielellä hallittuna kansana on syövyttänyt suomalaiseen sieluun aivan erityisiä ominaisuuksia. Vahva latentti antagonismi on näistä yksi, viholliskuva on meihin sisäänrakennettu. Kahtia jakamisen ja jakautumisen taipumus, kaksinapainen, kahden kerroksen ja kahden totuuden perusjäsennys määrää tajunnallisia maailmojamme.
VastaaPoistaSiksi suomalaisessa yhteiskunnassa perusvastakohtaisuudet ja -kuilut ovat tavallista vahvempia, kuten Erik Allardt totesi. On hallinto ja kansa, julkinen ja yksityinen elämä, vieraskoreus ja perheväkivalta. Toinen toisemme kiusaamisessa työpaikoilla olemme euroopanennätyskansaa. Sosiaalivirkailijamme kohtelevat suomensuomalaisia asiakkaitaan kahdeksan kertaa syllistävämmin kuin pohjoismaiset kollegansa. Emme ole pärjäilleet tietyillä kulttuurin aloilla, koska omat puolivillaiset intellektuellimme keskittyvät kampittamaan toisiaan. Masennus on ollut suomenkielisen väestön kansansairaus.
Tilanne muuttuoi historiallisesti, kun ulkoinen vihollinen hetkeksi yhdisti meidät. Kun valmistautumaton yhteisö kohtaa uhkan ja kriisin, syntyy niin sanottu "mutuaalireaktio", joka joukkohypnoosin tavoin yhdistää sielut ja taannuttaa koko kansan kollektiivisoimien valtaan. Vihavaiselle luettavaa: Ptjotr Krapotkin: Mutual Aid.
Se olisi siis lajityypillinen reaktio toteutuneena erittäin erityisessä historiallisessa tilanteessa erittäin sille otollisen kansan keskuudessa. Sen vahvuudelle oli lisäävä tekijä se ettei sotaan oltu mielialojen tasolla juurikaan valmistauduttu. Sokki on juuri siksi suuri -- ja juuri se taikoi esiin ne aggressiivisen regression yhdistävät voimat, mutuaalitunnot, jotka selittävät sotamenestyksen. Vastapuolella ei mitään vastaavaa voinut tapahtua.
Sotahistoriat ovat hämmästyttävän typeriä ja ymmärtämättömiä mitä sosiologian ja psykologian perusasioihin tulee. Aggression ja regression väistämätön yhteys jää ymmärryksen piirin ulkopuolelle, ja historioinnista tulee yhtäältä tapahtumahistoriaa ja toisaalta päämäärärationaalisten selitysten liimaamista yhä vähäjärkisemmän ja omia kollektiivivoimiaan toteututtavan tapahtumisen päälle.
"On luultavaa, että kaikki olisi voinut mennä toisin."
VastaaPoistaKaikki luulot/jossittelut ovat saallittuja. Eikö pitäisi perustaa erityinen boxi kaiken maailman luuloja/jossitteluja varten. Sitä olisi hauska kaivella.
(Jos Stalin ei olisi ollut hirviö, niin ei Hitlerkaan olisi ollut sitä samaa. Stalin lupasi potkia rautasaappaillaan hampaat pois suusta jo ennen Lokakuun vallankumousta. Hitler teki saman paljon myöhemmin. Kun Lenin veti salaa Stalinin kansallisuusasiain komissaariksi eli neuvostohallitukseen, niin toverit sanoivat Leninille, että heillä olisi ehdottaa virkaan paljon sivistyneempi henkilö. Lenin vastasi siihen: "Ei tuohon toimeen mitään sivistystä tarvita".)
No eiköstä vaan! Silloinhan voisi ruveta ajattelemaan, ettei tässä maailmassa kaikki aina mennytkään nappiin.
PoistaKaikki luulot ovat ihan sallittuja, mutta yksi on tyhmempi toista.
Kyllä kai on itsestään selvää, että Talvisota olisi voinut mennä toisin jos
Poista- neuvostotiedustelu olisi ollut tehokkaampaa ja varoittanut vastarinnan kovuudesta
- sotilasjohto olisi alusta pitäen varannut enemmän joukkoja ja sijoittanut ne sinne, mistä Venäjä on aina Suomen vallannut eli "hameen alta"
- alkuvaiheessa vihollisen ylivoima olisi murtanut suomalaisten moraalin ja olisi syntynyt tappion kierre.
- poliittinen johto olisi maaliskuussa uskonut Englannin ja Ranskan puheita taikka yleistä mielipidettä rauhan kovista ehdoista ja jatkanut sotaa niin, että rintamat olisivat lopullisesti murtuneet, mikä oli Lasse Heikkilän mukaan hiuskarvan varassa.
Onneksi tuo ei toteutunut vaan kaikki meni putkeen.
On todellakin sääli ettei siitä hengestä ole rippeitäkään jäljellä!
VastaaPoistaVielä 80, jopa 90-luvun alussa olimme ylpeitä suomalaisuudestammme, ja saavutuksistamme, mutta mitä siitä on jäljellä? Ei mitään!
Vanhalla kansalla oli sanonta; huoleton on hevoseton poika! Sitäkö eliitti ajaa takaa, myydessään maamme pala palalta eniten tarjoavalle?
Suomalaisuus on eliitin ja varsinkin sen mielestä huono, paha ja halveksittava asia.
"Vanhalla kansalla oli sanonta; huoleton on hevoseton poika!"
PoistaJos ymmärrän Markku Niemisen mahalaskulogiikan/suomettumislogiikan oikein, niin Suomi on "hevoseton". Mitä ihanin 1980-luku vaatii vaatimistaan että suomalaisuus palauttaisi suomettumisen.
Koskaan Suomi ei ole ollut niin "suomettunut" kuin nyt, suunta on vain eri, nyt nuollaan jenkkien puota niin että sylki roiskuu.
Poista70ja 80 -luvuilla homma oli lähinnä eliitin pyrkyryyttä jota kansa katseli naureskellen. Nyt se puolen kansan harrastus.
Mitä muuta voi odottaa nuorisolta, jonka sydän on globaali ja taskussa EU:n passi.
PoistaOlisikin oikeasti globaali tai edes eurooppalainen sydän mutta kun suurin osa persuista kuvittelee asuvansa Yhdysvalloissa.
PoistaNo niin kyllä näyttäisi tekevän huomattavan moni amerikkalaisen identiteettipolitiikan karvoineen ja nahkoineen nielaissut vihervasemmistolainenkin...
PoistaHerkkä, herkempi, prinsessa, persu.
Poista”Henki tuli ja meni”
VastaaPoistaPerussuomalaisten henki tuli ja meni.
Äskeinen A-studio osoitti MINULLE, että ns. perussuomalaiset Halla-ahon pokerinaaman muodossa, naaman, joka ilmaisi sitä sun tätä eikä yhtään mitään. Höllä-ahon pokerinaaman takana lienee se, että ns. perussuomalaiset ovatkin ns. pohjasuomalaisia, pohjasakkaa, joka on kateellinen kaikille, naapureille, rikkaille ulkomaalaisille, jotka ostivat itselleen vapautuneita omakotitaloja, kaikille, joilla on täysi oluttuoppi kädessä, yms. Pokerinaama onkin tässä tapauksessa paras ratkaisu. Ei tarvita mitään muuta kuin potkaisee jotakuta ja sitten latelee ympäripyöreitä ja latteita sanoja vaikka tuntitolkulla. Ei tarvita mitään muuta, koska rahaa vaalimainoskampanjoihin tulee valtoimenaan Kremlistä. Kuka muu voisi olla kiinnostunut pohjasuomalaisista, suomalaisesta kateellisesta pohjasakasta.
Hieno kirjoitus.
VastaaPoistaNiin hieno, että se kiihotti kommentoijia löytämään aasin ja sillan siitä yhtyden pakkoenglantiin ja jopa persuihin.
Professori on tainnut saada vereksiä voimia Uuden Suomen Puheenvuoron blogien kommentaattoreista, sieltä vasemman laidan äärivasemmalta laidalta.
Se koira...
Poista"Väkivalta ei kukista tahtoa, joka kunnioittaa vain oikeudenmukaisuutta."
VastaaPoistaLuulen, että Talvisodan hengen ydin oli juuri tuo käsitys absoluuttisesta Oikeudesta, joka ei suostu taipumaan väkivallan edessä vaan ainoastaan sisuuntuu sitä. Tuo käsitys joutui sitten väistymään Summan ja Moskovan rauhan sekä vuoden 1944 ja välirauhansopimuksen myötä suurvaltojen "legitiimit turvallisuusintressit" sisäistäneen ajattelun edessä Paasikiven ja Kekkosen opettamana.
Lopullisesti tuon ajatuksen muutti 1960-70-lukujen radikalismi sekä myöhempi moraalinen relativismi, joka näki kaiken oikeuden luokkakantaisena ("kenen oikeus") ja suhteellisena. Talvisodan hetkellä tuo ajattelutapa näytti voimansa ja sai yrittämään sellaista, joka puhtaasti lukujen valossa näytti mielettömältä. Kiitos siitä.
Vuodelta 1940 on tilastotietoa jonka mukaan puna-armeijalla olisi ollut enemmän panssarivaunuja ja tykkejä kuin koko muuun maailman (ml. Ranska) armeijoilla yhteensä
VastaaPoistaJuuri niin.
PoistaTankkien ja tykkien lukumäärä ei sinällään ole mitta armeijan suorituskyvystä.
PoistaJa sinänsä suuri luku kertonee vain maan koosta ja geopolitiikasta. Vielä 1940 britit ja jenkit olivat lähinnä merivaltoja, suuria maa-armeijoita oli vain Ranskalla, Saksalla ja Venäjällä.
Aloituksen tämä lause on merkittävä: "Itse asiassa jo välirauhan oloissa monet vasemmistolaiset, jotka eivät ymmärtäneet pelastuneensa niskalaukaukselta juuri Suomen itsenäisyyden säilymisen vuoksi, alkoivat voimallisesti kuuluttaa suuntautumista suureen naapuriin päin".
VastaaPoistaHistoriatutkimuksen mainio suorasuu Teemu Keskisarja puhuu samasta skenaariosta, mikäli talvisota ei olisi tullut väliin: suomalaisperheiden siirtokuljetukset stolypin-vaunuissa sinne jonnekin, suomalaisupseereiden joukkoteloitukset, NKVD:n terroria jne. Maaliskuun 13.päivän rauha ja sen ehdot olivat harvinaisen kovia, mutta se oli sittenkin hyvin siedättävä verrattuna vaihtoehtoon B...