Juoskaa suojaan!

Ampu tulee!

Joskus 50-luvulla käytettiin paljon räjähteitä töitä helpottamaan. Niitähän riitti, kun taas kunnon koneet olivat harvassa.

Pikkupoikien huvina oli silloin seurata kuoppien kaivamista ja kantojen raivausta. Kun huudettiin ampu tulee! piti juosta kipittää karkuun, minkä kintuista pääsi.

Syytä oli, sillä niin sanottu täkkäys puuttui näistä paukuista. Sellainen olisi ollut kallista ja jotenkin muutenkin turhanaikaista. Oli niitä paukkuja ollut sodassakin ja suojautumallahan niistä selvisi.

Nyt, kun kävin Berliinissä kirjakaupassa, vai mikä kulttuuritavaratalo se nykyään onkaan siis tämä Dussman, kiinnitti huomiotani muuan pöytä, jossa oli ainakin kymmenen uutta kirjaa, joissa ennusteltiin talouden romahdusta. Naapurihyllyssä oli sitä paitsi halpa (9,50) kansanpainos Spenglerin klassikosta Untergang des Abendlandes.  Näyttää olevan kova kysyntä.

Muuan kirja hehkuttaa jo kannessaan sitä, että nyt voi ehkä vielä siirtää omaisuutensa turvaan romahdukselta. Mutta kiirettä pitää. Alan Greenspan sanoo sen saksaksi: Gehen Sie in Deckung, rennen Sie!

Volle Deckung! olisivat jääkärit aikoinaan sanoneet. Kohta rapa lentää! Juoskaa turvaan!

Mukaan jäi noista tuomiopäivän julistuksista vain Max Otten paksu kirja Weltsystemcrash. Krise, Unruhen und die Geburt einer neuen Weltordnung. FBV 2020,  639 s.

Kirjoittaja kuuluu sarjaan Spiegel Online Bestseller Autoren, joka on aiemmin julkaissut kirjan nimeltä Der Crash kommt, minkä merkitystä tuskin tarvitsee suomentaa. Se kuuluu olleen menestyneimpiä saksalaisia talouskirjoja. Puoli miljoonaa myytyä kappaletta tekivät Ottista suorastaan Saksan kaikkien aikojen menestyneimmän romahdusgurun. Hm. No, joka tapauksessa hän ennusti edellisen kriisin vuonna 2006.

En kuitenkaan erityisemmin usko taloustieteen kykyyn ennustaa tulevia. Menneisyydenkin selittämisessä siinä menevät gurujen sukset ristiin.

Niinpä en jaksa kiinnostua yksityiskohdista tai edes argumentaatiosta, jonka merkityksen osa guruja joka tapauksessa on valmis kiistämään. Talousoppi –jätetään se ”tiede” tässä hämäävänä pois- operoi tosin pääasiassa matematiikalla, mutta sen kohde on kuitenkin ihminen ja hänen arvaamaton käytöksensä.

Niin, ehkä voitaisiin puhua myös taloustutkimuksesta (vrt. naistutkimus). Ei niillä ole kykyä siihen, minkä Auguste Comte aikoinaan määritteli tieteen kriteeriksi: savoir pour prévoir, prévoir pour pouvoir prévenir.

Pitäisi siis lyhyesti sanoen kyetä ennustamaan. Jopa tulevaisuutta.

Kriisin syntymekanismi joka tapauksessa lienee perusteiltaan tiedossa. Ilmeisesti voidaan aina turvallisesti olettaa, että kun spekuloidaan, niin jossakin vaiheessa usko vekseleihin menee ja lakataan luottamasta siihen, että jostakin aina löytyy se suurempi hölmö, joka noihin sitoumuksiin kaikesta huolimatta uskoo. Kun ostajaa ei löydykään, alkaa paniikki.

Tiede ei kuitenkaan pysty sanomaan, milloin se tapahtuu eli miten kauan huijaus voi jatkua. Niinpä se kukoistaa. Kansainväliseksi korttitaloksi tuota mahdotonta velanottoa myös Otte nimittää ja löytää monta syytä tulevaan kriisiin, muun muassa massiiviset velat, alhaisten korkojen aiheuttamat väärät investoinnit, uudet kiinteistökuplat ja niin edelleen.

Varallisuuden kasautuminen yhä harvempien tolkuttoman rikkaiden käsiin on suuri osa ongelmaa. He varautuvatkin jo romahdukseen hankkimalla yksityisiä pakolinnoja kaukana kotimaastaan.

Maailmantalouden kohtalon ratkaisevat Kiinan ja USA:n kaltaiset talousmahdit, Eurooppa puolestaan on jäänyt ponnettomaksi objektiksi.

Suurta kilpailua tullaan käymään esimerkiksi meren herruudesta Kiinan ja USA:n välillä. Tilanne muistuttaa 1900-luvun alun Saksan ja Englannin laivastokilpailua ja siinä piilee vaara.

Todennäköisimmän skenaarion mukaan uusi kylmä sota syntyy itäisen ja läntisen blokin välillä ja yhteiskunnat muuttuvat yhä totalitäärisemmiksi. Pienemmät sodat ovat todennäköisiä, suuret kuitenkaan eivät.

Otsikon lupaamasta uudesta maailmanjärjestyksestä kirjoittaja on varsin vaitelias. Sitä enemmän hän kirjoittaa Euroopasta.

Erityisen huonon arvosanan Ott antaa Merkelille, jonka perusvirheet ovat euron pelastaminen, Energiewende eli ydinvoiman hylkääminen ja kontrolloimaton rajojen avaaminen. 13 vuoden aikana on Merkelin politiikan laskettu maksaneen Saksalle summan, joka on 2,4 ja 4,5 biljoonan euron välissä, laskutavasta riippuen. Ja biljoona euroa on siis tuhat miljardia –ei suinkaan anglosaksinen billion eli miljardi.

Noissa laskelmissa taitaa kuitenkin ongelmana olla, ettei kukaan tiedä, mihin toisenlainen talouspolitiikka olisi johtanut eikä siis voi sitä todistaa. Mutta eihän noudatettu politiikka koskaan ole olut ainoa mahdollisuus.

Jo Kohlin aikana tehtiin pahoja virheitä, joita olivat euron käyttöönotto, hallitsematon radio- ja TV-toiminnan salliminen ja DDR:n talouden huono hoitaminen.

No, jostakin syystä Merkelin politiikalla on ollut ihailijansakin. Onhan ainakin Saksan vienti vetänyt. Mutta vähänpä sillä on saatu aikaan. Opetustoimi, terveydenhoito ja julkiset palvelut, kuten poliisi, kituvat. Saksa paradoksaalisesti säästää itsensä rikki ja tuhlaa rahansa sen sijaan, että huolehtisi investoinneista eli tulevasta hyvinvoinnista.

Rahat menevät sellaiseen tarpeettomaan ja vahingolliseen, kuin euron pelastaminen, maahanmuuton kustannukset, energiapolitiikka ja subventiot. Näin vain pönkitetään vääriä rakenteita sen sijaan, että annettaisiin niiden korjaantua.

Kaikenlaista ikävää on muutenkin tapahtumassa. Yksi trendeistä on valistuksen loppu, arvioi kirjoittaja Henry Kissingeriin viitaten. Informaatio on tunkemassa tieltään viisauden. Ymmärtämisen sijasta turvaudutaan algoritmeihin ja tunteisiin. Globalismin ”totuutta” ajetaan ihmisten päähän yhä totalitaarisemmilla metodeilla.

Yksilön suvereenisuutta vastaan hyökätään yhä julkeammin ja politiikasta tulee taas ideologista. Analyysin sijasta kelpaa nyt erinonaisesti hurskas valhe. Ilmastohurmoksessa on selviä irrationaalisia ja kvasiuskonnollisia piirteitä.

Westfalenin rauhassa vuonna 1648 jo sentään oli opittu olemaan rationaalisia ja hyväksymään pragmaattisesti todellisuus sellaisena kuin se oli, eikä pyritty pakottamaan sitä oman, oletetusti korkeamman moraalin mukaiseksi. Mieleen tulee, että olipa saatu oppirahojakin maksella.

Mutta aika aikaa kutakin. Taashan oppia otettiin kantapään kautta ja oppirahoja makseltiin noin kahdeksankymmentä vuotta sitten, Viisaus ei vain ole periytynyt.

Mutta entä se tuleva taloudellinen täystuho?

Itse asiassa kirjoittaja ei sellaista edes ennusta, ainakaan niille, jotka osaavat sijoittaa omaisuutensa oikein. Olennaiset keinot näyttävät olevan sijoitusten pitäminen omissa käsissä ja liiallisen ahneuden välttäminen. On myös toimittava ennakolta eikä vasta sitten reagoitava, kun muutos on jo tapahtunut.

Kriisi on aina myös mahdollisuus. Silloin niitä halpuutettuja osakkeita voi ostella kuin lapsi karkkikaupassa. Kyllä ne aikanaan taas vahvistuvat –jos sattuvat olemaan terveellä pohjalla.

Kirjoittajan neuvot eivät ole konkreettisia eivätkä voikaan olla. Sijoittajan on yhä vain yritettävä ihan itse ennustaa, eikä siinä mikään tiede auta. Kaikenlaisia vipuja ja vippaskonsteja kannattaa joka tapauksessa kavahtaa ajoissa eikä liian myöhään.

Itse asiassa kirja on pikemmin kokoelma neuvoja niille, jotka ovat levottomia omaisuutensa kohtalosta. Kun itselle ei sellaista vaivaa ole siunaantunut, ei se erityisesti kiinnostakaan.

Mutta kyllä suuren lamakauden jäljet koskevat kaikkia ja ne voivat aina olla hirmuiset. Niitä kirjoittaja ei ole ryhtynyt konkreettisemmin ennustelemaan eikä tietysti voikaan niistä mitään tietää.

Varmuuden vuoksi, hän toteaa, että on joka tapauksessa hyvä pitää varalla elintarvikkeita ja muuta välttämätöntä. Talo maalla ja/tai ulkomailla on hyvä idea. Tyhmistymistä vastaan voi taistella lukemalla klassikoita ja ajattelemalla itsenäisesti. Traditioista löytyy tukevaa pohjaa elämälle.

Liioitella ei nytkään kannata, vaan pää on pidettävä kylmänä!

Varmaankin viisaita neuvoja, joskin kovin epämääräisiä, mutta minkäs teet, kun ei sitä tulevaisuutta voi tietääkään.

Joka tapauksessa superrikkaat näyttäisivät edelleenkin vain rikastuvan ja keskiluokka kärsivän. Alemmat yhteiskuntaluokatkaan eivät erityisemmin kukoista, joten yhteiskunnat polarisoituvat ja kontrolli ja repressio lisääntyvät. Vallankumous ei vielä näytä häämöttävän.

Tekijä itse joka tapauksessa aikoo tässä tilanteessa suosia käteisrahaa, välttää kaikenlaisia bonusohjelmia, karttaa smart-home –systeemejä ja on jo luopunut TV:stä ja facebookista. Kun ”älykkäät” autot tulevat, hän aikoo ostaa käytetyn.

Suurimmaksi syntiinlankeemuksekseen tekijä kertoo älypuhelimen ostamisen vuonna 2015. Sitä ennen hänellä oli Nokia, johon hän aikoo taas palata, vaikka se tuntuu nyt vaikealta…

Tämä alkaa jo kuulostaa ilmastouskonnolta ja lienee yhtä hyvin perusteltavissa, mutta tuskin sen paremmin. Riippuvuus kaiken maailman konstikkaista härpäkkeistä toki altistaa uudenlaisille vaaroille. Ja se asuminen yhä kalliimmaksi käyvässä kaupunkiasunnossa ei välttämättä ole se kaikkein turvallisin pitkän tähtäimen ratkaisu.

Alkavat kuulemma meilläkin taas asuntojen hinnat nousta mahdottomiksi tietyissä osissa maata…