Onnea ny sitten vaan!

Onnea tulevalle vuodelle  

Uusi vuosikymmen ei oikeastaan ole alkanut, mutta ajatellaan nyt niin, kun kerran muutkin. Kyllä historiassakin 20-luvusta puhutaan aina, kun vuosiluvun kymmeniä osoittava numero on kakkonen.

Toivoisin nyt ihmiskunnan olevan tällä vuosikymmenellä erityisen onnellinen, kaikkiin ulkoisiin ja miksei sisäisiinkin tunnusmerkkeihin katsomatta. Sama jokaiselle erikseen.

Erityisesti toivoisin sen aikuistuvan ja oppivan ymmärtämään, ettei joutavista kannata loukkaantua, saati suuttua. Ja mikäli kaikki näyttää menevän ihan päin P:tä, on muistettava katsoa ensin peiliin.

Mutta aivan erityisesti, onnea nyt sitten alkaneelle vuodelle, itse kullekin! Ja jokaiselle sellaista, mitä hän kaipaa ja tarvitsee!

Sen kunniaksi pari lainavärssyä, niin proosallinen kuin yleensä olenkin.

Vanha kunnon Bulat Okudžava kirjoitti erään kaikkein hienoimmista, kaikille onnea toivottavista runoistaаn tuon vanhan ranskalaisen hirtehisen, François Villonin roolihahmossa ja runon nimi oli François Villonin rukous: (Молитва Франсуа Виьона):

Пока Земля ещё вертится, пока ещё ярок свет,
Господи, дай же ты каждому чего у него нет.
Умному дай голову, трусливому дай коня,
Дай счастливому денег и не забудь про меня.

Kaikille pyydetään antamaan sitä, mitä heillä ei ole eli on riittämättömästi: viisaalle järkeä, onnelliselle rahaa, pelkurille hevonen (pakoa varten) ja niin edelleen.

Ja lopuksi runoilija aina pyytää, ettei häntäkään unohdettaisi.

Пока Земля ещё вертится, Господи, твоя власть,
Дай рвущемуся к власти навластвоваться всласть.
Дай передышку щедрому хоть до исхода дня,
Каину дай раскаянье и не забудь про меня.

Ja hyvähän se olisi, että vallanpitäjätkin nauttisivat siitä, mitä heillä on ja niiden liian anteliaidenkin olisi hyvä välillä saada pitää vähän taukoa. Kainille tekisi katumus hyvää. Ja sehän uskotaan, että kaikkivaltias on myös kaikkiviisas. Niin, että:

Я знаю, ты всё умеешь, я верую в мудрость твою,
Как верит солдат убитый, что он проживает в раю.
Как верит каждое ухо тихим речам твоим,
Как веруем и мы сами, не ведая, что творим.

(Ks. https://www.youtube.com/watch?v=mEmCPrdVWRE )

Uskoihan se kuollut sotilaskin paratiisiin pääsevänsä. Ja sitä paitsi, emmehän me edes tiedä, mitä teemme…

Tämä muuten ainakin lienee asia, jonka vaikkapa 20. vuosisadan historia vakuuttavasti todistaa. Kukapa ymmärsi ja missä vaiheessa, mitä Eurooppa oikein kussakin vaiheessa oli tekemässä? En nyt niinkään puhu meistä maan matosista, vaan vallanpitäjistä.

Mutta ollaan nyt ainakin onnellisia, insallah.

Mitäpä itse asiassa voisi olla onnellisuus, mikäli sitä olisi vain kirjaton, karjaton mies? (Sitä en kenellekään toki toivo). Se nyt on vain esimerkki.

Ehkäpä jotakin tällaista:  

https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=maatuulten+huminaa .

Kuten merkittävät oppineet, mm. tohtori Pangloss, ovat todistaneet, elämme joka tapauksessa parhaassa mahdollisessa maailmassa. Siitä oppikaamme kiittämään!

Tiedän, että onnen voi ajatella myös paljon syvällisemmäksi ja siihen on syytäkin. Mutta toivokaamme Okudžavan tavoin, että jokainen tulisi tänäkin vuonna onnelliseksi omalla tavallaan.