Tärkeä suomennos
Mihail Lermontov, Kultaa ja myrkkyä. Runoja. Suomentanut Olli Hyvärinen. Atrain&Nord 2020, 179 s.
Kuten tunnettua, runous on Venäjällä, eikä vain sivistyneistön piirissä, aina asetettu hyvin korkealle sijalle. Niin kansakunnan symboleina kuin rakastettuina oman kielen mestareina monet 1800-luvun runoilijat ovat yhä tänäkin päivänä mitä suurimmassa määrin eläviä hahmoja. Sitä, joka ei tunne Puškinia pidetään automaattisesti moukkana ja syystäkin. Lermontov ei ihan yllä samalle tasolle, mutta kyllä sivistyneen ihmisen on tunnettava myös hänen keskeiset teoksensa.
Meillä suomalaisilla on ollut Venäjän tuntemuksen kohdalla erittäin paha aukko juuri suurten klassikkojen kohdalla. Käännöksiä on ollut vain satunnaisesti ja vaikka Lauri Kemiläinen käänsi yli sata vuotta sitten hienosti Jevgeni Oneginin, ei sitäkään tekstiä enää ole mistään saatavissa.
Nyt Olli Hyvärinen on rohjennut ruveta tuota valtavaa aukkoa täyttämään ja on julkaissut sekä laajan kokoelman Puškin-suomennoksia, että pienemmän valikoiman Lermontovilta.
En ole mikään runoilija ja asiantuntemukseni saa kaikin mokomin mitätöidä, jos siltä tuntuu. Kerronpa nyt joka tapauksessa muutamia omia vaikutelmiani Hyvärisen töistä. Aluksi vaikkapa Lermontovista.
Mielestäni monien tunnettujen tekstien suomentaminen on onnistunut mainiosti. Kääntäähän runoutta ei voikaan. Ajatelkaamme vaikkapa runoa Svidanje -Kohtaaminen, jossa mustasukkaisuudesta suunniltaan oleva petetty rakastaja odottaa koston hetkeä:
…
И на дорогу пыльную
Винтовку наведу.
Напрасно грудь колышется!
Я лег между камней;
Чу! Близкий топот слышится…
А! это ты, злодей!
Ja kohti tietä hehkuvaa
Kiväärin ojennan;
Niin turhaan rinta värisee!
On kivet piilona;
Kas, kavioiden kapsetta…
Hah, saavut saatana!
Myös Kasakan kehtolaulu soi mielestäni hyvin:
Kiviin pärskyy tuolla Terek,
Hyökyy aaltoineen
Tšetšeeni jo hiipii rantaan,
veistä teroittaa…
Po kamnjam struitsja Terek,
Pleštšjot mutnyi val;
Zloj Tšetšen polzjot na bereg,
Totšit svoi kinzal…
Lermontovhan oli luonteeltaan karski sotilas ja aihepiirit olivat usein sen mukaisia. Runo tikarista (Kinžal) on mielestäni niin upea, ettei suomennos valitettavasti oikein pääse sen mukaan:
Ljublju tebja, bulatnyj moj kinžal,
Tovarištš svetlyj i holodnyi
Zadumtšivyj gruzin na mest tebja koval
Na groznyj boj totšil tšerkes svobodnyj
suomeksi:
Rakastan sinua mun tikari
Sä toveri noin kirkas, kylmä.
Mies synkkä Gruusian sun takoi kostoksi
Ja vapaa tšerkessi sut sotaan hioi
Voi olla, ettei suomen kielestä yksinkertaisesti löydy sellaista sointia, joka tavoittaisi Lermontovin tekstin suorastaan kylmän leikkaavan sävyn.
Mielestäni myöskään tunnettu I skutšno i grustno /Niin tylsää ja apeaa ei ole lainkaan tavoittanut originaalin vapaata virtausta, joka tuo masennuksen ja lohduttomuuden esille kuin hengityksen.
Patrioottien ja vapaahenkisten kiistoihin on usein päässyt Lermontovin lyhyt jäähyväisruno Venäjälle, jonka kaikkinäkeviltä silmiltä ja kaiken kuulevilta korvilta hän toivoo pääsevänsä pakoon Kaukasuksen taa:
Proštšaj, nemytaja Rossija,
Strana rabov, strana gospod,
I vy, mundiry golubie
I ty, poslušnyj im narod
(Jostakin syystä olen lukenut tämän viimeisen rivin myös muodossa ”i ty, predannyi im narod”)
Hyvästi siivoton Venäjä,
Maa orjien ja herrojen
Ja sinitakkien ja kansa
Sen kuuliainen, nöyrtyen.
Originaali on aina originaali, mutta toki suomennoksestakin hyvin ymmärtää sen, mitä runoilija on halunnut sanoa.
Snobbailuun taipuvainen Nabokov tokaisee muistelmissaan, ettei Puškinista ymmärrä mitään se, joka tuntee vain Tšaikovskin oopperan typerän libreton ja luulen, että hänelläkin on pointtinsa.
Tärkeintä mielestäni kuitenkin on, että meillä nyt joka tapauksessa on suuri määrä sekä Puškinin että Lermontovin runoutta suomeksi. Niiden, jotka eivät venäjää osaa, mutta haluaisivat maata ja sen kulttuuria joka tapauksessa tuntea, on syytä tutustua ainakin näihin suomennoksiin.
Suomentajalla on ollut valtava urakka, eikä voi sanoa, että se olisi hukkaan mennyt. Nyt vain ostamaan näitä suomennoksia, ellei originaaleja ole lukenut!
Olen kuullut sanottavan, että sitten vasta hallitsee kielen kun pystyy lukemaan (ja ymmärtämään) runoutta tuolla kielellä.
VastaaPoista"Sitä, joka ei tunne Puškinia pidetään automaattisesti moukkana ja syystäkin. Lermontov ei ihan yllä samalle tasolle, mutta kyllä sivistyneen ihmisen on tunnettava myös hänen keskeiset teoksensa."
VastaaPoistaNiinpä jos itse kävisin kauppaa siellä, opettelisin edes muutaman runon alkukielellä niin, että iltasitseillä voisi puolihuolimattomasti heittää säkeen, pari.
Tuostapa laajemmin seuraa, että pitäisikö kauppamiehiksi lähettääkin humanisteja insinöörien sijasta taikka vielä paremmin humanisti-insinööri työpari.
Minulla on CD, Classical Barbra. Nr 10: Streisand laulaa englanniksi Pushkinin runon Ja vas ljubil (I Loved You), säv. Claus Ogerman.
VastaaPoistaKaunista.
/EE
Suomalaiset, "pyhän pakkoenglannin" vangit!
PoistaNo kun englantia puhuu koko maailma, niin kyllä se on vähän pakko. Ainakin hyödyllinen.
PoistaKoko maailma ei puhu englantia,kaukana siitä!
PoistaMutta kommenttisi osoittaa hyvin tuon vankina olon ja sen miksi puhun pyhästä pakkoenglannista :-)
Pienikin arvostelu on kielletty!
Nimetön 29. syyskuuta 14:52
PoistaMitä tarkoitat?
/EE
Sitä mitä sanoin, suomalaiset ovat englannin kielen vankeja.
PoistaOlin 70-lunulla Suomi-Neukkula porukan kanssa Moskovassa ja siellä näin kaksi asiaa, joilla lahtarikodin perintönä saatu ryssäviha alkoi pehmemtyä. Silloinen vaimoni teki juuri gradua lastenhoidosta ja lukaisin seuran vuoksia muutaman kirjan itsekim, joten runsaan puoleinen lasten tavaratalo muuten ankessa Moskovassa teki vaikutuuksen, Toinen oli sitten ne lukevat ihmiset. Kansa ja ihminen joka lukee kirjoja ei koskaan voi olla läpeensä paha,
VastaaPoistaMuistikuvia Moakovan metrosta. 70-luku: nuoriso luki innokkaasti Breznevin puheiden kansanpainoksia.90-luku: Nuoriso luki innokkaasti amerikkalaisia käännöksiä aiheesta kuinka tulla nopeasti rikkaaksi.
PoistaKansa ja ihminen, joka lukee kirjoja ei koskaan voi olla läpeensä paha.
Ei ne Brezhneviä lukeneet. Lermontovia hyvinkin.
PoistaEn kyllä usko nuorison lukeneen juuri Brezneviä. Suomessa samaan aikaan kiisi ilmeisesti Seppo Sännälän lanseerama vitsi:
Poista"Mikä on vainoharhaisuuden huippu? Luet bussissa Keskustapuoleen äänenkannattajaa Suomenmaata ja pelkäät että joku lukee sitä salaa olkaapääsi yli. "
Pieni pikakyhäelmä Lermontovia venäästä, tokkopa tuokaan niin kaunihisti soi...:
VastaaPoista"Tikarein, ma sua armastan,
toverini kylmän, välkehtivän
mies takoi miettehissään Gruusian,
hioi tserkessi varall' taiston hirveän."
Vai uusi käännös Kasakan kehtolaulusta. Eihän makuasioista tarvitse kiistää, mutta minusta Valter Juvan (kuollut 1922) vanha käännös toimii edelleen hyvin.
VastaaPoistahttps://fi.wikisource.org/wiki/Kasakan_kehtolaulu
Halki vuorten Terek huima
syöksyy uomassaan:
Hiipii luo tshetsheeni tuima,
hioo puukkoaan.
Iki-Kiannolla on myös oma suomennoksensa Lermontovin runosta, tai ainakin juuri noista rivistä. Se löytyy muistelmakirjasta "Iki-Kianto muistelee" vuodelta 1954. Tuohon aikaan ei poliittisesta korrektiudesta tiedetty mitään, mutta Kiannolla ilkeä tshetsheeni on pelkkä "rosvo".
Kyllähän yhtä ja samaa runoa voi suomentaa vaikka kuinka monta kertaa, mutta onko siinä mitään itua? Vanhoissa suomennosten kielessä on oman aikansa väriä, jota taitavinkaan nykykääntäjä ei pysty jäljittelemään.
Kyllähän vanhat suomennokset voivat olla uusia parempiakin. juttu nyt van on sellainen, ettei niitä monta ole.
PoistaMinusta vanhoissa romaanien suomennoksissa on se hyvä puoli, että niistä ilmenee paremmin alkukielen tyyli, "lepertelevä" kieli. Nykyään pyritään ilmaisemaan asia niinkuin se ilmaistaisiin (nyky-) suomeksi. Vanhan venäjän tyylin rikkaus kärsii.
Poista(Sama ilmenee jos vertaa Cervantesin Don Quijoten vanhaa ja uutta suomennosta.)
Joo, kyllä Juhani Konkan suoennoksista nauttii, vaikka reviisorimaiset puristit puistelevat päätä.
PoistaKinžal on nimeltään Venäjän uusi yliääniohjus.. hiottu sotaan.. taistoon hirveään.. Lermontovia mukaellen..
VastaaPoista