Latina ja Putin

 

Kuollut kieli

 

Muistan hyvin, miten syksyllä 1962 menin kaupunkiin lukioon. Sitä ei enää oikein voinut sanoa koulunkäynniksikään, sehän oli opiskelua ja lukiolaiset nuoria aikuisia.

Oppiaineet olivat sen mukaisia. Entisten lisäksi tuli saksaa ja joillekin ranskaa, historia aloitettiin uudelleen ja entistä vakavammalta pohjalta. Me kielilinjalaiset luimme sitä paitsi latinaa peräti viisi tuntia viikossa, ellen erehdy.

Ei kannata kuvitella, että pänttäsimme vastentahtoisesti tuota kuollutta kieltä. Olimme, ja uskallan sanoa tämän ryhmämme enemmistön puolesta, kovasti innostuneita tuosta aineesta.

Latinan opiskelu ja siis osaaminen oli hienoa. Se oli näennäisesti hyödytöntä ja juuri siksi aivan erityisen hienoa. Mikäli tarvittiin jotakin asiaa, jolla saattoi erottua oppimattomasta rahvaasta, oli tässä varmin tapa: kuka meillä muka osasi latinaa, osasiko presidenttikään? Ilmeisesti ei.

Mutta mepä osasimme ja opimme sitä yhä enemmän. Ehkäpä nuo Exercitia latinan Esimerkkilauseet olivat petollisen yksinkertaisia, mutta sitähän me emme tienneet ja kyllä ne ihan varmasti olivat sitä itseään, aitoa latinaa, jota puhuivat Rooman keisarit ja filosofit ja koko menneisyyden parhaimmisto.

Koko sivistyksemme perustui latinaan, tiesimme ja joku oli lukenut jopa Linkomiehen kirjan ”Keisari Augustus ja Rooman perintö”. Minäkin luin sen. Joskus kahvilan pöydässä keskustelimme siitä, oliko hienompaa olla hyvä matemaatikko vai osata latinaa? Totta kai jälkimmäinen voitti, eihän siitä ollut mitään epäilystä.

Luulen, ettemme kuitenkaan olleet ihan tavallinen lukion latinaryhmä. Koulumme oli uusi yhteiskoulu, jolta puuttuivat naapurilyseoiden (lyska ja tipula) perinteet ja sitä pidettiin rahvaanomaisena ja epäiltiin avoimesti sen tasoakin. Mutta mepä luimme latinaa ja osasimme myös!

Suuri intomme taisi hämmästyttää opettajaakin, joka lienee puhunut asiasta kollegoille, jotka innostivat häntä pitämään näytetunnin. Se pidettiin ja siitä selvittiin kunnialla. Oltiin, tuota noin, latinisteja. Ymmärrän, mitä Matti Klinge tarkoitti puhuessaan asiasta kirjassaan Romanus sum.

Latina ei mennyt hukkaan ainakaan minulta. Tiedän, että on joitakin, jotka koulusta päästyään hylkäävät totaalisesti jopa suurenkin osan siellä oppimastaan ja päästävät esimerkiksi saksan tai ruotsin taitonsa täysin rappiolle. Sama koskee matematiikkaa, reaaliaineita ja myös tietenkin latinaa.

Olen hämmästyneenä huomannut, että on latinisteja, jotka eivät vanhemmiten edes huomaa, että heidän käyttämänsä sanat ovat selvää latinaa ja että esimerkiksi englannin kielessä sitä joissakin tyylilajeissa on noin puolet. Usein taivutusmuodotkin ovat silloin latinasta kuten myös monet neologismit.

Itse voin liioittelematta sanoa, että olen tarvinnut latinaa joka päivä. Itse asiassa olen ihmetellyt, ymmärtävätkö monet englannin, ranskan ja italian puhujat edes lainkaan, mitä sanovat, kun heiltä puuttuu tuo latinan kielen taito.

Tätä on epäilty myös esimerkiksi englantilaisissa sisäoppilaitoksissa, joissa katsottiin latinan vasta opettavan, mitä englanti oikeastaan on. Kaikki eivät ole olleet samaa mieltä ja esimerkiksi Winston Churchill, joka oli Nobel-tason kirjoittaja, mutta ilmeisesti aika kurja koululainen, katsoi, että englantia on opittava ensin: latina jääköön pitemmälle ehtineiden herkuksi.

Niinhän asia lieneekin. Kieliä me opimme matkimalla kuin apinat ja kun olemme tavanneet sanat ja sanonnat mahdollisimman monissa eri tilanteissa, opimme myös ne finessit. Se vanha latinalais-kreikkalainen pohja, joka on siellä alla, on jo hiipunut merkitykseltään.

Kuitenkin ilman latinan taitoa koko länsimainen kulttuuri jää ihmiselle syvemmällä tasolla vieraaksi. Kreikka toki auttaa paljon, mutta sehän onkin latinan sisar.

Suomen kieli sen sijaan on niin täysin erillään latinasta ns. sivistyssanoja lukuun ottamatta, että meillä on juuri tämän puutteen takia aivan erityistä syytä opiskella ja harrastaa latinaa. Niinhän olemme tehneetkin. Yleisradion ”Nuntii latini” oli tämän asian kaunopuheinen todistus.

Suomalaiset ovat kääntäneet jopa Kalevalan latinaksi ja sillä kielellä on laulettu haikeita tangojamme (ks. Tango triste finnicum). ”Rosvo Roopen” sanat muistan minäkin latinaksi ja Teivas Oksala, sen kääntäjä ja tämän alan suurmies teki paljon, paljon muutakin.

Kun kuulin Vladimir Putinin hämmästelleen sitä, että eräässä venäläisessä koulussa, jossa hän vieraili, opiskeltiin latinaa, hän kuulemma huudahti: ”Mitä, kuollutta kieltä”!?

Mutta hänen mieleensä palautui pian joku, kenties hänen psyykiseen tilaansa ja erikoislaatuunsa hyvinkin likeisesti liittyvä asia, kun hän osoitti taitojaan ja sanoi: ”Ave Caesar, morituri te salutant!” Eipä tarvinne arvalla, kuka on se keisari, joka nyt aito roomalaiseen tapaan käyttää valtaansa lähettämällä miehiä kuolemaan.
Putinia voi tietenkin jo tämän lausahduksen perusteella nimittää moukaksi, mutta ei hän tässä suhteessa mikään poikkeus ole. Vastaavia repliikkejä voimme kuulla kaikkialla lännessä, myös meillä.

Venäjällä latinaa on opiskeltu enemmälti vasta Pietari Suuresta lähtien. Latinahan oli lännen kirkkojen kieli ja jo sen nimessä kaikui heresia. Venäjän tiedeakatemian virallinen kieli siitä kuitenkin tuli ja se säilyi sellaisena vuoteen 1809 sakka. Ukrainassa latinaa vaalittiin jo 1600-luvulla. ”Slaavilais-kreikkalais-latinalainen akatemia” perustettiin Kiovaan vuonna 1687 ja suljettiin vuonna 1814. Nyt se toimii jälleen.

Putinin reaktiossa ”kuolleeseen” latinan kieleen voi haluttaessa nähdä sellaista moukkamaisuutta, joka ei ymmärrä kulttuurin syvempien rakenteiden tuntemisen ja ymmärtämisen merkitystä ja mahdollista on, ettei Johtajalla ole mitään käsitystä siitä, missä määrin latina on esimerkiksi juuri englannin kielen perustana.

Kun puhe on koulusta, voi tietenkin olla, että latinan opiskelua niin alhaisella asteella pidetään syystäkin ajanhukkana, kuten myös jokainen maamme opetushallituksen virkamies luultavasti tekisi.

Putinilla on omat käsityksensä asioista, kuten kaikilla muillakin, eikä tämän yhden asian perusteella kannata tehdä niistä pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Toinen asia on, että niitä joudumme tekemään muiden tiedossamme olevien asioiden perusteella ja että ne antavat kovin murheellisen todistuksen tästä miehestä, josta olisi voinut tulla maailmalle muutakin kuin kirous.