Kuolemantanssi
Heikki
Aittokoski, Kuolemantanssi. Askeleita
nationalismin Euroopassa. HS-kirjat 2016, 415 s.
Nationalismi käy
nykyään kirosanasta Euroopassa kuten se aikoinaan kävi Neuvostoliitossa.
Jälkimmäisessä nationalismiin
projisioitiin kaikki se paha, mitä kansallisvaltioiden historiasta löytyi ja
asetettiin tämän vastakohdaksi proletaarinen internationalismi, jota neuvostopatriotismi palveli.
Tällainen
helppohintaisuus menee tietenkin kaupaksi vain hölmöille, mutta heitäpä
löytyikin miljoonia ja taas miljoonia. Kannattaa muistaa, että myyjä se on
kuningas myös aatteiden markkinoilla eikä suinkaan ostaja.
Tässä tulee
vallan mieleen Nikitinien pariskunnan
laulu, jonka mukaan jokainen valitsee itselleen isänmaan, uskonnon ja mitä
kaikkea nyt olikaan. Siinähän valitsee, kun vapaus kerran on.
Tosiasiassa
tiettyyn identiteettiin synnytään, vaikka sitä voi tietenkin kaikin mokomin nimittää
vaikka ”kuvitelluksi” ja sen voi sitten tarvittaessa kuvitella uudestaan.
Mitäpä ei voisi.
Heikki
Aittokosken kirja kartoittaa eurooppalaista tämän hetken nationalismia.
Kirjaa varten
hän on tehnyt paljon reportaasimatkoja ja haastatellut sekä tavallisia kadunmiehiä
ja naisia että poliittisia aktivisteja, nationalistisissa liikkeissä ja
muualla.
Tuloksena on
varsin kelvollinen kooste, jonka arvo kasvaa vuosien myötä. Puolen vuosisadan
kuluttua lukija saattaa häkeltyä tämän tekstin äärellä, vaikka siinä juuri nyt
ei näytä olevan juuri mitään kummallista tai odottamatonta, ainakaan tämän
kirjoittajalle.
Välillä kyllä
tulee sellainen tunne, että kirjoittaja olisi odottanut haastattelemiensa nationalistien
olevan erilaisia, joitakin kiilusilmäisiä roikaleita, joiden ihmisviha kohdistuu
kaikkeen erilaiseen.
Asialla on
kuitenkin tunnollinen reportteri, joka huomaa, etteivät ne nationalisteiksi
kutsutut näytä olevan ihmistä kummempia. Asia on vähän kuin Shakespearen Venetsian kauppiaan Shylockin kanssa.
Hän on kieltämättä kaamea lurjus, mutta pohjimmiltaan ihminen kuten muutkin,
kuten itse todistaa: jos hänelle tehdään vääryyttä, niin hänkin kostaa, kuten
kaikki ihmiset tekevät.
Sellaisiahan ne
nationalistitkin ovat: pohjimmiltaan vain ihmisiä kuten muutkin.
Tässä kuitenkin
on kirjoittajan mukaan ilmeisesti asian kohtalokas puoli. Jos nationalismi on
luonnollista, ei sitä voi hallita. Ei se nyt ehkä ole vaarallista ja tappavaa
ennen tiettyä kehitysvaihetta, mutta kuka pystyisi sitä hallitsemaan, kun se
kerran pääsee vauhtiin?
Kirjoittaja on
ilmeisen suurissa ongelmissa yrittäessään käsitellä samassa yhteydessä natseja,
puolalaisia, ranskalaisia, pohjoisitalialaisia, katalonialaisia, venäläisiä ja
skottilaisia nationalisteja, unkarilaisia patriootteja, perussuomalaisia ja
ruotsidemokraatteja ja vielä muitakin.
Erot ovatkin
ilmeisiä. Kirjoittajan mielestä harmitonta ja myönteistä nationalismia taitaa
löytyä lähinnä Skotlannista. Muutkaan tuskin ovat vielä keskimäärin mitään
pahaa kenellekään tehneet, mutta mahtavat kuitenkin sitä suunnitella. Vähintäänkin
he kantavat mielessään epäluuloa tai nurjamielisyyttä maahansa pyrkiviä
ulkomaalaisia kohtaan, mikä on väärin.
Yhteiseksi
asiaksi kaikkia nationalismeja yhdistämään kirjoittaja on valinnut kuolemantanssi-teeman. Sehän oli
aikanaan Euroopassa yleinen kirkkojen koriste ja opetuksen väline. Paras
esimerkki löytynee nykyjään Tallinnan Nikolain- eli Nigulisten kirkosta.
Mikä tuon
kuvallisen draaman sanoma mahtaa siis olla nykyään ja erityisesti nationalismia
tarkasteleville? Ei ole hämmästyttävää ajatella, että kuolema on kaikkien ihmisten
kohtalona, mikäli he kannattavat nationalismia muodossa tai toisessa.
Hämmästyttävää
on, ettei kirjoittajan mieleen näytä tulleen se, että ihminen on aivan yhtä
kuolevainen mahdollisesta nationalismistaan tai sen puutteesta riippumatta.
Kuolevaisuutensa
takia hän epäilemättä myös on kiinnostunut itseään suuremmista asioista,
suvusta, perheestä ja kansakunnasta. Elukatkin lisääntyvät ja huolehtivat
omista jälkeläisistään, mutta ihminen näkee pitemmälle: suku ja kansakunta
eivät ole pelkkää ”sepitettä”. Ne ovat niin sanotusti elämää suurempia asioita,
joilla on tietty pyhyys.
Tai sitten
sellainen puuttuu. Mikäli kulttuuri on madaltunut pelkäksi aineellisen rihkaman
keräämiseksi hinnalla millä hyvänsä, on sille yhdentekevää, kuka tätä
kasaamista palvelee ja miten. Sellaisessa tapauksessa nationalismi muuttuu
vahingolliseksi menneisyyden jäänteeksi, joka on miellettävä ongelmaksi ja kummallisuudeksi,
ei luonnolliseksi taipumukseksi.
Nationalismin
ihmetteleminen on tietenkin aiheellista ja aivan sallittua toimintaa. Sen
ymmärtämiseksi kannattaisi samaan aikaan myös ihmetellä sellaista politiikkaa,
joka jättää kokonaiset maat avoimiksi invaasiolle, potentiaalisesti miljardien
ihmisten käytännössä rajoittamattomalle vyörylle niihin koteihin, joita
kansakunnat ov at itselleen rakentaneet.
Kirjoittajan
haastatteluista tämä asia kyllä tulee hyvin ilmi. Jos ihmistä lyödään, ei pidä
ihmetellä, saati paheksua, jos hän alkaa valittaa ja jopa itkeä. Ei tämä ole
irrationaalista ja aiheetonta.
Nationalismin
nousun takana on mitä ilmeisimmin ikiaikainen ilmiö, vaikka itse kansakuntien iästä sanan nykyisessä
mielessä voi halutessa kiistellä.
Siinä mielessä
kirjan runsaat sitaatit Saarnaajasta
ovat aivan paikallaan. Näin on ollut ja näin tulee aina olemaan.
Mikäli EU haluaa
rakentaa utopiaa ja olettaa sen kaikkia sitovaksi normiksi, kuten aikoinaan
muutettavat muuttaen Neuvostoliitto, ei sen kannata ihmetellä, mikäli systeemi
ei toimi, vaan alkaa yskiä ja potkia takaisin.
Aittokosken
kirja on jälkipolville kiintoisa dokumentti siitä, mihin mentiin, kun
haihattelu ja poliittinen kyvyttömyys ajoivat terveen järjen ja kohtuuden tajun
ohi. Kannattaa se nytkin lukea.
Eurooppalaisen
nationalismin nousua voi siis epäilemättä pitää väistämättömänä reaktiona epärealistiseen
politiikkaan, joka tuottaa kohtuuttomuutta ja mielettömyyttä ja jonka
nimittäminen komeilla käsitteillä ei itse asiaa muuksi muuta. Mutta miten tästä
eteenpäin?
Mikä on Euroopan
tulevaisuus tämän nousevan nationalismin oloissa?
Olisi aika
latteaa sanoa, että kaikki täällä ainakin tulevat kuolemaan. Se asia riippuu
aivan muista tekijöistä. Hyvä arvaus joka tapauksessa voisi olla, että niin
kauan kuin EU ei kunnioita jäsenmaidensa ja niiden kansalaisten kohtuullisia
kansallisia etuja ja pyrkimyksiä, niillä saattaa olla taipumusta muodostua
kohtuuttomiksi.
Nationalismi,
sanan normaalissa länsimaisessa merkityksessä, on potentiaalisesti myönteinen
ja ihmisystävällinen liike. Sen demonisointi ja eristäminen eivät voi muuttaa
maailmaa utopiaksi, mutta voivat kyllä viedä sitä dystopian suuntaan, kielteiseksi
ja radikaaliksi.
Kuten myös
Aittokoski on havainnut, nationalismeja riittää joka lähtöön. Kannattakaamme
siis sen myönteisiä muotoja ja kavahtakaamme sen yksisilmäistä demonisointia.
Suomessa nationalismi on varattu positiiviseen syrjintään oikeutetuille. Jos sitä ei ymmärretä, olen kauhean vihainen!
VastaaPoistaAittokoski olis voinut haastatella venäläistä "fasistia" kirjailija Elena Tšudanovaa, joka voitti kirjallaan "Notre Damen moskeija" (Мече́ть Парижской Богома́тери, Metšet Parižskoi Bogomateri) Venäjällä "Bastkon" kirjallisuuspalkinnon vuonna 2005.
VastaaPoistaSuomesta tai ulkomaisista (länsimaisista) kirjakaupoista teosta ei pysty hankkimaan.
Nore Damen moskeija
The Notre Dame de Paris Mosque
Setarkos
Jos ihmisten repiminen juuriltaan kävisi niin helposti, että ilma täytetään vieraskielisellä puheella tai saarnalla, suomalaiset olisivat jo ajat sitten ruotsalaisia, mutta kun ei se niin helposti käy, vaikka tänä päivänä myös Ilomantsissa tulee Ylen tv:n viitoskanavalta ruotsia 24/7. Ihan menee harakoille!
PoistaKirjailijalla näyttää olleen kova halu kategorisoida ihmisiä ennakkokäsityksensä mukaan. Hän asettaa heidät ismin alle, mitä hän käsittelee menneisyyden toisintona, vaikka tämän päivän ongelmat, tilanteet ja kulttuuriset virtaukset ovat täysin erilaisia kuin historiassa. Massamaahanmuuton vastaisuutta ei pahalla tahdollakaan voi pitää nationalismina, kun pyrkimyksenä on säilyttää ja ylläpitää länsimaisen sivistyksen parhaita perinteitä. Kansallismielisyyden tulkitseminen nationalismiksi on tahallista väärinymmärtämistä. Liberalismi ammentaa voimaa sentimentaalisesta hyväntahtoisuudesta käsittämättä juuri mitään siitä todellisuudesta, missä nyt eletään. Liberalismista on tullut paljon enemmän kiihkeä oikeaoppisuutta korostava totalitaristinen ajattelumalli kuin kansallista etua ja yhtenäisyyttä korostavasta nationalismista. Antirasismi ja antifasismi ovat kuin vastaboolinsa ennenvanhaan.
VastaaPoistaMinä-minä -ihminen on nationalistin vastakohta. Nationalismin siemen on halu suojella omaa perhettä ja elinpiiriä.
VastaaPoistaMenkää ja tehkää kaikki kansat optuslapsikseni. Iskekää oikeaan, viiltäkää vasempaan, minä Herra olen puhunut.
VastaaPoistaNationalismi on onanismia jos ei ole multikulturismia.
VastaaPoistaTarkoititko jotain?
Poista"Tarkoititko jotain?"
PoistaTässä blogissa ei valitettavasti ole historiallisesti sokeita varten tarkoitettuja ja sormin kosketeltavia informaatiomerkkejä.
"Nationalismi käy nykyään kirosanasta Euroopassa kuten se aikoinaan kävi Neuvostoliitossa."
VastaaPoistaVihavainen on väärässä: Neuvostoliitossa nationalismi ei ollut pelkkä kirosana, se oli tie giljotiiniin, historiallisista syistä.
Dekabristi Pavel Pestelin nimellä oleva poliittinen ohjelma ”Russkaja pravda” (Venäläinen laki)vuodelta 1824. Sen 16. pykälä on otsikoitu näin: ”Vse plemena dolzhny slity byt´ v odin narod” (Kaikki heimot täytyy sulauttaa yhdeksi kansaksi).
Pykälän sisältö jatkuu näin: Venäjää asuttavien kansoihin ja heimoihin kohdistuvien väliaikaisen Korkeimman hallinnon toimenpiteiden ehdottomana ja keskeytymättömänä päämääränä tulee olla yhden kansan muodostaminen ja kaikkien erojen sulauttaminen yhteiseksi massaksi niin, että koko Venäjän valtion alueella kaikki asukkaat olisivat venäläisiä.
Pestel’ P.I. Russkaia Pravda. Nakaz Vremennomu Verhovnomu Pravleniiu (Venäläinen laki. Evästys Väliaikaiselle Korkeimmalle Hallinnolle). Knigoizdatel’stvo “ORION”, S.-Peterburg, 1906, ss. 55-56.
Vuuosina 1937-1938 Suuren terrorin aikana Neuvostoliiton kaikkien alueiden kanta-asukkaiden poliittinen, taloudellinen ja kulttuurieliitti oli tuhottu fyysisesti. Näin aloitettiin toteuttaa Venäjän kaikkien asukkaiden muuttamista venäläisiksi, kieleltään ja mieleltään. Kyselkää yksityiskohtia Matriarkalta.
Esimerkiksi Ukrainassa järjestettiin yleinen kokous kaikille ns lirnikeille, yli 300 henkilöä, jotka olivat sokeita tai puolisokeita vanhuksia, jotka kulkivat kylästä kylään ja tienasivat elantonsa laulamalla ikivanhoja runoja. Kokouksesta heidät saatettiin kohteliaasti pois salista ja suoraan ammuttavaksi.
Nyky-Venäjällä ehkä ainoastaan tataareilla on jäljellä täysiverinen kansallinen elämä. Useimmilla kansoilla on jäljellä vain ножки да рожки eli sarvet ja kaviot.
Tosiaan. Giljotiinin mainitsematta jättäminen on törkeä puute. Mutta muistuttaisin kommentoijia siitä, että kannattaa aina kertoa, kenelle kommentti on osoitettu.
VastaaPoistaJa tämäkin Anonyymi tässä viimeisenä voisi halutessaan myös etsiä vähän Pesteliä uudempaakin kirjallisuutta.
Löytyy myös ninu iumelläni.
"etsiä vähän Pesteliä uudempaakin kirjallisuutta."
PoistaProfessori Vihavaisen tuotanto on hyvin kaikkien tiedossa, mutta Dekabristit ja Pestel kuuluvat venäläisen aatehistorian primaarisiin lähteisiin.
On se vaan mielenkiintoista miten metsästysonni kääntyy. Vielä vajaat sata vuotta sitten nationalismi oli eliitin valtauskonto mutta nyt "juntin" tuntomerkki. Mitä ilmeisemmin talouselämän huippujen kannalta nationalismi vaikeuttaa businesta kun taas monikulttuurisuus hyvä brändi joka tuo liiketoimintaan dynaamisuutta. Monikulttuurisuudesta ei olisi ilman talouseliitin vetoapua tullut koskaan pelkän kulttuuri-ja tiedoitusväen apua valtavirtaideologiaa.
VastaaPoistaOn se vaan mielenkiintoista miten metsästysonni kääntyy. Vielä vajaat sata vuotta sitten nationalismi oli eliitin valtauskonto mutta nyt "juntin" tuntomerkki. Mitä ilmeisemmin talouselämän huippujen kannalta nationalismi vaikeuttaa businesta kun taas monikulttuurisuus hyvä brändi joka tuo liiketoimintaan dynaamisuutta. Monikulttuurisuudesta ei olisi ilman talouseliitin vetoapua tullut koskaan pelkän kulttuuri-ja tiedoitusväen apua valtavirtaideologiaa.
VastaaPoistaEU-ideologismikin on, jos niin halutaan nähdä, eräänlaista euronationalismia. Ei-nationalismi on niin vahvaa että se muodostaa paradoksaalisesti jo rakenteiltaan ja toimintavoiltaan nationalisminkaltaisen systeemin.
VastaaPoistaYksikkö on vain iso. Supervallan kokoista nationalismia, maanosan kokoista, ja vieläpä laajentumishaluista nationalismia.
Tosin sisäisesti heikkoa.
Vaarallinen yhdistelmä, eikö? Jättikokoinen ja heikko.
Kannattaisi palataan siis pienempiin yksiköihin ennen kuin iso romahtaa kaikkien päälle.
jk
"Kannattaisi palataan siis pienempiin yksiköihin ennen kuin iso romahtaa kaikkien päälle."
PoistaTämä on kertakaikkiaan ihana idea! Sitä on joku ehdottanut ennenkin, en nyt muista kuka, kun väitti että tulevaisuudessa valtio kuoleutuu ja jäljelle jäävät vain paikallisalueet, joissa kaikki tuntevat toisensa, eli communes. Jo, nyt muistankin, että se oli joku kommunisti, joka väitti, että valtio kuoleutuu.
"valtio kuoleutuu."
PoistaValtion kuoleutuminen on siis prosessi, ties vaikka pitkäaikainen. Mistä kuoleutuminen alkaa? Alkaako se raajoista, suolistosta, aivoista, rahakirstun tyhjenemisestä vaiko jostain muusta syystä?
Ainakin venäläinen sananlasku väittää, että рыба гниет с головы eli kala alkaa mädäntyä päästään.