Koskutjärvellä
herätään
Koskutjärven
ukko kiskotteli varovasti. Hänellä oli nuorempana ollut taipumusta kiskotella
reippaasti, samalla karjahdellen, mutta siitä olivat joskus lapset ja naiset
pelästyneet ja paenneet pokat kaulassa ulos hankeen. Niitä oli sitten saanut
maanitella takaisin ja ikkunaremontti oli ollut hankala ja ikävä kesken
pakkasten.
Sitä paitsi
lääkäri oli varoitellut, että verenpaine oli nykyään jo sellaisissa lukemissa,
että saattaisi joku suoni räjähtää ja tehdä pahaa jälkeä, ellei harrastaisi
niin sanottua kohtuutta. Karjunnat siis oli paras unohtaa.
Sitä paitsi ukko
ei saisi tupakoida, mitä hän ei tehnytkään, ei juoda viinaa eikä edes kaljaa,
ei syödä läskiä, paitsi jouluna, ei harrastella naisten kanssa ns. sulopuuhia,
eikä juosta tai hyppiä.
Se nyt oli vielä
ymmärrettävää, mutta kun nykyään kiellettyjen asioiden listaan oli lisätty
kovaääninen kiskottelu, hemaisevien kuvien katselu, ajurien asentaminen
printteriin, äänekäs yskiminen, bloggaaminen ja kolumnointi, mäenlasku,
potkukelkkailu, reipas ylösnousu, kiroilu ja lukuisa joukko muita normaaleja ja
yleisesti hyväksyttäviä asioita.
Mitäpähän tässä
osaisi sitten jouluna tehdä ukkopaha, mietti Kelolan isäntä ja miltei tirautti
pikkuruisen itsesäälin kyyneleen.
Mutta samalla
hän tunsi reipastuvansa. Ei tässä mitään Ploireja sentään oltu -kele!
Oli kuin terästä olisi valettu vanhaan,
turpean ja rappeutuneen näköiseen, joskin yhä jäntevään tomumajaan. Kohtapa
taas tulisi taas se päivä, jolloin ukot olivat arvossaan ja lääkärit pakenisivat
häpeissään pimeimpiin nurkkiin yhdessä pahanilmanlintujen kanssa.
Se nyt vaan oli
tulossa taas, tämä joulu, Jeesuksen armorikas syntymäjuhla ja sen kunniaksi
jouluna oli sallittua melkeinpä kaikki.
Tontut saisivat jouluna
vatsansa täyteen puuroa ja vieläpä riisipuuroa, vaikka maailman ilmaston
pilaajana juuri riisi on tunnetusti pahin ja iljettävin. Ukko syöttäisi tontut
niin pulleiksi, että napa ritajaa ja itse hän rikkoisi ihan piruuttaan
kaikkia niitä määräyksiä, joita känisevä lääkärinketku oli antanut. Tupakka
tosin jäisi sytyttämättä, sillä sehän oli pahaa, se.
Näissä
mietteissä ukko nousi reippaasti pankolta ja vyöttäytyi cocacolan-punaiseen
viittaansa, jonka joku ahvenanmaalainen ääliö oli ennen sotia suunnitellut. Nyt
sitä oli pakko käyttää jo täälläkin, vaikka nurin käännetty turkki oli vielä
puoli pientä vuosisataa sitten hyvin kelvannut koko Suomelle.
Kuuluipa niinkin
käyneen, että Venäjän puoleinen kollega, pakkasukko, oli hänkin juuri tänä
vuonna omaksunut sinisen asemesta punaisen nutun… No, muoti nyt on muoti.
Kohtapa nähtäisiin, Parikkalan Syväoron tienoilla kaiketi taas tavattaisiin.
Koskutjärven
ukolla oli, Allah olkoon kiitetty, myös akka. Pieni ja pullea emäntä se oli,
joka hyöri ja pyöri lakkaamatta ja jolle piti alituiseen antaa jotakin
tekemistä, ettei se ruvennut juonittelemaan.
Nyt se oli jo
paistanut lanttulaatikkoa, perunalaatikkoa, porkkanalaatikkoa, maksalaatikkoa
ja jotakin muuta kummallisen näköistä mössöä -lieneekö bataateista tehtyä?
Valmistettu oli niinikään
graavilohi ja graavisiika, suutarinlohi, silli à la russe, lohihyytelö
ja suolamuikut. Sinappihuntuinen ja neilikoilla kirjailtu kinkku oli jo paistettu,
vaikka ukko olisi halunnut saada sitä nimenomaan vasta joulunaattona, lämpimänä
ja tiukan vodkasnapsin kanssa.
Sitä paitsi
saatavilla oli jo karjalanpaistia, lanttukuutioita, karjalanpiirakoita,
sienisalaattia, juustoja, hilloja, marmelaadia, sardiineja, anjovista ja muuta
purkkikalaa. Jostakin oli loihdittu myös Baikalin omulia ja Kaspian sampea, Ruijan
pallasta ja piru ties mitä eväkkäitä. Kylmäsavustettu hauki näytti myös varsin
maukkaalta.
Juomaksi oli
tarjolla kotikaljaa ja kirnupiimää, kefiiriä, bifidok-piimää, kumissia ja muita
hapanmaitotuotteita. Lisäksi oli sahtia, belgialaista kirsikka-Kriekiä ja
irlantilaista Guinnesiä, tavanomaisista oluista ja viineistä puhumatta. Pullea
pontikkapullo seisoi pöydänjalan vieressä. Se oli kahdesti kirkastettua.
Jälkiruoaksi oli
luumurahkaa, hedelmäsalaattia, sacher-torttua, likööreitä ja jäätelöä ja mitä
lienee ollut. Kahvin kanssa oli varattu konjakkia, joulutorttuja, toscakakkua
ja vastapaistettuja piparkakkuja. Paljon muutakin oli jo odottamassa ja lisää
oli syntymässä.
Odotettavissa
oli siis todellinen kulinaarinen orgia ja sitä odotellessa ukko nieleskeli pari
kertaa tyhjää.
Olipahan tässä
jo syyskausi vietetty perunan, suolatun läskin ja kuivattujen muikkujen
varassa. Tai, olihan sitä soppaa ja puuroakin ollut. Ja välillä oli paahdettu
nauriita ja hörpätty päälle piimää. Särpimenä oli aina suola, paitsi kerran,
kun naapurin emäntä toi neljänneskilon voita.
Suolasäkki
alkoikin jo taas kovasti vajeta ja tiedossa oli pitkä matka hakemaan uutta.
Olisiko nykyään sitä jo saatavissa Loviisaa lähempää? Jotakin sellaista ukko
muisteli, mutta eihän ne asiat vanhassa päässä pysy. Jatkuvasti tulee uutuuksia.
No, olipa sitä syksyllä
kyllä myös herkuteltu juustomaidosta paistetulla uunijuustolla. Sen päälle kun
pantiin sokeria ja kanelia, niin olipahan siinä verraton herkku. Oliko jollakin
parempia, mitä?
Kaiken kaikkiaan
ruoka oli kyllä riittänyt ja olihan se ollut laadultaankin ihan syötävää. Itse
asiassa valkosipulilla maustettu silava oli aivan mahtava ruoka, mutta syöpäs
sitäkin nyt monta kuukautta yhteen menoon. Hm.
Mutta se juhlan
aika tulisi nyt, ihan kohta…
Sitä odotellessa
ukko tunsi verensä kuumenevan. Nyt olisi taas tulossa se kesä talven
keskelle. Ullakolta kaivettaisiin pian esille myös pahvilaatikot, joissa
oli sanomalehtipaperiin käärittyinä punaposkisia omenoita viime syksyltä. Ja
olihan sitä puolukkasurvosta ja hilloja tietenkin.
Villukasta
haettaisiin vielä ehkä ananaksia, viinirypäleitä ja banaaneja keventämään
mässäyksen raskautta välipäivinä. Sitten vain makailtaisiin ja huokailtaisiin
ja luettaisiin uudempaa kotimaista kirjallisuutta. Ehkäpä viimeinkin sieltä
putkahtaisi jokin helmi? Tämän aikakauden suuri suomalainen romaani?
Olikohan Pietarin
hovissakaan paremmat eväät? Jos oli niin missä suhteessa?
Väitetään, että
keisarilla oli tapana viettää aikaa röhnöttämällä saunanlauteilla ja siellä
pistellä voisulaa suuhunsa. Eipä se tainnut olla hullumpi virka. Mutta jouluna
saattaisi moni tavallinenkin tallaaja pieneksi hetkeksi irrota arkihuolista ja
olla vähän aikaa melkeinpä keisarina.
Siinähän se
joulun idea oli. Se oli niin täysin toisenlainen päivä.
Kiitokset oivallisesti joulutarinasta! Herkkua on siinä monenlaista, ja kuiske kuuluu miltä ruoka maistaa.. Parastahan se on, joten kyllä meidän suomalaisten taas kelpaa täällä Pohjolassa mässytellä juhlien jeesusvauvan syntynmää.
VastaaPoistaLeppoisaa ja lempeää joulunodotusta blogiin!
Professori kaivanee hyllystään maalaisen roomalaisia tarinoita 2015.Nautinnollista luettavaa suuremman tähden syntymäpäivänä.
VastaaPoistaHuovis-Veikon Hamsterit käynee myös!
VastaaPoistaBengtsonin Orm Punaisen joulunvietto sopinee seuraksi.
VastaaPoistaKyllä tästä blogista alkoi suu kostua.
Mitä olikaan silli à la russe?
VastaaPoistaKuukkeloekee.
VastaaPoistahttp://epatrendikasruokablogi.blogspot.com/2015/11/silli-la-russe.html
PoistaOn se google pirullinen kun poistaa eron yleissivistyksen ja -sivistymättömyyden väliltä, kieltää pitäisi...
Ja eikun syömään ja juomaan!
VastaaPoistaMutta, rajansa kaikkeen...
Ehkei aivan elokuvan Suuri Pamaus mukaisesti, vaikka se onkin äärimmäisin kunnianosoitus kulinaarisille taidoille.
https://kavi.fi/fi/elokuva/101687-suuri-pamaus
"Anthony Bourdain oli äijä pahimmasta päästä. Hän hehkutti haastatteluissa lihansyöntiä ja naljaili vegetaristeille. Lisäksi hänellä oli tyypillisen äijäilijän lailla vastaus kaikkeen."
Hieno mies! RIP.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/06/12/anthony-bourdainin-viimeinen-ateria
Niinpä,minäkin pidin Anhtonya tosimiehenä.
PoistaMutta...tosimiehet eivät lähde ennenaikojaan,jonka ratkaisun hän teki.
Tai sitten lähtee noin, ennemmin kuin vanhainkodin käytäväpaikalla koristen. Tosimies ja omat ehdot nääs.
Poista-tm
Täällä Pietarissa väki näyttää kotosuomalaiselta, puhuvat vaan omaa kieltänsä. Eikä liiku kaduilla mustia eikä somaleja, vain meikäläisiä valkonaamoja. Moskovassa on Aasia ja Kaukasia.
VastaaPoista