Tärkeä sanamme

Oikea

Eräässä seurassa tuli puheeksi kysymys, mikä mahtaisi olla suomen kielen sydänsana. Se olisi sellainen sana, joka hyvin selkeästi korostaa kansallista omalaatuisuuttamme ja on meille muutenkin läheinen.

Viron kielessä tuo sana voisi olla ometi -kuitenkin, toki. Sellaiselta se näyttää Anton Hansen Tammsaaren kirjassa Totuus ja oikeus, joka kuuluu Viron rakastettuihin kansallisaarteisiin.

Ajattelin, että suomen kielessä sellainen sana voisi olla vaikkapa yksinkertaisesti ei! tai jopa ei, perkele! Luulen, että niissä on kansallista omalaatuisuutta yllin kyllin ja ne kuvastavat sitä kansaa, jonka jo Sprengtporten 1700-luvulla sanoi olevan Euroopan itsepäisin.

Tuo pelkkä p- kirosana sellaisenaan on myös erittäin alkuperäinen ja ilmaisuvoimainen ja voi myös merkitä suurta ihastusta, hämmästystä ja jopa tyytyväisyyttä, äänilajista ja tunnelmasta riippuen.

Mutta sama pätee ehkä monien kielten kirosanoihin. Ainakin venäjän …tvoju mat on jokseenkin yhtä monikäyttöinen. En itse asiassa tiedä, onko englannissa mitään vastaavaa ilmausta. Ranskan erilaiset dieu -väännökset sopivat myös mihin tahansa. Ruotsin ja saksan kirouksia pidän pliisuina. Espanjassa ja italiassa ne ovat kauniita.

Tarkemmin ajatellen suomalaisuuden ytimeen sijoittuu kai kuitenkin paremmin vaikkapa sana oikea.

Se tarkoittaa tietenkin alun perin sitä kättä, jolla hommat sujuvat paremmin. Viroksi se onkin parem pool, esimerkiksi riigikogussa, jossa on vastaavasti myös pahem pool. Vastaavat merkitykset ovat monissa kielissä ja periytyvät Ranskan vallankumouksen ajan istumajärjestyksestä.

Toki virossa on myös sana õige ja Tammsaaren kirja onkin viroksi Tõde ja õigus.

Luulen kuitenkin, että meidän oikeamme on aika erikoislaatuinen ja muutenkin kansallemme läheinen. Ranskan droit on pitkälle samansisältöinen kuin myös englannin right. Molemmat tarkoittavat sekä oikeaa puolta, että juridista oikeutta ja myös priviegiota. Dieu et mon droit lukee Yhdistyneen kuningaskunnan vaakunassa komeasti aikansa sivistyskielellä.

Saksan Recht -sanalla on myös samat merkityksen ja samoin italian sanalla diritto ja espanjan sanalla derecho. Venäjän pravo on niinikään vastaavanlainen, johdannainenhan on pravda ja kun jokin tehdään ikein se tapahtuu pravilno. Ruotsin höger sen sijaan jo poikkeaa joukosta.

Entä sitten tämä  suomen oikea? Sikäli kuin asia koskee muotoa oikeus, on sillä meidänkin kielessämme sekä moraalis-eettinen että juridinen merkitys. Tuomioistuimiakin on meillä suorastaan nimitetty oikeus-sanalla, mikä antaa vaikutelman, ikään kuin juridiset ratkaisut ja oikeudenmukaisuus olisivat synonyymejä.

Myös privilegiot, kuten myyttinen ensi yön oikeus, ovat asioita, jotka ilmaistaan aika hienolla sanalla, joka hälventää epäilyksiä asian mahdollisista moraalisista ongelmista.

Keskittyisin kuitenkin muotoon oikea. Harvassa kielessä taidetaan sijoittaa siihen niin paljon arvostettuja asioita kuin suomessa.

Oikeahan tarkoittaa sekä eettisesti nuhteetonta, että aitoa ja väärentämätöntä. Koko käsite on ristiriidassa postmodernien kotkotusten ja muiden silmänkääntötemppujen kanssa ja rakentaa vankasti sen pohjalle, että asioilla on olemus Aristoteleen ymmärtämässä hengessä. Se on vahvasti essentialistinen sana, joka kuvastaa uskoa aitouden ja totuuden olemassaoloon.

Ku me sanomme, että vaikkapa oikea Lappi alkaa vasta sieltä ja sieltä, että jokin asia onkin oikeasti sitä ja sitä tai että joku ystävä on sinulle oikea, olemme jo puhtaasti suomalaisella alueella, jossa jotkin asiat tapahtuvat oikeasti eli ovat olemassa ja ovat aitoja silloin kun ne ovat oikeita.

On myös käytössä sana oikeastaan, joka englanniksi jollakin tarkkuudella voidaan ilmaista sanonnalla in fact, mutta tuskin ihan jäännöksettömästi. Kun sanomme oikeastaan, sisällytämme arviointiin jonkinlaisen varauksen (reservatio mentalis), emme kuitenkaan ole valmiita hyväksymään sitä, että viitattu asia olisikin todella, egentligen, eigentlich, letzten Endes, really, vraiment, verdaderamente ihan kokonaan jotakin muuta ja itse asiassa -na samom dele- voisimme kokonaan hylätä sen toisen merkityksen.

Kyllä molemmat toimivat ja loppuun asti ajateltuna myös se toinen käy. Tämä tuli aikoinaan mieleeni, kun Belgian kuningas Baudoin haastatteli jotakuta suomalaista duunaria ja kysyi tykkääkö tämä työstään. Kyllä… oikeestaan, vastasi mies ja insinööri käänsi: yes, really.

Luulen, ettei kuningas ihan ymmärtänyt, mitä hänelle yritettiin sanoa, vaikka menetys tuskin oli ihan valtava.

Joka tapauksessa luulen, että meillä Suomessa on aika yleistä arvostaa oikeita asioita. Englanniksi ne kyllä voidaan kääntää sanalla real things ja vastaavasti myös romaanisilla kielillä. Ruotsiksi äkt ja saksaksi echt ajavat oikeastaan saman asian.

Kuitenkin noista muista puuttuu se tietty viittaus oikeudenmukaisuuteen, kuten myös tapahtuu köytettäessä suomen kielen adjektiivia aito, joka sekin toki on aidosti tai oikeasti suomalainen sana.

Kun sanomme vaikkapa aito avioliitto, ymmärrämme varmaan selittämättä, mitä se tarkoittaa. Jos puhumme oikeasta avioliitosta, tulee ilmauksesta vahvempi. Silloin annetaan ymmärtää, että paitsi epäaito, ei jokin tietty avioliiton muoto ole edes oikea, todellinen. (Hyi, älkäämme kuitenkaan näin ajatelko!).

Sana oikea on tietysti nykyään paha sana muutenkin kuin siihen jo 1700-luvulla tarttuneen poliittisen latauksen takia.

Sehän erottelee teennäisen, fiktiivisen ja falskin todellisesta, olemassa olevasta ja kunnioitusta nauttivasta. Koko sana on oikeastaan kapinallinen ja potentiaalisesti vaarallinen. Luulen, että juuri tällaisena kriisiaikana olisi vastuuta antavissa piireissä syytä harkita, voitaisiinko sen käyttö kieltää yleisen sananvastuun perusteella.

Kiellon voi helposti toimeenpanna sosiaalisessa mediassa luokittelemalla sanan vihapuheeksi. Välttämättähän siihen ei liity mitään vihaisuutta, mutta samahan koskee monia muitakin algoritmien kieltämiä sanoja.