Aikansa kuvaa

 

Romaani siitä ajasta

 

Olli Jalonen, Hotelli eläville. Otava 1983, 235 s.

 

Minusta on kiinnostavaa tarkkailla, miten aikakaudet vaihtuvat ja millaisia uutuuksia tulee esille, äkkiä putkahtaen tai vain pikkuhiljaa kehittyen.

Kaunokirjallisuus on hyvä paikka tarkkailla, vaikka ongelmia tuottaa sen fiktiivisyys. Useinhan romaanitkit sijoittuvat johonkin muuhun aikaan kuin kirjoitushetki, joka yleensä heijastaa jo koettua.

Tämän romaanin väitetään kirjan lööpissä kertovan juuri tästä ajasta, eli siis tarkemmin sanoen neljän vuosikymmenen takaisesta. Vaikka kirjassa näyttääkin olevan paljon aivan fiktiivistä ainesta muun muassa teema valtavan pommisuojan rakentamisesta, ovat sen ihmistyypit kyllä uskottavan ajanmukaisia.

Itse asiassa kirjassa on hyvin vähän sellaisia aineksia, jotka osoittavat, ettei se kuulu vaikkapa tähän meidän nykyiseen aikaamme. Kännyköiden puuttuminen tulee joskus ilmi, mutta luovat henkilöt -jotka käyttävät itsestään juuri tuota nimitystä- työskentelevät kyllä jo tietokoneilla. Tietokoneet eivät ole samanlaisia kuin nykyään, eikä sosiaalista mediaa ole, mutta muuten elämä on ihan, sanoisinko, modernia.

Modernius tässä mielessä koskee työtä, elämäntyyliä ja ihmistyyppejä. 1980-luvun alku oli ajallisesti vielä lähempänä toista maailmansotaa kuin nykyhetkeä. Kulttuurisesti se oli ensin mainitusta jo lähes yhtä kaukana kuin oma aikamme. Tämän kirjan maailma on jo urbaanin asumisen, autoistumisen, kansainvälisten kontaktien, terassiravintoloiden, korvalappustereoiden ja uudenlaisten ruokien ja juomien aikaa.

Päähenkilöt ovat ilmeisiä suurten ikäluokkien tyyppejä ja sisaruspari käväisee vielä lapsuudenkodissaan katsomassa sen rappiota. Mutta irti he sieltä ovat, muissa maailmoissa ja kaukana 1950-luvusta.

Kulttuurin vitkaa voi vuosikymmenen instituutioissa huomata aina joskus: Moskovassa pidetään kansainvälinen kongressi, jonka työkieli on saksa ja naispuolinen uraohjus osaa vielä sen verran vajavaisesti englantia, että on käännättänyt englanniksi jopa oman CV:nsä. Mutta sellainen hänellä nyt joka tapauksessa on.

En oikein tiedä, ovatko kaikki kirjan henkilöiden asenteet tämän meidän aikamme mukaisia ja ilmaiseeko kirjoittaja pöyristymisiään yhtä paljon kuin olisi tehtävä, mikäli kirja ilmestyisi nyt. En ole varma siitäkään, oliko tuohon aikaan ihan välttämätöntä edes ajatella, että kaikkien kirjallistenkin henkilöiden asenteiden pitää olla tietynlaisia, joko hyviä tai varoittavia esimerkkejä. Näinhän oli aiemmin laita 1800-luvun lopun pikku kirjasissa, joita markkinoilta ostettiin ja sama taitaa olla tilanne nykyäänkin. Aikamoisia tyyppejä sieltä löytyy.

Muuan kirja, joka tekstissä useaan kertaan mainitaan, pisti joka tapauksessa silmääni ja se kyllä onkin sangen merkittävä, kuten myös tekijänsä.

Kyseessä on Fritz Kahnin teos Sukupuolielämämme. Alkuteos Unser Geschlechtsleben -ein Führer und Berater für jedermann, ilmestyi Zürichissä vuonna 1937.

Tekijä oli juutalainen, joka oli muuttanut Lähi-Itään ja jatkoi sitten myöhemmin Amerikkaan. Hän oli jo 1920-luvulla kirjoittanut suuren, viisiosaisen teoksen Ihmisen elämä. Das Leben des Menschen. Häntä pidettiin todellisena tietokirjoittamisen ihmeenä. Sukupuolielämä oli hänen erikoisalansa sikäli, että hän oli kulutukseltaan gynekologi.

Kahn kertoo itse kirjan alkusanoissa, että hänen motiivinsa teoksen kirjoittamiseen olivat kokemus ja sääli. Tiedon puute tuolla elintärkeällä alalla oli kaikissa länsimaissa suuri ja muualla tilanne lienee ollut vielä huonompi. Koska koko aihepiiristä puhumistakin yleensä pidettiin epämoraalisena ja tämän kirjan tekijä sitä paitsi oli suorastaan profiloitunut juutalaiseksi, kirja tietenkin kiellettiin heti Saksassa.

Suomessa se kuitenkin julkaistiin vuonna 1945 ja hankittiin minunkin kotiini suunnilleen kymmenen vuotta myöhemmin. Varmuuden vuoksi sitä säilytettiin lukkojen takana, mutta sain sen tietenkin käsiini ja olin sangen imponoitu etenkin sen laadukkaista värikuvista, joissa esitettiin ihmisen elinten halkileikkauksia.

Kerran yllätin äitini salin puolelta lukemasta jotakin outoa kirjaa. Hän kätki sen välittömästi, mutta asiasta kysyttynä väitti, että kyseessä oli poliittinen kirja nimeltä Kukkia sosialisteille. Äitivainaa oli varsin nokkela ja sävelsi tämänkin mielestäni hyvin lahjakkaasti.

Juuri tähän aikaan olivat myös ilmestyneet Poika Tuomisen Kremlin kellot ja Sirpin ja vasaran tie, jotka ymmärrettiin arkaluontoisiksi kirjoiksi ja jotka minä tietenkin myös heti ahmin. Siinä mielessä tuo poliittinen teema oli hyvä keksintö.

Siihen aikaan henkilökohtaista ei kuitenkaan pidetty poliittisena, vaan sen vastakohtana.

Joka tapauksessa Jalosen romaanin uudenaikainen naistyyppi, jota olisi kai parasta kutsua nimellä bitch, ellei suomenkielistä vastinetta löydy (riivinrauta ei ihan käy), on erittäin kiinnostunut Kahnin kirjasta ja raahaa tuota varsin painavaa opusta jopa mukaansa seminaarimatkalle Moskovaan.

Kaikesta päätellen Kahn on hänelle suuri auktoriteetti, jonka hän haluaa väitöskirjassaan ainakin osittain kumota. Kahnin kuvaukset miehen ja naisen luonnollisesta sukupuolierosta ja sen merkityksestä ovat klassisia: nainen on ennen muuta sukupuoliolento, jonka tärkein tehtävä on suvun jatkaminen. Siihen liittyy myös lasten hoivaaminen. Niinpä nainen psyykkisesti on lähempänä lasta kuin mies. Mies on luonnostaan saalistaja ja nainen on hänen tärkein saaliinsa. Näistä lähtökohdista voidaan ymmärtää koko yhteiskunta ja mikäli ne unohdetaan, ei siitä ymmärretä mitään.

Kappaleen viimeinen lause ei ole Kahnilta vaan minulta.

Itse asiassa ei ole selvää, hyväksykö vai hylkääkö kirjan riivinrauta nämä näkemykset, ainakin hän pyrkii niitä parantelemaan. Hän on kyllä hyvin seksuaalinen ja jopa kiimainen olento ja myös kolminkertainen äiti, mutta nämä roolit voi aina sysätä syrjään, kun oma ura kutsuu. Abortti on läpihuutojuttu.

Kirja on aika hajanainen ja siinä on useita teemoja. Jalonen nousikin pinnalle novellistina ja se puoli taitaa tässäkin tunkea etualalle. Teemat ovat ehkä turhankin raflaavia ja pelkkä ihmiskuvaus ajan nykyaikaisesta miljööstä olisi voinut kantaa pitemmälle. Ihan kelpo kirjahan tämäkin on.