Meidän arvot ja muiden

 

Millainen se on tämä Pohjan Arvo (Arvo Pohja)?

 

 

Tuntuvat nuo vanhat asiat taas kovasti nousevan pintaan, joten päivän uusintana tarjoan tässä hiukan juttua kansainvälisestä World Values Survey -tutkimuksesta. Minkä tyyppiset arvot ovat siis vallalla esimerkiksi Suomessa, Ruotsissa, USA:ssa, Venäjällä ja Ukrainassa. Katsotaanpa, mitä tutkimus sanoo:

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Arvojen maailmankartta ja edistyksen voittokulku

 

Arvojen maailmankartta, uskonnot ja edistyksen voittokulku

 

World Values Survey on instituutio, joka on jo muutaman vuosikymmenen ajan suorittanut ihmiselämään liittyvien arvojen mittausta yli 80 eri yhteiskunnassa. On todettu, että kymmenet erilaiset arvoväittämät ihmiselämän eri aloilta ryhmittyvät suhteellisen koherenteiksi arvojärjestelmiksi, joissa kaksi ulottuvuutta riittää selittämään 70 prosenttia hajonnasta. Ulottuvuudet liikkuvat toisaalta asteikolla eloonjäämisarvot vs. itsetoteutus, jota lyhyyden vuoksi nimitän hedonismiksi ja toisaalta asteikolla traditionaalisuus vs. rationaalinen sekulaarisuus. Tätä voi nimittää lyhyesti rationaalisuudeksi.

Kun yhteiskunnat sijoitetaan koordinaatistoon, jonka pystysuora (y) akseli kuvaa rationaalisuuden suhteellista määrää ja vaakasuora (x) akseli hedonismin edistyneisyyttä, voidaan todeta, että kartta yllättäen muodostaa eräänlaisen uskontokuntien tilkkutäkin. Nimenomaan uskontokunta näyttää määräävän yhteiskunnan aseman tällä kartalla. Lähellä toisiaan arvojen asteikolla sijaitsevat toisaalta Pohjois-Euroopan protestanttiset maat (oikeassa yläkulmassa). Ne ovat siis edenneet kauimmas molempien ulottuvuuksien suhteen. Maksimaalisen kaukana näistä eli lähimpänä vasenta alakulmaa sijaitsevat taas islamilaiset maat. Tämä lienee sinänsä melko yllätyksetön tulos. ”Arvojen maailmankartan” kiinnostavuus ei kuitenkaan lopu tähän. Koordinaatiston oikeassa laidassa, mutta pohjoismaiden alapuolella sijaitsee anglosaksinen perhe. Maantieteellisesti Englanti, Yhdysvallat ja Australia ovat kaukana toisistaan, mutta arvojen suhteen ne kuuluvat yhteen. Hedonismin voidaan siis todeta olevan niissä varsin kehittynyttä, vaikka rationaalisuus jääkin jälkeen pohjoismaista ja esimerkiksi konfutselaisesta maailmasta. Jälkimmäiseen kuuluvat Japani ja Kiina ovat rationaalisuuden suhteen huipulla, mutta hedonismin suhteen ”jälkeenjääneitä”. Näin on siis asia, mikäli luulemme, että ihmiskunnan kohtalona on siirtyä aikanaan koordinaatiston vasemmasta alakulmasta sen oikeaan yläkulmaan. Jos näin on, loistaa koko maailman johtotähtenä Ruotsi, joka pohjantähden lailla viittoo tietä koko maailmalle. Hedonismin suhteen se on maailman ykkönen ja rationaalisuudeltaankin vain aivan hiukan Japania jäljessä, ainakin ”uusimman aallon” eli 2005-2008 mittauksissa. Vielä uudempi päivitys on pian tulossa, ja sitä voimme vain jännityksellä odottaa.

On suorastaan hätkähdyttävää, miten suuressa määrin tämän sosiologisen mittauksen tulos vastaa Samuel Huntingtonin näkemyksiä maailman jakaantumisesta eri kulttuureihin uskonnollisten rajalinjojen pohjalta. WVS:n maailmankartalla sijoittuvat niin katolinen Eurooppa kuin ortodoksinen maailmakin omiksi alueikseen, niitä edustavat yhteiskunnat ovat keskenään lähellä toisiaan.  Katolinen Latinalainen Amerikka tosin eroaa katolisesta Euroopasta ja sijaitsee sen alapuolella eli suunnilleen yhtä kaukana hedonismiakselilla, mutta alempana rationaalisuuden suhteen. Yhdysvaltojen sijainti on erikoislaatuinen. Hedonismiakselilla se on edennyt kehityksessä kauas, mutta rationaalisuudessa jäänyt Turkin ja Sambian tasolle. Mitä Suomeen tulee, emme ole kovin pohjoismaalaisia, mikäli Ruotsi asetetaan normiksi ja normihan se haluaa olla koko maailmalle. Rationaalisuuden suhteen olemme Kiinan ja Valkovenäjän sinänsä ”hyvällä” tasolla, sekä rationaalisuuden että hedonismin suhteen olemme hyvin lähellä Ranskaa ja Belgiaa, siis nykypäivän eurooppalaisia katolisia. Ilmankos kirkossa nykyään on huomaavinaan yhä enemmän katolisia piirteitä, ristinmerkistä lähtien.

Yhtä kaikki, on kiinnostavaa, että huntingtonilainen kulttuurinäkemys saa vahvistusta myös empiirisistä mittauksista, sehän on ollut poliittisesti epäkorrekti vastustaessaan jenkkien sekaantumista vieraiden kulttuurien arvomaailmaan niiden ydinalueilla, sitä on myös käytetty multikulturalismin vasta-argumenttina. WVS:n tuloksia analysoineet tutkijat väittävät kuitenkin, että Huntington haukkui väärää puuta sikäli, että hän korosti kulttuurien välisten perustavien erojen löytyvän suhtautumisessa politiikkaan ja nimenomaan demokraattiseen järjestelmään. Tämä ei kuulemma olekaan suuri erottava tekijä, toisin kuin poliittisten järjestelmien tarkkailija voisi luulla. Demokratian poliittiset arvot voidaan maailmassa hyväksyä hyvin laajasti, mutta perhearvojen laita on toisin. Seksuaalisuus, suku, sukupuolten suhteet, tabut, suhde lapsiin ovat asioita, jotka jakavat maailmaa tehokkaammin kuin mitkään muut arvot. Ehkäpä Huntingtonin varoitusta pitäisi hieman muokata ja varoittaa ketään tyrkyttämästä toiselle kulttuuripiirille omia seksuaali- ja perhe-elämän arvojaan?

Valitettavasti tämä taitaa olla turhaa työtä. Demokratian esitaistelijat tässä maailmassa, Yhdysvaltojen ulkoministeri Clinton etunenässä, näyttävät luulevan, että tämä poliittinen järjestelmä implikoi ilman muuta myös monia yhteiskunnallisia arvoja, naisten tasa-arvon, homojen oikeudet, lasten tasa-arvoisuuden vanhempien rinnalla ja niin edelleen, siis juuri ne asiat, jotka edistyneimpinä tunnemme Ruotsista ja joita meillä ei vielä näköjään ole samassa määrin sisäistetty. Tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, millaisia tuloksia voidaan saavuttaa, kun kulttuurin kartalla kaukana toisistaan sijaitsevat yhteiskunnat ryhtyvät pakottamaan toisia noudattamaan omia arvojaan. Suuttumus ja vastarinta ovat ainakin varmoja tuloksia.

Väistämätön kulttuurien konflikti syntyy myös silloin, kun ihminen muuttaa kulttuurisen kartan ääripäästä toiseen. Tämänhän terve järki sanookin. Läntisessä naapurimaassamme tämä ilmiö on saavuttanut jo melko suuret mittasuhteet. Tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, jatkuuko Ruotsin johtoasema ja sen edistyvä kehitys tällä arvojen maailmankartalla vielä montakin vuosikymmentä ja miten kauas on ylipäätään mahdollista edetä ennen kuin absoluuttinen nollapiste saavutetaan (tässä tapauksessa sitä kyllä merkitään kasvavalla luvulla). Nykyinen kulttuurinen kirjavuus on jo Ruotsissa tuottanut huomattavan määrän kulttuurista pahoinvointia, mistä hätkähdyttävät rikostilastot ja lehtiuutiset yhä uudelleen todistavat. Mikäli poikkeavien kulttuurienklaavien kasvu jatkuu ja kantaväestön osuus kutistuu, tulee Ruotsi ilmeisestikin siirtymään takaisin kohti lähtöruutua, ehkäpä suoraan alaspäin kohti Yhdysvaltoja. Jos ja kun näin tapahtuu, voimme ehkä ajatella saaneemme todistaa yhden maailmankauden suuren kehitystrendin kulminoitumista.

No, tämä on vielä spekulaatiota. Valitettavan todellista sen sijaan on se inhimillinen kärsimys, jota piittaamattomuus kulttuurierojen merkityksestä tuo tullessaan kaikille osapuolille. Varmuuden vuoksi totean, että olen aina suuresti pitänyt Ruotsista ja arvostanut sen moninaisia saavutuksia. Siksi myös säälin sitä, minkä oletan heitä harmittavan.

Mutta miten kauas ihmiskunta voi kehittyä rationaalisuuden ja hedonismin tiellä ennen kuin raja tulee vastaan? Onko olemassa vain yksi suunta? Luultavasti ei ole. Muuan merkittävä poikkeus Ruotsin tieltä on ainakin USA. Rationaalisuuden akselilla se ei ole viimeisten kymmenen vuoden aikana edistynyt, vaan taantunut, vaikka onkin saavuttanut hienoista edistystä hedonismin alalla. Ilkeämielinen tarkkailija voisi sanoa, että on siis syntynyt merkillinen synkretistinen obskurantismin ja hedonismin sekoitus, jonka rajat määrää poliittinen korrektius ja jossa ollaan painumassa yhä syvemmälle irrationaalisuuden syövereihin.

Tässä vaiheessa kriittinen lukija saattaa jo närkästyneenä todeta, että luen tilastoja kuin Helsingin Sanomien toimittaja. WVS sisältää valtavan määrän tietoa monilta inhimillisen elämän eri aloilta. Jo pelkkä koko tuon tietomassan tislaaminen yhdeksi pisteeksi kahden muuttujan koordinaatistossa hävittää suurimman osan sen sisältämästä informaatiosta. Toiseksi myös muuttujien nimittäminen yksioikoisesti rationaalisuudeksi ja hedonismiksi tekee väkivaltaa ihmiselämän koko kirjolle.

Näinhän se on. Analyytikot löytävät tietomassoista ilahduttavaa kehitystä kohti suvaitsevaisuutta, luottamusta ja solidaarisuutta ja paljon muuta miellyttävää. Myös inhimillinen onnellisuus kasvaa, kun päästään vapaaksi taikauskon ja tiukkojen sääntöjen kahleista ja edetään itsetoteutuksen tiellä. Tämän osoittaa kehitys monissa maissa. Vaurauden lisääntyminen ei tunnetusti takaa onnellisuutta, mutta liittyessään vapautumiseen se saattaa nostaa sen kokemista nopeasti ja paljon.

Onnellisuustutkimusta onkin tehty osana WVS-tutkimusta ja osittain tietenkin myös sen ulkopuolella. Onnellisuuden voi todeta yleensä kasvaneen niissä yhteiskunnissa, jotka, kuten useimmat, ovat edenneet tuolla edellä mainitulla Ruotsin tiellä. Joissakin maissa, kuten Etelä-Koreassa kehityskäyrä osoittaa suorastaan jyrkästi ylöspäin. Myös Suomi on onnellisuusasteikolla maailman kärkikaartia ja edistyminenkin on tällä alalla ollut tasaista. Ruotsi ja Tanska ovat kuitenkin meitä pykälän verran ylempänä. Siis jälleen kerran! Ehkä meidän on sittenkin seurattava johtajaa?

Mutta onnellisuuden tiet ovat tutkimattomat tai ainakin vaikeasti tulkittavat. Norja, jossa yhteiskunnallinen kehitys ja samaan aikaan etenkin taloudellinen hyvinvointi ovat sodan jälkeen suorastaan mullistuneet, on onnellisuus pysynyt samalla, suhteellisen matalalla tasolla koko ajan. Nyt Norja on jo jäänyt meistä jälkeen. Mitä heidän siis olisi tehtävä vai eikö mitään?

USA:ssa onnellisuus taas suorastaan laski tasaisesti sodan jälkeen aina 1980-luvulle saakka. Tämä on merkille pantavaa kun muistellaan 1950-luvun Amerikan itsevarmaa nousukiitoa ja amerikkalaisen unelman toteutumista. Sen jälkeen tilanne on tasaisesti hiukan kohentunut. Kokonaisuutena ottaen onnellisuus on USA:ssa kuudenkymmenen vuoden aikana pysynyt samalla tasolla, mikäli trendivaihtelu myös pitkällä aikavälillä hävitetään. Tulosta voi pitää kiinnostavana sikäli, että tässä läntisen sivilisaation johtomaassa on kyseisenä aikana sentään tapahtunut yhtä ja toista. Erikoinen ilmiö on, että Vietnamin sodan ensi puolisko sattui yhteen onnellisuustason merkittävän hetkellisen kohoamisen kanssa, kun taas sen jälkimmäisellä puoliskolla se romahti. Ehkäpä voimme tulkita tämän uusvasemmistolaisuuden saavutukseksi?

No, riittäköön tilastollinen puoskarointi tällä erää. WVS:n kiinnostavien tutkimustulosten pinnallinen analyysi osoittaa ainakin sen, ettei nykymaailman kulttuurisia kehitystrendejä kannata luulla ymmärtävänsä liian helposti. Mieleen tulee vanhan venäläisen neropatin Kozma Prutkovin kiteytys: ”On opiskeltava koko elämänsä, jotta saisi oikeuden sanoa, ettei ymmärrä mitään”.

Se kartta, josta puhutaan, löytyy tästä:

https://www.worldvaluessurvey.org/WVSEventsShow.jsp?ID=428