Kokoamme suurempina

 

Todellista suurempana olemisesta

 

Muotifraasein on jo pari vuosikymmentä kuulunut ilmaus kokoaan suurempi. Tämän logiikan lakeja rikkovan ihmeen on tarkoitettu olevan meidän maamme, Suomi.

Epäilemättä Suomi onkin monessa suhteessa ollut ihmemaa, joten moinen paradoksi on sen kohdalla ihan luonteva asia. Olemmehan entinen urheilun suurvalta, Herran valittu kansa, suurvallan nöyryyttäjä ja ties mitä. Entinen asemamme Euroopan köyhäintalona on taaksejäänyttä elämää ja sen sijaan kyseessä on nyt maailman onnellisimman kansan koti, johon kaikki ovat tervetulleita.

On totta, että joissakin asioissa roolimme maailmassa on ollut suurempi kuin väestöltään vastaavankokoisilla mailla yleensä. Tämä on koskenut ainakin maailmanmarkkinoille viemiemme metsätalouden tuotteiden määrää. Sitä paitsi maassamme on enemmän saaria ja järviä kuin samankokoisissa maissa keskimäärin. Vastavia poikkeuksellisia asioita löytyy haluttaessa lisääkin.

Mutta ettäkö vallan kokoamme suurempi? On merkille antavaa, että poliitikkojemme kunnianhimo tuntuu aivan luontevasti tähtäävän siihen, että ainakin käyttäytyisimme ikään kuin emme olisikaan viiden ja puolen miljoonan asukkaan maa, vaan ainakin, sanotaan nyt, parin- kolmenkymmenen miljoonan.

Jos vertaillaan kansantuotteita, voimme kyllä hyvinkin vastata tuollaista parin- kolmen kymmenen miljoonan asukkaan takapajuista maata ja enemmänkin, mutta vertailukelpoisten maiden, kuten pohjoismaiden joukossa emme kyllä ole yhtään kokoamme suurempi, vaan päinvastoin pienempi, jopa hieman pienempi kuin kokomme edellyttäisi.

Joskus vuosisatamme alkupuolella, muistaakseni vuonna 1919 joku Venäjälle paennut punikki uhosi, että kun sanotaan, että yksi lättiläinen tarkk’ampuja vastaa kymmentä venäläistä, niin yksi suomalainen punikki vastaa kymmentä lättiläistä tarkk’ampujaa. Suomalaisten ja venäläisten väliseksi suhdeluvuksi tuli siis 1:100, mikä kuulostaa jo hurjalta ja saattaa olla lajissaan maailmanennätys.

Mikäli asia olisi pitänyt paikkansa ja punikkeja olisi meillä sitten sotavuosina riittänyt pitämään puoliaan venäläisiä vastaan, olisi Suomi todella ollut riittävästi kokoaan suurempi tullakseen kilvassa selväksi ykköseksi.

 Silloin meillä kuitenkin jouduttiin lohduttautumaan ajatuksella, että suhde olisi 1:10, mikä ei valitettavasti lainkaan riittänyt. Sitä paitsi todellinen suhdeluku talvisodassa oli tutkimusten mukaan lähempänä yhden suhdetta kuuteen ja jatkosodassa vielä paljon huonompi.

Joka tapauksessa ajatus siitä, että maamme olisi kokoaan suurempi, säilyi täysin elävänä myös historiallisessa muistissamme. Tämä koskee erityisesti poliittista päätöksentekoa ja epäonnista liittoutumista toisen kokoaan suuremman maan kanssa. Miksemme olisi voineet liittoutua itsensä kokoisen, mutta jo sellaisenaan valtavan suurvaltanaapurin kanssa tai sitten jättää liitot kokonaan omaan arvoonsa ja pysyä ylpeässä asemassamme tyyliin tertium gaudens?

Tämä kysymys näyttää ikuisesti vaivaavan suomalaisia ja jätänkin se nyt tässä vain tähän. Mitä Venäjään tulee, sen vähäpätöisyys on monille poliitikoillemme ollut yhtä ilmeinen selviö, kuin se joidenkin toisten mielestä on ollut vielä paljon kokoaankin suurempi mahti. Katsokaapa vain karttaa ja Mercatorin projektion levittämiä loputtomia arktisia alueita!

Venäjän talouden romahtaessa 1990-luvun alussa sen kokoa verrattiin usein Hollantiin, mutta joskus myös Suomeen. Eihän se juuri sitä suuremmalta näyttänyt, kun rupla oli huimasti aliarvostettu. Tässä vertailussa Suomi kasvoi kokoaan suuremmaksi eli syntyi taas kerran illuusio siitä, että olimme ainakin 10-30 kertaa kokoamme suurempia.

Aivan vastaava harha oli syntynyt vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen, kun Venäjä romahti ja sen ennustettiin jäävän surkeuteensa ehkä vuosikymmeniksi, ellei nyt ikuisiksi ajoiksi. Ennalleen palautuminen kesti silloinkin noin vuosikymmenen verran ja sitten siellä mentiin huimasti eteenpäin.

Asiaa ei ymmärretty noteerata silloin, kuten ei nytkään. Ajatus siitä, että maamme oli ja siis ikuisesti on kokoaan suurempi ainakin idän suuntaan, on kasvanut suotuisalta alustalta.

Tämä nyt vain yleiseksi taustaksi sille prima facie hyvin kummalliselle ajatukselle, että me valtiona olemme kokoamme suurempia ja että meidän ainakin pitäisi olla sitä.

Olemme vuosien varrella tottuneet olemaan koko maailman esikuva, milloin itse keksimässämme kilpailussa rauhanomaisen rinnakkaiselon siunauksista, milloin veroja rakastavina masokisteina, milloin siirtolaisia palvelevina laukunkantajina. Pärjääkö meille kukaan?

Myös sadun sammakko halusi ehdottomasti tulla kokoaan suuremmaksi ja tulikin, mutta halkesi sisäisiin paineisiin. Tosiasiassa luonto on ankara herra, joka ei salli lakejaan rikottavan. Jos joku on tietyn kokoinen, niin hän on sitten juuri sen kokoinen. Kasvu tapahtuu vain hitaan kehityksen, eikä hyppimisen kautta, se ei ole suurten sanojen, vaan kovan työn tulosta. Kun sitten tullaan suuremmiksi, niin ollaan juuri sen kokoisia, ei sen pienempiä eikä suurempia.

Kun katsotaan Suomen onnettoman hallituksen ja siihen osallistuvien puolueiden touhuja ilmastopolitiikassa, tuntuu julistettu ”kunnianhimo” aluksi aivan käsittämättömältä. Mitä kunniaa tässä nyt oikein tavoitellaan? Onko asialla jokin suhde siihen ongelmaan, jota ihmiskunta yrittää ratkaista ja millainen se on?

Kunniaa tuskin voidaan numeroilla mitata, mutta politiikassa, joka kohdistuu mitattaviin asioihin, sen merkitys jää arvoitukseksi. Olisi kuitenkin ehdottomasti ainakin syytä laskea, mitä kunnia tässä tapauksessa maksaa, sillä kysymys on aineellisista arvoista, joihin kajoamalla tuota kunniaa ollaan hakemassa.

On tunnettua, etteivät enempää poliitikot kuin journalistitkaan normaalisti kykene ymmärtämään mitä miljardi tarkoittaa ja miten se eroaa vaikkapa biljoonasta. Itse asiassa nämä nykyään ovatkin muuttuneet samaksi asiaksi käännöskoneiden ansiosta.

En yritäkään tässä selittää, millaiset luvut ovat kyseessä, mutta totean, että ne ovat hyvin, hyvin suuria ja kehotan käyttämään vaikkapa maan mainiota wikipediaa. Tiedämme joka tapauksessa sen, että kunnianhimo eli muutaman (jopa viiden!) vuoden etumatka muihin samankokoisiin maihin verrattuna maksaa meille miljardeja huonontuneena kilpailukykynä.

Mutta mitä saammekaan vastineeksi! Vain harvalukuiset asiantuntijat pystyvät huomaamaan, että juuri Suomi on saavuttanut niin sanotun hiilineutraalisuuden ennen muita. Kuka muuten tietää, mitkä maat juuri nyt ovat tässä jalossa kilpailussa johdossa?

Vaikka jättäisimme kaikki metsämme hakkaamatta, ei niin sanottu hiilinielumme siitä lisääntyisi, vaan päinvastoin. Luopumistamme fossiilisten polttoaineiden käytöstä tässä harvaanasutussa maassa ei olisi mahdollista todeta millään maapallon ilmakehän mittauksella. Mikäli syömme kuoriaisilla höystettyä hätäleipää jo ennen nälänhätää, ei mikään asia maailman luonnossa siitä parane.

Mutta jokainen aivoillaan ajatteleva tietää tämän. Siitä huolimatta kuulee julistettavan, että juuri nyt käydään äänestämässä ilmastovaaleissa eli siis ratkaistaan ilmaston kohtalo meikäläisten poliitikkojen toimesta. Ilmastoasioista tehdään jo kynnyskysymystä hallituskaavailuihin, hysteerinen tytönhupakko, joka pelkää maailmanloppua, promovoidaan kunniatohtoriksi ja niin edelleen.

Kovasti meillä siis nyt vain ollaan kokoamme suurempia tai ainakin sitä yritetään. Tosiasioiden tunnustaminen olisi kuitenkin kaiken viisauden alku tässäkin asiassa. Sammakon kasvaminen todellista suuremmaksi oli ja saattoi olla lopultakin vain näennäistä. Suuruuden sisällä oli van tyhjää ilmaa ja sietämättömiä paineita.