Suuria ja pienempiäkin puheita
Sunnuntaiuusintana
haluaisin nyt esittää erästä sellaista kirjaa käsittelevän blogin, joka tarjoaa
suomalaisillekin kustantajille hyvän idean uudeksi julkaisuksi.
Suomeksi ei näytä
olevan sellaisia dokumenttiteoksia, joista lukija helposti löytäisi maailmanhistorian
tai edes oman historiamme tärkeimpiä puheita.
Toki ne ovat
kaikki netissä, mutta yleensä muilla kielillä kuin suomeksi ja sitä paitsi ne
ovat kovin pahasti hajallaan. Saa siinä hiirtä juoksuttaa toisenkin metrin, ennen
kuin on saanut netistä kokoon haalittua kunnon kokoelman merkittäviä puheita,
jotka oikeastaan jokaisen pitäisi tuntea.
Sellaisiahan on
tietenkin hyvin paljon, mutta erityisesti ne, jotka iikttyvät esimerkiksi
suurten sotien aloittamiseen ja päättämiseen, uskontojen ja poliittisten
liikkeiden perustamiseen ja vastaaviin tilittäytymisiin, ovat niin tärkeitä,
että itse kunkin kannattaisi lukea se alkuteksti eikä tyytyä johonkin historian
oppikirjan viittaukseen. Niissä tiivistyvät niin aikakauden järki ja moraali
kuin myös niiden puute.
Jokainen puhe kuuluu
omaan aikaansa ja sen ymmärtäminen on toki varsinaisesti mahdollista vasta
sitten, kun se osataan asettaa omalle paikalleen. Joka tapauksessa nuo puheet
myös auttavat huomaamaan, miten aikakaudet ovat muuttuneet ja antavat siten
perspektiiviä omaankin aikaamme.
Merkittävät
puheet eivät suinkaan aina ole vain niitä suurten persoonallisuuksien suurenmoisia
oraatioita, joissa ihmisyys saa korkeimman ilmauksensa.
Myös Hitlerin ja
Stalinin puheet maidensa välisen sodan alussa kuuluu tuntea yhtä hyvin kuin
vaikkapa Perikleen puhe ateenalaisten sankarihautajaisissa tai Abraham Lincolnin
Gettysburgin puhe.
Wilhelm II:n
puhe Kiinaan lähteville rankaisujoukoille ja Churchillin puhe kansalleen sodan
alussa, Risto Rytin ja Paasikiven puheet jatkosodan eri vaiheissa ja Kallion
puhe talvisodan päättyessä kuuluvat kaikki yleissivistyksen ytimeen.
Kekkosen puheet
ennen lähtöään Novosibirskiin ja sieltä palattuaan ja mikseipä myös presidentti
Stubbin puhe YK:n yleiskokouksessa ansaitsevat tulla nykyistä paremmin
keskivertolukijan ulottuville. Ne eivät ole kovin pitkiä, mutta sitäkin
tiiviimpiä asiasiaällötään.
Tässä nyt
uusintana noin kahdeksan vuoden jälkeen sellainen blogi, joka liittyy yhteen
tällaiseen puhekokoelmaan:
keskiviikko
26. joulukuuta 2018
Sanat
ajallaan
Речи изменившие мир. От Сократа до Джобса. «Э», Москва 2017,
381 с.
Menneiden
aikakausien tärkeiden dokumenttien pitäisi kuulua itse kunkin lukemistoon.
Amerikkalaiset ovat opiskelijakäyttöön julkaisseet aika hyviä kokoelmia Venäjän
historiasta ja saksalainen Goldmanns gelbe Taschenbücher julkaisi
takavuosina suurelle yleisölle mainioita kirjoja, sellaisia kuin Reden
des Führers, Reden des Kaisers, Gespräche zur Weltgeschichte ja mitä
lienee ollut.
Luulisi tässä
olevan hyvä idea myös meikäläisille kustantajille. Eihän noilla tärkeimmillä
puheilla voine mitään copyrightiä olla?
Kirjan otsikko
lupaa esitellä puheita, jotka muuttivat maailmaa ja se nyt
tuskin ihan aina pitää paikkaansa. Georgi Gaponin verenhimoinen puhe vuoden
1905 verisunnuntain jälkeen tuskin muutti mitään, mutta on kyllä hyvin
mielenkiintoinen. Samaa voi kai sanoa vaikkapa Vadimir Solovjovin puheesta
Dostojevskin kuoleman johdosta tai Charles Chaplinin puheesta Nyt
tiedän, mitä elämä on.
Sen sijaan
Lutherin kieltäytyminen peruuttamasta oppiaan, Aleksanteri II:n manifesti
maaorjien vapauttamisesta, Woodrow Wilsonin puhe sotaan liittymisen puolesta ja
Mussolinin puhe sodan aloitettuaan olivat toista. Niillä oli valtava vaikutus.
Kiinnostavaa on
lukea myös Ronald Reaganin puhe Pahan valtakunnasta, Margaret
Thatcherin puhe vuorisaarnan johdosta ja miksei vaikka Barack Obaman puhe
omista sukujuuristaan.
Myös Putin on
pitänyt kiinnostavia puheita, mutta niitä ei tässä kokoelmassa ole ja sama
koskee esimerkiksi Hitleriä. Churchilliltäkin on mukana vain kylmän sodan
aloittanut Fultonin puhe, mutta ei sen sijaan kuuluisaa verta ja hikeä
luvannutta ohjelmapuhetta.
Historia on
tietenkin täynnä toinen toistaan hienompia retorisia suorituksia siinä kuin
kuolettavia tylsyyksiäkin. Mikään kirja ei voi olla enempää kuin valittujen
haarukkapalojen kokoelma tästä joukosta.
Minuun vaikutti
tässä kirjassa parikin esiintymistä. Yksi niistä on Ivan Pavlovin puhe, jonka
hän piti keväällä vuonna 1918 Pietarissa. Itse asiassa hän piti kaksi
esitelmää, joista ensimmäinen käsitteli ajattelua (um) yleensä ja toinen
venäläistä ajattelua erityisesti (О русском уме).
Kirjassa
julkaistaan tämä jälkimmäinen esitelmä, joka on hyvin sapekas. Siinä nobelisti
hakkaa maan rakoon sen järjenkäytön lajin, jota hän kutsuu nimellä russki
um ja joka hänelle merkitsee ennen muuta venäläisen intelligentsijan tapoja
käyttää heille annettuja hengenlahjoja.
Tulkoon
mainituksi, että kritiikki Venäjän intelligentsijaa kohtaan ei
ollut tuohon aikaan mikään uusi, saati ennenkuulumaton asia. Tuo ryhmähän
julistautui kaikkien hyvien asioiden kiivaaksi kannattajaksi ja selitti
toimivansa kansan aivoina.
Sen omahyväisen
typeryyden, jota voisi nimittää anakronistisella nimellä Gutmenschentum oli
pannut oikealle paikalleen tunnettu Vehi-ryhmä (muun muassa Nikolai
Berdjajev), akateemikot, kuten S.V. Gautier, kirjailijat kuten Ivan Bunin ja
monet muut.
Mutta kysehän
oli yhteiskunnallisesta sairaudesta, jollaisten parantaminen järkipuheella ei
ole onnistunut ennen eikä kai onnistu nytkään.
Nyt, keväällä
1918 oli joka tapauksessa sitten saatu nähdä, mihin tämä tolkuton rabulismi
johti. Nälkä ja oikeudettomuus, väkivalta ja häpeä oli tullut koko Venäjän
osaksi.
Pavlov esittää
puheessaan ensinnäkin terveen ja menestyksellisesti toimivan ajattelun ja
järjen (um) kriteerit ja ottaa sitten esimerkkejä siitä, millaista
intelligentsijan järjenkäyttö (интеллигетский ум) on ollut Venäjällä. Kyse ei
siis ole ”älykkäästä ajattelusta (интеллигентный ум)”.
Se on korutonta
kertomaa. Tuo ajattelutapa ei pysty keskittymään, se ei käsittele faktoja, vaan
sanoja, erityisesti komeilta kuulostavia, se on kykenemätön asioiden laajaan ja
viileään tarkasteluun ja usein sortuu äärimmäisyyksiin. Sitä hurmaavat uutuudet
eikä itse totuuden tavoittelu ja ymmärryksen selkeys.
Oliko Venäjällä
sitä paitsi edes tuota vapautta, josta nyt joka päivä niin
huudettiin? Pavlov tarkoittaa vapaudella sekä sitä, että ympäristö sallii
ihmisen minkään estämättä esittää ajatuksiaan ja myös sitä, että hän itse
uskaltaa ajatella.
Ei, sellaista ei
ollut. Mennäpä nyt vain johonkin kokoukseen sanomaan jotakin, mikä oli yleisen
tunnelman vastaista. Siinäpä olisi heti tyrkitty paikalta ja nimetty oitis
vakoojaksi. Ja tällaista ei ollut vain nuorison keskuudessa, vaan jopa
valtakunnanduumassa.
Mitäpä tämä
joukko välitti totuudesta sen itsensä vuoksi? Ei sitä eikä sen arvoa
ymmärretty. Siitä huolimatta kehdattiin ylpeillä omasta ajattelusta, jolla ei
ollut mitään todellisia tuloksia esitettävänä. Tämä koski myös slavofiilejä,
jotka ylpeilivät muka mädän lännen edessä, vaikka heillä ei ollut mitään
esitettävää.
Juuri tällainen
järjenkäyttö johti Venäjän vallankumoukseen.
Pavlov korosti,
että hän antoi tuomionsa surullisena. Kuva oli synkkä, mutta synkkää oli nyt
Venäjän elämäkin.
Mutta elämä
sentään jatkui ja vaikka venäläisessä järjenkäytössä oli puutteita, ne
voitaisiin korjata. Se oli tieteellinen tosiasia, lohdutti suuri oppinut.
Toivoa ei saanut menettää.
Kuten tunnettua,
Pavlov oli hurskas kristitty ja kasku kertoo, miten hän joskus teki ikonin
edessä ristinmerkkejä, jolloin niin sanottuun vallankumouksen kukkaan eli
laivaston matruuseihin kuuluva vanttera talonpoika taputti häntä sekään ja
sanoi alentuvasti: ”Henkistä pimeyttä setä, henkistä pimeyttä…”.
Meillä ei ole
vieläkään suomeksi saatavana yhtään kunnon esitystä Venäjän vallankumouksesta
ja sen jälkivaiheista. En oikein ymmärrä tämän kulttuuriskandaalin syytä, kun
tätä kirjallisuutta on englanniksikin hyvin saatavilla.
Niinpä
käsitykset tuosta vallankumouksesta ovat meillä yleensä perinteisiä ja usein
jopa neuvostoromantiikan kultaamia. Venäjällä ne eivät enää sitä ole.
"Suomeksi ei näytä olevan sellaisia dokumenttiteoksia, joista lukija helposti löytäisi maailmanhistorian tai edes oman historiamme tärkeimpiä puheita."
VastaaPoistaEikä tänä sivistymättömänä ja kansaa harkitusti tyhmentävänä aikana tulekaan, kansahan voisi jopa saada niistä vaarallisia ajatuksia. Gaudeamuskin ajatellee, että opiskelijoiden tulee lukea ne alkukielellä, eihän yliopisto enää edusta korkeimpaan tietoa suomeksi.
Väinämöisen kuulu puhe kun siinä varoitti eläviä! käymästä Tuonelan maisemissa (dokumentoitu kuudestoista runo) "äijiä on sinne saanehia, Vähä tuolta tullehia, Tuolta Tuonelan ko'ista, Manalan ikimajoista". Jos Hän käsitteli big picture, sitten lisättäköön oraatioiden sarjan ääripäädyksi spartalaiset puheet kuten "jos"
VastaaPoista