Olisiko ruoskittava?

Tukka pois ja linnaan. Vai olisiko ruoskittava?

Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun pilakuva 19.4.2012 herätti makaaberiudessaan sekavia tunteita. Suomalaisen kansanvallan linnake, eduskuntatalo, oli muuttunut linnaksi, jonka kalterien takaa pyristeli entinen ministeri Kanerva.

Tämä saattoi olla henkevä tapa viitata siihen, miten kansanedustajat nykyään ovat eduskuntaryhmänsä piiskurien orjuudessa. Vanha perustuslain määräys, jonka mukaan kansanedustajaa sai hänen toiminnassaan ohjata vain hänen oma käsityksensä oikeudesta ja totuudesta, on heitetty romukoppaan jo ajat sitten. Avoimesti siitä tehtiin pilkkaa jo silloin kun se oli vielä voimassa.

Tuota pilakuvaa voisi pitää demokratian perusarvojen herjauksena ja sitähän se olisikin, ellei sijaitsisi arvovaltaisen lehden pääkirjoitussivulla. Nyt julkaisun konteksti jalostaa sen älykkääksi kritiikiksi, joka kohdistuu demokratian nykyisten pelisääntöjen ahdistavuuteen ja tolkuttomuuteen.

Miksi kuvaan on valittu juuri entinen ministeri Kanerva, on vaikeampi käsittää. Mieshän on juuri saanut tuomion käräjäoikeudessa eikä asia liity mitenkään eduskuntaan.

Mutta itse tuomioon: vuosi ja kolme kuukautta vankeutta siitä hyvästä, että on ottanut vastaan rahaa sekä syntymäpäivien kansalaispäivällisten järjestelyyn että omaan vaalityöhönsä, kuulostaa aika paljolta. Tämä on tulkittu rikokseksi sen takia, että rahan vastaanottaja olisi voinut vaikuttaa joihinkin päätöksiin, joihin lahjan antajat halusivat vaikuttaa. Tätä vaikuttamista ei ole väitetty saati todistettu tapahtuneeksi. Yritys on siis rangaistava.

Oho! Eikö politiikassa juuri pyritä, yleisellä tasolla, vaikuttamaan asioihin tukemalla niitä, jotka asioista päättävät? Onko asiat tulkittava niin, että Kanervan vaalirahoitukseen tullut raha tulikin hänelle itselleen? Tuliko myös juhlapäivällisten hyöty hänelle itselleen? Ovatko vieraat yhtä lailla syyllisiä? Kanerva itse ei missään tapauksessa ole voinut syödä ja juoda kuin murto-osan saadusta lahjasta. Eikö vieraiden olisi pitänyt ainakin aavistaa, ettei Kanerva juhli omilla rahoillaan? Asia on ehdottomasti selvitettävä, ennen kuin koko vastuu vieritetään yhden miehen harteille.

Amerikassa se, joka saa paljon lahjoituksia vaalikassaansa, ylpeilee sillä. Suomessa journalistit pitävät asiaa lähtökohtaisesti häpeällisenä ja todennäköisesti rikollisena. Onhan läpi päässeillä poliittista vaikutusvaltaa, jota he voivat käyttää tukijoukkojensa hyväksi. Se, että tämä on demokratian idea, ei ole tainnut tulla ymmärretyksi. Viime vuosien ”vaalirahasotkut” ovat ennen muuta toimittajalauman päässä syntynyttä sotkua, jossa normaali maallinen demokratia on sekoitettu oletettuun taivaalliseen demokratiaan, jossa ei rahaa eikä suhteita tarvita.

Pari liikemiesveijaria, jotka osallistuivat avokätiseen lahjoittamiseen, saivat myös asianmukaiset lain määräämät rangaistukset kukin omista rötöksistään. Kuusi vuotta vankilassa, jopa normaalikaavan mukaan lyhennettynä on aika paljon. Mitä etua lainsäätäjät ja sen soveltajat ovat tässä tavoitelleet ja mitä seurauksia asialla todennäköisesti on?

Kuten tunnettua, rangaistuksilla ei sivistysvaltioissa ole enää pitkään aikaan pyritty rankaisemaan, vaan kasvattamaan. Nämäkään konnat tuskin vankilassa paranevat, vaan oppivat siellä sen sijaan uusia juonia. Koska kyseessä ei ole kenenkään henkeen eikä terveyteen liittyvä asia, on heidän tekemänsä vahinko kokonaan ja jäännöksettä rahalla korvattavissa.

Miksei siis määrätä korvaamaan sitä rahalla? Näiden herrojen pitäminen vapaalla jalalla on ilmeisen vaarallista, ellei heidän mahdollisuuksiaan rikosten uusimiseen rajoiteta. Rajoitetaan sitten. Julkinen ruoskinta on jo suoritettu ja uskottavuus bisneksessä on kaiken järjen mukaan mennyttä.

Mikäli tähän lisätään kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden liiketoimintakielto, voitaneen yhteiskunnan etu katsoa turvatuksi. Vahinkojen korvaamisen lisäksi määrättäköön sakkoja loppuiäksi. Eikö se jo tyydytä jymäytetyn liikemiehen kostonhimoakin? Tuskin valtiolla asiaan ainakaan on suurempia intressejä. Kasvatusta voitaisiin hoitaa pakollisilla käynneillä ryhmäterapiassa. Tällä olisi myös korvausvelvollisuutta suurempi pelotusvaikutus.

Nyt nämä rikolliset nauttivat valtion kallista täysihoitoa vankiloissa, jotka ovat jo ylikansoitettuja. Tästä huvista eivät maksa ne, jotka saavat siitä koston luultavasti aiheuttamaa primitiivistä ja tuomittavaa tyydytystä, vaan veronmaksajat.

Kun joskus maailmassa ei ollut varaa eikä halua elättää roistoja vankiloissa, annettiin heille sen sijaan tietty määrä ruskaniskuja ja päästettiin sen jälkeen menemään. Joiltakin myös revittiin sieraimet, jotta heidät olisi helppo myöhemmin tunnistaa. Nykyaikana on helppo löytää tai kehittää vastaavia menetelmiä kehittyneemmässä muodossa. Olisiko aika kokeilla niitä?