Afroditen kantapää

Afroditen kantapää

”Lady, love your cunt” sanoi nimikuulu ajattelija Germaine Greer  joskus muinaisella 70-luvulla. New York Review of Books kertoo, että tuo ”C”-sana on kuitenkin rapakon takana jäänyt niin sanotusti rumaksi. Sen sijaan vaginasta puhutaan jenkki TV:ssä alvariinsa. Huippusuosittu Oprah Winfrey ja muutkin puhuvat mielellään ja leikkisällä hellyydellä omasta ”vajayjaystaan”. Sanan ”vagina” käyttö on rapakon takana lisääntynyt TV:ssä kymmenessä vuodessa kahdeksankertaiseksi.

Se, että itse V on hyvin keskeinen asia koko ihmisrodun elämässä ja siis myös kulttuurisesti, ei kaipaa erityistä todistelua. Nuorten miesten elämä ja sen myötä koko nuorisokulttuuri pyörivät aivan avoimesti tämän asian ympärillä ja tässä suhteessa tilannetta tuskin voidaan edes muuttaa vaikka yritettäisiin. Se on sama kuin Lutherilla: ”Tässä seison enkä muuta voi!”.

Ymmärrettävästi myös feministit ovat hyvin kiinnostuneita keskeisen resurssinsa määrittelystä ja luonnehdinnasta. Vastoin kaikkea logiikkaa, neuvoa ei tässä asiassa ole kysytty miehiltä, vaikka jokaisen normaalin naisen asiantuntemus on hyvin rajoittunut ja liittyy yleensä vain yhteen joukon jäseneen. Kuka tahansa aikuinen mies pystyisi antamaan asiasta paljon monipuolisemman ja objektiivisemman kuvan, mikäli se ketään kiinnostaisi.

V:tä palvovat ja sen perässä juokseva miehet ovat luonnon järjestyksen lainomainen ja välttämätön osa, eivätkä heidän suitsutuksensa palvonnan kohteelle kiinnosta ketään paitsi ehkä tuon aarteen kulloistakin konkreettista omistajaa. Niin on ollut ja niin on aina oleva, sanoi muuan sukulaismieheni, vanha ukko jo tuolloin. Hän lisäsi, että sitten kun tämä asia muuttuu ja lisäksi vielä ehkä myllytkin lakkaavat jauhamasta, voidaan jo valmistautua maailmanloppuun.

Miehet ovat kuitenkin harvemmin intoutuneet ylistämään omaa seksivehjettään. Perinteisestihän tätä olisikin pidetty enemmän tai vähemmän naurettavana ja typeränä: miksi ihmeessä joku sen tekisi itse, eikä partneri?

Feministipuolella estot julistettiin vanhanaikaisiksi jo kauan sitten. Niinpä onkin luonnollista tai ainakin lainomaista, että omaa kehuakaan ei mikään säädyllisyys ole pidätellyt enää aikoihin. Kaikki me jo tiedämme, että abstrakti nainen ansaitsee pelkkiä kehuja ja ongelma on lähinnä siinä, ettei vajavainen ja syntinen ihminen (mies) oikein kykene keksimään niin makeaa ylistystä kuin pitäisi.

Niinpä siskot ovat niin sanoakseni tarttuneet itse härkää sarvesta. Amerikkalainen, kannuksensa jo ansainnut feministi Naomi Wolf on kirjoittanut kirjan Vaginan jumalallisesta luonteesta: Vagina: A New Biography.Ecco, 2012.

NYRB:issä kirjan arvostelleen Zoe Hellerin mukaan kirja on melkoinen kokoelma erilaista tämän lajityypin vakiokamaa: kuvauksia omista tuntemuksista, hullunkurisia ja perusteettomia hypoteeseja evoluutiobiologiasta, mystiikkaa ja kotikutoista historiantulkintaa ja kulttuurien selitystä. Kirjan sanomana näyttää olevan V:n tekeminen maailman mystiseksi keskipisteeksi, joka aivan todella ansaitsee uskonnollista palvontaa. Vaginaorgasmissa, Hellerin kautta siteeraten ”the chemicals released in “high,” or transcendent, female orgasm, are the vehicles of “very profound human truths.” They allow a woman to glimpse the greater, shining reality of “a Universal or Divine Feminine.” They give her the surety that “all is well with the universe” and that she exists “in a state of a kind of perfection.”

Kuulostaa hienolta ja useimmat aikamiehet ovatkin varmaan valmiit uskomaan, että sanoma tulee sydämen kyllyydestä. Mitäpä tässä sitten muuta, täällä länsimaisen kulttuurimme piirissä, kuin korvaamaan ristejä ”V”-symboleilla ja opettelemaan uusia rukousasentoja? Kun naiset edustavat puolta väestöstä ja feministit ovat heidän etujoukkonsa, niin ehkäpä profeetta on tämä nva Wolf, joka pystyy kaikille välittämään sen pyhyyden, joka ihmisen on vielä mahdollista löytää?

Hellerin sinänsä kitkerän kritiikin luettuani olin vielä aika valmis uskomaan, että olemme nyt saavuttaneet uuden virtsanpylvään kulttuurimme kehityksessä. Sen jälkeen vilkaisin vielä internetistä, mitä mieltä siskot ovat Wolfin kirjasta. Silloin silmäni avautuivat. Se saa heiltä kaikkialla sellaista kyytiä, että miestä hirvittää. Kirjaa kuvataan parodiaksi (millaisena se kyllä näyttäisi myös hyvin toimivan), pornon ja maksetun seksin puolustajaksi, puoskaroinniksi, itsekeskeiseksi piehtaroinniksi, pinnalliseksi dilettantismiksi ja niin edelleen. ”Paljon melua Naomi Wolfin vaginasta” puuskahtaa muuan harmistunut sisko.

Asian ydin on siinä, että suurin osa naisista, yleisesti arvellaan asian koskevan noin kahta kolmannesta, ei koe samanlaisia technicolor-elämyksiä kuin Wolf. Entäs sitten? Joka naiselle on yleensä löytynyt miespuolinen partneri muutenkin. Jotkut voivat olla ulkonäöltään kauniita, vaikka seksuaalisesti välinpitämättömiä, toiset taas susirumia, mutta seksuaalisesti uskomattoman puoleensavetäviä, kuten Hemingwayn Kirjavan sataman sankaritar. Jotkut taas ovat muuten vaan mukavia ja kolmannet puolestaan häijyjä hirviöitä, joita masokistiset miehet alitajuisesti etsivät ristikseen.

Mutta samanlaisia naiset eivät ole ja missään tapauksessa heitä ei saa ahdettua Wolfin valmistamaan muottiin ilman väkivaltaa ja vastalauseita (hän itse kyllä näyttää käyttävän tätä iron maiden –vertausta aivan viattomasti).

Tämä varsin syvällinen siskosjoukon kirjavuus ja erilaisuus saattaa olla se perimmäinen syy siihen, että emme ainakaan näillä eväillä vielä tule saamaan kirkkoihimme kirkkovenesymboleja ristien tilalle. Akilleella oli kantapäänsä, Afroditeen heikkoudet jos vahvuudetkin piilevät toisessa päässä.

Minun mielestäni näin onkin hyvä, huolimatta siitä, että nykyinen kristinusko on kovin latistunutta, kun taas wolfilaisilla näyttää menevän lujaa molemmissa päissä.