Joulu lähestyy

Koskutjärvellä herätään

Koskutjärven ukko kiskotteli varovasti. Hänellä oli nuorempana ollut taipumusta kiskotella reippaasti, samalla karjahdellen, mutta siitä olivat joskus lapset ja naiset pelästyneet ja paenneet pokat kaulassa ulos hankeen. Niitä oli sitten saanut maanitella takaisin ja ikkunaremontti oli ollut hankala ja ikävä kesken pakkasten.

Sitä paitsi lääkäri oli varoitellut, että verenpaine oli nykyään jo sellaisissa lukemissa, että saattaisi joku suoni räjähtää ja tehdä pahaa jälkeä, ellei harrastaisi niin sanottua kohtuutta. Karjunnat siis oli paras unohtaa.

Sitä paitsi ukko ei saisi tupakoida, mitä hän ei tehnytkään, ei juoda viinaa eikä edes kaljaa, ei syödä läskiä, paitsi jouluna, ei harrastella naisten kanssa ns. sulopuuhia, eikä juosta tai hyppiä.

Se nyt oli vielä ymmärrettävää, mutta kun nykyään kiellettyjen asioiden listaan oli lisätty kovaääninen kiskottelu, hemaisevien kuvien katselu, ajurien asentaminen printteriin, äänekäs yskiminen, bloggaaminen ja kolumnointi, mäenlasku, potkukelkkailu, reipas ylösnousu, kiroilu ja lukuisa joukko muita normaaleja ja yleisesti hyväksyttäviä asioita.

Mitäpähän tässä osaisi sitten jouluna tehdä ukkopaha, mietti Kelolan isäntä ja miltei tirautti pikkuruisen itsesäälin kyyneleen.

Mutta samalla hän tunsi reipastuvansa. Ei tässä mitään Ploireja sentään oltu -kele!

 Oli kuin terästä olisi valettu vanhaan, turpean ja rappeutuneen näköiseen, joskin yhä jäntevään tomumajaan. Kohtapa taas tulisi taas se päivä, jolloin ukot olivat arvossaan ja lääkärit pakenisivat häpeissään pimeimpiin nurkkiin yhdessä pahanilmanlintujen kanssa.

Se nyt vaan oli tulossa taas, tämä joulu, Jeesuksen armorikas syntymäjuhla ja sen kunniaksi jouluna oli sallittua melkeinpä kaikki.

Tontut saisivat jouluna vatsansa täyteen puuroa ja vieläpä riisipuuroa, vaikka maailman ilmaston pilaajana juuri riisi on tunnetusti pahin ja iljettävin. Ukko syöttäisi tontut niin pulleiksi, että napa ritajaa ja itse hän rikkoisi ihan piruuttaan kaikkia niitä määräyksiä, joita känisevä lääkärinketku oli antanut. Tupakka tosin jäisi sytyttämättä, sillä sehän oli pahaa, se.

Näissä mietteissä ukko nousi reippaasti pankolta ja vyöttäytyi cocacolan-punaiseen viittaansa, jonka joku ahvenanmaalainen ääliö oli ennen sotia suunnitellut. Nyt sitä oli pakko käyttää jo täälläkin, vaikka nurin käännetty turkki oli vielä puoli pientä vuosisataa sitten hyvin kelvannut koko Suomelle.

Kuuluipa niinkin käyneen, että Venäjän puoleinen kollega, pakkasukko, oli hänkin juuri tänä vuonna omaksunut sinisen asemesta punaisen nutun… No, muoti nyt on muoti. Kohtapa nähtäisiin, Parikkalan Syväoron tienoilla kaiketi taas tavattaisiin.

Koskutjärven ukolla oli, Allah olkoon kiitetty, myös akka. Pieni ja pullea emäntä se oli, joka hyöri ja pyöri lakkaamatta ja jolle piti alituiseen antaa jotakin tekemistä, ettei se ruvennut juonittelemaan.

Nyt se oli jo paistanut lanttulaatikkoa, perunalaatikkoa, porkkanalaatikkoa, maksalaatikkoa ja jotakin muuta kummallisen näköistä mössöä -lieneekö bataateista tehtyä?

Valmistettu oli niinikään graavilohi ja graavisiika, suutarinlohi, silli à la russe, lohihyytelö ja suolamuikut. Sinappihuntuinen ja neilikoilla kirjailtu kinkku oli jo paistettu, vaikka ukko olisi halunnut saada sitä nimenomaan vasta joulunaattona, lämpimänä ja tiukan vodkasnapsin kanssa.

Sitä paitsi saatavilla oli jo karjalanpaistia, lanttukuutioita, karjalanpiirakoita, sienisalaattia, juustoja, hilloja, marmelaadia, sardiineja, anjovista ja muuta purkkikalaa. Jostakin oli loihdittu myös Baikalin omulia ja Kaspian sampea, Ruijan pallasta ja piru ties mitä eväkkäitä. Kylmäsavustettu hauki näytti myös varsin maukkaalta.

Juomaksi oli tarjolla kotikaljaa ja kirnupiimää, kefiiriä, bifidok-piimää, kumissia ja muita hapanmaitotuotteita. Lisäksi oli sahtia, belgialaista kirsikka-Kriekiä ja irlantilaista Guinnesiä, tavanomaisista oluista ja viineistä puhumatta. Pullea pontikkapullo seisoi pöydänjalan vieressä. Se oli kahdesti kirkastettua.

Jälkiruoaksi oli luumurahkaa, hedelmäsalaattia, sacher-torttua, likööreitä ja jäätelöä ja mitä lienee ollut. Kahvin kanssa oli varattu konjakkia, joulutorttuja, toscakakkua ja vastapaistettuja piparkakkuja. Paljon muutakin oli jo odottamassa ja lisää oli syntymässä.

Odotettavissa oli siis todellinen kulinaarinen orgia ja sitä odotellessa ukko nieleskeli pari kertaa tyhjää.

Olipahan tässä jo syyskausi vietetty perunan, suolatun läskin ja kuivattujen muikkujen varassa. Tai, olihan sitä soppaa ja puuroakin ollut. Ja välillä oli paahdettu nauriita ja hörpätty päälle piimää. Särpimenä oli aina suola, paitsi kerran, kun naapurin emäntä toi neljänneskilon voita.

Suolasäkki alkoikin jo taas kovasti vajeta ja tiedossa oli pitkä matka hakemaan uutta. Olisiko nykyään sitä jo saatavissa Loviisaa lähempää? Jotakin sellaista ukko muisteli, mutta eihän ne asiat vanhassa päässä pysy. Jatkuvasti tulee uutuuksia.

No, olipa sitä syksyllä kyllä myös herkuteltu juustomaidosta paistetulla uunijuustolla. Sen päälle kun pantiin sokeria ja kanelia, niin olipahan siinä verraton herkku. Oliko jollakin parempia, mitä?

Kaiken kaikkiaan ruoka oli kyllä riittänyt ja olihan se ollut laadultaankin ihan syötävää. Itse asiassa valkosipulilla maustettu silava oli aivan mahtava ruoka, mutta syöpäs sitäkin nyt monta kuukautta yhteen menoon. Hm.

Mutta se juhlan aika tulisi nyt, ihan kohta…

Sitä odotellessa ukko tunsi verensä kuumenevan. Nyt olisi taas tulossa se kesä talven keskelle. Ullakolta kaivettaisiin pian esille myös pahvilaatikot, joissa oli sanomalehtipaperiin käärittyinä punaposkisia omenoita viime syksyltä. Ja olihan sitä puolukkasurvosta ja hilloja tietenkin.

Villukasta haettaisiin vielä ehkä ananaksia, viinirypäleitä ja banaaneja keventämään mässäyksen raskautta välipäivinä. Sitten vain makailtaisiin ja huokailtaisiin ja luettaisiin uudempaa kotimaista kirjallisuutta. Ehkäpä viimeinkin sieltä putkahtaisi jokin helmi? Tämän aikakauden suuri suomalainen romaani?

Olikohan Pietarin hovissakaan paremmat eväät? Jos oli niin missä suhteessa?

Väitetään, että keisarilla oli tapana viettää aikaa röhnöttämällä saunanlauteilla ja siellä pistellä voisulaa suuhunsa. Eipä se tainnut olla hullumpi virka. Mutta jouluna saattaisi moni tavallinenkin tallaaja pieneksi hetkeksi irrota arkihuolista ja olla vähän aikaa melkeinpä keisarina.

Siinähän se joulun idea oli. Se oli niin täysin toisenlainen päivä.