Eläinten aikakausi?

 

Miltä ”ihminen” kuulostaa?

 

Venäjällä vanhempi polvi vielä tunnistaa ilman muuta, ketä siteerataan, kun sanotaan: ”Ihminen -se kuulostaa ylpeältä!”.

Sehän oli Maksim Gorki, joka niin sanoi eikä kyseessä ollut mikään ohimenevä henkevyys, vaan koko hänen ajattelunsa kulmakivi.

Gorki ei ollut mikään varsinainen marxilainen, mutta tunnusti sen sijaan omaa uskoaan, joka käytännössä oli varsin hyvin yhteensopiva myös Stalinin politiikan kanssa, kunhan nyt käsitteitä tarpeeksi venytettiin.

Gorkille kollektivisointi oli valtava kulttuurityö, jonka avulla nostettiin miltei elukan tasolla ollut talonpoikaisto ”idiotismistaan” sivistyneen ja tietoisen elämän korkeuksiin. Omissa oloissaan elävän talonpoikaiston onnettomuutena oli se luonnollinen pikkuporvarillisuus -meštšanstvo- joka heitä hallitsi.

Kyseessä ei siis ollut mikään oikea marxilainen analyysi tuotantovoimista ja -suhteista ja niiden kehittymisen lainomaisuuksista, vaan ihmisen, yksilön henkisestä kehityksestä.

Toisaalla Gorki näki ihanteellisen, täysin kehittyneen Ihmisen isolla alkukirjaimella, jonka nerous oli tehnyt hänestä luonnon hallitsijan ja antanut maailmalle kaikki kulttuurin aarteet. Niiden vastakohtana, jatkumon toisessa päässä oli tuo kurja pikkuporvari, jota hallitsi vain egoistinen vaistonsa ja pyrkimys älyttömästi hankkia itselleen yhä lisää mammonaa ja valtaa.

Niinpä kollektivisointikin oli suuri vapausliike, se tuotti uuden ihmisen, jota vanha pikkuporvarillinen psykologia ei enää kahlehtinut. Yhä suurempi joukko saattoi nyt kantaa ylpeästi Ihmisen nimeä. Olihan Ihminen, käytännössä siis valkoinen mies, luonut kaiken sen hyvän, joka oli tehnyt ihmiskunnalle mahdolliseksi nousta primitiivisen vegetoinnin idiotismista aivan uudelle, tavallaan jumalalliselle tasolle.

Gorki on tietenkin esimerkki aikansa huuhaasta. Herkkä taitelijaluonne eksyi helposti pitämään totena sitä, mitä halusi kuvitella todeksi. Kun koko maailman mullistaminen uudeksi ja uljaaksi onnelaksi oli tekeillä, halusi myös runoilija edes pienellä panoksella olla mukana asiaa auttamassa.

Mutta tästähän on jo kohta sata vuotta aikaa. Vastaavia intoilijoita on maailma sen jälkeen nähnyt pilvin pimein. Yleensä he ovat kannattaneet täysin katteettomia, mutta sitäkin enemmän lupaavia ohjelmia koko yhteiskunnan radikaaliksi muuttamiseksi mahdollisimman nopeassa ajassa. Maailmaa voi myös pelastaa  makailemalla kadulla.

Nykyajan perspektiivistä kiinnittää joka tapauksessa huomiota Gorkin harras ja suorastaan palvova suhde ihmiseen. Ihminen oli eräänlainen jumaluus tämän vanhan jumalanrakentajan mielestä ja toden totta, käsittämättömiä ovatkin hänen ansionsa siinä, miten paljon onnettomuutta on kyetty torjumaan ja vaivaa säästämään ihmisneron aikaansaannosten avulla!

Toki Gorkista tehtiin myös pilkkaa. ”Ihminen -se kuulostaa epäilyttävältä!” kuiskailivat vitsiniekat suuren terrorin aikoina. Tosiaan, vain eläimet olivat jokseenkin varmassa turvassa poliittisilta epäilyksiltä ja tuomioilta silloin, kun hysteria oli pahimmillaan.

Tässä vain, kun ajan muuttumista tarkkailee, tulee mieleen, että yhä harvemmin saa kuulla Gorkin lausuman tapaisia ylistyksiä niille, jotka ovat sen ansainneet, siis Ihmiselle.

Kiittämättömät tomppelit hyökkäävät kaikkia Ihmisen ja erityisesti siis tietenkin valkoisen miehen aikaansaannoksia vastaan. Primitiivisen kulttuurin idiotismi näyttää heille olevan jonkinlainen menetetty onnela, josta valkoinen mies riisti heidät pois kuin Mooses Egyptin lihapatojen ääreltä.

”Ihminen” ei yleensäkään enää kuulosta muuta kuin pahaenteiseltä ja rikolliselta. Vain siinä tapauksessa, että kyseessä on perverssi ja marto muunnelma ideaalisesta ihmisestä, voidaan häneen liittää ylpeyden käsite (pride).

Ehkäpä nykyajan gorkin tunnus voitaisiinkin ilmaista muodossa ”Ihminen -se kuulostaa häpeälliseltä/nololta/vaaralliselta”.

Jo 1960luvulla muuan Nalle Valtiala julkaisi kirjan Varokaa ihmistä, jonka huipentumana oli teesi: ”Ihminen on mielisairas eläin”.

Valtialalla oli kyllä asiaa. Hän oli yksi niitä, jotka ensimmäisinä hälyttivät ympäristövaurioista, joita sen jälkeen onkin korjattu melkoisesti. Jotenkin sentään ainakin minun korvaani särähti koko lajin syyttäminen siitä, mitä eräät sen edustajat olivat tehneet ja tekivät.

Ehkäpä sentään Gorkin ajatus siitä, että Ihminen suurella alkukirjaimella on ylivertainen ideaalityyppi, joka ansaitsee kaikkein suurimman kunnioituksemme heti Jumalan jälkeen. Jumala on syytä ottaa mukaan, koska olemassa olevan asettaminen muun olemassa olevan mittapuuksi tuottaa suurella varmuudela barbariaa.

Sen sijaan saattaisi kyllä olla kohtuullista ottaa kritiikin kohteeksi niitä järjettömän kahmimisvaiston riivaamia joukkoja, jotka täyttävät tätä maailmaa tarpeettomalla moskalla. Aivan erityisesti kritiikin tulisi kohdistua siihen porukkaan, joka täysin tahallisesti ja vakain tuumin nyt lisääntyy yli kaiken kohtuuden. Ehkäpä se homoilu tosiaan voisi olla suositeltavampaa.

Mutta ettäkö ihminen sellaisenaan ansaitsi vihaa ja halveksuntaa ja vain sen perverssit muodot olisivat oikeutettuja ylpeyteen ja ylistykseen. No, no, lapset, lapset!